Helsingin liitosalueiden linjasto

Todella tyhmää! Vaikka ne numerot olisi aivan hatusta vedettyjä, niin miksi niitä ei voi olla. Pelkästään linjojen 91 ja 93 kaikki versiot kirjaimineen on jo niin älyttömän sekavia, ettei niitä meinaa tajuta harrastajakaan, puhumattakaan "normaaleista" ihmisistä. Mikä järki oli siis jo valmiiksi sekavasta järjestelystä tehdä vielä sekavampi tekemällä linjoista "persoonattomia". Numerot olisi selkeyttänyt tulevaa järjestelyä. Mutta ei tässäkään tainnut järkisyyt painaa.
Onhan se tosiaan kummaa, että vaikka vapaita (kolminumeroisia) linjanumeroita on yllin kyllin, niin pitää tehdä kahden numeron ja kahden kirjaimen muodostamia linjatunnuksia. Tosin Espoossa taisi 1980 -luvulla olla jollain seutulinjalla linjanumeron perässä ainakin aikataulukirjassa kirjaimet ATK...
 
En minäkään oikein ymmärrä 800-sarjan linjanumeroiden käyttöä, kun Itäväylän satasarjaksi on perinteisesti varattu 900-sarja. 900-sarjan linjoja ei ole ollut olemassa sitten vuoden 1992, jolloin Itäkeskus - Korso -linja 943 lyhennettiin Vantaan sisäiseksi linjaksi 87. Sitä ennen oli Mellunmäen metroliikenteen alkamiseen vuonna 1989 asti linja 940 Rautatientorilta Itäkeskuksen, Kontulan ja Länsimäen kautta Hakunilaan. Lisäksi oli myös "väärään" satasarjaan numeroitu linja 742 Rautatientorilta Itäkeskuksen ja Itäsalmen kautta Sotungin Myrbackaan.

800-sarjan linjat miellän Keski-Uudellemaalla, jossa onkin ajossa linjat 833, 850, 853, 873 ja 874 ja aikoinaan oli muutamia muitakin. Mielestäni ei ole järkeä sotkea noita Itäväylän linjoja Keravan suunnan linjojen kanssa. 900-sarjassa on 100 vapaata linjanumeroa, joten eiköhän sieltä olisi löydettävissä sopivat linjanumerot. Jossain vaiheessa myös liitosalueen pikkubussilinjoille oli ajateltu 900-sarjan linjanumeroita.
 
Takaisin
Ylös