Raideyhteys Helsingin lentokentälle

Mielenkiintoista. Joukkoliikenneharrastelijat asettavat kyseenalaiseksi koko RHK:n asiatuntemukset, kaikki poliitikot ovat väärässä ja vain JLF:n kirjoittajat ovat oikeassa, aina ja iänkaikkisesti.

Antero Alku ja hänen pari frendiään ovat useaan otteeseen väittäneet tällä palstalla, kuten muissakin yhteyksissä, että kehärata on tarpeeton. Se on jännä väite, kun ajattelee sitä liikenteen määrää, joka lentokentälle suuntautuu. He eivät koskaan ole kommentoineet väitteitä lentokenttäkaupungin kasvusta, lentoliikenteen kasvusta tai asuntopolitiikasta. Ainoa argumentti on, että peltojen arvo nousee rakennusmaana. No sehän on tarkoituskin, Vantaa kaavoittaa alueelta maata, ja on tarkoitus saada aikaan uusi kaupunginosa ja tukea Helsingin seudun asuntopoliittisia tavoitteita. Radan vastustajat levittävät mielellään asian tiimoilta eriasteisia salaliittoreorioita. Kannattaisi perehtyä muualla maailmassa merkittäviin lentoasemiin, niiden liikenneyhteyksiin ja niiden ympärille syntyneisiin lentokenttä kaupunkeihin, lentoasemien taloudellinen merkitys on valtava. Siksi m.m München havittelee Transrapidia välille München Hbf-Lentoasema.

Mihin perustuu väite kehäradan liikenteen vähäisyydestä? Missä sanotaan, että se on vähäistä. Lentoasemaa käyttää yli 12 milj matkustajaa vuodessa ja se tarvitsee kunnolliset liikenneyhteydet, ei kaukoliikennerata sulje pois kehärataa tai toisinpäin, on vain priorisoitava jotain. Saksalaistyyppinen Duo-ratkaisu voisi toki olla järkevä, mutta jos ajatellan nykyisiä järjestelmiä, niin tavallinenkin paikallisjuna on tosi hyvä vaihtoehto. Outoa, että nämä raitioliikenneharrastelijat eivät kommentoi sitä, millaisen parannuksen Huopalahden, Kannelmäen, Malminkartanon tai vaikkapa Tapanilan yhteyksiin kehärata tuo, se on sivuseikka, joka ei heitä kiinnosta tippaakaan.

Mikä on sitten ratikkaharrastelijoiden vaihtoehto? Hikinen, täysi ja hidas v61 Tikkurilasta lentoasemalle? Jos siis otan nopeimman junan, olen Tikkurilassa 15min keskustasta, odotan bussia esim 5min ja matkustan kentälle 20 minuuttia, niin se on parempi kuin kehärata? Samojen harrastusporukoiden mielestä 519 jne on kerrassaan yliveto, joka melkein korvaa kehäradan, joopa joo. Jos kehärata tulee, niin Itiksestä nopein reitti kentälle kulkee ensin jokerilla Ågeliin ja siitä junalla kentälle.

On aivan mieletöntä, miten paljon rataa vastustetaan, vaikka siitä on valtaville ihmisjoukoille ja isoille alueille hyötyä, kaikki paranee entisestään, kun tulee pisara,eli kahdeksikkolenkki. Tämän kaiken olisivat joukkoliikenneharrastelijat panemaan jäihin, oman ideologiansa takia. Samalla he ilmeisesti haluavat osoittaa, kuinka tyhmiä muualla on oltu, kun on rakennettu juna kentälle...heh
 
Joukkoliikenneharrastelijat asettavat kyseenalaiseksi koko RHK:n asiatuntemukset, kaikki poliitikot ovat väärässä ja vain JLF:n kirjoittajat ovat oikeassa, aina ja iänkaikkisesti.
Kummallinen johtopäätös. Ei täällä RHK:n asiantuntemusta ole kyseenalaistettu. RHK suunnittelee sitä, mitä ministerit ehdottavat. Harrastajat ainakin ottavat asioista kunnolla selvää, toisin kuin osa poliitikoista, jotka ovat jatkuvasti innokkaiden lobbaajien piirityksessä.

Antero Alku ja hänen pari frendiään ovat useaan otteeseen väittäneet tällä palstalla, kuten muissakin yhteyksissä, että kehärata on tarpeeton. Se on jännä väite, kun ajattelee sitä liikenteen määrää, joka lentokentälle suuntautuu. Lentoasemaa käyttää yli 12 milj matkustajaa vuodessa ja se tarvitsee kunnolliset liikenneyhteydet, ei kaukoliikennerata sulje pois kehärataa tai toisinpäin, on vain priorisoitava jotain.
Eikö ole ristiriitaista kannattaa sekä kunnollisia liikenneyhteyksiä että kehärataa? Eikö kannattaisi priorisoida sitä hanketta, josta saa eniten hyötyä? Mielestäni kaukoliikenneradasta on eniten hyötyä; se tuo nopean yhteyden lentokentältä niin Helsinkiin kuin muuallekin Suomeen.

