Tampereen pikaratikkahanke

Ei tainnut olla yksittäistapaus. Nimittäin: KLIK. Kyllä takakulma jää huolestuttavan lähelle raitiovaunun kulkutilaa. Onneksi tuossa tilanteessa vaunu ei ehtinyt tulla bussin ollessa tuossa.

Erinomainen esimerkkikuva! Juuri noin sekin bussi oli pysähtynyt, eli aika vinoon ja takapää oli niin kaukana rotvallin reunasta, että ratikka ei mahtunut ohitse.

Olisi oikeastaan hyvä kuulla bussinkuljettajien kantoja tähän. Onko nuo syvennykset toteutettu huonosti, onko niihin hankala saada koko bussia suoraksi? Vai onko vaan osa kuskeista laiskoja?

jos joku bussi jää tielle, niin linjastoa muutetaan varmasti ja taas yksi linja heilahtaa Satakunnan kadulle.

Se on kyllä erinomaista, että / jos Treella tahtotila on voimakkaasti sellainen, että ne ratikan ajo-olosuhteet taataan. Voinee olettaa, että jos tuo yllä kuvattu tilannekin on turhan yleinen, sillekin sitten tehdään jotain vaikkapa reunakivimuutoksin.
 
jos joku bussi jää tielle, niin linjastoa muutetaan varmasti ja taas yksi linja heilahtaa Satakunnankadulle.

Oletko kenties jossain Jolilla töissä, kun olet noin varma kaikissa kommenteissasi? :biggrin: Itse pidän erittäin epätodennäköisenä sitä, että linjoja enää siirretään pois Hämeenkadulta, koska aikaisemmin sanottiin, että Hämeenkadulle jäävät kaikki runkolinjat ja "seutukympit". Elokuusta lähtien Hämeenkadulla pysähtyvistä ainoastaan linja 52 ei kuulu tuohon joukkoon, ja silläkään ei ole Keskustorilla ajantasausta, ja toiseen suuntaan mennessä pysäkki on terminaalissa.

Erinomainen esimerkkikuva! Juuri noin sekin bussi oli pysähtynyt, eli aika vinoon ja takapää oli niin kaukana rotvallin reunasta, että ratikka ei mahtunut ohitse.

Myös näinkin voi käydä:

DSC04664.jpg

Tosin elokuussa tuohon syvennykseen tulee vain linja 9 ja 19, tässä kuvassa etummainen bussi on 8.

Olisi oikeastaan hyvä kuulla bussinkuljettajien kantoja tähän. Onko nuo syvennykset toteutettu huonosti, onko niihin hankala saada koko bussia suoraksi? Vai onko vaan osa kuskeista laiskoja?

Tuo Keskustori E -pysäkki, josta molemmat esimerkkikuvat ovat, on pysäkkitaskuksi lyhyt, siihen mahtuu vain yksi bussi. Näyttää kuin se olisi rakennettu sillä ajatuksella, että Keskustorin terminaali poistuisi käytöstä, koska syvennys jatkuu vielä muutaman metrin risteyksen jälkeen. Jotain suunnitelmia terminaalin poistumisesta on ollut, mutta en usko, että se ihan lähivuosina ainakaan tapahtuu. Muilla pysäkeillä en ole ongelmia huomannut (paitsi silloin kun busseja on peräkkäin monta), koska syvennykset ovat pidempiä. Toki on näitä kuljettajia joilla ajotaito on huolestuttavan heikko, joten huonolla pysähtymisellä on mahdollista tukkia ratikka muillakin pysäkeillä.

Täytyy kyllä sanoa, että myös bussit jäävät usein ratikan taakse jumiin ratikan ollessa pysäkillä, eikä ohi ainakaan turvallisesti pääse.
 
Myös näinkin voi käydä:

Juuri tuollainen oli se toinen näkemäni tilanne, vaikkakin toisessa ajosuunnassa. Tuohon nyt sitten toivottavasti auttaa bussien määrän väheneminen ja aikataulujen huolellinen suunnittelu.

Kyllähän ne väistämättä ovat toisensa tiellä, bussit ja ratikat, kun samaa väylää käyttävät. Kun talvella seurasin rautatieaseman pysäkin luona liikennettä, niin sehän oli aivan mahdotonta, kun busseja riitti joka valoihin ja siinä ne seisoivat ratikkapysäkin korokkeen kohdalla estäen ratikan pääsyn pysäkille. Toisaalta nyt heinäkuussa en nähnyt tuollaista, ja tuossa kohtaahan bussien määrä jää elokuussa aika pieneksi.

