Tampereen pikaratikkahanke


On kohteliasta kertoa, mitä linkin takaa löytyy. Tässä tapauksessa siellä on Aamulehden artikkeli. AL kävi Hervannassa kysymässä muutamalta asukkaalta mielipidettä ratikasta. Artikkeli esittää ratikan lähinnä kielteisessä valossa, muuten kai Eppu olisi jättänyt sen linkkaamatta. Yllättävän moni AL:n juttu esitteli sen sijaan ratikkaa myönteiseen sävyyn.

Suomalainen mediahan esitteli myös Brexitin ja Trumpin kovin kielteisessä valossa. Kansojen enemmistö näissä maissa oli suomalaisen lehdistön kanssa eri mieltä. Mahtaisiko Hervannassakin enemmistö olla eri mieltä kuin Aamulehden haastateltavat? No, sitähän me emme tiedä, kun sitä kansanäänestystä ei nyt sitten tullut.
 
Suomalainen mediahan esitteli myös Brexitin ja Trumpin kovin kielteisessä valossa. Kansojen enemmistö näissä maissa oli suomalaisen lehdistön kanssa eri mieltä.

Aiheen vierestä, mutta Hillary Clinton voitti äänten enemmistön eilisissä vaaleissa.
 
Aiheen vierestä, mutta Hillary Clinton voitti äänten enemmistön eilisissä vaaleissa.

Joo. Sikäläinen vaalijärjestelmä on kyllä todella kummallinen. Oudointa minusta siinä on se, että kunkin osavaltion kaikki valitsijamiehet asettuvat sen ehdokkaan taakse, joka ko. osavaltiossa saa enemmistön äänistä.
 
Joo. Sikäläinen vaalijärjestelmä on kyllä todella kummallinen. Oudointa minusta siinä on se, että kunkin osavaltion kaikki valitsijamiehet asettuvat sen ehdokkaan taakse, joka ko. osavaltiossa saa enemmistön äänistä.

...Paitsi Mainessa ja Nebraskassa. Täysin Tampereen näemmä kreivin aikaan hyväksytyn raitiotien vierestä, veikkailen että tämä tulos herättää jenkkilässä, jos ei nyt valtakunnallista keskustelua vielä, niin voimakasta murinaa vaalijärjestelmän uudistamisesta. Todennäköisesti se alkaa sillä, että joitain osavaltioita siirtyy Mainen ja Nebraskan järjestelmään, tai johonkin muuhun, joka mahdollistaa valitsijamiesten menevän kannatuksen mukaan, voittaja-ottaa-kaiken sijaan. Mainessa ja Nebraskassakin järjestelmän on kyllä voittaja ottaa kaiken, mutta jako tapahtuu vaalialuetasolla, joten sivuvaikutuksena osavaltion valitsijamiehet menevät puoliksi.
 
-- veikkailen että tämä tulos herättää jenkkilässä, jos ei nyt valtakunnallista keskustelua vielä, niin voimakasta murinaa vaalijärjestelmän uudistamisesta.

Sama on käynyt jo kolmesti aiemmin, viimeksi vuonna 2000, kun Al Gore sai enemmän ääniä, mutta Bush valittiin.
 
Karosa, millä perustelet mielipiteesi? Moderni ratikka /light rail on runkolinja jolle tulee syöttöliikennettä.

Se on nähty Kehäradan ja Länsimetron syöttöliikenteessä, liikenne vähenee radikaalisti joten samassa suhteessa työpaikat vähenee.
 
Se on nähty Kehäradan ja Länsimetron syöttöliikenteessä, liikenne vähenee radikaalisti joten samassa suhteessa työpaikat vähenee.
Tampereelle tuleva liityntäliikenne on varsin pienimuotoista PK-seutuun verrattaessa. Liityntälinjoilla on tarkoitus ajaa nykyisiä suoria linjoja tiheämmällä vuorovälillä, joten kalustoon ja kuskien määrään se ei radikaalisti vaikuta. Ja tarvitsisi jonkun niitä ratikoitakin vielä ohjastaa.
 
Karosa, oma kokemukseni perustuu nimenomaan Länsimetron liityntäliikenteeseen. Ainakin niiden Espoon linjojen, joita tulen tarvitsemaan vuorovälit lyhenevät, parhaisiin paikkoihin tulee useampia linjoja kuin nyt. Lisäksi palvelulinjojen liikennöinti näyttää paranevan. Ja pikaratikkakin tarvitsee kuljettajia.

Ihmettelen todellakin kielteistä suhtautumistasi raideliikenteeseen. Isommat yksiköt vähentävät katujen tukkoisuutta. Uskon Tampereen Hämeenkadun muuttuvan ratikan myötä viihtyisämmäksi alueeksi, leveille kevyenliikenteen väylille voi suunnitella kaikkea kivaa, saada kaupungin keskustaan 'flaneerausalue' johon ihmiset kokoontuvat lämpimään vuodenaikaan. Jos joukkoliikenne perustuu vain busseihin, tukkeutuu Hämeenkatu, varsinkin jos Tampereen seudun kuntien kaavaillut uuden asuinalueet toteutuvat. Silloin joudutaan levittämään ajorataa kevyenliikenteen väylien kustannuksella...
 
Viimeksi muokattu:
Pakko on nyt todeta: kakkua ei voi sekä syödä että säästää. Raitiotieliikenteessä kustannukset ovat linja-autoliikennettä pienempiä ja tämä ero tulee suurilta osin siitä, että kuljettajia tarvitaan vähemmän matkoja kohden. Eli raitiovaunun myötä kuljettajia tarvitaan vähemmän kuin busseja käytettäessä. Ja kokonaisuutena tämä on hyvä asia.

