Raideyhteys Helsingin lentokentälle

Vantaan Sanomien viikonvaihdenumerossa 27.-28.4.2013 ja sen pääkirjoituksessa "Kehärata sorsii Korson suuntaan meneviä" sivulla 13 (!) kerrotaan, että "Kehäradan junan pysähtyminen Hiekkaharjussa selviää, kun tunnelissa on tehty koeajot."

Siis että ajaisiko kehäradan junat todellakin ohi paikallisjunien erään vakiopysähdyspaikan! Haloo HSL, oletteko todella noin outoja vai onko tuo vain VS:n pääkirjoitustoimittajan väärinkäsitys? Vastatkaapa HSL:stä tähän, tässä.

Eiköhän kyseessä ole se kuuluisa Uutisankka.
 
Eiköhän kyseessä ole se kuuluisa Uutisankka.

Eikös kyseessä oli HSL:n uusin suunnitelma, jonka mukaan oli muutamia vaihtoehtoja Kehäradan junille, ohittavat muutaman aseman, olikohan Käpylä, Tapanila ja Hiekkaharju tai sitten pysähtyy kaikilla asemilla. Koeajoilla selvitetään kumpaa käytetään, jos ko. asemien ohitus tuo säästöä niin kyseiset asemat ohitettaisiin. Noin suurin piirtein ulkoa meni. Ja tuota N-junien vuorovälienkin pidentämisestä oli juttua siinä. Jossain täällä foorumilla on linkki siihen suunnitelmaan, kommentoin siihen silloin siitä kun sen luin.
 
Eiköhän kyseessä ole se kuuluisa Uutisankka.

Kyllä tässä taitaa olla kyseessä toimintamalli, jossa VR-Lähiliikennettä siirretään enenevässä määrin HSL:n suunnitelumalliin ja ajatelmiin, kun kerran viulut maksavat. En usko tässä vielä ollenkaan uutisankkaan, mutta odotellaan HSL:n edustajien kommentointia asiaan. Rautavaltion lähiliikenne on muuttumassa kaikenaikaa yhä voimakkaammin niin rakenteen sisällä (rekrytoinnit HSL -> VR) kuin ulkoakinpäin HSL:n osastoksi.
 
näitä eri vaihtoehtoja on aika paljon foorumilla pyöritelty. en usko että suoria junia maakunnista kentälle on realistista odottaa ennen kuin vähintäänkin tunneli pasilasta lentoasemalle on louhittu, ja siihen voi mennä aikaa.

Ja perustelu miksi näin olisi / pitäisi olla...?

Tietysti helsinkiläisestä näkökulmasta tuo ei ole prioriteetti, mutta jos Kehäradasta maksaa leijonanosan valtio sillä perusteella, että kyseessä olevalla hankkeella on "valtakunnallista vaikuttavuutta" niin silloin olisi outoa dissata ainoa tapa, jolla sitä valtakunnallista vaikuttavuutta voitaisiin hankkeelle luoda.

Outoa on minusta myöskin se, että rakennetaan kallista infraa, mutta jätetään sen hyödyntäminen puolitiehen joidenkin makukysymysten pohjalta.

Toisaalta voi olla että tällaisista pessimistisistä spekulaatioista ajaa aika ohi. EU:n 4. rautatiepaketti vapauttaa rataverkolle pääsyn, ja tällaista yhteyttä voi ruveta joku operaattori liikennöimään yksityisesti. Sitä ei voikaan estää enää jonninjoutavilla tekosyillä vaan lupa on myönnettävä, jos liikennöinti teknisesti onnistuu (ja onnistuuhan se jopa ilman kolmioraidetta jos käy Tikkurilassa kääntymässä) ja kulkutie on mahdollista tarjota. Kulkutiet pitää myös ilmeisimmin jakaa syrjimättömästi eli perustetta estää tällainen liikennöinti kategorisesti ei ole. Mikäli liikenne ei ole taloudellisesti kannattavaa, uskon että Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan muut kunnat saattavat olla valmiita hankkimaan sen ostoliikenteenä.