Toki on näitä kuljettajia joilla ajotaito on huolestuttavan heikko, joten huonolla pysähtymisellä on mahdollista tukkia ratikka muillakin pysäkeillä.

Tätä minäkin pelkään. Ainakin täällä pk-seudulla on käynyt niin, että sellainen aika, kun bussin- ja taksinkuljettajat olivat (tai ainakin erittäin suuri enemmistö oli) todellisia liikenteen ammattilaisia, on jo kaukana takana.
 
Oletko kenties jossain Jolilla töissä, kun olet noin varma kaikissa kommenteissasi? :biggrin: Itse pidän erittäin epätodennäköisenä sitä, että linjoja enää siirretään pois Hämeenkadulta, koska aikaisemmin sanottiin, että Hämeenkadulle jäävät kaikki runkolinjat ja "seutukympit". Elokuusta lähtien Hämeenkadulla pysähtyvistä ainoastaan linja 52 ei kuulu tuohon joukkoon, ja silläkään ei ole Keskustorilla ajantasausta, ja toiseen suuntaan mennessä pysäkki on terminaalissa.

Keskustorista luopuminen on käynnissä oleva prosessi joukkoliikenteessä, jossain vaiheessa Sorin aukiosta piti tulla korvike. Mutta saa nähdä. Myös Hämeenkadulta tulee poistumaan vielä bussilinjoja, viimeistään seuraavan aikataulukauden alkaessa keväällä 2022.
 
Kävin juuri Göteborgissa, ja siellä oli selvästi panostettu rataan ja liikennöintiiin Tamperetta enemmän, vaikka järjestelmää ei ole laajennettu yli 15 vuoteen. Vaunut pysähtyivät vain pysäkeillä, koska etuudet toimivat lähes täydellisesti, valottomat suojatiet oli korvattu ylityspaikoilla, kärkikolmioissa oli lisäkilpi "Gäller ej spårvagn" ja sekakaistaa oli vain joissakin sellaisissa paikoissa, joissa auto- tai bussiruuhkat eivät häirinneet kulkua. Ydinkeskustassa ei tietenkään madeltu 20 km/h kuten Tampereella ja nopeimmilla osuuksilla jouduttiin hidastamaan pysäkkien lisäksi vain parissa kohtaa vaihteiden takia; Tampereella ainakin yhdessä kohtaa myös kolarivaaran takia. Göteborgissa ei ole kaksisuuntavaunuja, mikä nostaa hieman häiriöherkkyyttä mutta toisaalta myös istumapaikkojen määrää. On makuasia, kumpaa arvostaa enemmän (itse istumapaikkoja), ja Göteborgissa on myös melko paljon varakääntösilmukoita.
 
Kävin juuri Göteborgissa, ja siellä oli selvästi panostettu rataan ja liikennöintiiin Tamperetta enemmän, vaikka järjestelmää ei ole laajennettu yli 15 vuoteen.
Tosin jos ja kun tarkkoja ollaan, Kringenin kolmas vaihe eli rataosa Lilla Torgetilta Stenpirenin kautta Järntorgetille otettiin käyttöön vasta vuonna 2015. Se ei ole kovin suuri laajennus, mutta verrattavissa Kringenin edellisiin vaiheisiin vuosituhannen alussa. Stenpirenin kautta liikennöivät vakituisesti nykylinjaston linjat 1 ja 9.
 
Keskustorista luopuminen on käynnissä oleva prosessi joukkoliikenteessä, jossain vaiheessa Sorin aukiosta piti tulla korvike. Mutta saa nähdä. Myös Hämeenkadulta tulee poistumaan vielä bussilinjoja, viimeistään seuraavan aikataulukauden alkaessa keväällä 2022.

Etenkin tuohon viimeiseen väitteeseen olisi hyvä kuulla jotain lähdetietoja, kun itse en ole tuollaisesta kuullutkaan. Olisi erikoista jos yli kolme vuotta kestäneen linjaston suunnittelun jälkeen sitä aiottaisiinkin heti muuttaa.

