Vaaratilanne Hyvinkäällä: R-juna ajoi ylinopeutta vaihteeseen

Liittynyt
28 Toukokuu 2010
Viestit
3,695
Tästä läheltä piti tilanteesta ei ole ollut täällä mitään juttua.

Metro-lehti 27.03.2015 sanoi:
Onnettomuustutkintakeskus on käynnistänyt tutkinnan tapauksesta, jossa Riihimäeltä Helsinkiin matkalla ollut R-paikallisjuna ajoi Hyvinkään asemalle tullessaan vaihteeseen suurella ylinopeudella.

Tapaus sattui 18. maaliskuuta kello 14:58.

"Tarkkaa arviota ylinopeudesta ei tässä vaiheessa ole, koska emme ole vielä saaneet käyttöömme kulunrekisteröintilaitteen tietoja", kertoo raideliikenneonnettomuuksien johtava tutkija Esko Värttiö, joka toimii tapauksen tutkinnanjohtajana.

Junan käyttämän raiteen nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa, mutta Värttiön mukaan junan vauhti oli merkittävästi tämän yli sen ajaessa vaihteeseen.

Tapausta tutkivalla ryhmällä ei ole toistaiseksi tietoa ylinopeuden syystä.

"Tartuimme tähän, koska aina kun juna ajaa ylinopeutta vaihteeseen, seuraa suistumisvaara. Tällaisia ei ole sattunut aiemmin joten katsomme, olisiko tapauksen tutkimisesta turvallisuushyötyä", Värttiö sanoo.

Kyseissä junassa oli hänen mukaansa kaksi SM4-tyyppistä yksikköä. Tapahtumahetkellä R-junan kyydissä oli alle sata matkustajaa. Kukaan heistä ei loukkaantunut tapauksessa.

Tutkintaryhmä on vasta aloittanut tapauksen tutkinnan. Tavoitteena on saada tutkinta valmiiksi kolmen kuukauden sisällä.

"Tämä on normaalia lyhempi aika, mikä johtuu siitä, että kyseessä oli vaaratilanne, ei onnettomuus."

Värttiön lisäksi tutkintaryhmään kuuluvat Sirkku Laapotti ja jäseniksi psykologian tohtori Anna-Maria Teperi ja veturinkuljettaja (eläk.) Ilkka Noranta.

Metro.fi

YLE.fi 01.04.2015 sanoi:
R-junan aiheuttama vaaratilanne Hyvinkään ratapihalla paljasti suuria ongelmia junien kulunvalvontajärjestelmässä.

Onnettomuustutkintakeskuksen mukaan kulunvalvonnan toimivuus joudutaan pohtimaan tarkasti uudelleen.

– Suomalaisen junaliikenteen turvallisuuden varmistamisessa keskeisin tekninen apuväline on tämä junien automaattinen kulunvalvonta, painottaa Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Paikallisjunan aiheuttama vaaratilanne toi esille myös inhimillisen tekijän, koska junankuljettaja saattaa unohtaa tai jättää tahallaan kulunvalvonnan kytkemättä päälle.

Riihimäen ja Hyvinkään välillä tapahtuneen vaaratilanteen johtopäätöksiä aletaan vetää parin viikon päästä.

– On selvää että tähän kulunvalvontajärjestelmään tulemme kohdistamaan suosituksia, uskoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Junankuljettaja ei toistaiseksi aja

Automaattinen kulunvalvontajärjestelmä tietää junan nopeuden ja sen kuinka kukin junatyyppi jarruttaa. Järjestelmä myös haistaa käyttää kuljettaja itse jarruja. Jos kuljettaja ajaa ylinopeutta niin laitteisto varoittaa kuljettajaa. Jos kuljettaja ei reagoi varoitukseen, aloittaa laitteisto itse jarrutuksen.

Lautakunnallekin on tullut yllätyksenä se että järjestelmän kytkee päälle junankuljettaja lähtiessään liikkeelle.

– Pitää paikkansa. On iso ongelma, että tämä on yhden ihmisen toiminnan ja ratkaisun varassa. Päätöksenteko on hirveän pienissä käsissä, kuvailee Nurmi.

Onnettomuustutkintakeskus aloitti R-junan aiheuttaman vaaratilanteen tutkinnan omatoimisesti viime viikolla. Keskus kiinnostui tapauksesta, koska se uskoo että onnettomuudesta saadaan ilmi merkityksellistä turvallisuustietoa.

VR:n turvallisuusjohtaja Jari Hankalan mukaan yhtiö tekee yhteistyötä lautakunnan kanssa tapauksen selvittämisessä.

– Tähän mennessä olemme varmistaneet sen, että tämä kuljettaja ei aja eli hänet on turvaamistoimenpiteenä otettu pois liikenteestä.

Muutoin Jari Hankala on vaaratilanteesta varsin niukkasanainen.

Yle.fi
 
Länsiväylän artikkelissä mainitaan että JKV oli jäänyt kytkemättä päältä.

Jäänyt kytkemättä päältä? Tarkoittanet jäänyt kytkemättä päälle?

Mielenkiintoista kyllä nähdä, päätyykö Onnettomuustutkintakeskus suosittamaan itsekseen päälle menevää JKV:tä, ja mitä vaikutuksia tällä olisi.
 
Jäänyt kytkemättä päältä? Tarkoittanet jäänyt kytkemättä päälle?

Mielenkiintoista kyllä nähdä, päätyykö Onnettomuustutkintakeskus suosittamaan itsekseen päälle menevää JKV:tä, ja mitä vaikutuksia tällä olisi.