Harmi, kun minä en kuulu Anteron kavereihin.

Radan vastustajat levittävät mielellään asian tiimoilta eriasteisia salaliittoreorioita.
Olisi kiva kuulla yksikin salaliittoteoria. Voisitko vaikka kertoa, missä tämän foorumin viestissä on mainittu näitä salaliittoteorioita?

Jos siis otan nopeimman junan, olen Tikkurilassa 15min keskustasta, odotan bussia esim 5min ja matkustan kentälle 20 minuuttia, niin se on parempi kuin kehärata?
Miksi et matkusta suoralla bussilla keskustasta lentoasemalle? Se on aikataulun mukaan kolme minuuttia nopeampi kuin junayhteys Kehärataa pitkin. Muista, että Kehäradan junat pysähtelevät joka asemalla!

He ilmeisesti haluavat osoittaa, kuinka tyhmiä muualla on oltu, kun on rakennettu juna kentälle...heh
Ei tällä foorumilla kai kukaan vastusta lentokentän raideyhteyttä. Täällä lähinnä keskustellaan siitä, mikä olisi paras vaihtoehto radan linjaukseksi. Eniten kannattajia taitaa olla ns. Pääradan siirtämisellä kulkemaan lentokentän kautta. Kehärata ja lentokenttämetro saavat hajaääniä.
 
Ihan muuta vaihteeksi

Mielenkiintoista. Joukkoliikenneharrastelijat asettavat kyseenalaiseksi koko RHK:n asiatuntemukset, kaikki poliitikot ovat väärässä ja vain JLF:n kirjoittajat ovat oikeassa, aina ja iänkaikkisesti.
Näinhän nuo tekevät. He myös luulevat tietävänsä ulkopuolisina asiat parhaiten VR:n liikenteenhoidosta ja -suunnittelusta, junien kalustokierrosta, hallinnosta, markkinoinnista, tekniikasta, veturinkuljettajien palkasta, jopa ratapihojen vaihdekujien rakentamisesta, yms., yms... He ovat tyypillisiä ns. konsultteja, jotka eivät ole tehneet päivääkään oikeita töitä kyseisten tehtävien parissa. Tiedot ja taidot on kerätty erilaisten rautatieharrastuskerhojen jäsenyyksien yhteydessä. Ja kuuntelemalla ns. viisaiden miesten luentoja erilaisissa koulutuspaikoissa. Sekä lukemalla vieraitten kulttuurien lehtijuttuja, joita ovat kirjoittaneet etelämaalaiset vastaavilla taidoilla varustetut konsultit.

Ajattelenkin, että kyseiset henkilöt ovat omaan kapea-alaisuuteensa käpertyneitä lähestulkoon uskonnollisia johtajia, etten sanoisi herätysliikkeen evankelistoja.

Vastaavia kuulijansa pyörryksiin puhuvia taitavia sanankäyttäjiä lienevät olleet myös ns. Dubain metrokauppiaat. Mutta koska siihen uskonsuuntaukseen kuuluu toisenlainen lopullinen sanoma, he ovat täällä vääräoppisia.
 
Vs: Ihan muuta vaihteeksi

Vastaavia kuulijansa pyörryksiin puhuvia taitavia sanankäyttäjiä lienevät olleet myös ns. Dubain metrokauppiaat. Mutta koska siihen uskonsuuntaukseen kuuluu toisenlainen lopullinen sanoma, he ovat täällä vääräoppisia.
OT: Heh; tuo kalikka kalahtaa kalahtaa hieman minunkin nilkkaan ;). Ok, myönnetään, että nuo Dubain metro-jutut olivat osaltani hieman provo-hengessä tehtyjä. Ei kai se mitään, on sellaista ennenkin täällä ollut. Ja eihän mulla ole raideliikenne-asiantuntemustakaan, sillä olenhan toki bussiammattilainen. Siitä voinen puhua ja kirjoittaa jotain kokemuksestakin ja ammattitaidolla siis.

Mutta metrot on kivoja, samoin ratikat ja junat. Näin harrastajana siis.

Dubain metrokauppiaisiin kyllä luotan, kun taitavat olla japanilaiset alan ammattilaiset asialla ja siellä kyllä lienee kokemusta urbaanista raideliikenteestä suuressa mittakaavassakin (pitää korostaa, etten ole vielä henkilökohtaisesti Japanissa käynyt).

Myös RHK:n Kehärata- sekä Pisara-selvityksien ja suunnitelmien ammattitaitoon luotan kyllä ja pidän niitä toteuttamisen arvoisina. Mutta, mitäpä minä todella niistä tiedän.
 