Tosin mitään kuljettajien joukkotyöttömyyttä tuskin on odotettavissa, sillä kaupunki kasvaa ja sitä myöten joukkoliikenne. Eli käytännössä kuljettajien määrä tuskin vähenee, vaan uusien kuljettajien tarve ei kasva yhtä nopeasti kuin se kasvaisi ilman raitiovaunua. Varsinkin kun kaupunki todennäköisesti sijoittaa osan saadusta säästöstä palvelutason parantamiseen muualla. Ja kuten sanottu: liikkuvuus alalla on kohtalaisen suuri, eli siinäkin tapauksessa, että kuljettajatarve lähtee jossain kohtaa laskuun, irtisanomisia ei tarvita, riittää vain supistaa uusien kuljettajien rekrytointia.
 
Joo. Sikäläinen vaalijärjestelmä on kyllä todella kummallinen. Oudointa minusta siinä on se, että kunkin osavaltion kaikki valitsijamiehet asettuvat sen ehdokkaan taakse, joka ko. osavaltiossa saa enemmistön äänistä.

No, vaikkei tämä Tampereen raitiovaunuun liitykään, niin lähempi esimerkki vastaavasta "kummallisuudesta" löytyy jo ihan koto-Suomesta: äänten enemmistö ei välttämättä takaa valintaa. Lisäksi kun katsoo USA:n osavaltioiden kokoeroja, vajaasta 40 000 000:sta asukkaasta puoleen miljoonaan, ymmärtää aika hyvin, miksi valitsijamiesjärjestelmä on rakennettu...
 
Isommat yksiköt vähentävät katujen tukkoisuutta. Uskon Tampereen Hämeenkadun muuttuvan ratikan myötä viihtyisämmäksi alueeksi, leveille kevyenliikenteen väylille voi suunnitella kaikkea kivaa, saada kaupungin keskustaan 'flaneerausalue' johon ihmiset kokoontuvat lämpimään vuodenaikaan. Jos joukkoliikenne perustuu vain busseihin, tukkeutuu Hämeenkatu, varsinkin jos Tampereen seudun kuntien kaavaillut uuden asuinalueet toteutuvat. Silloin joudutaan levittämään ajorataa kevyenliikenteen väylien kustannuksella...
Isompia bussejakin on markkinoilta saatavissa ratikkahärveliä huomattavasti huokeampaan hintaan. Tampereella tämä Hämeenkadun elävöittämiskokeilu ei ole tähän mennessä tuonut mitään muuta paikalle kuin pienen jäätelökioskin, jonkun puisen taideteoskyhäelmän, pari penkkiä naurettavine ruohomattoineen sekä tökerösti toteutetut pyöräkaistat. Pääsuuntaus Tampereella onkin edelleen kaupungin elävöittämisen suhteen kaljateltat ja oleskelualueet narkkareille (esim. uudistettu Tullinaukio). En usko että asiat Hämeenkadun osalta kiskoilla paranevat.
 
Osa bussikuskeista voi haluta, eri asia kuinka moni pääsee. Ainakin Helsingissä raitiovaununkuljettajan ammatti on niin suosittu, että vaikka bussinkuljettajia hakeekin siihen paljon, niin vain hyvin pieni osa heistä tulee valituksi.

Tähän liittyen on vielä sellainen näkökulma että kaikista bussikuskeista ei välttämättä tule hyviä raitiovaunun kuljettajia. Liikennemuotojen erillaisuus (bussi/ratikka) näkyy ja tuntuu kuljettajan työssä. Moni seutulinja ym ajaa osan matkastaan "maaseudulla", raitiovaunun kuljettajan työsarka on keskustassa, tai sen liepeillä.

Niminerkki Ville O. Turusen kommentti on mielestäni hyvä; kuljettajien määrän kasvu hidastuu suhteessa lisääntyvään kuljetettavien määrään. Sen vaihto kumipyöristä rautapyöriin saa aikaan. Tampereellakin, niin kuin monessa muussa raitiovaunut kkäyttöön ottaneessa kaupungissa.
 
Eppu, Hesassakin on jo kokeiltu kaksinivelbussia, kokeilu ei onnistunut, ei tilattu.
Minua todella kiinnostaa kuinka kaksinivelbussit pärjäävät meidän talvessa, lumipyryssä, liukkailla kaduilla ylämäissä. BRT näyttää toimivan hyvin kaupungeissa joissa ei ole talvea ja lunta. Ja bussin käyttöikä, noin kymmenen vuotta, nykyaikaiselle matalalattiratikalle on luvattu 40v... Onko nivelbussi niin paljon edullisempi.
 
Eppu, Hesassakin on jo kokeiltu kaksinivelbussia, kokeilu ei onnistunut, ei tilattu.
Minua todella kiinnostaa kuinka kaksinivelbussit pärjäävät meidän talvessa, lumipyryssä, liukkailla kaduilla ylämäissä. BRT näyttää toimivan hyvin kaupungeissa joissa ei ole talvea ja lunta. Ja bussin käyttöikä, noin kymmenen vuotta, nykyaikaiselle matalalattiratikalle on luvattu 40v... Onko nivelbussi niin paljon edullisempi.

Niin mutta kaksinivelsähköbussia ei selvitetty!
 
Niin mutta kaksinivelsähköbussia ei selvitetty!
Ei niin, mutta vastaava hybridi oli kyllä ajossa. Niitä neliakselisia busseja 550:llä kokeiltiin ainakin avorahastusta silmällä pitäen. Avorahastus tuli, vaan ei neliakselisia busseja, ei edes yhdellä nivelellä. :D
 
Takaisin
Ylös