Valitettavasti itse en ole optimisti Lentoradan suhteen. Se olisi välttämätön, mutta voi olla että se viivästyy vuosikymmeniä kaikenlaisten (teko)syiden varjolla. Siitä syystä ajan käytettävissä olevan infran mahdollisimman tehokasta hyödyntämistä sen sijaan että istuisin kädet ristissä odottamassa koska Lentorata suvaitaan rakentaa. Liikennöintitarve on tässä ja nyt eikä jossain kaukaisessa tulevaisuudessa.
 
Ja perustelu miksi näin olisi / pitäisi olla...?

Tietysti helsinkiläisestä näkökulmasta tuo ei ole prioriteetti, mutta jos Kehäradasta maksaa leijonanosan valtio sillä perusteella, että kyseessä olevalla hankkeella on "valtakunnallista vaikuttavuutta" niin silloin olisi outoa dissata ainoa tapa, jolla sitä valtakunnallista vaikuttavuutta voitaisiin hankkeelle luoda.

Pääkaupunkiseudun lähijunissa saa matkustaa nytkin VR:n lipuilla. Ei tarvitse olla kirjoilla pääkaupunkiseudulla tai edes Suomen kansalainen, vaikka kirjoitatkin ikään kuin et saisi oikeutta matkustaa Tikkurilasta lentoasemalle kehäradan myötä.

Valtaosa joukkoliikenneyhteyksistä toteutuu vaihdollisesti, enkä ymmärrä miksi pikainen vaihto Tampereelta lentoasemalle matkustaessa pilaisi koko matkan. Lentomatkustamisesta on aikoja sitten kadonnut loisto, kuten pitääkin - lentomatkustajat eivät ole muita parempia ihmisiä eivätkä he vaadi erityiskohtelua vaikkapa kaukojunamatkustajiin nähden. Enkä toisaalta minäkään täällä itke sitä, ettei Malmilta pääse Pendolinolla Turkuun. Jos kammoaisin jostain tunnesyystä vaihtoja, en tekisi asiasta liikennepolitiikkaa vaan menisin vaikka vuokra-autolla.

Mielikuvien lisäksi asiassa on myös käytännöllisempi puoli: miten kummassa henkilö, joka ei selviä itsenäisesti vaihdosta Tikkurilassa, voi toimia ilman avustajaa lentokentillä? Kävelymatkat terminaaleissa ovat helposti monikymmenkertaisia ja tasonvaihtojakin riittää. Pahimmassa tapauksessa joutuu kulkemaan portilta lentokoneelle bussilla, ehkä jopa matkan molemmissa päissä. Sellaisessa konkurssissa ei Tikkurilan tai Pasilan vaihto juuri tunnu.
 
Ei sen Tre-Seutula-junan pidä pysähtyä minnekään Kivistöön, vaan jatkaa Turkuun tietenkin. Ihan sama yhteystarve Varsinais-Suomesta on lentoasemalle kuin Pirkanmaaltakin. Pysähdyspaikat vaikkapa Tampere, Hämeenlinna, Riihimäki, Lentoasema, Leppävaara, Espoo, Salo, Turku. Ei korvaa nykyistä kaukojunaliikennettä eikä tarvitsekaan, mutta korvaa kyllä ainakin tappiolliset ja ympäristöllisesti kyseenalaiset AY/BE-lennot. Siis AY-tunnus junille ja yhteislippu mallia Salo-Frankfurt, kuten muuallakin maailmassa.

enkä ymmärrä miksi pikainen vaihto Tampereelta lentoasemalle matkustaessa pilaisi koko matkan

Et varmaan ymmärräkään, tuleehan se tässä selväksi. Mitä noin ylipäätään ajattelet asiakaspalvelusta ja siitä, miten joukkoliikenteeseen on tarkoitus houkutella sellaisiakin matkustajia, joilla on valittavanaan vaihtehtoja? Siis muita kuin niitä kuuluisia pakkokäyttäjiä. Sinun ymmärtämättömyytesi ei merkitse sitä, etteikö tuollainen ylimääräinen vaihto olisi merkittävä haitta vaativalle matkustajalle. Suomessakin sentään osataan vaatia jonkunlaista laatutasoa (liike)matkustamisessa. Joissain sivistysmaissa muuten ne laukut (jotka siitä vaihdosta tekevät tässä tapauksessa erityisen hankalan) voidaan tsekata sisään lennolle jo rautatieasemalla.

