Suomen (ja pohjoisemman Skandinavian) talvea on harhaanjohtavaa verrata Alppien "talveen". Suomessa lämpötilavaihtelut ovat paljon suuremmat ja nopeammat, sekä pakkanen on usein kireämpi kuin Alpeilla koskaan.
Onkohan asia oikeastaan näin. Junien toimiminen ei ole niinkään kiinni säätilan pysyvyydestä vaan säätilan vaihtelusta junan kulkureitillä. Kun ajetaan Suomessa etelän ja pohjoisen välillä, lähtö- ja määränpään välillä siirrytään lämpöasteista pakkaselle ja paluusuunnassa taas toisin päin. Alpeilla sama tapahtunee korkeuserojen muodossa.
En tiedä, että Suomen rautateiden historian ensimmäisen sadan vuoden aikana talvioloista olisi ollut kovasti valittelua. Harjamiehiä riittii vaihteisiin, höyrykäyttöinen jarrujärjestelmän ilmapumppu tuotti paineilmaa, jonka seassa osattiin käyttää jäänestoa. Vaunut lämpenivät joko veturin höyryllä tai kamiinan puilla. Vaikka pakkaset olivat kovia, tenderissä ei vesi koskaan jäätynyt.
Minusta kysymys on asenteesta. Lähtökohtana oli, että junat kulkevat ja tehdään se, mikä on välttämätöntä sen eteen. Nyt on lähtökohta jokin muu ja selitetään, ettei vaan olla varauduttu niihin olosuhteisiin, joihin pitää varautua. Koska varautumatta pääsee vähemmällä?
Raitioliikenne ei aja pitkiä matkoja, vaan toimii siinä mielessä helpommissa olosuhteissa eli samassa ilmastossa. Hesan ratikkaliikenne oli sekaisin marraskuussa, kun lunta tuli. Enkä ihmettele. Jos lumen kanssa ei tehdä mitään mitä pitäisi, niin totta kai siitä tulee haitta.
Asiakkaan näkökulmasta suurin haitta taisi olla siitä, ettei pysäkkejä oltu aurattu lainkaan vielä klo 9 aikaan ja Varioiden pysäkiltä lunta kaappaavat ovet eivät toimineet. Kun ovea ei saa kiinni, vaunu ei lähde liikkeelle. Moni kuljettaja oli valinnut olla käyttämättä muita kuin etuovea, jonka lumipaakkujen rassaaminen tapahtui sentään vieressä. Toinen suuri haitta olivat autot, jotka katsoivat oikeudekseen ajamisen raitiotieraiteella, jossa ne juuttuivat lumeen. Seurasin lähes vartin kestänyttä tapahtumaa, jossa jakeluauto juuttui kinokseen Aleksilla olosuhteissa, joissa kuljettajan pitäisi ymmärtää, ettei siihen ole ajamista. Aleksilla tällainen tapaus kerää liki 10 vuoroa nippuun.
Varioiden matalalta kinokseen aukeavat ovet ovat tietenkin ”ratikkaliikenteen vika”, mitä samanlaiset bussinovet eivät ole, niinkö? Mutta entä jos bussien käyttämiä katuja ja pysäkkejä ei olisi aurattu? Hoitamattomuuden vaikeudet olisivat olleet busseille suuremmat kuin ratikoille oli nyt.
Näin ensimmäisen harjavaunun noin klo 10. Ja sitä ennen näkemieni ratojen perusteella yksikään harjavaunu ei ollut aiemmin liikkunut. Kun olin lapsi ja Helsingissä oli talvi useammin kuin yhtenä päivänä, raitioliikenne alkoi harjavaunuilla ja pysäkkien lumenpoistolla. Jos sade jatkui, tämä toimintakin jatkui. Ja raitioteillä oli tosiaan kesäkeli, sillä ratikka ei liukastele eikä lipsu lumen vuoksi.
Eli hyväkään ratkaisu ei toimi, jos sitä ei osata tai haluta käyttää kuten pitää. Kun verrataan raide- ja tieliikennettä, oikein ja parhaalla tavalla käytettynä raideliikenne on aina luotettavampaa talvioloissa ja toimii vaikeammissa olosuhteissa kuin tieliikenne.
Antero
