Raideyhteys Helsingin lentokentälle

Mitä liityntälentojen korvattavuuteen tulee, niin oma mielipiteeni on että ne voidaan lakkauttaa jo tulevalla junavaihto Tikkurilassa -järjestelyllä. Ei se mikään ideaaliratkaisu ole, mutta kun fundamentaalinen virhe tehtiin siinä että kehärata ylipäätään valittiin lentoasemayhteydeksi, niin kovin optimaalisia ratkaisuja ei edes ole olemassa.

Et taida kovin paljon matkustaa lentokoneella?

Itse pidän tätä kovasti huonona ratkaisuna.

Miksi?
 
Omasta suomalaisesta näkövinkkelistä lentokentän nimeäminen Sibeliukseksi tuntuu pöljältä ja etäisesti angloamerikkalaiselta meningiltä, kun Sibeliuksen mukaan on jo nimetty juna, konserttitalo, musiikkiakatemia, katu suunnilleen jokaisessa suomalaisessa kaupungissa, viulukilpailu, kapellimestarikilpailu, sävellyskilpailu jne. jne. Suklaatkin on Wienin Mozart-malliin. Sibelius-vessapaperiakin vois varmaan tehdä venäläisestä tuontipuusta tai globalisaation hengessä eteläamerikassa kasvatetusta eukalyptuksesta.
 
Tarkoitin lähinnä taloudellisia esteitä, en niinkään teknisiä.

Lentokoneen operointi on todella kallista. Taloudellisempi tuo juna on kuin nykyiset lennot. Kumpikaan tuskin olisi voitollinen, vaan mikäpä julkinen liikenne meidän harvaan asutussa ja pitkien etäisyyksien Suomessamme onkaan?
 
Juuri näin.

Kun ensin verovaroin on subventoitu pöljä ratayhteys lentokentälle sen sijaan että olisi vedetty pohjoisen rata kentän kautta ja kaikki junat pysähtyisivät kentällä, niin sama kai se on sitten subventoida myös liikennöintiä tuota rataa pitkin.

Tampere ei joka tapauksessa voi eikä saa jäädä vaihdollisen yhteyden päähän lentoasemasta. Se tarkoittaa sijainnillista kuolemaa.
 
Tuli muuten mieleen, että ei Kehäradan kaukojunaliikenne ihan mahdoton ajatus olisi markkinaehtoisenakaan. Open access -operaattori kykenisi strukturoimaan tarjontaansa niin, että se palvelee samaan aikaan useita pieniä puroja suuren virran sijaan. Lentoasemaliikenne itsessään on yksi segmentti, mutta muitakin löytyy.

Esim. matka Tampereelta Helsingin päärautatieasemalle lentoaseman kautta saadaan menemään ajallisesti samoihin nykyisten IC-junien kanssa, jos runkoyhteydellä päästään riittävän lähelle Pendolinon nopeutta. Sopivalla hintatasolla tuo olisi kilpailukykyinen yhteys ihan siinä missä Onnibus Kiasmalta Hervannan kautta Kalevaan n. 2,5 tunnissa.

Toisaalta Tampereelta Espooseen löytyisi varmaan kysyntää ainakin sopivina aikoina. Itsekin pääsisin Tre-Leppävaara -yhteydellä vajaan varttitunnin bussimatkan päähän työpaikastani kun Helsingin keskustan kautta kiertäen bussimatka on n. 40 min.

Muitakin matkustajavirtoja löytynee, mutta eipä monopolin ole tarvinnut sellaisista välittää, kun on keskittynyt vain suurimpiin ja helpoiten kannattaviin matkustajavirtoihin. Jo talousteorian mukaan monopoli johtaa alipalveluun, ja näin onkin ihan selvästi käynyt.
 
Omasta suomalaisesta näkövinkkelistä lentokentän nimeäminen Sibeliukseksi tuntuu pöljältä ja etäisesti angloamerikkalaiselta meningiltä, kun Sibeliuksen mukaan on jo nimetty juna, konserttitalo, musiikkiakatemia, katu suunnilleen jokaisessa suomalaisessa kaupungissa, viulukilpailu, kapellimestarikilpailu, sävellyskilpailu jne. jne. Suklaatkin on Wienin Mozart-malliin. Sibelius-vessapaperiakin vois varmaan tehdä venäläisestä tuontipuusta tai globalisaation hengessä eteläamerikassa kasvatetusta eukalyptuksesta.

Siltähän se vähän vaikuttaa mutta kun olen kuullut myös ehdotuksia "Helsinki-Urho Kekkonen" -lentokentästä niin se Sibelius on ehdottomasti neutraalimpi eikä herätä ristiriitaisia tunteita.