Mielikuvien lisäksi asiassa on myös käytännöllisempi puoli: miten kummassa henkilö, joka ei selviä itsenäisesti vaihdosta Tikkurilassa, voi toimia ilman avustajaa lentokentillä?

On kai eri asia, mitä pystyy tekemään ja mitä on valmis tekemään. Kysehän tässä on siitä, että jos junan palvelukokemus on surkea, sitä ei käytetä. Hyvä olisi, että junaa käytettäisiin. Silloin kannattaisi siis parantaa sitä palvelukokemusta. Mutta voihan sitä hiihtääkin Tampereelta Seutulaan, ei siinä mitään. Matkatavarat kulkee ahkiossa perässä.
 
Pääkaupunkiseudun lähijunissa saa matkustaa nytkin VR:n lipuilla. Ei tarvitse olla kirjoilla pääkaupunkiseudulla tai edes Suomen kansalainen, vaikka kirjoitatkin ikään kuin et saisi oikeutta matkustaa Tikkurilasta lentoasemalle kehäradan myötä.

[...]

Mielikuvien lisäksi asiassa on myös käytännöllisempi puoli: miten kummassa henkilö, joka ei selviä itsenäisesti vaihdosta Tikkurilassa, voi toimia ilman avustajaa lentokentillä? Kävelymatkat terminaaleissa ovat helposti monikymmenkertaisia ja tasonvaihtojakin riittää. Pahimmassa tapauksessa joutuu kulkemaan portilta lentokoneelle bussilla, ehkä jopa matkan molemmissa päissä. Sellaisessa konkurssissa ei Tikkurilan tai Pasilan vaihto juuri tunnu.

Vaihto on paha juttu lentomatkustajalle monestakin syystä, jotka eivät päde keskivertoon junamatkustajaan.

1) Selkeys. Kun ulkomailta tulee bisnesvieras Suomeen Tampereelle niin lentoasemalta on syytä päästä vaihdottomalla yhteydellä perille. Jos joutuu matkustamaan jollakin paikallisjunalla esikaupunkiasemalle vaihtamaan toiseen junaan, syntyy mielikuva että tässä ollaan nyt jonnekin takahikiälle menossa (ja kyllä, tiedän millainen paikka Hikiä on, armeijasta aikoinaan olimme siellä keräämässä Sotainvalidien syyskeräystä). Mielikuvat ovat kaupunkien kisassa kuolemanvakavia asioita. Vieras ei tule toista kertaa jos yhteys on hankala. Tai firma päättää sijoittua muualle parempien yhteyksien päähän. Vaihdoton lentoasemayhteys on suoraan valuuttaa, kun kansainvälisesti toimivat yritykset tekevät sijoittumispäätöksiä. Tämä tiedetään toki Helsingissäkin. Siksi vaihdottomia yhteyksiä ei halutakaan luoda Helsingin ulkopuolelle päin, jottei mikään firma keksisi skipata Helsingin seutua ja sijoittua esim. Tampereelle.

2) Matkalaukkujen raahaaminen. Et sitten ilmeisesti ole kokeillut koskaan kulkea junalla lentoasemalle ulkomailla käydessä? Minä olen, erittäin monta kertaa. Vaihdollinen yhteys tarkoittaa että pitää kerätä käsimatkatavara 8 kg + matkalaukku (yleensä n. 14-23 kg) mukaansa ja raahata ne toiseen junaan. Pahimmassa tapauksessa matkalaukku on ollut hyllyllä pään yläpuolella, jolloin selkä saattaa niksahtaa jo sitä alas otettaessa. Vaihto taas saattaa olla joko laiturin yli tai vaatia tasonvaihtoja ja tunnelin / sillan kautta kulkemista. Tasonvaihdossa portaiden käyttö on vihoviimeisin vaihtoehto, jossa voi nyrjäyttää selkänsä. Hissi saattaa olla pullonkaula jos vaihtajia on paljon, ja liukuportaat vaativat omanlaistansa akrobatiaa. Samalla pitää suunnistaa opasteiden mukaan ja olla tietoinen mitä tekee (mikä voi olla ahdistavaa erityisesti ulkomaalaiselle joka on maassa ensimmäistä kertaa eikä osaa kieltä tai tunne paikkoja - erityisesti huomioiden suomalaisen puutteellisen kyltityskulttuurin).

