Laajasalon raideyhteys

Lautakunta jätti tänään pöydälle kaikki Kruunuvuorenrantaan liittyvät asiat. Niitä olivat
- itse yleiskaava
- joukkoliikenneratkaisu
- Herttoniemen autotunnelit

Pöydälle jättämisessä ei ole mitään dramatiikkaa. Asiat vain ovat niin isoja, ettei yhden 3 tunnin kokouksen puitteissa niitä ehditä puimaan. Käsittelyä jatketaan 3 viikon päästä. Sinä aikana poliittisilla ryhmillä on aikaa pohtia asioita keskenään ja viraston kanssa.

Yleiskaavaa on suunniteltu siltä pohjalta, että alueelle tulee ratikka. Ratikoita on mallinnettu havainnekuviin - vaunu muistuttaa muuten Wienin ULF-vaunuja. Metron voi joskus tehdä, kunhan on tarpeeksi syvällä etteivät runkoäänet häiritse kalliolla asuvia uusia kaupunkilaisia.

Virasto on Krunikan ja Korkeasaaren kautta kulkevan tunneliratikan kannalla. Arkkitehdit kun vastustavat siltaa. Supistetusta metrosta mainittiin sen verran, että epäiltiin esitetyn kustannusarvion pitävyyttä mm. siksi, ettei siinä ilmeiseti ole otettu huomioon sitä, miten Kampin nykyisen aseman alla poikittain tuleva toinen rata yhdistetään nykyiseen rataan, jotta radalle pystyään ajamaan siellä liikennöivät vaunut.

Autoliikenteen lisääntymien lasketaan aivan kuin Kruunuvuorenrannasta ei olisi mitään joukkoliikennettä. Eli samalla tavoin kuin vaikka jossain Vuosaaren perukoilla. Ei siis ole rohkeutta uskoa, etteivät ihmiset viitsi ajaa sieltä autoillaan, jos kerran on kunnollinen joukkoliikenne.

Lautakunnalla ei ollut aikaa juurikaan keskustella kokonaisuudesta, joten mitään mielialoja eri puolueista ei ole kerrottavana. Ilmapiiri oli kuitenkin minun mielestäni kiinnostava ja optimistina uskon, että mahdollisuudet hyviin ratkaisuihin ovat käsillä - HKL:n metrohaamuista huolimatta.

Antero
edustajanne lautakunnassa :)
 
Virasto on Krunikan ja Korkeasaaren kautta kulkevan tunneliratikan kannalla. Arkkitehdit kun vastustavat siltaa.

Tässä Hesarin artikkelissa sanotaan kuitenkin, että "lopullisesti asian päättää kaupunginvaltuusto", eli ovatko mahdollisuudet siltaan viraston nihkeilystä huolimatta edelleen hyvät? Samaisessa artikkelissa kun vielä kerrotaan "kaupunginjohdossa kannatettavan siltaa". Olen itse huono hahmottamaan byrokratian rattaiden pyörimisliikkeitä, mutta oman ymmärrykseni mukaan "kaupunginvaltuusto" ei ole ainakaan kovin kaukana "kaupungin johdosta". :)

Tunneli on mielestäni lähinnä kaupunkilaisten ja heidän reittiensä piilottamista, lakaisemista maton alle. Se viestii mielikuvituksen ja visiontikyvyn puutteesta, sekä kyvyttömyydestä nähdä mitään uutta tai näkyvää muuna kuin lähtökohtaisesti pahana ja rumana haittatekijänä.
 
... että "lopullisesti asian päättää kaupunginvaltuusto", eli ovatko mahdollisuudet siltaan viraston nihkeilystä huolimatta edelleen hyvät?
Katsotaan ensin, mihin lautakunta päätyy. Sen pitäisi selvitä 31.5.

Samaisessa artikkelissa kun vielä kerrotaan "kaupunginjohdossa kannatettavan siltaa". Olen itse huono hahmottamaan byrokratian rattaiden pyörimisliikkeitä, mutta oman ymmärrykseni mukaan "kaupunginvaltuusto" ei ole ainakaan kovin kaukana "kaupungin johdosta". :)
Lautakunta päättää oman kantansa, ja se menee kaupunginhallituksen pohdittavaksi. KH tekee sitten oman ehdotuksensa valtuustolle. Valtuusto päättä hyväksyä, muuttaa tai palauttaa KH:n ehdotuksen.

Historian valossa lautakunnan päätökset ovat vahvoja. Niitä on muutettu kovin harvoin KH:ssa tai valtuustossa.

