Tampereen pikaratikkahanke

Tänään perjantaina ilmestyvässä Suomen Kuvalehdessä on monen sivun juttu Tampereen ratikasta. Siinä kerrotaan raideleveyden olevan 1,4 m. Tällainen pyöristys on täysin perusteeton ja osoittaa kirjoittajan olevan täysin asiaan perehtymätön ja täysin välinpitämätön asiallisen tiedon välittämisestä. Kaiken huipuksi jutun otsikko on "15,65 kilometriä".
Onko artikkeli tarkoitettu ikään kuin tietosanakirjatasoiseksi tiedekirjoitukseksi? Jos on, niin tapa esittää raideleveys vain muodossa 1,4 m on perin erikoinen, suorastaan asiaton. Joissakin julkaisuissa keskitytään ideologioihin. Tehokas keino ärsyttää raideliikenneväkeä tai liikennejärjestelmistä kiinnostuneita varmasti on esittää tämän tyyppisiä numerotietoja rikkoen räikeästi vakiintuneita tapoja. Tämä yhdistettynä otsikossa esiintyvään verkon pituuslukemaan hyvin tarkkana arvona omalla tavallaan vahvistaa tätä asetelmaa.

Suomessa on tällä hetkellä käytössä kaksi eri ratikan raideleveyttä, Helsinki 1000 mm ja Tampere 1435 mm. Maallikolle on sinänsä samantekevää, vaikka ne ilmoitettaisiin 1 m ja 1,4 m. Mielestäni tällainen esittämistapa ei kuitenkaan ole millään tavoin asiallista, ei edes ideologisessa jutussa provosointitarkoituksessakaan. Mutta, tuon esittämistavan yksi päämäärä on selvästi toteutunut, kyseinen lehti herätti toivomansa huomion, ja joku voi innostua hankkimaan sen palveluita tämänkin herätteen (maininta jlf.fi:ssä) seurauksena. Minun osaltani kävi tällä kerralla vähän päin vastoin, tuon nimiselle julkaisulle ei välttämättä liikene aikaa enää entisenkään vähän vertaa.
 
Tai sitten kirjoitti artikkelin kohderyhmälle jolle käytetty numeromuoto on selkeämpi tai sitten halusi juuri sinulle kettuilla, tiedä häntä, joku tässä on oltava takana.
 
Tai sitten kirjoitti artikkelin kohderyhmälle jolle käytetty numeromuoto on selkeämpi tai sitten halusi juuri sinulle kettuilla, tiedä häntä, joku tässä on oltava takana.

Tuohan olisi paljon yhdentekevämpää, jos Tampereen ratikka olisi maailman ainoa ratikka, jonka raideleveys on noin 1,4 m.

Nyt olisi kuitenkin ollut enemmän kuin paikallaan kertoa, että tuo raideleveys on ns normaaliraide, joka on vallitseva raideleveys Euroopassa, USAssa ja Kiinassa. Ja Tampere on ainoa paikka Suomessa missä se on käytössä.

Suomen Kuvalehti on kuitenkin yleisaikakausilehti, ei minkään alan erikoislehti. (Ja jos jonkun alan niin politiikan)
 
Mutta kuten kirjoitin onko asia edes relevantti muille kuin harvalle joukolle.
 
Maanantaina 9.8 se sitten alkaa, eli tämä projekti siirtyy tuotantoon (tämä keskustelu 16 vuotta vanha ketju)

"Nyssen uusi aikakausi starttaa maanantaina 9.8. syysliikennekauden alkaessa: odotettu ratikkaliikenne käynnistyy linjoilla 1 (Tays, Kaupin kampus - Sorin aukio) ja 3 (Hervanta - Pyynikintori) ja bussiliikenne siirtyy uusille reiteille. Myös linjanumerointia on uudistettu.