Viimeksi muokattu:
Antero Alku ja hänen pari frendiään ovat useaan otteeseen väittäneet tällä palstalla, kuten muissakin yhteyksissä, että kehärata on tarpeeton. Se on jännä väite, kun ajattelee sitä liikenteen määrää, joka lentokentälle suuntautuu.

Olen itsekin kritisoinut kehärataa, joten kommentoin nyt sitten tätäkin.

En laske itseäni Anteron kaveripiiriin. Emme ole tavanneet, ja tunnen Anteron vain hänen kirjoitustensa kautta, joissa puolestaan vakuuttaa perusteltu argumentointi, eivät ympäripyöreät väitteet tai vihjaukset suuntaan tai toiseen.

Pieni analyyttisyys ei haittaisi. Lentoaseman matkustajamäärä on fakta, mutta osa liikenteestä on puhdasta transit-liikennettä jolloin maaliikennettä ei tarvita. Toki maaliikenteellekin jää silti kelpo siivu hoidettavaksi, ja itse asiassa osa sisääntulevasta lentoliikenteestä voidaan oikeilla ratkaisuilla konvertoida maaliikenteeksi (esim. nopeilla junayhteyksillä suoraan lentoasemalle).

Seuraava kysymys on, mistä liikenne tulee. Osa tulee Helsingin keskustasta, osa muualta Helsingin seudulta ja osa Helsingin seudun ulkopuolelta. Aika harva loppujen lopuksi tarvitsee juuri kehäradan kaltaisen radan -- paljon suurempaa joukkoa palvelisi pääradan oikaisu: siihen verrattuna kehärata lienee parempi ratkaisu ainoastaan kehäradan varrella asuville (?). Jonkinlainen joukko on kiikunkaakun siinä puolivälissä että kumpikin vaihtoehto on yhtä hyvä.

Lentoasemalla käy toki väkeä töissä ja he tarvitsevat jonkinlaisen yhteyden päästäkseen sinne. Mutta aika naurettavaa olisi väittää, että pelkkä työmatkaliikenne edellyttää kehärataa -- varsinkin jos samalla viitataan kintaalla kauempaa tulevien matkustajien liikennetarpeisiin ja vaaditaan heitä vaihtamaan junaa. Vaihtamalla toteutettu kaukojunayhteys lentoasemalle ei jää paljonkaan paitsi siitä, että koko yhteyttä ei olisi olemassakaan: odotuksineen ja matkalaukkujen raahaamisineen se ei houkuta. Sen sijaan lentoasemalle päivittäin töihin kulkeva pystyy kyllä tekemään nopean vaihdon paikallisjunien kesken (tai paikallisjunasta lentoasemaexpressiin) eikä matka-aika siitä juuri pitene.

Kyse onkin lähinnä nirppanokkaisesta ja nurkkakuntaisesta suhtautumisesta, jossa Suomi päättyy jossain hiukan Kehä III:n takana ja asioita tarkastellaan yksinomaan Helsingin näkökulmasta. Tämä ei ole oikea lähestymistapa silloin kun hankkeita rahoitetaan valtakunnan verorahoilla. Toki jos YTV-kunnat päättävät rakentaa kehäradan kunnallisveroillaan (tai Vantaa tekee sen yksin), niin siitä vaan minun puolestani. Tosin olen kyllä sitä mieltä, että hyvin pientä hyötyjien joukkoa lukuunottamatta pääradan oikaisu olisi myös paikallisesti ajatellen parempi ratkaisu.

He eivät koskaan ole kommentoineet väitteitä lentokenttäkaupungin kasvusta, lentoliikenteen kasvusta tai asuntopolitiikasta. Ainoa argumentti on, että peltojen arvo nousee rakennusmaana. No sehän on tarkoituskin, Vantaa kaavoittaa alueelta maata, ja on tarkoitus saada aikaan uusi kaupunginosa ja tukea Helsingin seudun asuntopoliittisia tavoitteita.

Tuo on elinkeino- ja tonttipolitiikkaa. Miksi niitä pitäisi tehdä liikennepolitiikkaan osoitetuilla varoilla? Paitsi tietysti siksi, että elinkeinopolitiikka on paikallista ja liikennepolitiikka valtakunnallista: saadaan lisää maksajia omalle paikalliselle hyödylle.

Salaliittoteorioita esittämättäkin tulee mieleen kysyä, miksi kehäratahanketta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn väkisin (kenellä on suurin intressi tähän?) ja toisaalta pääradan oikaisu on julkisuudessa (tätä foorumia lukuunottamatta) vaiettu täysin kuoliaaksi? Ei kyse ole siitä, että yksi hanke olisi erinomaisen hyvä ja toinen niin huono ettei siitä kannata edes keskustella. Mielestäni pääradan oikaisu on tarkoituksella vaiettu kuoliaaksi, koska se nähdään liian vahvaksi uhaksi kehäradalle, jota joku (kukin kysyköön itseltään kuka) haluaa.

