Tampereen pikaratikkahanke

Särkänniemikö tässä nyt lobbaa?
Tuskinpa. Särkänniemeen on jo nyt erinomaiset joukkoliikenneyhteydet. 16 ajaa läheltä tiheällä vuorovälillä ja kesäkaudella 20S ja 4 vievät puiston asiakkaat aivan sisäänpääsyportille. Lisäksi linja-autoissa on ollut Särkänniemen mainontaa. Vaikea kuvitella että raitiotie voisi tuoda mitään parannusta enää näihin yhteyksiin.
 
Kyllä nyt Lielahden ja Lentävänniemen asukkaat ovat pettyneitä, kun eivät pääse hyödyntämään Pispalan valtatien mahtavia kaupallisia palveluita, kuten Pispalan Salea, Pulteria, Vastavirtaa ja Pizpalaa. Jatkossakin joutuvat hakemaan lähiruokansa Lielahden marketeista ja ravintolaelämäkin hoituu Lietsun kulmassa.

Itse ainakin Lielahtisena arvostan kovasti sitä, että täältä lännestä pääsee jatkossakin sujuvasti töihin ja pois. Pispalan valtatie ei tuo kyllä mitään lisäarvoa, vain lisäminuutteja.
 
Looginen esitys. Paasikiventielle ratikalle voidaan järjestää helposti oma väylänsä. Uudisrakentamismahdollisuudet ovat rannassa myös huomattavasti paremmat kuin harjulla, joten reitin asukasmäärä saadaan helposti samalle tasolle kuin Pispalan valtatien varressa. Pispalan valtatielle jää edelleen loistava joukkoliikennepalvelu bussien muodossa.

Tämä oli toki vasta KH:n esitys, ja kuten tunnelikysymyksessä nähtiin niin mitä tahansa voi tapahtua valtuustossa. Tampereella takit kääntyilee tarvittaessa varsin nopeassa tahdissakin.
 
Kyllä nyt Lielahden ja Lentävänniemen asukkaat ovat pettyneitä, kun eivät pääse hyödyntämään Pispalan valtatien mahtavia kaupallisia palveluita, kuten Pispalan Salea, Pulteria, Vastavirtaa ja Pizpalaa. Jatkossakin joutuvat hakemaan lähiruokansa Lielahden marketeista ja ravintolaelämäkin hoituu Lietsun kulmassa.

Itse ainakin Lielahtisena arvostan kovasti sitä, että täältä lännestä pääsee jatkossakin sujuvasti töihin ja pois. Pispalan valtatie ei tuo kyllä mitään lisäarvoa, vain lisäminuutteja.
Ei siitä ole kysymys. Pispalan valtatien poisjättäminen tarkoittaa sitä, että esim. minulla on useita kaupunginosia vähemmän potentiaalisia asuinpaikkoja tulevaisuudessa. Ja myös sitä, että jos Tesoman suunnalle halutaan ratikka, siitä tulee aika tavalla kalliimpi rakentaa, Pispalan valtatien vaihtoehdossa rata voitaisiin vain haaroittaa Epilässä.

Herää myös kysymys, miten aiotaan hoitaa vaihdot ratikasta Länsi-Tampereen linjastoon, kun keskustaan meneviä linjoja lienee tarkoitus karsia ratikan myötä.
 
Kolikolla on aina kääntöpuoli. Nythän on kysymys myös siitä, että minulle jää enemmän potentiaalisia kaupunginosia missä asua jos jostain syystä joutuisin Tampereelle muuttamaan. Toivottavasti ihmisten pakottamista ratikkaan ei suoriteta Länsi-Tampereen linjoja katkomalla.
 
Ja myös sitä, että jos Tesoman suunnalle halutaan ratikka, siitä tulee aika tavalla kalliimpi rakentaa, Pispalan valtatien vaihtoehdossa rata voitaisiin vain haaroittaa Epilässä.