Uusi linjasto perustuu tiheästi liikennöiviin runkolinjoihin ja vaihtoyhteyksiin. Runkolinjat jäävät liikennöimään Hämeenkadulle yhdessä käytetyimpien seutulinjojen kanssa. Ratikkalinjan 1 Kaupin kampuksen (Tays) pysäkille järjestetään linjoilla 16, 17, 18 ja 41 Irjalasta, Leinolasta, Atalasta ja Kangasalta liityntäliikennettä, mikä mahdollistaa näille alueille aiempaa tiheämmän vuorotarjonnan."

https://www.nysse.fi/ajankohtaista/...ayntiin-ja-bussit-uusille-reiteille-9.8..html
 
Onko artikkeli tarkoitettu ikään kuin tietosanakirjatasoiseksi tiedekirjoitukseksi? Jos on, niin tapa esittää raideleveys vain muodossa 1,4 m on perin erikoinen, suorastaan asiaton. Joissakin julkaisuissa keskitytään ideologioihin. Tehokas keino ärsyttää raideliikenneväkeä tai liikennejärjestelmistä kiinnostuneita varmasti on esittää tämän tyyppisiä numerotietoja rikkoen räikeästi vakiintuneita tapoja. Tämä yhdistettynä otsikossa esiintyvään verkon pituuslukemaan hyvin tarkkana arvona omalla tavallaan vahvistaa tätä asetelmaa.

Suomessa on tällä hetkellä käytössä kaksi eri ratikan raideleveyttä, Helsinki 1000 mm ja Tampere 1435 mm. Maallikolle on sinänsä samantekevää, vaikka ne ilmoitettaisiin 1 m ja 1,4 m. Mielestäni tällainen esittämistapa ei kuitenkaan ole millään tavoin asiallista, ei edes ideologisessa jutussa provosointitarkoituksessakaan. Mutta, tuon esittämistavan yksi päämäärä on selvästi toteutunut, kyseinen lehti herätti toivomansa huomion, ja joku voi innostua hankkimaan sen palveluita tämänkin herätteen (maininta jlf.fi:ssä) seurauksena. Minun osaltani kävi tällä kerralla vähän päin vastoin, tuon nimiselle julkaisulle ei välttämättä liikene aikaa enää entisenkään vähän vertaa.

Ei Suomen Kuvalehti tahallaan lähde väärää numerotietoa julkaisemaan. Todennäköisesti kyseessä on hosuminen, eli juttua tekevä toimittaja on kysynyt sitä jostain lähteestä ja samantien uskonut siihen. Huolellinen toimittaja tarkistaa tällaiset asiat.

Hesarissa on päivittäin useita oikaisuja edellisten lehtien asiavirheistä. Olen itsekin ollut lehdissä ja toimituksissa on yleensä hirveä kiire vähän ennen painoon menoa. Eihän se kuitenkaan aina saisi selittää sitä virhemäärää, mikä esim. Hesarissa esiintyy.
 
Hommat jatkuvat lännessä, Pirkankadulla lasketaan ensimmäiset kiskot ensi viikolla :Sepänkadulla on tehty putkien. yms siirtoja

20210806_100613.jpg20210806_101123.jpg
 
Suomessa on vahva perinne, että päälinjasta poikkeava reitti merkitään lisäkirjaimella, ja näin on ollut paitsi Helsingin seudulla, myös Turun ja Tampereen bussiliikenteessä vuosikymmenten ajan. Lie Lahdessakin. Minä noudattaisin sitä periaatetta kyllä myös Tampereen ratikassa.
Tampereella ei käytetty juurikaan lisäkirjaimia linjakilvissä 2010-luvun alussa Y:tä lukuun ottamatta. Esim. 3A:n ja 3B:n sijaan oli pelkkä 3, jolla oli Hervannan päässä kaksi haaraa. Aikatauluissa kirjaimet taisivat lukea tuolloinkin. Siitä en tiedä, lukivatko kirjaimet kilvissä esim. 2000-luvun alussa. Mielestäni toki kirjainten käyttäminen myös linjakilvissä on parempi tapa.
 
Santalahdessa raitioallianssin toimesta on rakennettu uusi autotie, jonka käytönoton jälkeen voidaan alkaa purkaa nykyistä tietä ja alkaa rakentamaan uutta raideyhteyttä Näsinsaareen.

20210806_105443.jpg
 
Nyssen sivuilla ratikan tapahtumasta

"– Raitiotie on joukkoliikenneratkaisu, mutta myös mitä suurimmassa määrin kaupunkikehitystä. Vuonna 2014–2017 Tampereella rakennettiin 8500 asuntoa. Vuosina 2018–2021 valmistuu 15 000 asuntoa. Iso osa näistä kodeista on rakentunut ratikkareitin varrelle, sanoo Tampereen pormestari Lauri Lyly."

