Laajasalon raideyhteys

Rahalla ei ole mitään väliä, kun on OIKEA IDEOLOGIA.

Keskustatunneli, jolla on henkilöautoilua ja keskustan saavutettavuutta helpottava ja Rambollin selvityksen mukaan jopa ajoneuvoliikennettä koko seudulla vähentävä piirre, on halpa tuohon siltaan, vihervasemmiston voimannäytteeseen verrattuna. Mutta sitähän ei voida rakentaa, koska... no, ei vaan voida. Koska mitään muuta kuin voimannäytehän tuo ei ole. Laajasalontieltä ei ole loppumassa tila. Pikaraitiotie voitaisiin vetää Herttoniemen metroasemalle.

Mutta ai niin, "lähiöpormestari" Arhinmäkihän asuu Kruunuvuorenrannassa. Ja useat vihreät vaikuttajat ovat ostaneet merkittäviä määriä sijoitusasuntoja Kruunuvuorenrannasta ja vanhasta Laajasalosta odottaen kieli pitkällä, että hinnat nousevat sillan myötä.

Joten ei sitä tietenkään peruta. Kyseessä ei ole duunarin matkan helpottaminen (koska duunareilla ei ole varaa asua Kruunuvuorenrannassa), vaan vihervasemmistolaisen sijoittajaluokan sijoitusten arvon nostaminen yhä harvenevan veronmaksajaluokan kustannuksella. Juuri sen luokan, joka hyötyy Helsingin asuntokuplasta, ja joka omilla poliittisilla päätöksillään vaikeuttaa sitä kuplaa entisestään.

Kaiken tästä siltaprojektista kertoo se, että valmistuessaan tämä silta on maailman seitsemänneksi kallein silta. :lol: Pääsee tämäkin kyläpahanen siihen metropoliluokkaan! :lol:

Siis hyvänen aika. Hintaeroa tällä on enää n. 200 miljoonaa koko Länsimetron 1. vaiheeseen verrattuna! Ja koko raide-Jokeri maksaa puolet vähemmän kuin tämä siltaprojekti! Ei ole rahaa korjata edes Herttoniemen metroasemaa, ja samaan aikaan koulut homehtuvat pystyyn. Prioriteetit ovat kohdallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jos nyt oikein juttua tulkitsen, niin osa kustannusten kasvusta tuntuu vähän keinotekoiselta, kun kyse on vissiin siitä, että on päätetty korvata Hakaniemensilta uudella. Tämä vissiin puuttui alkuperäisestä hinnasta ja lisäsi hintaa Hesarin jutun perusteella 185 miljoonaa euroa.

Allianssihankkeen kustannusten on jutun mukaan ennustettu kasvavan 90 miljoonaa, mutta tuon jälkeen hankkeesta on tehty karsintoja, eikä lopullista hinta-arviota vielä ole
 
Tässä on pakko todeta, että onneksi kuntavaalit siirtyivät. Kun uudessa valtuustossa vihervasemmisto ei pysty enää määräenemmistöön, tämä hanke maailman seitsemänneksi kalleimman sillan rakentamiseksi voidaan vielä pysäyttää.

Minua järkyttää ja pöyristyttää, että yhden pussinperälähiön joukkoliikenteen keskustayhteyteen ollaan valmiita kippaamaan kahden raide-Jokerin verran rahaa, kun alueella sattuu olemaan tarpeeksi vihereliitin sijoituskämppiä ja kiinteistösijoitusyhtiöille ja tonttirahastoille annettuja lupauksia maan arvon noususta.

Siinä voi jokunen sporafanaatikkokin miettiä, mitä muuta tuolla rahalla voitaisiin tehdä.
 
Etkö citybus lue noita uutisartikkeleita otsikkoa pitemmälle tai edes muiden viestejä täällä, kun moneen kertaan on mainittu, ettei itse sillat ole noussut noin kalliiksi vaan projektiin on lisätty muuta samaan aikaan tehtävää rakentamista. Kolmen sillan sekä raitiotien hinta-arvio on edelleen sen n.350M, joka tuli julkisuuteen alkuvuodesta. Mikä tässä on kasvanut ovat muut samanaikaiset hankkeet 50M€:sta 250M€:eek:on sekä kalusto ja varikko n. 115M€:sta 180M€:eek:on, josta suurin osa kasvusta on varikkoa ja loput arvaten siitä, että Haakoninlahden linjalle tuleekin jokerivaunut.

Ja mistä tuo maailman seitsemänneksi kallein tulee 800M€:lla? googlaamalla kahden eri listan mukaan seitsemänneksi tarvitaan yli neljän miljadin dollarin hintalappu.
 