Joka tapauksessa se ei ole ihan tämän hetken asia muttaa lentokentän nimi, ja epäilen myös että Vantaan kaupunki pistäisi hanttiin jos nimestä tiputettaisiin "Vantaaa" pois koska "Helsinki-Vantaa-Jean Sibelius" olisi liian pitkä nimi.

Tampere ei joka tapauksessa voi eikä saa jäädä vaihdollisen yhteyden päähän lentoasemasta. Se tarkoittaa sijainnillista kuolemaa.

Miten niin? Tampere on samassa asemassa kuin Suomen muut kaupungit Helsinkiä lukuunottamatta eivätkä nuo muut kaupungit ole kuolleet siksi ettei niistä pääse junalla suoraan Helsinki-Vantaan kentälle.

Mun mielestäni ei kannata asian kanssa hätiköidä ennenkuin on nähty miten kehäradan matkustajamäärät ovat kehittyneet.

Toisaalta Tampereelta Espooseen löytyisi varmaan kysyntää ainakin sopivina aikoina. Itsekin pääsisin Tre-Leppävaara -yhteydellä vajaan varttitunnin bussimatkan päähän työpaikastani kun Helsingin keskustan kautta kiertäen bussimatka on n. 40 min.
Mikset kulje lähijunalla Pasilasta Leppävaaraan? Matka kestää huimat 10-15 minuuttia. Itse asiassa jos kulkisi kaukojuna kehäradan kautta pääradalta Leppävaraan, nin sen matka kestäisi kauemmin kuin nykyinen vaihdollinen yhteys Pasilan kautta.

t. Rainer
 
Vaikea tosiaan kuvitella miten lentoaseman kautta kulkeva nonstop-yhteys Tampereelta Leppävaaraan olisi nopeampi kuin pendolino Tre-Pasila ja juna Pasila-Leppävaara.

Pendo ajaa Treelta Pasilaan 1.25. Rantaradan nopeilla junilla Pasila-Leppävaara kestää 6-7 min, ja näitä kulkee vartin välein. Lisäpalveluna vielä hitaampi A-juna, joka kulkee 10 min välein.

Lentokenttäjunan maksiminopeus kehäradalla olisi 80 km/h. Käytännössä se ei tuohon nopeuteen yllä, koska sen jaloissa on hitaampi kehäradan juna (10 min vuoroväli). Tampereelta tuleva lentokenttäjuna pysähtyisi varmaan lentoaseman lisäksi ainakin Aviapoliksessa, Vantaankoskella ja Myyrmäessä ja Pitäjänmäellä, jotka ovat isoja työpaikka-alueita.

En ainakaan itse käyttäisi lentokenttäjunaa Tampereelta Leppävaaraan vaan vaihtaisin Pasilassa. Mutta makuja on monia.
 
Osaatko sanoa, kuinka paljon lyhyempiä ne ovat verrattuna muiden rataosien 4 - 6 -vaunuisiin (kaksikerros)juniin? :D

Ovat ne pidemmät kuin 30 vuotta sitten jolloin normaalikokoonpano oli kolmevaunuinen Dm8-runko tai Dv12 ja kolme vaunua;)

Helsingin-Turun junien matkustajamäärän vähennys ja vuorojen vähentäminen n vuosi sitten johtui Nokian Salon tehtaiden alasajosta. Nyt tehtaassa on Orionin lääkevarasto.

Nokian mahalasku on näkynyt myös Finskin Kaukoidän lentojen kysynnässä. Tavallaan käsi kädessä kulkeva ilmiö, eli tarvitaanko enää pikayhteyttä Salo-Vantaan lentokenttä-Shanghai?

Lisäksi "Onnidösän" hinnoittelu on pitänyt huolen että omilla rahoillaan matkustavilla on nyt kohtalaisen nopea halpavaihtoehto junalle. VR tulee vastaamaan siihen palautamalla osaan Turun junista ravintolavaunu jollaista onnikassa ei ole.

t. Rainer
 
Viimeksi muokattu:
Vaikea tosiaan kuvitella miten lentoaseman kautta kulkeva nonstop-yhteys Tampereelta Leppävaaraan olisi nopeampi kuin pendolino Tre-Pasila ja juna Pasila-Leppävaara.

Ei se nopeampi olisikaan, mutta ei radikaalisti hitaampikaan (puhutaan minuuteista suhteessa lähes kahden tunnin matkaan). Ja olisi vaihdoton. Minulle se olisi houkuttavampi vaihdottomuuden vuoksi.

Yhteys olisi siis vähintään kilpailukykyinen, erityisesti oikein hinnoiteltuna.
 