"Tampereen seudulle ollaan rakentamassa hyvää vauhtia Euroopan moderneinta joukkoliikennejärjestelmää. Raitiotien osan 2 rakennustyöt ovat käynnissä ja järjestelmän laajeneminen seudulliseksi etenee. Raitiotien rakentamisen myötä koko joukkoliikenteen linjasto on uudistettu ja seudun asukkaille on tarjolla enemmän vaihtoehtoja julkisen liikenteen hyödyntämiseen."

https://www.nysse.fi/ajankohtaista/...t-valmistuvat-etuajassa-ja-alle-budjetin.html
 
Tänään, maanantaina 9.8.2021, on merkittävä päivä Tampereen raitioteillä. Liikenne on käynnistynyt aamulla molemmilla linjoilla eli ykkösellä ja kolmosella ensimmäisen kerran.

Seurasin etänä liikenteen alkamista. Hervannasta kaupunkiin päin alkoi virrata raitiovaunuja seuraavasti aamuvarhain: 4.26K #3, 4.38 #9, 4.45 #18, 5.00K #15, 5.00 #2, 5.15K #12, 5.15 #17, 5.30K #11, 5.30 #8, 5.45K #10, (5.45 #3), 6.00K #16, (6.00 #9), 6.04K #7, (6.15 #18), 6.23 #13, (6.26 #2), (6.38 #17), 6.45 #14, (6.53 #8) ja 7.00 #6.

Avataan hieman ylläolevan logiikkaa: K:lliset ajat Hervannan kampukselta, jonne vaunu on saapunut suoraan varikolta. Muut ajat Hervantajärveltä. Suluissa olevat ovat liikenteessä vähintään toista kierrosta. Kampuksen ajoista lähdöt 5.00, 5.15, 5.30, 5.45 ja 6.00 ajettiin Sorin aukiolle linjaa 1 varten. Näistä 5.15 (eli vaunu #12) näkyi kartalla linjana 1, mitä mahtoi sitten kilvissä näkyä... Muut näkyivät kolmosina.

Vaunujen ulosajot ovat alkaneet varikolta jo ennen puolta viittä. Viimeinenkin lähti varikolta ulos ennen seitsemää, lähtö Hervantajärveltä 7.00. Osa vaunuista oli jo toisella kierroksella siinä vaiheessa kun viimeisiä vaunuja tuli varikolta tihentämään vuoroväliä 7,5 minuuttiin. Varsinainen kolmonenhan ajoi ensimmäisen vaiheen varttitunnin välein, ja sen lomassa sitten oli osuudella Hervannan kampus - Koskipuisto Sorin kolmosia puolittamassa vuoroväliä.
 
Kaupin kampus A

Idän suunnan vaihtopiste minne päätetään 3 Tampereen bussilinjaa ja yksi Kangasalalta ja vaihdetaan ratikkaan tietysti laiturin yli.

20210809_143721.jpg
 
Jossain nettilehdessä oli juttu suunilleen otsikolla "Ratikka vei Marja-Leenalta joogan", ja siitä vasta hoksasin, että Sammonaukion keskikorokepysäkillähän on ihan oikea, järkevä funktio. Jos haluaa vaihtaa kolmosesta ykköseen tai päinvastoin, Kalevasta Kalevaan, niin se onnistuu keskikorokkeen vuoksi kaistoja/raiteita ylittämättä. Fiksua. Marja-Leena oli tuollaista kokeillut, vaikka kävely oli kai sitten hänelle kuitenkin parempi vaihtoehto.

Tampereella on PR hyvin hallussa. Eilen oli "avajaiset", tänään sitten heti jatkuvuutta eli ekat kakkososan kiskot. Hyvä!
 
Tosin nykyisillä aikatauluilla tuo Sammonaukiolla vaihtaminen "Kalevasta Kalevaan" ei oikein onnistu luontevasti. Toisen haaran vaunu karkaa takavalot näkyen alta pois juuri ennen toisen saapumista. Luulin ensin, että kysymys oli yksittäisestä myöhässä kulkemisen seurauksesta, mutta sama toistui joka kerta kun siitä ratikalla eilen menin. Tämä siis arkena 7,5 min liikenteessä. Aikatauluja tarkistamalla tuosta saisi todella hyvän vaihtopaikan - sellaiseksihan se on infraratkaisuineen suunniteltu jo alusta pitäen.
 
Takaisin
Ylös