Vaihto, pahimmassa tapauksessa kiireinen sellainen, junamatkan keskellä on ihan eri asia kuin kulkea lentoaseman terminaaleissa sisällä esteettömiä, lämpimiä ja hyvin opastettuja reittejä pitkin. Matkatavaroistakin pääsee lentoasemalla eroon jo lähtöselvityksessä. Ero vaihdollisen ja vaihdottoman yhteyden välillä on kokemukseni mukaan sellainen, että vaihdottomalla yhteydellä ei ole hiki juuri noussut pintaan. Vaihdollisella yhteydellä saavuttaessa lentokoneen penkkiin istuu taas yleensä yltä päältä hiessä, sydän vieläkin jyskyttäen atleettisista suorituksista.

Jos matkatavarat voisi selvittää lennolle jo lähtökaupungin rautatieasemalla, ja jos ne voisi noutaa vasta perille saavuttaessa rautatieaseman matkatavaratoimistosta, ei vaihto Tikkurilassa olisi ehkä ongelma kuin selkeyden kannalta. Mutta valitettavasti tuo ei ole realismia nykymaailmassa monestakaan syystä (turvallisuus, VR:n lopettamat matkatavarapalvelut jne.), joten käytännössä laukkujen raahaaminen on otettava annettuna, ja silloin täytyy hyväksyä että vaihdon estevaikutus kasvaa rajusti matkatavaroiden vuoksi.

Kaikkein typerimmältä tuntuu kuitenkin että tuo pakkovaihto ei johdu mistään luonnonlaista. Lentorata olisi kaiken järjen mukaan ollut ensisijainen verrattuna Kehärataan, ja se olisi taannut vaihdottomat ja nopeat yhteydet sekä Helsinkiin että pohjoisen suuntaan. Mutta Kehärata rakennettiin kun Vantaan piti saada oma valtion subventoima metro pienemmille matkustajamäärille kuin Tampereen raitiotielle ennustetaan, motiivina puhdas tontti- ja kiinteistökeinottelu ja eräiden yksityisten tahojen halu rahastaa noilla. Kehärata itsessään on kuin julkea käsimerkki sen maksaville muun Suomen veronmaksajille, ja sen markkinoiminen lentoasemayhteytenä samalla kun pakottaa vaihtamaan junaa voidakseen käyttää sitä on kuin iskisi keskisormen suoraan päin näköä.

Olennaista on että vantaalaisilla tai helsinkiläisillä ei ole moraalista oikeutusta tulla sanomaan, että muut eivät saisi vaatia vaihdotonta lentoasemayhteyttä itselleen hyödyntäen meidän kaikkien maksamaa infraa maksimaalisen tehokkaasti ja taloudellisesti.

---------- Viestit yhdistetty klo 0:45 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 0:41 ----------

Ei sen Tre-Seutula-junan pidä pysähtyä minnekään Kivistöön, vaan jatkaa Turkuun tietenkin. Ihan sama yhteystarve Varsinais-Suomesta on lentoasemalle kuin Pirkanmaaltakin. Pysähdyspaikat vaikkapa Tampere, Hämeenlinna, Riihimäki, Lentoasema, Leppävaara, Espoo, Salo, Turku. Ei korvaa nykyistä kaukojunaliikennettä eikä tarvitsekaan, mutta korvaa kyllä ainakin tappiolliset ja ympäristöllisesti kyseenalaiset AY/BE-lennot. Siis AY-tunnus junille ja yhteislippu mallia Salo-Frankfurt, kuten muuallakin maailmassa.

Juuri näin ideaalisti minunkin mielestäni. Tosin tämä on ehkä helpompi hahmotella pala kerrallaan niin kukaan ei pääse tyrmäämään suunnitelmaa niin yksinkertaisesti kuin että rantaradalle ei mahdu lisää junia Turkuun. Tms. Mutta Turku-lentoasema-Tampere -heiluri olisi hyvä kun se tarjoaisi runsaasti muitakin vaihdottomia yhteyksiä.
 
jani, en näe että täällä olisi esitetty yhtäkään toimivaa ratkaisua, jolla kaukojunat saataisiin kentälle ilman tunnelia. jos joku operaattori tällaisen keksii kun kilpailu vapautuu niin nostan hattua. suurin ongelma on helsinki-yhteydet, joista ne volyymit ja katteet kuitenkin tulevat. niitä ei kaukojunille kentän kautta ilman tunnelia saa edes auttavaan kuntoon.
 