Keskustorin terminaalin poistumisesta olen tosiaan kuullut, mutta se ei kyllä ole mikään "käynnissä oleva prosessi", kun asiasta ei käsittääkseni ole edes päätöstä tehty. Viimeinen uutinenkin aiheesta on vuodelta 2019, joten tuskin ihan lähiaikoina tapahtumassa. Sitten jos/kun se tulevaisuudessa tapahtuu, niin sitten linjoja voidaan taas Hämeenkadulta vähentää, mutta ei se kyllä keväällä 2022 ole vielä ajankohtaista.
 
Takli-suunnitelmassahan on kerrottu kaikki, eli miten mennään Hämeenkadun osalta.

"Toteutuksen 2. vaihe 2020-2030 –Hämeenkatu joukkoliikenteen ja jalankulun pääkatu
(raitiotie ja bussiliikennettä):

Linjastomuutoksia toteutetaan siten, että viimeistään
tässä vaiheessa voidaan Keskustorin terminaalista luopua ja ottaa vapautuva toriaukio muuhun käyttöön."

"Toteutuksen 3. vaihe 2030 –

Tampereella toteutettu laaja kaupunkiraitiotieverkko

Suunnitelmassa raitiotieverkko on laajentunut ja se on esitetty myös Hatanpään valtatielle. Tässä toteutusvaiheessa bussiliikenteen määrä keskustassa on vähäinen nykyiseen verrattuna. Hämeenkadun pysäkkijärjestelyjä voidaan tiivistää ja muuttaa toiminta täysin kaupunkiraitiotien vaatimusten mukaiseksi."
 
Takli-suunnitelmassahan on kerrottu kaikki, eli miten mennään Hämeenkadun osalta.

"Toteutuksen 2. vaihe 2020-2030 –Hämeenkatu joukkoliikenteen ja jalankulun pääkatu
(raitiotie ja bussiliikennettä):

Linjastomuutoksia toteutetaan siten, että viimeistään
tässä vaiheessa voidaan Keskustorin terminaalista luopua ja ottaa vapautuva toriaukio muuhun käyttöön."

Onko tuo taas se kahdeksan vuotta vanha, osittain vanhentunut suunnitelma? En kyllä ymmärrä, miten sen avulla päättelit, että viimeistään keväällä 2022 bussilinjoja vähennetään Hämeenkadulta (vaikken toki kaikkia 44 sivua käynyt läpi, joten onko minulta nyt jotain erittäin olennaista jäänyt huomaamatta?)

Suunnitelmassa myös sanottiin sivulla 32, että Keskustorin terminaalista voidaan luopua samalla kun Hämeenkadun itäpää muuttuu joukkoliikennekaduksi. Tämä tapahtui vuonna 2014, terminaali on edelleen käytössä. Joten vaikka hienot suunnitelmat on silloin tehty, niin kovin ajankohtaisena en tuota enää pidä.
 
eihän se kaikilta osin ole enää voimassa, mutta kaikki ratikkahommat ovat toteutuneet 2014 suunnitelman mukaan. Ja Keskustorin osalta myös muut ovat kertoneet että keskutorilta poistuvat bussit. Ja hämeenkatu muuttuu ratikkakaduksi.
 
Mitähän ihme linjoja nyssen reittioppaasta löytyy 9.8 jälkeen ?
 
Liitetiedostot

  • Screenshot 2021-07-20 03.58.45.jpg
    Screenshot 2021-07-20 03.58.45.jpg
    48.3 KB · Lukukerrat: 231
  • Screenshot 2021-07-20 04.13.57.jpg
    Screenshot 2021-07-20 04.13.57.jpg
    57 KB · Lukukerrat: 228
Mitähän ihme linjoja nyssen reittioppaasta löytyy 9.8 jälkeen ?
Ylemmän kuvakaappauksen tilanteessa linjan 1 Kaupin Kampuksessa liikennöintipäivänä viimeisen kerran käyvät vaunut ajavatkin paluusivun keskustan suuntaan siten, että Koskipuistosta jatketaan Pyynikintorille eikä Sorin aukiolle. Pyynikintorilta Hervantaan samat vaunut ajavat normaaleina kolmosina. Tosin nuo kaksi ensimmäistä ajoittuvat osuudelle Pyynikintori – Hervantajärvi sikäli hassuun kohtaan, että kolmosen liikenne on jo ehtinyt hetkeksi harventua 7,5 minuutista noin varttituntiin. Nämä ykkösen vaunut tihentävät kolmosen tarjontaa lyhyeksi ajaksi uudelleen. Hervantajärveltä ”ylimääräiset” vaunut ajavat lopulta siirtoajona varikolle.

