VR:n uudet aikataulut

lamarjam sanoi:
Itä-Suomessa junat nopeutuvat parhaimmillaan tunnin verran, siitä hyvästä yöjunat sinne lakkautetaan. Nyt pääsee myös Haarajoelle ja Mäntsälään junalla, siitä hyvästä ei Taavettiin, Iihin ja Kuivaniemelle, joiden asemia ei olla edes yritetty kehittää, jne.
Onneksi lakkautus ei välttämättä tarkoita sitä, että se olisi välttämättä lopullinen lakkautus. Voisi hyvinkin olla, että jo ensi vuosikymmenellä meillä on jälleen kattava yö- ja taajamajunaliikenne. Tämähän edellyttää toki joko täydellistä suunnanmuutosta VR:ssä tai kilpailun avaamista muille operaattoreille.
 
Takaisin
Ylös