Ei tuohon tarvita kuin pieni tunnelinpätkä radan ali Vaitinaronkadun sillan jälkeen, lyhyempi kuin mitä nyt Pispalan valtatie -vaihtoehdossa tarvitaan Lielahden saavuttamiseksi. Tesoma tuskin muutenkaan on laajennusohjelmassa ihan seuraava vaihe, koska sinne ollaan virittelemässä vähän raskaampaa raidekulkuneuvoa.

Herää myös kysymys, miten aiotaan hoitaa vaihdot ratikasta Länsi-Tampereen linjastoon, kun keskustaan meneviä linjoja lienee tarkoitus karsia ratikan myötä.

Näistä tuskin kannattaa huolehtia. Ei kai tästä mitään Helsingin runkolinjakokeilun toisintoa ole tulossa, vaan suurin osa länsi-Tampereesta säilyttää edelleen suorat yhteytensä vaikkei ratikkareitti kohdalle osuisikaan. Tarviseehan Pispalakin joukkoliikenneyhteydet kun ratikkaa kulkee rannassa ja nämä on luonnollista hoitaa länsi-Tampereen busseilla.
 
Tällä kertaa vaihtoehdoksi haaveillaan sähkönysseä...

Pitäisköhän vielä verrata maakaasubussit ja vetybussitkin, niin ei pääse kukaan sanomaan ettei ole verrattu. Maalikoilla tuntuu toi käyttöenergia olevan se ratikan korvaava voima. Kapasiteettin valossa on aika vaikea uskoa, että mikään näistä vaihtoehdoista voittaisi ratikkaa.
 
Pitäisköhän vielä verrata maakaasubussit ja vetybussitkin...
No täällä Stadissa on Laajasalon yhteytenä edelleen "tarjolla" ratikan lisäksi, bussilautta, metro, ilmarata, ei mitään, (sukellusvene, kuumailmapallo...). Kunhan vain ei ratikkaa tulisi!
Edelleen tsemppiä Tampereelle.
 
Kolikolla on aina kääntöpuoli. Nythän on kysymys myös siitä, että minulle jää enemmän potentiaalisia kaupunginosia missä asua jos jostain syystä joutuisin Tampereelle muuttamaan.
Tulkitsinko oikein, että haluat asua kaupunginosassa, johon nimenomaan ei kulje raitiovaunua?

---------- Viestit yhdistetty klo 2:42 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 2:40 ----------

Näistä tuskin kannattaa huolehtia. Ei kai tästä mitään Helsingin runkolinjakokeilun toisintoa ole tulossa, vaan suurin osa länsi-Tampereesta säilyttää edelleen suorat yhteytensä vaikkei ratikkareitti kohdalle osuisikaan. Tarviseehan Pispalakin joukkoliikenneyhteydet kun ratikkaa kulkee rannassa ja nämä on luonnollista hoitaa länsi-Tampereen busseilla.
Vaikka suorat linjat säilyisivätkin, ei Pispalan valtatien busseille ole luvassa mitään näppärää vaihtopaikkaa ratikkan. Joku saattaa esim. haluta Villilästä Lentsuun, jolloin vaihtoehdoksi jää lähinnä tarpominen Vaitinaron alikulkusillan kautta hirvittävässä metelissä ratikkapysäkille tai sitten aina Pyynikintorille asti matkustaminen.
 
Tulkitsinko oikein, että haluat asua kaupunginosassa, johon nimenomaan ei kulje raitiovaunua?

Kyllä. Tulkitsin tämän aikaisemman postisi tarkoittavan...

Pispalan valtatien poisjättäminen tarkoittaa sitä, että esim. minulla on useita kaupunginosia vähemmän potentiaalisia asuinpaikkoja tulevaisuudessa.

... että sinä taas haluat asua kaupingosassa, johon nimenomaan kulkee raitiovaunu?