"Kaupungin johto" on epämääräinen ilmaisu, mutta HS tarkoittanee apulaiskaupunginjohtajia Korpinen ja Sauri.

Tunneli on mielestäni lähinnä kaupunkilaisten ja heidän reittiensä piilottamista, lakaisemista maton alle. Se viestii mielikuvituksen ja visiontikyvyn puutteesta, sekä kyvyttömyydestä nähdä mitään uutta tai näkyvää muuna kuin lähtökohtaisesti pahana ja rumana haittatekijänä.
Samaa mieltä.

Antero
 
Etelä-Helsingin Vihreät ry:n kannanotto Kruunuvuoren ja Laajasalon joukkoliikenneyhteyksiin: linkki.

Melkoista poukkoilua mielestäni; samasta puolueestahan tuli se köysirata-aloite ja nyt tällainen melkeinpä yksityisautoilua tukeva kannanotto.
Tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten vihreät muka edistävät joukkoliikennettä. Eivätkä oikeasti ymmärrä asiasta yhtään mitään. Todella sääli.
Käsittämätöntä, että Vihreän liiton jäsenyhdistys voi esittää tällaisen kannanoton. Ymmärrän kyllä purjehdusharrastajien ja "luonnollista" merimaisemaa katselevien huolen, mutta tämä menee jo liian pitkälle. Täysin vihreän liikenne- ja ilmastopolitiikan vastainen kannanotto, jätin yhdistykselle kommentin vriston antaman linkin taakse. Joltain asukasyhdistykseltä tällaista NIMBYilyä voisi odottaakin, mutta ei tiettyihin poliittisiin arvoihin sitoutuneelta puolueen jäsenyhdistykseltä.

Tampereen vihreät eivät ikinä laatisi näin typerää kannanottoa.
 
Tunneli on mielestäni lähinnä kaupunkilaisten ja heidän reittiensä piilottamista, lakaisemista maton alle. Se viestii mielikuvituksen ja visiontikyvyn puutteesta, sekä kyvyttömyydestä nähdä mitään uutta tai näkyvää muuna kuin lähtokohtaisesti pahana ja rumana haittatekijänä.
Tuollainen vinoköysisiltahan voisi tuoda kaupunkikuvaan joitain hirveää ja korkeaa, kuten ne 80-metriset pylonit, jotka kohoaisivat "kaupungin kirkontornejakin korkeimmiksi". Tämähän on pöyristyttävää! Ja Suomenlinnastakin voisi nähdä ne, jos katsoo tiettyyn suuntaan. Jos ei katso, niin tietoisuus, että ne kuitenkin ovat siellä kalvaisi kylla alinomaan. Karmeaa! Jos pistettäisin sinne pylonien huipulle ristit ja nimettäisiin silta vaikkapa Kruunuvuorensiltakirkoksi (engl. Helsinki Viadukt Church), niin saataisinko sitten rauha ;) ? Tämähän on sitten vain huumoria, enkä pilkkaa kenenkään uskoa; älkäähan ärsyyntyko.

Rohkeasti vain toteuttamaan korkeampaa rakentamista Helsinkiin ja varsinkin tällainen uljas silta olisi niistä tyylikkäimpiä. Hyvä Stadin Pekat-team (Korpinen ja Sauri): näyttäkää suuntaa vain.

Huom. tyylikkäästi suunniteltu kaari- tai palkkisiltakin on ihan komea (vrt. Tukholman Tvarbana), joten jos vinoköysisilta koetaan liian radikaaliksi, niin on aina olemassa matalampi vaihtoehto.

Yksi kuva taas ajatusten herättämiseksi:
Severinsbrücke (Köln)
 
Iltalehden asioita tunteva kannanotto Laajasalon joukkoliikenneratkaisuun.

Linkki tämän päivän Iltalehden pääkirjoitukseen.

Mistä muuten johtuu tuollainen harhakäsitys raitiovaunun kyvyttömyydestä metroon verrattuna? Jos esimerkiksi kummatkin menisivät yhtenä vaihtoehtona olevaa tunnelia pitkin? Tai vaikkapa sitä siltaa pitkin?

Tällainen verteilutieto noiden kahden eri kulkuvälineen omapainoista (vaunua kohden) tähän vain sivuhuomautuksena: Variotram 35t vs. M200 32t. Variotram on siis metrovaunua painavampi. Moottoritehot vastaavissa vaunuissa: Variotram 12x45kW=540kW vs. M200 4x125kW = 500kW. Variotram on tehokkaampi. Metrovaunuja tietysti kytketään useampi peräkkäin, mutta niin voidaan tehdä Varioillekin. Metrojuna kulkee "turvallisesti" tunnelissa, mutta samaa voi tehdä Variotramkin, jossa on jo valmistajan (Bombardierin) toimesta täysi tunneliajovalmius ;).