Sm5:ssahan se menee päälle aina kun ajopöydän ottaa käyttöön, ellei ole kaapin takana olevasta käyttökytkimestä käännetty pois päältä. Sm1, 2 (ja muistaakseni) 4-kalustoissa se sammutetaan aina käyttökytkimestä ajon päätteeksi, ilmeisesti sekoittaa jotenkin jos toisesta päästä samaan aikaan avaa jne. Vaatisi varmaan aika muutoksia kalustoonkin sitten.
 
Sm5:ssahan se menee päälle aina kun ajopöydän ottaa käyttöön, ellei ole kaapin takana olevasta käyttökytkimestä käännetty pois päältä. Sm1, 2 (ja muistaakseni) 4-kalustoissa se sammutetaan aina käyttökytkimestä ajon päätteeksi, ilmeisesti sekoittaa jotenkin jos toisesta päästä samaan aikaan avaa jne. Vaatisi varmaan aika muutoksia kalustoonkin sitten.

Tuskinpa kovin suurta näpertelyä vaatii, että saisi "korjattua" tämän, mutta koska Suomessa ollaan, kyse on enemmänkin tahdon puutteesta. :cool:
 
Tuskinpa kovin suurta näpertelyä vaatii, että saisi "korjattua" tämän, mutta koska Suomessa ollaan, kyse on enemmänkin tahdon puutteesta. :cool:

Tuossa tulee myös sekin vastaan et JKV:n joutuu kuitenkin kytkemään pois päältä esimerkiksi varikolle ajoissa tai kalustonsiirrossa, eli voi jäädä silti pois päältä. Ei noita koskaan saa idiootinvarmaksi. On tosi harvinaista kuitenkaan et JKV jäisi kytkemättä junista, jossa sitä pitää käyttää. Se kun tulee jokaisen kuljettajan ajatuskopasta, tai pitäisi tulla. Yhden kerran itse töissä todistin kun kuljettaja meinasi lähteä ajamaan ilman JKV:tä, mutta siinäkin huomasi pari metriä liikuttuaan ja niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin et näytössä ei näkynyt mitään. Ei tuossa mitään muuta tarvita kuin tarkkuutta, check-lista.

Ja itse lainattuun viestiin, kyllä itse uskon et etenkin Sm1/2-kalustossa se vaatii vähän enemmän näpertelyä, ne kun menee jo nyt sekaisin jos vaikka saman pötkön useammasta yksiköstä on JKV päällä. Sm5:t nyt on eri maailmasta kun JKV:n on voinut ohjelmoida suoraan tekniikan ihmeeseen mukaan, vrt. antiikinaikaisiin romuihin.
 
Riippunee kalustosta, mihin kohtaan JKV-laitteistoa ajopöydän sulkeminen vaikuttaa. Esimerkiksi vetureissa on vain yksi JKV-keskuslaite (ja vain yksi antenni), mutta molemmissa ajopöydissä omat JKV-kuljettajapaneelit. Niissä on tarkoituksella tehty siten, että ajopöydän sulkeminen ei sammuta JKV-keskuslaitetta, sillä näin mahdollistetaan vaihtotyötilassa nopea ajopöydän vaihto ilman, että JKV-alkutestaus täytyisi käydä läpi.

En tiedä, mutta veikkaan, että Sm1/2-kalustossa on systeemit kytketty samalla tavoin, vaikka siihen ei olisi tarvetta. Siksi siinä täytyy JKV-keskuslaite sammuttaa aina, jottei se jää päälle.

Sm5 lienee kytketty siten, että ajopöydän sulkeminen katkaisee JKV:n keskuslaitteen jännitteen, vaikka keskuslaitteen pääkytkin olisikin päällä. Tai muulla vastaavalla tavalla, joka ehkäisee virhetoiminnot keskuslaitteen pääkytkimen ollessa kytkettynä päälle ajopöydän ollessa suljettuna. Siksipä siinä tyypillisesti JKV käynnistyykin automaattisesti ajopöytää avatessa. Ei kuitenkaan siinäkään aina, sillä varikolla JKV-pääkytkimet täytyy olla huoltotyöturvallisuuden vuoksi suljettu, jolloin varikolta saapuvan junayksikön ajopöydän avaus ei käynnistä JKV-laitteistoa.

On onnettomuustutkintakeskuksen tuleva suositus mitä tahansa, järjestelmä pitää kuitenkin olla mahdollista sammuttaa (eli "ohittaa") vikatilanteessa, sekä huoltoa varten. Eli tahallisesti toimiva henkilö saa sen jatkossakin ohitettua. Sen sijaan, Sm5-tyyppinen useimmissa tilanteissa automaattisesti käynnistyvä JKV-laitteisto olisi hyvä ratkaisu kaikkeen kalustoon, jotta käynnistämisen unohtamisen mahdollisuus pienenisi.
 
Onnettomuustutkintakeskuksen tutkintaryhmän laskelmien mukaan nopeus oli vaihteessa 153-156 km/h. Lisää täältä: http://www.hs.fi/kotimaa/a1428982184846
Lisäksi yksi mielenkiintoisista lauseista: "Se kytkeytyi tai kytkettiin päälle vasta pian vaaratilanteen jälkeen, kun juna jatkoi matkaa Hyvinkäältä kohti Helsinkiä."
 
Trafi: VR:n estettävä jatkossa Hyvinkään kaltaiset junien vaaratilanteet

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi odottaa VR:lta pikaista selvitystä Riihimäen ja Hyvinkään välillä ylinopeutta ajaneesta R-junasta. Trafi pitää maaliskuun puolivälissä tapahtunutta vaaratilannetta poikkeuksellisen suurena.



Lähde: YLE.fi
 
Takaisin
Ylös