Ehkä sinulle saattaa tulla yllätyksenä, mutta kun tarpeeksi ajaa jotain itselle tärkeää asiaa eteenpäin, osin jopa "pakkosyöttönä" muillekin, niin siitä seuraa usein vastareaktio, eli ihmiset päättävät tehdä juuri päinvastoin kuin haluat.

Minulla oli aikoinaan kaveripiisissä muutama "fanaattinen kiskouskovainen" ja silloin päätin, etten eläessäni kulje millään kiskoilla kulkevalla (poislukien huvipuiston välineet sekä mahdolliset kiskoihin perustuvat hissijärjestelmät) ja jos jonnekin ei pääse linja-autolla, lentokoneella, laivalla tai sitten omalla autolla, niin olkoon. Yhtä ainoaa töistä johtunutta junamatkaa lukuunottamatta olen hyvin ja helposti toteuttamaan tätä elämäntavoitetta.
Onneksi nyt ei ole edes näköpiirissä mitään syytä muuttaa Tampereelle, mutta sellaisessa teoreettisessa tilanteessa toki yrittäisin valita kaupungiosan jossa ei ole ratikkaa (toivottavasti tilanne tulevaisuudessakin on nykyinen, eli voin valita minkä tahansa kaupunginosan). Toki tietysti realiteetit eli asuntojen hinnat ja saatavuus voisivat tehdä sen, että olisi pakko valita tuon tavoitteen vastaisesti. Toki raitiovaunulla ei olisi siltikään tarkoitus matkustaa metriäkään elämäni aikana jos vain pystyn valintaan vaikuttamaan.
 
Minulla oli aikoinaan kaveripiisissä muutama "fanaattinen kiskouskovainen" ja silloin päätin, etten eläessäni kulje millään kiskoilla kulkevalla (poislukien huvipuiston välineet sekä mahdolliset kiskoihin perustuvat hissijärjestelmät) ja jos jonnekin ei pääse linja-autolla, lentokoneella, laivalla tai sitten omalla autolla, niin olkoon.
Eli elämäntavoitteesi on välttää raideliikennettä koska pari kaveriasi on sellaista suositellut?

Jotenkin tuli tästä edellinen Pasilan jakso mieleen, jossa maahamme rantautui uusi hampurilaisrafla, jonka ykköstuote oli äärettömän epäterveellinen hampurilainen. Terveusministeriö kehotti kansalaisia olemaan syömättä tätä tuotetta ja kansahan söi kiusallaan, koska eivät voineet sietää hyysäystä muilta.
 
Vaikka suorat linjat säilyisivätkin, ei Pispalan valtatien busseille ole luvassa mitään näppärää vaihtopaikkaa ratikkan. Joku saattaa esim. haluta Villilästä Lentsuun, jolloin vaihtoehdoksi jää lähinnä tarpominen Vaitinaron alikulkusillan kautta hirvittävässä metelissä ratikkapysäkille tai sitten aina Pyynikintorille asti matkustaminen.

Luoteispuoli ratikkareitin ulkopuolella on ilmeisesti linjausvaihtoehdosta riippumatta jäämässä liityntäliikenteen varaan, mikä nyt jossain määrin on ehkä perusteltuakin. Alustavan suunnitelman mukaan liityntälinjat (7 ja 14) toimivat samalla Länsi-Tampereen poikittaisyhteyksinä. Tietenkään kaikkia yhteysvälejä ei saada täysin optimaalisiksi, kuten esimerkiksi nostamaasi Villilä-Lentävänniemi yhteyttä. Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tuolle välille ei ole oikeastaan minkäänlaista liikenteellistä kysyntää. Villilä on muutenkin aika triviaali tapaus jokkoliikenteen kannalta, sieltä ei ole edes toimivaa bussiyhteyttä lähimpään aluekeskukseen, Tesomalle. Tesomasta muutenkin on suunniteltu nykyistä vahvempaa keskusta. Sinne keskitetään lisää asumista ja palveluja, joten sen ympäristön liikennetarpeiden kohdistumista Lielahteen ei kannata ylikorostaa.
 
Takaisin
Ylös