Loppujen lopuksi ei kai kukaan täällä vastusta rataa lentoasemalle vaan kaikki haluavat vain mahdollisimman hyvän vastineen rahoille eli hyödyn tulee jakautua jotenkin järkevällä tavalla mahdollisimman laajalle eikä ensisijaisesti palvella jotain paikallisia tai yksityisiä intressejä.

Kannattaisi perehtyä muualla maailmassa merkittäviin lentoasemiin, niiden liikenneyhteyksiin ja niiden ympärille syntyneisiin lentokenttä kaupunkeihin, lentoasemien taloudellinen merkitys on valtava. Siksi m.m München havittelee Transrapidia välille München Hbf-Lentoasema.

Hieman naiivi epäilys, ettei olisi perehdytty. Mistäpä luulet, että nämä ideat alunperin saavat alkunsa? Kyllä ne tulevat siitä, että ihmiset matkustavat maailmalla ja näkevät miten ulkomailla tehdään asioita toisinaan paljon paremmin kuin Suomessa. Huom. ulkomailla tehdään toisinaan kyllä asioita myös huonommin kuin meillä, mutta oppia kannattaa tietysti ottaa parhaista ratkaisuista -- ja olisi aika epärealistista kuvitella että Suomessa kaikki asiat tehtäisiin koko ajan maailmanmitassa absoluuttisesti parhaalla tavalla.

Münchenin tapauksessakin kannattaa kysyä kenen etua maglev palvelee. Epäilen vahvasti että kyseessä on teollisuuspolitiikka eikä liikennepolitiikka. Matka S8:lla kestää n. 40 minuuttia keskustasta lentoasemalle, mutta eipä tuo mahdoton aika ole, kun on monituiset kerrat tullut ko. junassa istuttua. Ainakin matka-aika on tarkkaan ennakoitavissa, toisin kuin taksimatkan vaatima aika.

Niin muuten: jos haluat esimerkin siitä, miten kaukojunat (tai tässä tapauksessa TGV:t) johdetaan lentoaseman kautta, niin käväisepä Pariisissa Roissy-Charles de Gaullen kentällä katsomassa kentän rautatieasemaa. Sieltä on suoraan yhteydet ympäri Ranskaa, mikä vaikuttaa jo suoraan maan lentoliikenteeseen siten, että se pikkuhiljaa korvautuu käytännössä yhtä nopealla mutta ekologisemmalla junaliikenteellä. Pariisin ongelma on se, että siellä ei ole yhtä keskusasemaa ja näin ollen maan laidalta toiselle kulkevat junat eivät voi kulkea Pariisin keskustan kautta vaan ne kiertävät Pariisin, poiketen samalla lentoasemalla. Pariisi -- muu Ranska -junavuorot ovat siten erillisiä muu Ranska -- muu Ranska -junavuoroista, mutta siellä liikenteen volyymit ovat niin suuret että kumpiakin kannattaa ajaa erikseen. Suomessa on mahdollisuus ajaa haluttaessa kaikki kaukojunat Vantaan lentoaseman kautta, jolloin saataisiin samat hyödyt kuin Ranskassa, ja lisäksi se hyöty ettei tarvitsisi ajaa tarkoitusta varten eri vuoroja vaan sama vuorotarjonta hoitaisi sekä muu Suomi -- Helsinki että muu Suomi -- lentoasema -yhteydet. Sehän olisi aivan täydellinen ratkaisu: kopioitu ulkomailta, mutta parantaen! Toki tällaisia ratkaisuja on muuallakin, joten tarvitsee vain valita mitä aspekteja kopioidaan mistäkin, ja miten parannellaan.
 
Viimeksi muokattu:
Oikaisu - Kietaisu

...pääradan oikaisu olisi myös paikallisesti ajatellen parempi ratkaisu.
Pysähdyin oikein miettimään, että mihinkä nyt suoraa rataa voi vielä oikoa.

Kirjoituksessa olikin juttu niin, että pääradalle tehtäisiinkin kietaisu ja oikein reilun mittainen. Kietaisu on oikaisun vastakohta kun valmista linjausta muutetaan. Toisaalta koska vanha suora Päärata jää paikoilleen, sitä rataa ei faktisesti kietaista, eikä ainakaan oikaista, vaan kyseessä olisi upouusi rataosuus.

Uuden radan voisi nimetä vaikka Kenttäradaksi Pääradan, Kehäradan, Rantaradan (alunperin Rannikkoradan) ja Oikoradan tyyliä matkien... Kenttäradoista olisi valmiiksi olemassa suomeksi julkaistuja rakennusnormejakin ;)
 
Vs: Oikaisu - Kietaisu

Pysähdyin oikein miettimään, että mihinkä nyt suoraa rataa voi vielä oikoa.
Oikaisu ei varmasti ole oikea suomenkielen sana tässä viestiketjussa tarkoitetulla Pääradan linjaamisella lentokentän kautta. Voisiko Compact tai joku muu kielenhuollon erikoisosaaja ehdottaa sopivaa sanaa?