Voisit lukea tuon kalvosettini ensin... En esittänyt kaikkien kaukojunien viemistä kentälle vaan erillisten lentoasemakaukojunien. Ja tunnelihan Kehäratakin on eli ei tässä ollut puhetta mistään tunnelittomasta ratkaisusta.

Tietty Helsinki on suurin junamatkakohde, mutta ei se tarkoita että valtakunnan kaikki matkat suuntautuvat Helsinkiin. Erityisesti uusia matkustajia on houkuteltavissa muillekin yhteyksille, esim. lentomatkustajia näihin lentojuniin, ja sivumennen sanottuna myös Tampere-Lahti-Imatra IC:lle ja Tampere-Pietari -Allegrolle löytyisi kyllä nyt palvelematonta kysyntää.

Varmaan joitakin yksityiskohtia täytyy vielä viilata, mutta tähän mennessä kukaan ei ole esittänyt sellaista perustavanlaatuista ongelmaa, joka estäisi konseptin mukaisen liikennöinnin kokonaan. Ihmettelen jos sellainen löytyy. Epäilijöitä toki riittää, muuta niinhän aina kun jotain uutta esitetään.
 
karkeastiottaen kaukojunamäärien tuplaaminen kenttäyhteyden vuoksi on mielestäni perustavanlaatuinen ongelma kun suhteuttaa helsingin ja seutulan kysynnät.
 
Et varmaan ymmärräkään, tuleehan se tässä selväksi. Mitä noin ylipäätään ajattelet asiakaspalvelusta ja siitä, miten joukkoliikenteeseen on tarkoitus houkutella sellaisiakin matkustajia, joilla on valittavanaan vaihtehtoja? Siis muita kuin niitä kuuluisia pakkokäyttäjiä. Sinun ymmärtämättömyytesi ei merkitse sitä, etteikö tuollainen ylimääräinen vaihto olisi merkittävä haitta vaativalle matkustajalle. Suomessakin sentään osataan vaatia jonkunlaista laatutasoa (liike)matkustamisessa. Joissain sivistysmaissa muuten ne laukut (jotka siitä vaihdosta tekevät tässä tapauksessa erityisen hankalan) voidaan tsekata sisään lennolle jo rautatieasemalla.

Ainakin subventoidussa liikenteessä pitäisi tarjota ennen kaikkea palvelua sinne, missä on oikeita puutteita eli ei yhteyttä ollenkaan tai se on kohtuuttoman harva. Tampereelta kuitenkin tulee kaksi-kolme junaa tunnissa, ja kultakin junalta järjestyy vaihtoyhteys lentoasemalle. Väitän Suomessa olevan vakavampia, mitattavia, aukkoja joukkoliikennetarjonnassa kuin pyörien materiaali tai vaihtojen määrä (sano vaikka laaduksi) jonkin tietyn välin tarjonnassa.

Saattaa toki olla, että kaupallinen kysyntä vaihdottomalle junalle voisi olla olemassa ja kysymys siirtyy konkreettisesti kapasiteetin jakamiseen. Tällöin pitää vaan toivoa, että kapasiteettia on, ja ettei ratakapasiteettia jakava viranomainen kehtaa sotkea muutaman erityistarpeisen luksus-VIP-matkustajan takia tuhannen vantaalaisen prolen joukkoliikenneyhteyksiä. Maanteillähän kapasiteettiasiat olisivat muuten yksinkertaisempia. Vaikka eiköhän tähänkin ratkaisuksi ehdoteta vantaalaisten päivittäiskäyttäjien arjen sotkemista, mitäs muuttivat tai syntyivät pk-seudulle.

Olennaista on että vantaalaisilla tai helsinkiläisillä ei ole moraalista oikeutusta tulla sanomaan, että muut eivät saisi vaatia vaihdotonta lentoasemayhteyttä itselleen hyödyntäen meidän kaikkien maksamaa infraa maksimaalisen tehokkaasti ja taloudellisesti.

