Pisararata

Minusta vähän vaikuttaa, että Pisarasuunnitelmassa junien lähiratapihaa ollaan siirtämässä Linnunlauluun Pisaran tyhjentämille raiteille, toki se ei ole pidemmällä tähtäimellä hyvä ratkaisu, mutta menettelee jonkin aikaa. Toki junia siirrettäisiin noilta raiteilta myös Ilmalaan, mutta sillä ei olisi mitään pakkoa. Nykyäänhän osa varikosta on käytännössä asemalaitureilla.

Samaan aikaan on tulossa myös ratapiha- ja asetuslaiteremontti, joka olisi hyvin vaikea ilman Pisaraa, ratapihahan on nykyään hyvin ruuhkainen eikä pelivaraa ole.

Minusta Pisara kannattaakin rakentaa heti, koska silloin ratapiha- ja asetinlaite voidaan korjata helpommin. Ilman Pisaraa on vaarana, että liikennettä joudutaan karsimaan vuosikausien ajaksi, jotta ratapihaa ja asetinlaitetta voidaan uusia sotkematta liikennetta laajemmin.
 
Tarkennatko hieman näitä väitteitäsi: mitkä asemalaiturit ja kalustomäärät.

Tarkoitan sitä, että kaupunkiratojen ja muitakin junia pidetään Helsingin aseman laitureilla usein jonkin aikaa seisonnassa eikä niitä heti ajeta laitureilta pois. Usein kaupunkiratojen raiteilla on illalla pitkiäkin junaletkoja, jotka odottavat siirtoa Ilmalan varikolle. Samoin junia usein tuodaan laituriin jo hyvissä ajoin.

Seisottamalla junia asemalaitureilla ei aika hankala reitti Ilmalaan kuormitu niin paljon, vaan sitä voidaan käyttää tasaisemmin. Usein asemilla on järjestelyraiteita hyvin lähellä laitureita, Helsingissä ei ole, mutta laitureita käytetään helpottamaan järjestelyraiteiden puuttumisesta ja huonoista Ilmalan yhteyksistä tulevia haasteita.
 
Kyllä, mutta ei ruuhka-aikoihin. Täten asialla ei ole vaikutusta kapasiteettiin.

Ei tuo ihan ei-ruuhka-aikoihinkaan rajoitu. Käsittääkseni Helsingin asemalle tulee aamuruuhkassa enemmän junia kuin voitaisiin ajaa koko päivän läpi. Laitureita siis täytetään junilla ja sitten puretaan ruuhkaa Ilmalaan pahimman aamuruuhkan jälkeen. Eli kyllä laitureita täyttämällä saadaan käyttöön lyhytaikaisesti lisää kapasiteettia. Erityisesti tuota tarvitaan poikkeustilanteissa. Helsinkiinhän tulee aamulla paljon kaukojunia, joissa joskus on paljonkin häiriöitä.

Samalla lailla kaupunkiratojen junat puretaan Helsingin asemalta Ilmalaan vasta kuin iltaruuhka on kunnolla helpottanut. Tuollaisilla käytännöillä saadaan kyllä vähän lisää kapasiteettia, varsinkin ruuhkasuuntaan.
 
Laitureita siis täytetään junilla ja sitten puretaan ruuhkaa Ilmalaan pahimman aamuruuhkan jälkeen.

Pääsääntöisesti kylläkin ruuhka-aikaan kalusto kääntyy sellaisenaan Ilmalaan, silloin harvakseltaan kuin ylipäätään Ilmalaan kesken aamuruuhkan ajetaan kalustoa (luokkaa kerran tunnissa). Ruuhka-ajan loppupuolella toki jonkin verran kerätään samalle raiteelle pidempiä letkoja, mutta tällöin siihen on paremmin tilaa. Keravan kaupunkiradan kalustoa ei nykyään enää ajeta ruuhka-aikojen välissä lainkaan Helsingin ja Ilmalan ratapihan väliä, vaan kalustoa harvennetaan Keravan ja Tikkurilan päästä, ja loput vuorot ajetaan ruuhka-ajan junapituuksilla.
 
Hesarin mukaan hallitus teki periaatepäätöksen pisaran toteuttamisesta. Lisäksi ratapihan parannukseen varattiin rahaa.

Linkki vielä valtioneuvoston tiedotteeseen, jonka alalaidasta löytyy liikennehankkeisiin varattuja summia.
 