Karttakirjaa katsomalla voi ainakin kuvitella, että yhteys Helsingistä (esim. jostain Vantaanjoen kohdalta) lentoaseman kautta jonnekin Jokelan tai Hyvinkään tienoille on lyhyempi kuin nykyinen rautatie. Mutta kuinka paljon lyhyempi?
 
Kun karttaa katsoo, päärata tekee todella nätin polvekkeen itään päin ja sitä tosiaankin voisi oikaista. Tosin silloin lentokentältä pitäisi jatkaa Hyvinkäälle asti jotta oikaisusta voisi puhua. Luontevinta olisi tietenkin, että uusi kaukoliikennerata jatkaisi Lentoasemalta siihen kohtaan missä Oikorata erkanee pääradasta. Tälloin uusi rata olisi suunnilleen yhtä pitkä kuin nykyinen. Tietenkin tällaisessa projektissa täytyy varata mahdollusuus joskus tulevaisuudessa jatkaa uutta rataa suoraan Hyvinkäälle.

Ja sitten tähän valitukseen asiantuntemuksesta: tämä on KESKUSTELUFOORUMI. Ei se riitä täällä että sanoo että nuo RHK:n tai vaikka minkä asiantuntijat varmasti ovat viisaita ja tietävät mitä tekevät. Vaikka oman ymmärryksen mukaan ei asiat näin menisikään. Jos tuosta lähtee, niin on ihan turha edes keskustella mistään kun tietenkin aina on jossain joku joka ymmärtää asian paremmin tai on viisaampi. Mutta minä ainakin lähden siitä että vaikka ymmärrykseni olisi vaatimatonta, se on omaani eikä minulla muuta ole. Mutta kun kaikki lähtevät omasta ymmärryksestään ja ymmärtävät että voivat olla myös väärässä, saadaan Keskustelua eikä pelkkää ilmoitusta ja julistusta. Minä olen valmis oppimaan ja erittäin mielelläni kuulisin MIKSI olen väärässä. Eikä siihen ole mikään vastaus että joku jossain varmaan osaa asiansa jos tämä joku ei täällä ole perustelemassa ratkaisujaan.

Niin että alkajaisiksi: olisin todella kiitollinen jos mulle kerrottaisiin miksi olisi fiksuinta tehdä lentokentälle metro ja kehärata ja sitten purkaa pääradan kapasiteettipulaa rakentamalla viides ja kuudes lisäraide. Eikä sen sijaan tehdä kaukoliikennerataa Lentoasemalle, lentokenttäexpressit keskustasta ja Pasilasta sinne ja sitten tehdä vaikka se kehärata tai vaihtoehtoisesti kevyt raideyhteys Tikkurilasta Vantaankoskelle. En minä halua pelkkää viestiä siitä olenko oikeassa vai väärässä vaan kehittää ymmärrystäni.
 
Niin että alkajaisiksi: olisin todella kiitollinen jos mulle kerrottaisiin miksi olisi fiksuinta tehdä lentokentälle metro ja kehärata ja sitten purkaa pääradan kapasiteettipulaa rakentamalla viides ja kuudes lisäraide. Eikä sen sijaan tehdä kaukoliikennerataa Lentoasemalle, lentokenttäexpressit keskustasta ja Pasilasta sinne ja sitten tehdä vaikka se kehärata tai vaihtoehtoisesti kevyt raideyhteys Tikkurilasta Vantaankoskelle. En minä halua pelkkää viestiä siitä olenko oikeassa vai väärässä vaan kehittää ymmärrystäni.
Mitkä ovat päivittäiset matkustajamäärät lentokentälle mistäkin suunnasta? Pääradan oikaisu palvelisi keskustasta ja Pasilasta tulevia sekä pohjoisesta ja idästä kaukojunilla tulevia. Kehärata sen sijaan palvelee Länsi-Helsinkiä ja -Vantaata sekä pääradan vartta välillä Pasila-Tikkurila, tarjoten kuitenkin kohtalaiset yhteydet lentokentälle myös keskustasta ja Pasilasta - kaukojunien käyttäjät sen sijaan joutuvat vaihtamaan Tikkurilassa tai Pasilassa (rantaradan suunnasta tulevat).
Arvelisin että kehäradan vaikutusalueelta liikkuu enemmän ihmisiä päivittäin lentokentälle kuin kaukojunien. Lentokentän työntekijäthän todennäköisesti asuvat hyvien yhteyksien päässä kentästä. Kehäradan varren uudet asuinalueet olisivat loistava vaihtoehto lentokentän työntekijöille.
Pikaraitiotie Tikkurila-Vantaankoski palvelisi kunnolla nykyisten radanvarsien asukkaista vain tikkurilalaisia, kaikki muut joutuisivat vaihtamaan junasta ratikkaan. Epäilen, että esim. Myyrmäessä asuvat kulkisivat mielummin autolla, ainakin jos vaihtoyhteys Vantaankoskella olisi yhtä "toimiva" kuin useimmat vaihdot pk-seudulla nykyisin. Pasilasta lähtevä duoraitiovaunu (Pasila-Tikkurila-Lentokenttä-Myyrmäki-Pasila) olisi jo parempi vaihtoehto, mutta se vaatisi rinnalleen M- ja I-junat (tai todella tiheän vuorovälin) sekä lentokenttäexpressin uutta päärataa pitkin.
 