Moraalin ja aluepolitiikan erityisasiantuntijana voisit vielä kertoa, miksi Malmilla ja Herttoniemessä asuvia koskee yhtäläinen kielto osallistua keskusteluun? Herttoniemestä kun ei meidän yhteisellä infrallamme pääse nyt eikä lähitulevaisuudessa lentoasemalle.

Erityisen kiinnostunut olisin myös hankolaisista. Raukat maksavat valtiolle veroja, mutta joutuvat lentokentälle matkustaessaan vaihtamaan näillä näkymin jopa kahdesti!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
karkeastiottaen kaukojunamäärien tuplaaminen kenttäyhteyden vuoksi on mielestäni perustavanlaatuinen ongelma kun suhteuttaa helsingin ja seutulan kysynnät.

Janin idea on hyvä, mutta en näe mitään helvatun järkeä ajattaa tunnin välein Lentokentälle kaukojunaa muun Turun ja Tampereen tunnin välein menevien junien lisäksi + unohtamatta vielä Riksun, Hämeenlinnan ja Toijalan ohittavat kaukojunat :)30 Helsingistä lähtevät)... Etenkään kun ne matkustajamäärät sinne Lentoasemalle ei kuitenkaan ole niin suuret... Et kuitenkaan meinannut aikasempia yhteyksiä korvata? Hyvä koska kukaan ei halua n. 30-40 minuuttia kiertää Lentoaseman kautta sitä varten että muutamat pääsisivät Lentokentälle. Ehkä kerran 2-3 tunnissa menevä suora juna voisi olla järkevä jollakin pikku kokoonpanolla, tai sitten ei.

Ai niin, vielä unohtui ne muualta kuin Tampereelta ja Hämeenlinnasta (+Toijala, Riksu?) tulijat, hehän joutuisivat vaihtamaan sitä junaa sitten Tampereella. Itse kyllä vaihtaisim mielummin loppumatkasta kun se pisin osuus on mennyt, enkä puolessa välissä matkaa kun on juuri ehtinyt rentoutua.
 
"Kehäradan junan pysähtyminen Hiekkaharjussa selviää, kun tunnelissa on tehty koeajot."
Kehäradalta Keravan radan väliasemille vaihto tehtäisiin ilman Hiekkaharjua muutaman minuutin pidemmäksi. Lisäksi kansa saisi liikuntaa, kun Tikkurilassa ilmeisesti jouduttaisiin juoksemaan sillan kautta toiselle laiturilla vastasuunnan junaa odottelemaan; Hiekkaharjussa voisi vaihtaa laiturin yli...
 
Janin idea on hyvä, mutta en näe mitään helvatun järkeä ajattaa tunnin välein Lentokentälle kaukojunaa muun Turun ja Tampereen tunnin välein menevien junien lisäksi + unohtamatta vielä Riksun, Hämeenlinnan ja Toijalan ohittavat kaukojunat :)30 Helsingistä lähtevät)... Etenkään kun ne matkustajamäärät sinne Lentoasemalle ei kuitenkaan ole niin suuret... Et kuitenkaan meinannut aikasempia yhteyksiä korvata? Hyvä koska kukaan ei halua n. 30-40 minuuttia kiertää Lentoaseman kautta sitä varten että muutamat pääsisivät Lentokentälle. Ehkä kerran 2-3 tunnissa menevä suora juna voisi olla järkevä jollakin pikku kokoonpanolla, tai sitten ei.

No, jostain syystä Paunu näkee aiheelliseksi ajaa Tampereelta Vantaalle tunnin välein läpi päivän ja lähes tunnin välein läpi yön. Tosin osittain vaihdollisena Keimolanportilla ja matka-aika 2 h -- 2 h 30. Matkustajia on kyydissä parhaimmillaan kymmeniä, hiljaisempina aikoina muutama. Aika hyvä kuitenkin ottaen huomioon erittäin pitkä matka-aika. Nythän sitäpaitsi moni käyttää liittymälentoja, jotka ovat joka tapauksessa loppumassa todennäköisesti lähivuosina. Jo nyt niiden määrä on pienentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä: 4 lentoa/pv/suunta. Ja aika moni kuuleman mukaan ajaa autolla Vantaan kentälle parkkiin. Takavuosina joskus lomamatkojen yhteydessä ajoin itsekin, kun vielä oli auto. En siis väittäisi tarkemmin asiaa tutkimatta, että matkustajamäärät ovat ihan hirmuisen pienet. Tampereen seutu on kuitenkin n. 350 000 ihmisen talousalue, joka vientivetoisena maakuntana generoi kohtuullisen määrän liikematkustusta. Ja liikematkustus puolestaan on pikkuhiljaa valumassa pois Pirkkalan kentältä, joka keskittyy entistä enemmän halpaliikenteeseen, joten sellaista matkustajapotentiaalia Vantaan lentoaseman suuntaan on aika paljon, joka tällä hetkellä ei vielä realisoidu tosielämässä.

