Raideyhteys Helsingin lentokentälle

30 minuutin välein
maanantai-perjantai klo 4-6 ja 22-24, lauantaisin klo 5-7 ja 22-24, sunnuntaisin klo 5-10 ja klo 22-24

Siis käytännössä olematon liikenne lentojen aamu- ja iltakoneiden aikaan.

Nerokasta aikataulutusta! Finnairin iltalennot Euroopasta saapuvat pääosin klo 21-22 välillä (jonka jälkeenkin toki tulee vielä lentoja, joitakin vielä jopa klo 23 jälkeen). Useimmiten saavun juuri noilla lennoilla ja olen tuohon aikaan lentoasemalla. Tuo aikataulu tarkoittaa puolen tunnin vuoroväliä Tikkurilaan, josta on mahdollista ehkä ehtiä Tampereen-junaan. Ei kovin houkutteleva vaihtoehto, myöhästymisen riski kun on ilmeinen.

Toisaalta varsinkaan tuohon aikaan ei olisi temppu eikä mikään mahduttaa Flirtillä ajettavia kaukojunia lähijunien sekaan. Uskon kyllä että 10 min vuorovälin keskellekin sellaisen saa mahdutettua tarvittaessa kerran-pari tunnissa ilman että liikennöinnin luotettavuus heikkenee liikaa. Toisaalta ottaen huomioon matkustajamääräennusteet 15 min vuoroväli voisi olla perustellumpi lähijunille, ja säästäisi lisäksi HSL:n rahaa. 15 min keskelle 7,5 minuuttiin ei ole mikään ongelma mahduttaa lisäjunaa.

Muistutettakoon, että vuorovälin harventaminen 10 --> 15 min pidentää keskimääräistä odotusaikaa vain 5 --> 7,5 min eli 2,5 min, mikä on todella vähän. Samalla vuoromäärä tippuu 6 --> 4 per tunti eli 33 %. Kolmannes pois kustannuksista 2,5 min lisäodotuksella kuulostaa fantastiselta diililtä, kun suurimman osan päivästä junia ajetaan kuitenkin puolityhjinä. No, ehkä klo 7-8.30 voisi ajaa 10 min välillä, samoin klo 16-17.30. Tms. Sen pitäisi riittää.
 
Viimeksi muokattu:
Ei minulla tässä mitään henkilökohtaisia intressejä ole, muuta kuin ehkä se, että en koe kyseisen ratkaisun yhteiskunnallista panos-tuotos -suhdetta mielekkäänä

Koska lentäminen nyt muutenkin on vaan eliitin hommaa? :)

Nerokasta aikataulutusta! Finnairin iltalennot Euroopasta saapuvat pääosin klo 21-22 välillä (jonka jälkeenkin toki tulee vielä lentoja, joitakin vielä jopa klo 23 jälkeen).

En jaksa kaivaa, mutta mun tuntuma on nimenomaan se, että pääaalto saapuu klo 23 kieppeillä, plusmiinus tunti. Tyypillinen konekierto Eurooppaan on lähtö Helsingistä 8 aikaan, paluu 15 aikaan, lähtö 16 aikaan ja paluu 23 aikaan, ±½h. Jolloinka tässä toteutuu juuri se mielettömyys, josta olen tässä ketjussa tainnut useampaan kertaan sanoa – jos lentosi on laskeutumassa klo 23, se onkin 20 minuuttia myöhässä mikä ei ole mitenkään poikkeuksellista ja odottelet laukkuja 25 minuuttia, mikä ei myöskään ole mitenkään poikkeuksellista, niin ei siihen 24 lähteneeseen junaan enää ehdi.

Laiha lohtu Jani, mutta musta tuntuu että kehärata on lentomatkustajalle melkein yhtä tarpeeton, oli koti sitten Tampereella tai Helsingissä :) Kyllä HSL osasi tämänkin sössiä meille.

Eräät henkilöt eivät vaan kestä sitä totuutta et Kehärata, joka palvelee paremmin kuin lentorata, on hyödyllisempi.

Mä en muotoilisi noin mustavalkoisesti. Niiden hyödyt vaan on ihan erilaiset. Lentorata olisi palvellut maakuntien yhteyksiä lentoasemalle. Kehärata palvelee yhteyksiä Vantaan lähiöistä ja lentoaseman työpaikka-alueilta Helsingin keskustaan + radanvarteen.