Mihin perustuu väite kehäradan liikenteen vähäisyydestä? Missä sanotaan, että se on vähäistä. Lentoasemaa käyttää yli 12 milj matkustajaa vuodessa

Metroa käyttää noin 56 miljoonaa matkustajaa vuodessa.

Muuta kysyttävää?
 
Epex on nyt kertonut vuolaasti miksi lentokentälle tarvitaan raideyhteys. Nähdäkseni vastaväittäjät eivät ole tästä eri mieltä, vaan siitä miten se järjestetään. On ehdotettu esim. yhdistelmää pääradan oikaisu joka hoitaa yhteyden Helsingistä ja kauempaa kentälle, Martinlaakson radan jatko Kivistöön joka hoitaa raideyhteyden uusille asuinalueille, ja pikaratikka Vantaan poikittaisyhteyteen.

Epexin argumentoitia vaivaa yleinen 0-vaihtoehto syndrooma, eli hanketta puolustetaan vertaamalla sitä siihen ettei mitään tehtäisi. Kohteliaasti tätä on tapana kutsua poliittiseksi realismiksi, ymmärrän ajatuksen että kun edes näistä kiskoista on saatu päätös niin ei keikuteta venettä. Järkevänä keskusteluna sitä ei kuitenkaan voi pitää.

Varsinaisesta aiheesta, pääradan viemistä lentokentälle kehärata helpottanee. En näe mitään syytä minkä takia kaukojunat eivät voisi käyttää samaa tunnelia ja asemaa hankalaan lentokentän alitukseen kun ne joka tapauksessa pysähtyvät kentällä. Siitä eteenpäin voidaan sitten jatkaa suoraan Pasilaan, ne pari paikallisjunaa Maunulan ja Ylästön asemille mahtunevat samalla radalle, eli lentokenttämetro tulee samalla tarpeettomaksi.

Kehäradan sivulla (http://keharata.net/reitti.htm) pisti silmään seuraava:
Nopein matka-aika Helsingistä lentoasemalle on noin 30 minuuttia, Pohjoisen suunnan lentomatkustajat vaihtavat kaukojunista Kehäradan juniin Tikkurilassa, josta matka-aika lentoasemalle on 8 minuuttia
Eli 22 minuuttia Tikkurilaan?
 
Viimeksi muokattu:
Niin että alkajaisiksi: olisin todella kiitollinen jos mulle kerrottaisiin miksi olisi fiksuinta tehdä lentokentälle metro ja kehärata ja sitten purkaa pääradan kapasiteettipulaa rakentamalla viides ja kuudes lisäraide.

Missä olet nähnyt suunnitelman, jossa esitetään rakennettavaksi kaikki nuo kolme? Minä en ainakaan ole noin omituiseen ehdotukseen törmännyt. Ettei kysymyksessä olisi vain joku oma tulkintasi eli jahtaat mörköä, jota ei oikeasti edes ole?

Eikä sen sijaan tehdä kaukoliikennerataa Lentoasemalle

Kaukoliikennerataa lentoasemalle kannattaa ehdottomasti harkita, kun pääradan kapasiteetti ei enää riitä vaan viides ja kuudes lisäraide tarvitaan. Sitä ennen on kuitenkin pakko ratkaista Helsingin ratapihan ruuhkaongelma Pisaran avulla tai jollain muulla radikaalilla keinolla. Koska nämäkin suunnitelmat ovat vasta ajatusasteella, menee väistämättä todella kauas tulevaisuuteen, ennen kuin kaukoliikennerata lentoasemalle voisi valmistua.

Kehäradalle on siten vaikea nähdä vaihtoehtoja, jos lentoaseman seudun liikenneyhteyksiä halutaan olennaisesti parantaa jo lähimmän 10 vuoden aikana. Toisaalta kaukoliikennerataa ja kehärataa ei kannattaisi asettaa kovin voimakkaasti vastakkain, koska niiden käyttötarkoitukset ovat erilaiset eivätkä ne siksi pysty kunnolla korvaamaan toisiaan.
 