Tiheä (=tunnin) vuoroväli on osa konseptin houkuttavuutta. On tasan varma, että osa junista ajetaan puolityhjinä, mutta jos niitä ei ajettaisi, koko konsepti ei välttämättä lentäisi, ei ainakaan niin hyvin. Toisaalta on niinkin, että jos nähdään tarpeelliseksi ajaa noita vuoroja, voidaan myös keksiä tapoja houkuttaa niihin matkustajia. Vaikkapa Onnibus-tyyppisesti. Lippu esim. Tampereelta Huopalahteen voisi olla hinnoiteltu selvästi alle VR:n tariffin. Yhteys voisi olla hitaampi Helsinkiin menijöille ja edellyttää jopa vaihtoa lähijunaan, mutta jos hinta on kohdallaan, juniin voidaan saada riittävä kuorma, jotta niitä kannattaa ajaa. Itselleni kelpaisi tuollainen kyyti esim. työmatkoilla Espooseen (nyt kun joudun maksamaan lippuni itse eikä työnantaja enää maksa niitä), ja itse asiassa jos Huopalahdessa voisi vaihtaa niin sehän olisi jopa helpompi vaihto kuin Pasilassa. Kyllä tästä erilaisia kaupallisia skenaarioita voi jalostaa jos ei ajattele niin jäykästi.

En tosin ihmettele että hyvin harva helsinkiläinen näkee tässä mitään järkeä. Helsinkiläiset eivät monesti juuri tunne muuta Suomea riittävästi pystyäkseen arvioimaan tällaisia asioita objektiivisesti.

Ai niin, vielä unohtui ne muualta kuin Tampereelta ja Hämeenlinnasta (+Toijala, Riksu?) tulijat, hehän joutuisivat vaihtamaan sitä junaa sitten Tampereella. Itse kyllä vaihtaisim mielummin loppumatkasta kun se pisin osuus on mennyt, enkä puolessa välissä matkaa kun on juuri ehtinyt rentoutua.

Kukaan ei matkusta Toijalasta saati Riihimäeltä Tampereelle vaihtaakseen lentoasemajunaan. Sen sijaan Porista, Seinäjoelta tai Jyväskylästä tulevat vaihtaisivat hyvinkin, vaikka tietysti saattaisivat vaihtaa Tikkurilassakin. (Täytyy tosin muistaa että käytännössä kaikilla Porista tulevilla on joka tapauksessa vaihto Tampereella, samoin suurella osalla Jyväskylästä tulevia: tämä vahvistaa Tampereen houkuttavuutta vaihtopaikkana ja heikentää Tikkurilan houkuttavuutta.) Kaikkien noiden kaupunkien lentoyhteydet ovat myös menossa surkeampaan suuntaan. Toisaalta syy siihen miksi en esitä tiheämpiä pysähdyksiä (Toijala, Riihimäki) johtuu siitä, että halusin säilyttää jonkinlaisen nopeusedun. Sinänsä ei olisi mahdotonta ajatella että noissakin kaupungeissa pysähdyttäisiin. Matka olisi silloin vähän hitaampi, mutta toisaalta keräisi vähän enemmän matkustajia. Sekään ei ole poissa kyseestä, etteikö osa vuoroista voisi pysähtyä ja osa olla nopeita, riippuen vähän vuorokauden ajasta.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:49 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:46 ----------

Kehäradalta Keravan radan väliasemille vaihto tehtäisiin ilman Hiekkaharjua muutaman minuutin pidemmäksi. Lisäksi kansa saisi liikuntaa, kun Tikkurilassa ilmeisesti jouduttaisiin juoksemaan sillan kautta toiselle laiturilla vastasuunnan junaa odottelemaan; Hiekkaharjussa voisi vaihtaa laiturin yli...