Sitä voi tietysti yrittää arvottaa, kummat noista hyödyistä on tärkeämmät, mitä vaikutuksia niillä on ja olisiko palvelun voinut hoitaa jollain muulla konstilla, kuten liityntälennoilla tai pikaratikalla, ja mitä se vaihtoehtoinen konsti kustantaa.

Mun mielestä kehärata ei tee lentorataa tarpeettomaksi. Toivon, että se jollain aikavälillä toteutuu ja jatkuu suoraan Tallinnaan.

Siis käytännössä olematon liikenne lentojen aamu- ja iltakoneiden aikaan.

Kyllä toi aamukoneille toimii ihan hyvin, jos ei tarvii lähteä jollain aamuviiden lissabonilaisella. Aamuaalto on noin 7.30–8.10, ja ihan hyvin riittää, että on kentällä tuntia ennen koneenlähtöä. Tietysti tuo edellyttää sitä, että junat kulkevat niin luotettavasti, että se tunti riittää – ainakin omalla autolla se riittää hyvin.
 
En jaksa kaivaa, mutta mun tuntuma on nimenomaan se, että pääaalto saapuu klo 23 kieppeillä, plusmiinus tunti. Tyypillinen konekierto Eurooppaan on lähtö Helsingistä 8 aikaan, paluu 15 aikaan, lähtö 16 aikaan ja paluu 23 aikaan, ±½h. Jolloinka tässä toteutuu juuri se mielettömyys, josta olen tässä ketjussa tainnut useampaan kertaan sanoa – jos lentosi on laskeutumassa klo 23, se onkin 20 minuuttia myöhässä mikä ei ole mitenkään poikkeuksellista ja odottelet laukkuja 25 minuuttia, mikä ei myöskään ole mitenkään poikkeuksellista, niin ei siihen 24 lähteneeseen junaan enää ehdi.

Laiha lohtu Jani, mutta musta tuntuu että kehärata on lentomatkustajalle melkein yhtä tarpeeton, oli koti sitten Tampereella tai Helsingissä :) Kyllä HSL osasi tämänkin sössiä meille.

Ulkomuistista kaivellen Pariisin kone saapuu klo 22 pintaan ja Lontoon kone lähempänä klo 23. Saksan lennot tulevat jo klo 21-22 välillä, ja näppituntuma on että aika moni muukin. Ehkä voisi laajentaa aikahaarukaksi n. 21.30-23.00. 21-22 perustuu lähinnä siihen että 2-3 viimeisen vuoden aikana olen sattumoisin yleensä ollut niillä Saksan lennoilla (München tai Berliini). Onhan siellä tosin sitten vielä Lufthansan iltalento Münchenistä, joka taitaa saapua joskus 23.05 tai 23.10 paikkeilla. Sillä kun tulee, on kotona Tampereella tyypillisesti joskus varttia vailla 03 aamuyöstä (Paunun Expressbussilla ja taksilla).

Eli eipä näytä olevan paljon iloa Euroopan-matkustajille Kehäradasta.
 
Summaan nyt vain sen verran, että eräiden arvioiden mukaan Kehäradan hinnalla olisi saanut Lentoradan (jolla saisi koko pääradan kaukojunaliikenteen lentoasemalle) ja Vantaan poikittaisratikan (joka palvelisi tiheämmin pysähdyksin kuin Kehärata).

No ne eräät ovat arvioineet täysin väärin. Lentorata on yli 2 kertaa niin pitkä kuin kehärata ja kulkisi koko matkan tunnelissa Pasilasta kentälle ja jossain Tuusulan metsissä kulkisi vähän matkaa maan pinnalla kunnes se taas sukeltaisi maan alle ennen Keravaa. Lentorata ei olisi palvellut pk-seudun asukkaita paitsi matkoilla lentokentälle mutta HSL:n liput tuskin kelpaisi sen junissa koska olisivat kaukojunia.

Ainoa järkevä vaihtoehto kehäradalle olisi ollut metro Pasilasta kentälle jolla olisi väliasemia Maunulassa, Tammistossa ja Pakkalassa, ym. Tätä metroa olisi tietenkin ollut paras jatkaa Pasilasta etelään Töölön suuntaan joten hintaa sillekin olisi tullut. Muttta jälkeenpäin ajatellen ehkä halvempi ratkaisu kuin kehärata + kolmen aseman Pisara?

Mutta nyt tehtiin siis kehärata joka oli siis edulinen ja sopivin tällaiselle pikkukaupungille kuin Helsinki. Eipä kovin monesta muusta näin pienestä kaupungista ajeta kaukojunia lentokentän kautta.