Olisi aika mielenkiintoista tutkia Vapaavuori-matematiikalla laskettuja hintalappuja muillekin projekteille. Kalusto ja varikot kun eivät kuulu liikennehankkeen investointiin, vaan juokseviin liikennöintikustannuksiin. Puhumattakaan projektiin liitännäisistä kiinteistökehitysprojekteista. Länsimetron hinta varmaan kolminkertaistuisi virallisista. Raide-Jokerikin vetää kiinteistökehitystä reunoilla ja siitäkin tulee varmasti isoja kertoimia.

Pitäisikö ihan autoiluprojekteihinkin laskea mukaan sitä käyttävien autojen ostohinnat, tiellä liikennöivät bussit tietysti myös?
 
Etkö citybus lue noita uutisartikkeleita otsikkoa pitemmälle tai edes muiden viestejä täällä, kun moneen kertaan on mainittu, ettei itse sillat ole noussut noin kalliiksi vaan projektiin on lisätty muuta samaan aikaan tehtävää rakentamista. Kolmen sillan sekä raitiotien hinta-arvio on edelleen sen n.350M, joka tuli julkisuuteen alkuvuodesta. Mikä tässä on kasvanut ovat muut samanaikaiset hankkeet 50M€:sta 250M€:eek:on sekä kalusto ja varikko n. 115M€:sta 180M€:eek:on, josta suurin osa kasvusta on varikkoa ja loput arvaten siitä, että Haakoninlahden linjalle tuleekin jokerivaunut.

Ja mistä tuo maailman seitsemänneksi kallein tulee 800M€:lla? googlaamalla kahden eri listan mukaan seitsemänneksi tarvitaan yli neljän miljadin dollarin hintalappu.

Lukee kyllä. Ja kustannusarvio on nyt noussut sellaiseksi, että valtuuston on päätettävä asiasta uudestaan. Ja hyvä niin.
 
Lukee kyllä. Ja kustannusarvio on nyt noussut sellaiseksi, että valtuuston on päätettävä asiasta uudestaan. Ja hyvä niin.

Keskusteluun vaaditaan kaksi osapuolta, yksin tietysti helpompi niin on aina oikeassa.

Ja sivun alun aivopieruun, keskustele asioista ja jätä foliohatut sinne Hommafoorumille, aivan turhaa ja lapsellista lössöä tuo aikuisten foorumilla.
 
Vierailetko useinkin hommaforumilla?

Ei se ollut aivopieru. Se on totisinta totta, mitä vihervasemmiston on hankalaa sietää. Ja kun vihervasemmisto ei pysty sietämään asiaa, sitä ei saa tuoda ilmi, se pitää kriminalisoida. Siksi asuntojono, josta YLE ja vihervasemmisto vielä eilen puhuivat asuntojonona, ei ole enää asuntojono ja vaalimainoksiakaan ei saa pitää esillä. Sinullakin, samulih hyvä, tuntuu olevan vaikeuksia sietää sitä, että inhottavat asiat, taloudelliset realiteetit, tuodaan esiin.

On se jännää, miten vihervasemmisto on väenvängällä jälleen kerran tukemassa suurpääomaa melkein miljardilla: eivät konsultti- ja rakennusyhtiöt ole mitään hyvän tahdon lähettiläitä kuin omille osakkeenomistajilleen. Ne ovat niitä, joille tämä valtaisa tulonsiirto veronmaksajilta siirretään. Melkein miljardi!

Kruunuvuorenranta ei ole mitään muuta kuin lähiö muiden joukossa. Ei sen kummempi kuin mikään muukaan itä-Helsingin "sosiaalisen sekoittamisen" metsälähiöistä, ei mitään ihmeellisempää kuin Myllypuro tai Kontula tai koko Laajasalo. Lähiö ei tarvitse kaksi kertaa raide-Jokerin hintaista joukkoliikenneratkaisua, kun sen joukkoliikenne pystytään järjestämään a) nykyisellä runkoverkolla (metro + liityntä) ja b) rakentamalla tämän yhteyteen runkoyhteys Herttoniemen metroasemalle.
 
Viimeksi muokattu:
Citybus on ilmeisesti myös sitä mieltä, että Hakaniemensillan purkamisen jälkeen siihen ei pidä rakentaa mitään tilalle. Siltahan on tiensä päässä, joten sen purkamiselle ei ole vaihtoehtoja. Mutta uutta ei nyt vissiin saa rakentaa.

Olen yllättynyt, ettei Vapaavuori ole ympännyt tuohon listaan vielä Ähtärin ohikulkutietä ja saamelaisalueen poroaitojen uusimista. Saisikohan niiden avulla vielä vähän kalliimmaksi tätä "Laajasalon ratikkaa"?
 
Ei se hinnannousu alun n. 260 miljoonasta tule mistään Hakaniemensillasta, jos luet niitä uutisia.