Tätä samaa urheilusuoritusta voi miettiä Tampereelle matkalaukun kanssa matkalla olevan suoritettavaksi...

---------- Viestit yhdistetty klo 12:58 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:46 ----------

Ainakin subventoidussa liikenteessä pitäisi tarjota ennen kaikkea palvelua sinne, missä on oikeita puutteita eli ei yhteyttä ollenkaan tai se on kohtuuttoman harva. Tampereelta kuitenkin tulee kaksi-kolme junaa tunnissa, ja kultakin junalta järjestyy vaihtoyhteys lentoasemalle. Väitän Suomessa olevan vakavampia, mitattavia, aukkoja joukkoliikennetarjonnassa kuin pyörien materiaali tai vaihtojen määrä (sano vaikka laaduksi) jonkin tietyn välin tarjonnassa.

Yhteiskunnan kannattaa subventoida myös sellaista liikennettä, joka luo edellytyksiä elinkeinoelämän toiminnalle kaupungissa ja maakunnassa. Tällä hetkellä jotkut kaupungin subventoivat lentoliikennettään.

Saattaa toki olla, että kaupallinen kysyntä vaihdottomalle junalle voisi olla olemassa ja kysymys siirtyy konkreettisesti kapasiteetin jakamiseen. Tällöin pitää vaan toivoa, että kapasiteettia on, ja ettei ratakapasiteettia jakava viranomainen kehtaa sotkea muutaman erityistarpeisen luksus-VIP-matkustajan takia tuhannen vantaalaisen prolen joukkoliikenneyhteyksiä. Maanteillähän kapasiteettiasiat olisivat muuten yksinkertaisempia. Vaikka eiköhän tähänkin ratkaisuksi ehdoteta vantaalaisten päivittäiskäyttäjien arjen sotkemista, mitäs muuttivat tai syntyivät pk-seudulle.

Ei lentoasemajuna kerran tunnissa sotke vantaalaisprolen työmatkaa mitenkään kun se leivotaan lähijunavuorojen väliin. En ymmärrä tosin mistä tämä katkeruus lentomatkustajia kohtaan kumpuaa. Ihan tavallisia sini- tai valkokaulusduunareita lentokoneissakin matkustaa työmatkoilla. Ei se hupia ole eikä Finnairin lennoilla shampanja kilise (ei ole ollut ilmaista tarjoilua vuosikausiin) vaan kuivaa kalkkunasämpylää siellä syödään tai nk. tapas-lautasia (kaksi lihapullaa, kolme perunapullaa, ketsuppia, yksi cocktail-suolakurkku), huuhdotaan alas mehulla tai vedellä. Yhteyksien toimivuudessa ei ole kyse mistään marginaalisesta asiasta: kun helsinkiläinen työkaveri ehtii kotiin klo 22-23 mennessä, itse olen silloin vielä kentällä odottamassa liittymälentoa ja kotona vasta lähempänä klo 01:tä. Paunun bussilla kotiin ehtii klo 02:ksi tai 03:ksi, riippuen lennon saapumisajasta. Kun tätä toistuu joka toinen viikko, se syö hirmuisesti vapaa-aikaa ja jaksamista.

Moraalin ja aluepolitiikan erityisasiantuntijana voisit vielä kertoa, miksi Malmilla ja Herttoniemessä asuvia koskee yhtäläinen kielto osallistua keskusteluun? Herttoniemestä kun ei meidän yhteisellä infrallamme pääse nyt eikä lähitulevaisuudessa lentoasemalle.

Erityisen kiinnostunut olisin myös hankolaisista. Raukat maksavat valtiolle veroja, mutta joutuvat lentokentälle matkustaessaan vaihtamaan näillä näkymin jopa kahdesti!

Kuinka monta asukasta on näissä paikoissa? Entä millainen vientiklusteri?
 
Voisiko konseptia Tampere–Tikkurila–Lentoasema–Helsinki kokeilla ensialkuun vaikkapa hiljaiseen aikaan (so. klo 22–06) kun Kehärata on vähäisellä käytöllä?
 
Takaisin
Ylös