Minun mielestäni kannattaisi toimittajienkin hieman perehtyä asioihin, ennenkuin esittävät niitä faktoina.

Tässä muuten kuvasarja eräältä foorumilta Duesseldorfista ja sen uusimmasta matalalattiaisesta metrojunasta: linkki. Näyttää ihan ratikalta :). Tämä Siemens/Kiepe NF8U-Silberpfeil II (Niederflur-U-Bahn) on muuten 2,4 metriä leveä...
 
Viimeksi muokattu:
No ei tuo nyt ihan kamalan asiantunteva ollut. :) Mutta saahan ihmisillä, toimittajillakin, mielipiteitä olla. Ovathan jotkut sitäkin mieltä, että Ahvenanmaan voisi myydä Ruotsille (Ritva Santavuori).
 
Mutta saahan ihmisillä, toimittajillakin, mielipiteitä olla.
Toki ja ovathan minunkin esittämäni ajatukset nimenomaan minun mielipiteitäni. Joku voisi pitää niitä hyvinkin hoopoina ja harhaoppisina ;). Siitä vaan...
 
Toki ja ovathan minunkin esittämäni ajatukset nimenomaan minun mielipiteitäni. Joku voisi pitää niitä hyvinkin hoopoina ja harhaoppisina ;). Siitä vaan...
Toisaalta, Iltalehtihän vaatii että pitää vetää metro Santahaminaan saakka, joka siis pitäisi saada asuinkäyttöön. Joka ei ole pöllömpi ajatus, paitsi että Santahaminaa ei saada asuinalueeksi ainakaan kovin pian.

Joka tapauksessa suosittelen palautetta päätoimittajalle: Ihmettelin joskus lehdistöä paremmin tuntevalle sitä että Iltalehden pääkirjoitus on lehden muuhun tasoon suhteessa hämmentävän hyvä noin yleensä, ja minua valistettiin että heidän pääkirjoitustoimittajat on ihan vakavasti otettavia journalisteja. Eli saattavat ottaa onkeensakin.
 
Olenpa yllättynyt, että uskalsivat laittaa tämän nettiin. Kun luin sen viime viikolla, niin totesin, että onpahan Seppo keksinyt sen saman vanhan köysiradan, josta jo vihreät tekivät valtuustoaloitteensa, mutta Seppopa tyylilleen uskollisena on pannut sen maan alle. On vaikea uskoa, että tällainen "selvitys" otetaan lautakunnissa taikka virkamiehistössä kovinkaan vakavasti. Mutta ehkä Antero kslk:n jäsenenä osaa kertoa lautakuntansa ajatuksista tässä asiassa?

Sivun 7 taulukosta näkee suoraan, että paras hyötykustannus on metrolla, jolla ei ole asemia ollenkaan :)
 
Mutta ehkä Antero kslk:n jäsenenä osaa kertoa lautakuntansa ajatuksista tässä asiassa?
Kuten kerroin lautakunnan kokouksesa aiemmin, siellä ei ehditty keskustella aiheesta. Käsittelemme tätä uudelleen 31.5.

Rohkenen arvata, että KSV:ssä ehditään selvittää tätä metroehdotusta sen verran, että ainakin esityksen virheet oikaistaan. Olennaisimpana väite siitä, että KSV olisi jättänyt huomiotta raitioliikenteen vaunukaluston kustannuksen. Kaluston kuoletushan sisältyy liikennöintikustannuksiin, kuten kaikissa Suomessa viime vuosina tehdyissä joukkoliikenteen hankearvioinneissa. Lisäksi esitetty väite 17 vaunusta hintaan 3 Me/kpl (eli metrojunan hinta) ei vastaa millään lailla nykyistä markkinatilannetta.

