SuLi: Suurille kaupungeille joukkoliikennerahoitusta

Mikko Laaksonen

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
2,789
Tässä toinen Suomen liikenneliiton kannari tältä päivältä.

SuLi kannanotto 30.8.2006 sanoi:
JOUKKOLIIKENNERAHOITUSTA MYÖS SUURILLE KAUPUNGEILLE JO VUONNA 2007!

Suomen suurimmat kaupungit – Helsinki, YTV-alue, Tampere ja Turku –
joutuvat edelleen yksin maksamaan koko joukkoliikenteensä, jos
valtiovarainministeri Eero Heinäluoman ja liikenne- ja
viestintäministeri Susanna Huovisen budjettiehdotus vuodelle 2007
hyväksytään nykyisellään. Budjetissa ei ole varattu suurille
kaupungeille joukkoliikennetukea vastoin eduskunnan kuluvan vuoden
budjetin käsittelyssä ilmaisemaa tahtoa.

Suomessa suuria kaupunkeja rankaistaan siitä, että ne panostavat
joukkoliikenteeseen. Suurten kaupunkien sisäinen joukkoliikenne on
kilpailutettu tai järjestetään liikennelaitosten toimesta.
Joukkoliikenteen järjestelyt ovat maan tehokkaimpia ja matkustajamäärät
suurimpia. Yli kaksi kolmasosaa Suomen joukkoliikennematkoista tehdään
suurimmissa kaupungeissa. Kukin kaupunki rahoittaa verovaroilla julkista
liikennettä miljoonilla euroilla vuodessa – yksin, ilman valtion apua.
Valtion joukkoliikenteen rahoitusmalli palkitsee tehottomuutta.

Valtio tukee keskisuurten kaupunkien kuten Oulun, Jyväskylän, Kuopion ja
Lahden linjalupabussiliikennettä, vaikka matkustajamäärät ovat vain
puolet siitä, mitä ne ovat Ruotsin vastaavissa kaupungeissa, joissa
bussiliikenne on kilpailutettu. Valtio tukee Turun ja Tampereen
ympäristökuntien seutulippuliikennettä, vaikka matkustajamäärät
esimerkiksi Nokialla ja Raisiossa ovat vain 40 % sisäisen liikenteen
tasosta samankaltaisilla alueilla.

Pääkaupunkiseudulla kunnat maksavat valtion omistamalle VR Oy:lle
vuodessa noin 45 miljoonaa euroa lähijunaliikenteestä, joka HKL:n
metroliikenteen kustannustasolla maksaisi noin 30 miljoonaa euroa
vuodessa. Suuret kaupungit ovat esittäneet, että valtio rahoittaisi
niiden joukkoliikennettä vuonna 2007 22 – 25 miljoonalla eurolla. Tämä
on vähimmäismäärä, jolla liikennettä voidaan kehittää.

Valtion tulisi myöntää Helsingille, YTV:lle, Turulle ja Tampereelle
niiden esittämä tuki. Tukea ei tule kuitenkaan myöntää ehdoitta.
Kaupunkien tulee sitoutua säilyttämään rahoitusosuutensa vuoden 2006
tasolla. Valtion tuki tulee käyttää kustannustehokkaalla tavalla
palvelujen parantamiseen esimerkiksi joukkoliikenteen käyttäjämääriä
nostavilla ja liikennöintikustannuksia alentavilla investoinneilla.

Helsingin, Turun ja Tampereen seutujen joukkoliikenteen tehokkuus ja
houkuttelevuus edellyttävät raideliikenteen kehittämistä. Valtion tulee
sallia paikallisjunaliikenteen liikennöinti RHK:n rataverkolla
kaupunkiseutujen joukkoliikenneviranomaisille. Valtion tulee myös joko
rahoittaa kaupunkiseutujen raideliikenteen investointeja yhtä suurella
rahoitusosuudella kuin se on osallistunut Helsingin, Turun ja Tampereen
kehäteiden rahoitukseen.

Ministerien puheet joukkoliikenteen tukemisesta ovat sanahelinää, jos
valtio ei osallistu Suomen tehokkaimpien joukkoliikennejärjestelmien
rahoitukseen.

Suomen Liikenneliitto SuLi:n puolesta

Elmeri Kollanus Mikko Laaksonen
puheenjohtaja hallituksen jäsen
 
Takaisin
Ylös