Alemman kuvakaappauksen kolmoset Hervannan kampukselta Sorin aukiolle ovat ”ykkösen kaluston kaupallistettuja siirtoajoja”. Ne palvelevat tietenkin ketä tahansa kolmosen käyttäjää osuudella Hervannan kampus – Koskipuisto, ja onnistuupa vaihdoton matkustaminen Hatanpään valtatiellekin.

Kuvakaappauksista näemme, että ykkösen kaluston siirtojärjestelyt eivät ole toistensa peilikuvia. Aamulla Hervannan kampukselta mennään suoraan Sorin aukiolle, illalla ykkösen liikennettä lopetettaessa ei toimitakaan suoraan peilikuvamaisesti, vaan kalusto käy ”ottamassa vauhtia” Pyynikintorilta asti päätyen aina Hervantajärvelle saakka.

Hallireitti ykköselle ja ykköseltä ei ole ihan yhtä yksinkertainen verrattuna kolmoseen. Varikko on kaukana ykkösen reitistä. Kuvakaappausten esimerkkien mukaisesti tyhjänä ajoa on pyritty saamaan minimiin. Siirtoajo-kilpisiä hallisivuja ei taida olla muualla kuin varikolta Hervantajärvelle ja Hervantajärveltä varikolle.
 
mutta miksi linjatunnukset 1 ja 3 ? tässä kyllä menee käyttäjät sekaisin kun määränpäät muuttuvat kellonajanmukaan.
 
mutta miksi linjatunnukset 1 ja 3 ? tässä kyllä menee käyttäjät sekaisin kun määränpäät muuttuvat kellonajanmukaan.
Tietenkin esimerkkitapauksen 1 olisi voitu merkitä 1P:ksi ja 3 vastaavalla ajattelutavalla 3S:ksi. Ehkä siihen ei nähty tarvetta, onhan vaunujen etukilvissä kuitenkin määränpäänäyttö. Pelkän linjatunnuksen kanssa elettäessä olisi ollut korrektia merkitä poikkeavat reitit lisäkirjainten avulla. Mutta miksi juuri sitten 1 ja 3 noin päin, varmaan siksi että Sammonaukion itäpuolella olevat erilliset haarat ovat kuitenkin pidempiä kuin Koskipuistosta etelään / länteen johtavat haarat. Määräävä numero on valittu pidempien haarojen mukaisesti. Ja muutenkin, kolmonen TAYSin haaralla sekoittaisi varmasti kenen tahansa ajatukset, vastaavalla tavoin ykköset aamutuimaan Hervannassa. En osaa lukea suunnittelijan ajatuksia, mutta näin minä toimisin reittejä numeroitaessa. Aikanaan saatavat palautteet voivat ohjata jatkosuunnittelua tietenkin taas johonkin suuntaan. Nämä ovat sellaisia juttuja, joissa kaikki eivät ajattele samalla tavoin. Ymmärrän hyvin toisenkinlaiset näkemykset.
 
Ja Keskustorin osalta myös muut ovat kertoneet että keskustorilta poistuvat bussit. Ja hämeenkatu muuttuu ratikkakaduksi.

Ketä ovat nämä "muut"? Milloin muutos tapahtuu?

Kun laskee kaikki bussireitit yhteen niin 9.8. jälkeenkin Hämeenkadulla kulkee vielä yhteensä 64 eri bussivuoroa (per suunta per tunti) ja ratikoita vain 16.

Tuulensuun päädyssä luvut ovat 48 bussivuoroa ja 8 ratikkavuoroa. Aika paksut silmälasit saa olla päässä, että uskoo tarjonnan voitavan vain reitittää ohi sieltä, mihin asiakkaat haluavat olla menossa. Ratikassa ei ole ääretön kapasiteetti, eikä matkustajamäärä ja kulkumuoto-osuus pysy muutenkaan yllä pakkovaihtoja järjestelemällä.

Joku voisi pitää jo 3,75 minuutin vuoroväliä riittävänä ratikalle korvata kaikki bussireitit keskustassa. Minusta se ei ole riittävä vielä alkuunkaan. Tuulensuussa ja Pyynikintorilla vuoroväli on kuitenkin vasta 7,5 minuuttia eikä se ole siitä tihentymässä vielä vuosiin tai vuosikymmeniin. Mahdolliset uudet investoinnit ovat niin kauan spekulaatiota, kunnes niistä on päätökset olemassa.
 
Takaisin
Ylös