Sitten muuten jos ärsyttää myöhäinen kotiinpaluu ulkomaanmatkalta, oletko miettinyt ylimääräistä hotelliypöymistä matkakohteessa ja tulemista ensimmäisellä aamukoneella Helsinkiin. Jos on työnantajan mielestä korvaamaton työntekijä niin varmaan he suostuisivat siihen.

t. Rainer
 
Lentorata ei itsessään palvelisi kaupunkia, mutta vapauttaisi pääradan kaukojunaraiteet tiheämmälle paikallisliikenteelle. Ne raiteet ovat jo valmiiksi taajaman keskellä, eivät tunnelissa.
 
No ne eräät ovat arvioineet täysin väärin. Lentorata on yli 2 kertaa niin pitkä kuin kehärata ja kulkisi koko matkan tunnelissa Pasilasta kentälle ja jossain Tuusulan metsissä kulkisi vähän matkaa maan pinnalla kunnes se taas sukeltaisi maan alle ennen Keravaa. Lentorata ei olisi palvellut pk-seudun asukkaita paitsi matkoilla lentokentälle mutta HSL:n liput tuskin kelpaisi sen junissa koska olisivat kaukojunia.

[...]

Sitten muuten jos ärsyttää myöhäinen kotiinpaluu ulkomaanmatkalta, oletko miettinyt ylimääräistä hotelliypöymistä matkakohteessa ja tulemista ensimmäisellä aamukoneella Helsinkiin. Jos on työnantajan mielestä korvaamaton työntekijä niin varmaan he suostuisivat siihen.

Lentoradan ei tarvitse kulkea koko matkaa tunnelissa. Uskoakseni näin uskotellaan, jotta hintalappu pysyisi tarkoituksella korkeampana kuin Kehäradalla. Sekä jotta aikanaan tunnelilobby saisi maksimaalisesti urakoita. Lippujen kelpoisuus ja junatarjonta ovat täysin päätettävissä olevia asioita.

En uskottele itselleni että olen korvaamaton. Matkat täytyy järjestää taloudellisesti. Pari kertaa olen palannut aamukoneella, mutta silloin tuhraantuu koko seuraava työpäivä matkustukseen. Sellaiseen ajankäyttöön ei minulla ole varaa, työt kasaantuvat liikaa. Enkä mielelläni käytä lauantaita matkustamiseen. Mennessä tuhlaan sitäpaitsi jo yhden päivän, kun en millään jaksa herätä klo 04 aamuyöstä ehtiäkseni aamulennolle, kuten joskus takavuosina. Lennän iltapäivälennolla ja olen perillä pirteänä seuraavana aamuna hotelliyön jälkeen. Kaksi tuhlattua päivää on liikaa - paitsi Amerikkaan lentäessä, jolloin ei ole vaihtoehtoa.
 
Lentorata ei itsessään palvelisi kaupunkia, mutta vapauttaisi pääradan kaukojunaraiteet tiheämmälle paikallisliikenteelle. Ne raiteet ovat jo valmiiksi taajaman keskellä, eivät tunnelissa.

Paitsi että kehärataa ei olisi siinä tapauksessa rakennettu ollenkaan ja lähijunaliikenteen matkustajamäärät eivät myöskään nousisi. Mitä järkeä pitää 4 raidetta varattuna lähiliikenteelle sellaisessa tilanteessa?

Täytyy muistaa kanssa että pääradan kaukoraiteiden kapasiteettia vapautui lisää kun Vuosaaren satamarata valmistui ja tavarajunat poistuivat pääradalta Keravan eteläpuolelta. Eli milloin se kapasiteetti ennustetaan että loppusisi? 2030? 2050?

t. Rainer
 
Vertaatko Tukholmaa Helsinkiin? Heh...

Mitä nauramista siinä on. Helsingin seudulla on 1,42 miljoonaa asukasta (3658 km2), rajatapaukset Porvoo ja Lohja mukaan laskettuna 1,52 miljoonaa (4662 km2). Laajalla Tukholman seudulla (6530 km2) on 2,19 miljoonaa asukasta. On Tukholma jonkin verran isompi, mutta samalla hehtaarilla kuitenkin.

Helsingin lentoaseman ja Arlandan palvelualueen asukasmäärä ei myöskään ole valtavan erilainen. Ruotsissa on enemmän asukkaita, mutta Kastrup, Landwetter ja Gardenmoen ovat Arlandan ohelle merkittävän kansainvälisen liikenteen kenttiä, joka tasoittaa tilannetta. Helsingin lentoasema taas käytännössä palvelee koko Etelä-Suomea.
 