Toinen olennainen tämän esityksen virhe on sivuuttaa tyystin palvelun vaikutus matkustajamääriin. Varsin nopealla vilkaisulla näkee, että Laajasalosta on keskimäärin yhtä pitkä matka metroasemalle Herttoniemeen tai Kruunuvuorenrantaan. Kun sitten edelleen arvioi yhteyksiä Helsingin päässä, matka tällä esitetyllä metrolla kestää suunnilleen yhtä kauan kuin Herttoniemen kautta. Se taas johtaa siihen, että Laajasalosta keskustaan suuntautuvat matkat vain jakautuvat kahdelle metrolinjalle. Kun merkittävää matka-ajan lyhenemistä ei ole, ei ole odotettavissa lisää matkustajia joukkoliikenteelle. Näkeehän sen sivun 12 kartastakin. Kulosaren sillan kohdalla joukkoliikenteen matkamäärien vähentyminen on suunnilleen sama kuin uuden metron matkamäärät.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tehdään 300 miljoonan euron luokassa oleva investointi, josta ei ole mitään hyötyä joukkoliikenteen käytölle eikä taloudelle. Taloudelle on vain haittaa. HK-suhteet perustuvat pääasiassa arvotettuun aikaan, eikä sillä ole mitään tekemistä kaupungin tai joukkoliikenteen tulojen ja menojen kanssa. Mutta siinäkin tämä on olennaisesti huonompi kuin ratitiotie.

Sen sijaan kaupungin talouden kannalta on merkitystä sillä, mitä yhteys vaikuttaa Kruunuvuoren arvoon. Ratikkasilta nostaa rakennusoikeuden arvoa suunnilleen saman verran kuin siltayhteys maksaa. Ja kun kaupunki on pääomistaja, ratikkasillan tekeminen ei maksa kaupungille mitään. HK-suhteesta tulee ääretön. Metron tapauksessa ei käy näin. Koska matka on hitaampi, arvonnousu jää vähäiseksi. Eikä se missään tapauksessa olisikaan kattanut 300 miljoonan investointia.

Tällaisen esityksen tekeminen on turhaa poliitikkojen sekoittamista vaiheessa, jossa alettiin olla varsin yksimielisiä siitä, että Kruunuvuorenrantaan saadaan heti nopea joukkoliikenneyhteys. Tämä ehdotushan tarkoittaisi jälleen sitä, että ensin tehdän lähiö autoilulle, rakennetaan Herttoniemeen vähintään 70 miljoonalla autotunneli, sitten ehkä joskus on rahaa tällaiseen. Joskus tarkoittaa myös sitä, että maan arvon nousu menetetään, kun maat on jo myyty ja rakennettu. Kiteytettynä tämä on joukkoliikenteen vastaista.

Antero
 
Tulee vaan mieleeni, että tarvitseeko tuollainen yksiraiteinen ja muutamin ohituspaikoin varustettu automaattimetro varikkoa tai huoltoa ollenkaan kalustolleen, kun kääntöraiteitakaan ei kuulemma tarvita (näin tuossa pdf-julkaisussa todetaan)? Asemallako nuo toimenpiteet tehtäisiin?

Kovaa on kyllä usko automattimetron kaikkivoipaisuuteen. Missäs vaiheessa tuo projekti muuten on? Ei ole kuulunut mitään...
 
Tulee vaan mieleeni, että tarvitseeko tuollainen yksiraiteinen ja muutamin ohituspaikoin varustettu automaattimetro varikkoa tai huoltoa ollenkaan kalustolleen, kun kääntöraiteitakaan ei kuulemma tarvita (näin tuossa pdf-julkaisussa todetaan)? Asemallako nuo toimenpiteet tehtäisiin?
Tarkkaan ottaen mikään metro ei tarvitse kääntöraiteita. Pääteasemaksi riittää yksi raide ja laituri. Junahan vain tulee ja vaihtaa suuntaa. Näin myös toimitaan monessa paikassa maailmalla, eikä siihen tarvita mitään automaattia. Näin toimitaan myös monilla raitioteillä, kun käytetään kahteen suuntaan ajettavia vaunuja.

Kääntöraiteella tehdään sama asia, mutta ilman matkustajia. Kääntöraide on kuin yksi asema lisää, ja se merkitsee myös kalustotarpeen kasvua, koska linjan kiertoaika pitenee.

Junahuolto voidaan hoitaa asemalla silloin, kun liikenne yleisölle on lopetettu. Sekään ei poikkea normaalista käytännöstä sikäli, että kaiken kaluston huolto tehdään aina muulloin kuin silloin, kun kalusto on ajossa. On halvempaa maksaa yötyölisää kuin ostaa junia tarvetta enemmän, jotta huoltotyö voidaan tehdä päiväsaikaan.

Kovaa on kyllä usko automattimetron kaikkivoipaisuuteen.
Niin on. Se ratkaisee kaiken, tekee metrosta lähestulkoon ilmaisen. Seuraavassa vaiheessa varmaan korvataan matkustajatkin koneilla tai virtuaalimatkustajilla. Kannattavuus paranee entisestään, koska silloin automaattimetro säästää myös matkustajien matka-ajan. :lol:

Antero
 
Takaisin
Ylös