Jumittuneet tai muuten hajonneet ratikat tyypillisesti tuupataan eteenpäin ja edelleen varikolle takana tulevan ratikan voimin. Tietysti kiinteän kiinnikkeen kanssa, jotta ei alamäet aiheuta hauskoja tilanteita. Ongelma muodostuu vasta kiskoilta suistuessa, sähkönsyötön kadotessa tai radan ollessa ulkoisista syistä poikki.
Bussit kyllä kulkevat omin voimin ja etupyörät kääntyvät, mutta millä hinnalla? Jos (kun) kysyntä ylittää normaalitarjonnan ruuhka-aikaan, ruuhkatarjonnan lisääminen maksaa sitä enemmän paikkaa kohti mitä enemmän niitä tarvitaan. Tuetun liikenteen ollessa kyseessä tarjonnan kasvattaminen eli tuen kasvattaminen pitää käydä perustelemassa kaukana liikennesuunnittelusta. Eli hitaasti ja epävarmasti. Eli matkustajamäärät ovat aikansa ruuhkatarjonnan mukaan mitoittuneita. Eli eivät kasva.
Ratikalla ruuhkatarjontaa saadaan liittämällä valmiiksi pitkään vaunuun toinen perään jatkoksi. Koska toista kuljettajaa ei tarvita (vrt. bussit, joissa kuljettaja maksaa kaupunkiliikenteessä parhaimmillaan 80% koko liikennöintimenosta), tuloksena kustannukset penkkiä kohti laskevat. Tuettuna liikenteenäkin ratikan kannattaa vastata ruuhkan kysyntään, koska lisämatkustajat täydentävät kassavirtoja. Eli tukea tarvitaan vähemmän. Jota ei tarvitse perustella kaupungin kassalla. Jolla erotuksella voidaan ostaa vaikka johdinautoja.