Viimeksi muokattu:
Kun katsoin tuota linkkiä itse valtioneuvoston tiedotteeseen, niin siellä ei liikennehankkeissa Pisaraa mainittu. Kylläkin mukana oli Pasila-Riihimäki -osuuden kapasiteetin lisääminen (150 milj.) Mutta mukana on helmenä aivan kärkihanke: Riihimäen kolmioraide! Se toteutuu! (hinta tosin on vaatimaton 10 milj.) Mukana olevat raidehankkeet näyttävät kaikki varsin perustelluilta: pääratojen routa- ja pehmeikköalueiden korjaukset 85 M€, Riihimäen kolmioraide 10 M€, Ylivieska–Iisalmi - Kontiomäki ratayhteyden parantaminen (sähköistys) 90 M€, Helsinki-Riihimäki -rataosan kapasiteetin lisääminen 150 M€, Bioenergia- ja raakapuukuljetusten turvaaminen (raakapuuterminaalit) 40M€, Tie-, meri- ja rautatieliikenteen ohjausjärjestelmien uusiminen 90 M€, Helsingin ratapihan toiminnallinen parantaminen 100 M€, Imatra-Luumäki kaksoisraide ja ratavälin parantaminen Imatralta Venäjän rajalle, suunnittelu 10 M€.

Mukana on myös 30 miljoonaa MAL-hankekokonaisuuksille. Nämä tarkoittavat seutujen ja valtion tekemiä sopimuksia, missä on sovittu maankäytön periaatteista ja siihen liittyvistä liikennehankkeista seudulla. Tällainen sopimus on allekirjoitettu ainakin Tampereen seudulla, eli tämä tarkoittaa valtion mukaantuloa kaupunkiraitiotiehen ja tuossa MAL-sopimuksessa taitaa olla mukana myös paikallisjunaliikenne. Siitä on selvitys juuri valmistumassa ja poikkeuksellisesti siinä on kehityspolku, missä ensimmäisessä vaiheessa yhtenäistetään lippujärjestelmä, toisessa lisätään vuorotarjontaa, kolmannessa hankitaan uutta kalustoa ja aloitetaan liikennöinti joka suuntaan tunnin vuorovälillä ja vasta neljännessä on kallein osa, eli uusien raiteiden rakentaminen. Eli ei näytä lainkaan huonolta.

---------- Viesti lisätty kello 22:20 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 22:17 ----------

Ja laitetaan nyt kokoluokkavertailua varten: Länsimetro ja Pisara kumpikin sellaiset miljardi... Kuten varmaan olette huomanneet, Pisaran suhteen mun tunnelmat ovat kaksijakoiset, mutta kyllä jo summia katsomalla näkee, mistä pitää aloittaa.
 
Kun katsoin tuota linkkiä itse valtioneuvoston tiedotteeseen, niin siellä ei liikennehankkeissa Pisaraa mainittu.
On se mainittu otsikon Kasvupanostuksia uuden yritystoiminnan tukemiseksi yhteydessä.
Kehysriihi sanoi:
Hallitus teki myös periaatepäätöksen Pisara-radan toteuttamisesta, Riihimäki-Pasila radan 2. vaiheesta, Imatra-Luumäki kaksoisraiteesta sekä ratavälin parantamisesta Imatralta Venäjälle.

Ottaen huomioon Pisarasta vallinneen poliittisen totuuden, tuo maininta ei ole mitään uutta. Kummallisempaa olisi ollut, jos Pisaraa ei olisi mainittu. Kuitenkaan Pisaralle ei luvata rahaa, sillä budjettikehyksen puitteissahan olisi valittava, tehdäänkö se mitä listassa on lueteltu, vai käytetäänkö sama raha Pisaraan eikä tehdä mitään muuta.

Erikoista minusta on vain se, että ei mainita edes Pisaralle luvattua 40 M€ suunnittelurahaa. Se on sentään aika iso raha, kun sitä verrataan moneen muuhun, mikä listassa on lueteltu.

Antero
 
Erinomainen uutinen, että Pisaran rakentamisesta on nyt päätetty. Kun suunnittelu vaan saadaan valmiiksi ja kaavat sekä luvat kuntoon, rakennustyöt pääsevät alkamaan. Kyllähän tuossa valmistelussa taitaa kuitenkin vähän aikaa vierähtää.
 
Viimeksi muokattu:
Erinomainen uutinen, että Pisaran rakentamisesta on nyt päätetty. Kun suunnittelu vaan saadaan valmiiksi ja kaavat sekä luvat kuntoon, rakennustyöt pääsevät alkamaan. Kyllähän tuossa valmistelussa taitaa kuitenkin vähän aikaa vierähtää.

Itselleni jäi tästä hallituksen papyruksesta kyllä sellainen kuva, että Pisaran todellista rakentamispäätöstä ei todellakaan ole vielä taputeltu.

Ja mitähän tämäkin nyt sitten käytännössä tarkoittaa: Helsinki-Riihimäki -rataosan kapasiteetin lisääminen 150 M€ ? Rahaa laitetaan Lentoradan kanssa täysin päällekäiseen ratkaisuun, eli Lentoradasta ollaan tietoisesti luopumassa (ainakin hyvin pitkäksi aikaa) vai oma henk.koht. veikkaussuosikkini, eli kukaan ei ole taaskaan ajatellut asiaa edes vähää alusta? Pääradan kapasiteettiongelmia ollaan nyt jo typerillä ratkaisuilla surkeasti epäonnistuen yritetty purkaa lähes miljardilla, joten muutamat kymmenet millit jatkon kannalta täysiin turhiin investointeihin eivät ilmeisesti tunnu juuri missään.
 
