Se mistä itse pidin erityisesti entisessä rataverkkoa hyödyntävässä pikaraitiotie suunnitelmassa oli se että ratikka, lähijunat ja metro oli saatu muodostettua yhdeksi ja samaksi kulkuneuvoksi. Tampereen tapauksessa ei tarvitsisi puhua erikseen lähijunista, vaan yhdestä ratikkaverkostosta, joka ulottuu aina naapurikaupunkeihin saakka rautateitä pitkin. Loppujen lopuksi jos matka Nokialta Lempäälään kulkee rautateitä pitkin koko matkan (elikkä ei keskustan koukkausta ratikoiden radalla), niin silloin voidaan aivan hyvin ajaakin tavallisilla lähijunilla. Tosin VR ei vaikuta kovin kiinnostuneelta, joten sama operaattori joka ratikoitakin ajaisi voisi ajaa myös lähijunia samalla kalustolla.
Miksi vaihtaa kun voi mennä suoraan perille. Monien matkat suuntautuvat keskustaan. Jos on tarve vaihtaa asemalla vaikkapa, niin silloin vaihdetaan, mutta jos on asiaa Keskustorin ja Pyynikintorin väliselle alueelle,niin silloin voidaan samalla vaunulla päästä lähemmäksi.
Mitäs ne "sun muut" ovat sitten? Itse en keksi muita vaatimuksia kuin ylävalonheitin, sekä se että jarrut kelpaavat myös rautateiden normeille.
Nämä "rampit" olisivat toki kalliita, mutta olisivatkohan sentäs yhtä kalliita kuin tunneli Pyynikintorilta Kalevaan?