Totta kai sen saa purkaa, kun rahaa on niin että ranteet paukkuu. Mitäpä sitä turhaan esimerkiksi parantamaan terveydenhuollon palveluja tai alentamaan kuntaveroa. Ehkäpä vanhan sillan olisi voinut korjatakin, meillähän on siinä parinsadan metrin päässä toistasataavuotias silta, joka kantaa liikenteensä säännöllisesti korjattuna hyvin ja muistuttaa samalla lähihistoriastamme pommitusvaurioineen.

Pitää myös muistaa, että Hakaniemensillan uusiminen luo massiiviset määrät taloudellisia etuuksia suurpääomalle: kaupungille himputin kallista tonttimaata ja gryndereille, noille vihervasemmiston rakkaille tosiystäville, oikeuden rakentaa miljoona-asuntoja parikymmenkerroksisiin merenrantataloihin.

Miksi muuten keskustatunneli n. 200 miljoonaa euroa kalliimpana on "liian kallis"? Siitä sentään olisi hyötyä muillekin kuin jostain pussinperälähiöstä arvonnousu mielessä ja vesi kielessä pikkukaksion ostaneelle "asuntosijoittajalle".
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä siellä uutisessa sanotaan Hakaniemensillan uusimisen tuoneen noin 185 miljoonaa lisäkustannuksia.

Jeps. Ja aikanaan lähdettiin 260 miljoonasta liikkeelle.

Miljoonat pitäisi kirjoittaa poliitikoille auki. Iskee näemmä numerosokeus. Toisaalta valtuuston tärkeimpiä keskustelunaiheita on se, ketkä naisten lisäksi voivat menstruoida. Silloinhan se on kymppi tuonne, satku tänne.

800 ei ole paljon enempää kuin 260. Mutta 800.000.000 on himputin paljon enemmän kuin 260.000.000.
 
Erinomainen materiaali. Kuten tuolta näkyy, HSL on jo luonut nopean runkoyhteyden linjoilla 84 ja 88 siirtämällä reitin kulkemaan Jussaarenkujan ja ostarin sijasta suoraan Laajasalontietä. Tämän pitäisi hyvin riittää tavallisen pussinperälähiön pääjoukkoliikenneyhteydeksi keskustan suuntaan. Matkustustarve kun tuppaa nykyisin yhä useammin kohdistumaan muuallekin kuin Helsingin tukittuun ja kuihdutettuun keskustaan.

Pakko sanoa, että joskus sitä melkein ihailee kunnallisten viranhaltijoiden röyhkeyttä. Hakaniemen pään remontin myötä Kruununhaasta poistuu 70 parkkipaikkaa ja Hakaniemestä 100 parkkipaikkaa. Kaupungin mukaan "Poistuville paikoille ei ole liikennesuunnitelmassa esitetty korvaavia paikkoja, mikä on normaali käytäntö katuremonteissa." https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunkiymparisto/muutoksia-kulkureitteihin-ja-pysakointiin-1805

Mutta ei se mitään! Jälleen vihreä kaupunkisuunnittelu ja suurpääoma ovat löytäneet toisensa! Samalta sivustolta:

"Nyt käytöstä poistuvat paikat ovat poistumassa alueelta lopullisesti. Hakaniementorin alle suunnitellaan parhaillaan yksityisen toimijan pysäköintilaitosta, joka helpottaa hieman Hakaniemen pysäköintitilannetta."

Hieman kuin Töölössä, jossa kaupunki oli luvannut (!) pysäköintihallin omistajalle, että kadunvarsipaikkoja vähennetään, ja omistaja tunsikin sitten "tulleensa petetyksi", kun näin ei käynytkään :icon_frown: : https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006386939.html
 
Pakko sanoa, että joskus sitä melkein ihailee kunnallisten viranhaltijoiden röyhkeyttä. Hakaniemen pään remontin myötä Kruununhaasta poistuu 70 parkkipaikkaa ja Hakaniemestä 100 parkkipaikkaa. Kaupungin mukaan "Poistuville paikoille ei ole liikennesuunnitelmassa esitetty korvaavia paikkoja, mikä on normaali käytäntö katuremonteissa." https://www.hel.fi/uutiset/fi/kaupunkiymparisto/muutoksia-kulkureitteihin-ja-pysakointiin-1805

Nuo parkkipaikat ovat pääasissa joutomailla sijaitsevia ilmaispaikkoja. Sillanaluset ja onko rantatien Nesteen ympärystä lisäksi. Joutaa poistaa ihan riippumatta kehitetäänkö aluetta muuten. Romu- ja kesäautovarastot voivat sijaita jossain muualla kuin kantakaupungissa.

Pidin joskus muutamaa (harraste)autoprojektia tuolla sen jälkeen kun Satamaradankatu muuttui maksulliseksi. Eipä siinä, ihan kiva mulle, mutta ei kyllä mitään järkeä kunnan näkökulmasta.

Ilmaishyödykkeiden suurin ongelma on, että niitä tuhlataan.
 
Takaisin
Ylös