Ja mitähän tämäkin nyt sitten käytännössä tarkoittaa: Helsinki-Riihimäki -rataosan kapasiteetin lisääminen 150 M€ ? Rahaa laitetaan Lentoradan kanssa täysin päällekäiseen ratkaisuun, eli Lentoradasta ollaan tietoisesti luopumassa (ainakin hyvin pitkäksi aikaa) vai oma henk.koht. veikkaussuosikkini, eli kukaan ei ole taaskaan ajatellut asiaa edes vähää alusta? Pääradan kapasiteettiongelmia ollaan nyt jo typerillä ratkaisuilla surkeasti epäonnistuen yritetty purkaa lähes miljardilla, joten muutamat kymmenet millit jatkon kannalta täysiin turhiin investointeihin eivät ilmeisesti tunnu juuri missään.

Eiköhän tuossa kohdassa ole pääosin kyse Kerava - Riihimäki välin lisäraiteista. Eli mahdollisen lentoradan pohjoispuolella pääosin mennään. Pisaraahan ollaan periaatepäätöksen mukaan rakentamassa myös, joten tuohon väliin jää vielä lentoradan mentävä aukko. :)

---------- Viesti lisätty kello 9:53 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 9:30 ----------

Tälläisiä sivuja löytyy Pasila - Riihimäki välin muutoksista:

http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/suunnitteilla/pasila_riihimaki

http://portal.liikennevirasto.fi/sivu/www/f/hankkeet/valmistuneet/pasila_riihimaki
 
Viimeksi muokattu:
Ja mitähän tämäkin nyt sitten käytännössä tarkoittaa: [...]

Ei pidä kiihtyä. Kuten Petterin linkkaamilta sivuilta näkyy, hanke ei ole Lentoradan kanssa päällekkäinen ja itse asiassa se taitaa olla aika voimakkaasti täydentävä, eli mahdollistaa Lentoradan paremman hyödyntämisen kun sen pohjoispuolella liikenne sujuu paremmin. Lentoradan kanssa oikeasti päällekkäiseenkin hankkeeseen saattaisi hyvinkin olla järkevää tarpeen vaatiessa laittaa 150 milliä, sen verran kaukana tulevaisuudessa ja epävarma Lentorata on.
 
Eiköhän tuossa kohdassa ole pääosin kyse Kerava - Riihimäki välin lisäraiteista.

Toivotaan näin. Kirjauksenhan olisi toki tässä tapaksessa voinut tehdä myös niin että se edes auttavasti kuvaisi sitä mitä sen pitäisi, esim.

Kerava-Riihimäki -rataosan kapasiteetin lisääminen 145 M€
Tikkurilan vaihde- ja raiteistomuutokset 5 M€


---------- Viesti lisätty kello 10:51 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 10:39 ----------

Lentoradan kanssa oikeasti päällekkäiseenkin hankkeeseen saattaisi hyvinkin olla järkevää tarpeen vaatiessa laittaa 150 milliä, sen verran kaukana tulevaisuudessa ja epävarma Lentorata on.

Saattaa olla, mutta sitten pitäisi myös olla kanttia tehdä päätös, että Lentorataa ei (ainakaan lähitulevaisuudessa) toteutettaisi eikä sen suunnitteluun kaadettaisi jatkuvasti resursseja. Toteutuneita ja suunnitelussa olevia raskasraidehankkeita kun tarkastelee, niin tämän kaltainen toiminta ei kuitenkaan ole ihan sitä ydinosaamista härmäläisessä poliittisessa kulttuurissa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Toivotaan näin. Kirjauksenhan olisi toki tässä tapaksessa voinut tehdä myös niin että se edes auttavasti kuvaisi sitä mitä sen pitäisi, esim.

Hanke on virallisesti ollut nimeltään Pasila-Riihimäki mahdollisesti sen takia, että tuo väli on kaukoliikenteen kannalta selkeä toiminnallinen kokonaisuus merkittävien asemien välillä. Nimi Helsinki-Riihimäki saattaa johtua siitä, että saadaan valtakunnallisesti hyvin tunnistettavat päätepisteet hankkeelle. Onhan hankkeesta myös hyötyä juurikin Helsinkiin asti ulottuvalle kauko- ja taajamajunaliikenteelle eli myös pääkaupunkiseutu hyötyy.

Vai olisikohan muodikkaampaa julistaa, ettei pääkaupunkiseutu hyödy mitenkään pästä periferian junia palvelevasta hankkeesta?
 
Takaisin
Ylös