Varsinaisesta aiheesta, pääradan viemistä lentokentälle kehärata helpottanee. En näe mitään syytä minkä takia kaukojunat eivät voisi käyttää samaa tunnelia ja asemaa hankalaan lentokentän alitukseen kun ne joka tapauksessa pysähtyvät kentällä.

Jos pääradan kaukoliikenne siirtyy Helsinki-Vantaan kautta kulkevaksi, sille on pakko rakentaa oma kehäradasta erillinen rata koko matkalle Pasila-Kerava kapasiteettisyistä, kehäradan junat ja kaukojunat voivat kyllä pysähtyä samalla asemalla käyttäen eri laitureita.
 
Jos pääradan kaukoliikenne siirtyy Helsinki-Vantaan kautta kulkevaksi, sille on pakko rakentaa oma kehäradasta erillinen rata koko matkalle Pasila-Kerava kapasiteettisyistä, kehäradan junat ja kaukojunat voivat kyllä pysähtyä samalla asemalla käyttäen eri laitureita.
Ei välttämättä. Jos Hyvinkäältä tuleva oikorata liittyy kehärataan Ruskeasannan aseman jälkeen ja eroaa siitä ennen Aviapolista, niin siinä välissä on tasan yksi lähijunan asema (Lentoasema) missä myös se kaukojuna pysähtyy joka tapauksessa. Ruuhkaikoina kehäradalla on kymmenen minuutin vuoroväli, eli kaukojunalla on 10 minuuttia - turvaväli aikaa pysähtyä asemalla ja lähteä liikkeelle. Voisin kuvitella että tässä aukossa mahtuisi kulkemaan jopa kaksi junaa, ja ruuhka-aikojen ulkopuolella aukko on suurempi. Radan kapasiteetti riittää siis ainakin kuudelle junalla tunnissa, osa kaukoliikenteestä saattaisi myös kulkea edelleen Tikkurilan kautta?

Sikäli kun kaukojuna ei käytä noita kuutta aukkoa, osa paikallisjunista voi jatkaa oikorataa Pasilaan, kymmenen minuutin väli seuraavan aukkoon riittänee pariin pysähdyksen mahdollisilla paikallisjunaa-asemilla matkalla. Tai sitten esim. pohjoisest tuleva Z pysähtyisi niillä.
 
Yritän taas parhaani mukaan osallistua Kehärata-keskusteluun.
Olen saanut aikamoisen ryöpytyksen niskaani, kun olen uskaltautunut puolustamaan kehärataa, mutta kiitos kommenteista kaikille silti. Jotta keskustelu ei rönsyilisi, en ota kantaa foorumilla keksittyihin hankkeisiin, vaan niihin, jotka löytyvät viranomaisten julkisista suunnitelmista.

Yleisesti tilanteesta voidaan todeta, että pk-seudulla on vuosikausia laiminlyöty systemaattisesti kaiken raideliikenteen kehittäminen, raitiovaunuverkko on jätetty hunningolle, lähijunaliikennettä ja ratoja pitäisi olla lisää ja metrokin liian pieni. Kannattaa muistaa, että erilaista jahkailua ja visiointia on silti harrastettu vuosikymmeniä. Mielestäni suora pikajunayhteys lentoasemalle on ehdottoman kannattatettava idea, mutta sen toteuttaminen ei ole tällä hetkellä realistista monistakaan syistä. Eräs merkittävimmistä syistä on maakunnissa oleva poliittinen vastustus, mm Turun SDP on tyrmännyt ELSA:n johtamisen lentoaseman kautta ja oli todellinen ilouutinen Turun Sanomissa (17.5.2006) kun asiaa pohtinyt työryhmä kannatti muuta linjausta. Maakunnissa myös raivostuttiin Finnairin ex-pomon Suilan (järkevistä) kommenteista, joissa nopeilla junilla ehdotettiin korvattaviksi kotimaan lentoliikennettä (=pääradan linjaus kentän kautta Pasilaan tunnelissa). Pääradan linjaus kentän kautta on ainakin nykyisessä poliittisessa tilanteessa piilossa oleva, mutta todella tulenarka asia, jonka jokainen tietää oikeaksi, mutta jota kukaan ei uskalla tukea. LVM verhosi asian Pietariin suuntautuvaan oikorataselvitykseen, mutta tosiasiassa kyse on enemmän tai vähemmän lentoaseman kautta kulkevan pääradan lobbaamisesta. Tämä vaihtoehto palvelisi nk. muuta Suomea ja tottakai myös Helsingin keskustaan sekä Pasilaa, ja edellyttäisi tietysti muutoksia tariffijärjestelmään (lentoasemalle asti saa mennä pikajunissa seutulipulla jne.) Selkeä etu olisi, että osa liityntälennoista voitaisiin korvata junilla, se olisi kustannustehokkaampaa ja tekisi Helsinki-Vantaasta todellisen liikennesolmukohdan. Jos kuitenkin pitää priorisoida, tulee mielestäni kehärata rakentaa ensin. Se tukee seudun asuntopoliittisia tavoitteita ja mahdollistaa pk-seudun kasvun ja tukee Aviapolis-keskittymää, eli lentokenttäkaupunkiamme, joka on todella suosittu yritysalue. Samalla kaikilta Vantaanlaakson radan asemilta, Hki, Psl ja tietenkin kaikilta pääradan asemilta Hiekkaharjuun asti muodostuu vaihdoton yhteys kentälle. Seutuauto 615 ei täytä tätä tehtävää ja palvelee erityisesti nykyisenä pikaversiona korostetusti Helsingin keskustaa sekä hiukan Tuusulanväylän vartta. Bussi on myös usein täynnä, myöhässä ja sen kuljetuskapasiteetti on huomattavasti pienempi kuin yhden Sm-rungon. Kehäradan selkeä etu on siis se, että jos M-junia menee 10min välein ja samoin I-junia, muodostuu Helsingistä ja Pasilasta laskennallisesti 5 min välein yhteys kentälle (12 junaa/tunti) ja kapasiteetti on huomattavasti suurempi. Jokerin (550) ansiosta erityisesti Huopalahden ja Oulunkylän asema vaihtoasemina tulee korostumaan ja mikäli Espoon kaupunkirata toteutuu, voidaan puhua todellisesta palvelutason noususta. Samoin voidaan ajatella, että Kannelmäen, P-Haagan tai vaikkapa Malminkartanon asukkaat saavat todellisen parannuksen yhteyksiinsä.