Viimeksi muokattu:
Ulkomuistista kaivellen Pariisin kone saapuu klo 22 pintaan ja Lontoon kone lähempänä klo 23. Saksan lennot tulevat jo klo 21-22 välillä, ja näppituntuma on että aika moni muukin. Ehkä voisi laajentaa aikahaarukaksi n. 21.30-23.00. 21-22 perustuu lähinnä siihen että 2-3 viimeisen vuoden aikana olen sattumoisin yleensä ollut niillä Saksan lennoilla (München tai Berliini). Onhan siellä tosin sitten vielä Lufthansan iltalento Münchenistä, joka taitaa saapua joskus 23.05 tai 23.10 paikkeilla. Sillä kun tulee, on kotona Tampereella tyypillisesti joskus varttia vailla 03 aamuyöstä (Paunun Expressbussilla ja taksilla).

Eli eipä näytä olevan paljon iloa Euroopan-matkustajille Kehäradasta.

Illan ruuhkahuippu Helsinki-Vantaalla on myöhään. Esimerkiksi tänään laskeutuu klo 22 ja 01:n välillä yli 40 konetta. Ajatus siitä, että tätä iltaruuhkaa palvellaan 30 minuutin vuorovälillä ja pannaan lappu luukulle klo 24, on aika koominen.

Tai sitten HSL:llä on realistinen käsitys kysynnästä. Kerran suomalaisessa juoppojunassa matkustanut lentomatkustaja aivan taatusti valitsee bussin tai taksin seuraavalla kerralla.
 
Laiha lohtu Jani, mutta musta tuntuu että kehärata on lentomatkustajalle melkein yhtä tarpeeton, oli koti sitten Tampereella tai Helsingissä :) Kyllä HSL osasi tämänkin sössiä meille.

Itse asiassa nyt kun vähän jaksoi perehtyä, niin kehärata on helsinkiläisille vähän sama kuin metro epoolaisille. Se palvelee harvemmin pysähdyksin harvempaa matkustajapotentiaalia ihan yhtä hitaasti, mitä bussit ovat palvelleet tähän mennessä.

Kehäradasta hyötyvät lähinnä Helsinkiin päin tulevat turistit ja liikematkustajat, jotka yöpyvät keskustassa. Heille juna on selkeä ja helppo toisin kuin ehkä bussi.
 
Paitsi että kehärataa ei olisi siinä tapauksessa rakennettu ollenkaan ja lähijunaliikenteen matkustajamäärät eivät myöskään nousisi. Mitä järkeä pitää 4 raidetta varattuna lähiliikenteelle sellaisessa tilanteessa?

Mikseivät nousisi? Pääradan asemataajamissa on lääniä rakentaa koteja ja työpaikkoja vaikka miljoonille suomalaisille. Palvelut ovat jo valmiina. Asemataajamia voi rakentaa lisää lyhentämällä asemanväliä kaupunkiradalla, kun nopeampaa liikennettä on muutenkin tarjolla kaukoliikenteen radalla.

Parempi palvelu eri nopeuksisilla linjoilla nostaa matkustajamääriä, vaikka uudisrakentaminen jäisikin maltilliseksi.
 
Muistutettakoon, että vuorovälin harventaminen 10 --> 15 min pidentää keskimääräistä odotusaikaa vain 5 --> 7,5 min eli 2,5 min, mikä on todella vähän. Samalla vuoromäärä tippuu 6 --> 4 per tunti eli 33 %. Kolmannes pois kustannuksista 2,5 min lisäodotuksella kuulostaa fantastiselta diililtä, kun suurimman osan päivästä junia ajetaan kuitenkin puolityhjinä. No, ehkä klo 7-8.30 voisi ajaa 10 min välillä, samoin klo 16-17.30. Tms. Sen pitäisi riittää.
Olen kyllä tähän asti elänyt uskossa, että Vantaankosken suunnan junat ovat täynnä ilman Kehärataakin, 10 minuutin vuorovälillä. Kaipa niihin sitten voisi lisätä runkoja, että tuohon päästäisiin? Pääradan junat ovat myös ihan riittävän täysiä varsinkin ruuhka-aikana mutta siellä on Keravan suunnan lähijuna jatkossakin toisena tasoittamassa.
 
Takaisin
Ylös