Kyse on pikemminkin kymmenien minuuttien kuin minuuttien erosta. Laske matka-ajat Tre-Pasila-(Non stop)- Leppävaara ja ota Kehäradan pysähdykset (aviapolis, myyrmäki, Vantaakoski, Pitäjänmäki) ja nopeusrajoitukset (80km/h) huomioon.

Miksi lentoaseman kautta kulkevan junayhteyden pitäisi olla erityisen halpa?
 
Niin, itse asiassa aika monellakin merkittävällä musiikkihenkilöllä on nykyisin oma nimikkolentokenttänsä (tai siis Varsovan Chopinin lisäksi tulevat mieleen ainakin seuraavat lentoasemat, ja tämä lista on kirjattu vain suurin piirtein ao. henkilöiden syntymävuosien järjestyksessä):

Salzburg W.A. Mozart W. A. Mozart Airport
Budapest Franz Liszt Budapest Liszt Ferenc International Airport
Parma Giuseppe Verdi http://en.wikipedia.org/wiki/Parma_Airport
Donetsk Sergej Prokovjev Donetsk Sergey Prokofiev International Airport
New Orleans Louis Armstrong Louis Armstrong New Orleans International Airport
Mar del Plata Astor Piazzolla Astor Piazzolla International Airport
Liverpool John Lennon Liverpool John Lennon Airport

Mainiosta listasta jäi uupumaan

Tel Aviv Ben Gurion http://www.iaa.gov.il/en-US/airports/bengurion/Pages/default.aspx

muoks. paitsi ettei Ben Gurion ollut suinkaan mikään musiikkihenkilö. Sori kun luin huolimattomasti.
 
Osaatko sanoa, kuinka paljon lyhyempiä ne ovat verrattuna muiden rataosien 4 - 6 -vaunuisiin (kaksikerros)juniin? :D

0-2 vaunua lyhempiä. Tosin ainakin aiemmin Turkuun kulki myös 3-vaunuinen kaksikerrosjuna.

Luonnollisesti vertailukohtia rajoittamalla saa toisen lausahduksen kuulostamaan naurettavalta, ei siinä ole mitään vaikeaa. Osaatko sanoa, kuinka paljon lyhempiä Turun junat ovat verrattuna muiden rataosien 14-15-vaunuisiin juniin?
 
Helsinki - Turku -IC-junien kokoonpano ei poikkea pituutensa eikä matkustajapaikkatarjontansa puolesta juurikaan Helsinki - Tampere -junien vastaavasta. Molemmilla reiteillä kulkee 4 - 6 -vaunuisia kaksikerrosjunia. Joka kolmas tunti (keskimäärin) rataosalla Helsinki - Tampere kulkee pidempikin IC-juna (esim. junat 47, 49 ja 55, toisessa suunnassa 48, 50 ja 54, saattaa olla vielä joku muukin molemmissa suunnissa). Nämä pidemmät junat jatkavat Ouluun tai jopa Rovaniemelle saakka, siksi pituuttakin (=matkustajapaikkoja) löytyy (korostuu viikonlopun junissa). Tampereen suunnalla on toki muutakin tarjontaa (joskaan ei läheskään joka tunti vuorokauden aikana), alkaen taajamajunista päättyen Pendolinoon, joilla tietenkin molemmilla on oma roolinsa.

Aika moni lukija todennäköisesti ymmärsi pointtini, että Turun junien pituus ei suuresti poikkea esimerkiksi pääradan vastaavanpituisen reitin IC-junan pituudesta.
 
Et taida kovin paljon matkustaa lentokoneella?

En kovin paljon. Tosin joukkoliikennekeskustelussa ylipäätään en pidä omia liikkumispreferenssejäni kovinkaan merkityksellisinä, monet henkilökohtaisen tarpeen kannalta huonot ratkaisut ovat kokonaisuuden kannalta toimivia.

Lentokoneen operointi on todella kallista. Taloudellisempi tuo juna on kuin nykyiset lennot. Kumpikaan tuskin olisi voitollinen, vaan mikäpä julkinen liikenne meidän harvaan asutussa ja pitkien etäisyyksien Suomessamme onkaan?

Vaihtoehto on myös että ei kumpikaan. Raha ei kasva puissa, ja se tässä vaiheessa ilmainen vaihto Tikkurilassa tarjoaa kohtalaisen lentoasemayhteyden. Aikaisempiin huonoihin investointiratkaisuihin täytynee tässä ajassa sopeutua.

Turusta ajetaan junilla varsin harvakseen Helsinkiin. En pidä järkevänä että tätä suorien junien frekvenssiä vielä heikennettäisiin ohjaamalla osa vuoroista Seutulaan.
 
Takaisin
Ylös