Sitten esitettyihin väitteisiin: Temen mukaan minua vaivaa jokin 0-syndrooma. Voi tietysti ollakin. Mutta olen mielestäni tässä ja edellisissä viesteissäni perustellut, miksi kehärata on fiksu ratkaisu. Viittaan myös moniin Helsingin kokoisiin eurooppalaisiin kaupunkeihin sekä suurkaupunkeihin, jotka ovat päätyneet samantyyppiseen ratkaisuun. Rikkaimmat ovat tehneet suoran yhteyden kentälle ja Ranska rakentaa RER B:n viereen pikapaikallisjunan kentälle. En vastustaisi duo-ratikkaa, tai esim pikajunien linjaamista kentän kautta, mutta koska pidän niitä epärealistisina, on mielestäni kehärata hanke, joka tulisi viipymättä toteuttaa. Pikajunien käyttäjäryhmän näen erilaisena kuin paikallisjunan ja paras ratkaisu olisikin julkisuudessakin esillä ollut vaihtoehto, jonka mukaan kehäradan aseman alle lentoasemalla tulisi myös pikajuna-asema ja suora tunneli Pasilaan. Jani H väitti, että kehäradan hyötyjien määrä olisi pieni ja että kyse on nurkkapatriotismista. Muistuttaisin, että Helsinki ja pk-seutu subventoivat rankasti muuta maata ja että 80% junamatkoista tehdään lähiliikenteessä. Myös pikajunien käyttäjät hyötyvät, sillä he saavat Tikkurilasta yhteyden (8min+odotus) lentoasemalle ja se päihittää moninkertaisesti v61:n, joka kulkee rämeisen teollisuusalueen läpi 20-25 min kentälle. On myös outoa väittää (jani h), etteivät liikennepolitiikka ja elinkeinopolitiikka liittyisi yhteen, totta kai liittyvät. Hki-Vantaan on Suomen päälentoasema ja Uudellamalla tuotetaan 50 % Suomen BKT:stä, kehäradan toteuttaminen ei ole keneltäkään pois, kuten aiemmin sanoin, jos maakuntaliitoilta kysytään, mitä he eniten vastustavat, on listalla ainakin Turussa ELSAn linjaaminen lentoaseman kautta. Se vasta oikea mörkö onkin maakunnille. Ulkomailla voidaan tehdä asioita huonommin kuin Suomessa, mutta kun katsoo muualla Euroopassa tehtyjä ratkaisuja raideliikenteen suhteen (lentoasemayhteydet), niin aika monessa maassa on sitten lähes samanaikaisesti oltu tyhmiä ja rakennettu juna kentälle.

Olen itse asunut 2 vuotta Pariisissa ja tiedän CDG2-juna-aseman. Ihan kiva, tosin siitä liikennöi vain yhden suunnan junat, ei sieltäkään joka paikkaan pääse, ainakin Lilleen taitaa päästä.

Uskon ja toivon itse, että kaukojunien ohjaus lentoaseman kautta toteutuu enemmin tai myöhemmin, mutta kuten jo aiemmin totesin, on mielestäni viisainta ensin toteuttaa laajoja alueita palveleva kehärata, joka samalla tukee pk-seudun metropolialueen kehitystä.
 
Takaisin
Ylös