Laajasalon raideyhteys

339-DF sanoi:
Miten on, onko ratikka tosiaan niin epäluotettava Satamakadun ja Aleksin välillä kuin mitä HS:n keskustelu antaa ymmärtää?

Olen kulkenut työmatkat säännöllisesti ainakin 10 v ajan nelosella Ritarihuoneelta Munkkiniemeen päin. Kerran on ratikka jäänyt tulematta, myöhästymiset yleensä korkeintaan muutaman minuutin luokkaa. Jonkin verran enemmän häiriöitä on ollut iltapäivällä kaupungin suuntaan tultaessa, mutta harvoin niitäkin.
 
Ajattelinkin, että kyllä HS:n palstalle kirjoittaneilla oli erikoisia kokemuksia. Itse matkustin opiskellessani 1990-2000-luvun taitteessa neljän vuoden ajan päivittäin Senaatintorilta Munkkaan, vieläpä niin, että luento loppui varttia vaille ja työt alkoivat Munkassa varttia yli. Taksirahat olivat aina lompakossa valmiina, mutta kertaakaan en niitä tarvinnut. Jos Skattan tilanne olisi niin heikko kuin mitä HS-läiset ajattelivat, niin kyllä se heijastuisi myös Ritarihuoneen tai Senaatintorin pysäkeillekin.

Toisin sanoen uskon, että Kruunuvuoren ratikka pärjää ongelmitta tuolla reitillä. Ja jos vielä liikennejärjestelyin parannetaan sen kulkua, niin siitä taitaa tosiaan tulla kaupungin ensimmäinen pikaratikka. Ainakin pysäkkiväli on pisin, jos Ritarihuonetta seuraava pysäkki on Terminaalilla, niin kuin tarkoitus on.
 
HS kertoo tänään, että nyt KSV:ssä tutkitaan myös uudenlaisia silta-tunneliyhdistelmiä. Uutisessa ei kerrota, tulisiko kaikissa vaihtoehdoissa kuitenkin tunneli Kruunuvuorenselän alitse. Joka tapauksessa osassa vaihtoehdoista on useita siltoja.

Artikkelista paistaa rivien välistä ajatus siitä, että kokoomuksen ja demarien yhteinen lautakuntapäätös lopettaa sillan suunnittelu oli huono. Saapa nähdä, tekeekö Kslk asiassa uuden päätöksen. Suotavaa se ainakin olisi. Henkilökohtaisesti minulle on samantekevää, onko yhteys tunneli vai silta, mutta kun silta saataisiin 40Me edullisemmin, niin toki hyvin suunniteltu, kauniisti tehty silta tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

Laajasalon metrosta todetaan nyt viime artikkelia selvemmin, ettei sen rakentamiselle ole taloudellisia perusteita.
 
Laajasalon linjan reititys Katajanokalla

Arvoisat foorumilaiset,

Katajanokalla yli 15 vuotta asuneena (1985-1999, 2006-) luulen tuntevani tarpeeksi hyvin saaremme liikennejärjestelyt ja niiden heikot kohdat. Lähdenkin tämän aamuisen Helsingin Sanomien kirjoituksen perusteella suunnittelemaan reittivaihtoehtoa Laajasalon linjalle Katajanokalla.

Tosiasiahan on, että Katajanokan liikenne tukkeutuu muutamia kertoja päivässä totaalisesti Viking Linen autolauttojen saapuessa Tukholmasta ja Tallinnasta Katajanokan terminaalille. Kummasta kohteesta laiva saapuu ei oikeastaan vaikuta ruuhkaan sen enempää, vaan Kanavakatu menee yhtälailla tukkoon molemmista. Vuonna 2008 liikenteeseen tuleva uusi alus Tallinnan liikenteeseen tulee kasvattamaan ruuhkia suurempien matkustaja- ja automäärien vuoksi kuin nykyinen m/s Rosella. Tukholmasta/Maarianhaminasta saapuvat autot ohjataan Marina kongressikeskuksen meren puolta Satamakadulle asti, mutta rekat liittyvät Kanavakadun liikenteeseen Suomen Elokuvasäätiön ja Grand Marina hotellin välisestä risteyksestä. Tallinnasta saapuva liikenne tulee Katajanokanrannan puolesta välistä kohti Kanavakatua.

Laivojen saapuminen näkyy suoranaisena vaikutuksena linjan 4 (Katajanokan terminaalilta) lähdöissä, jotka jäävät seisomaan ruuhkaan yhden korttelin matkalle kiertäessään Viking Linen toimistorakennusta Katajanokanranta-Mastokatu välillä. Tässä ei mene välttämättä montaa minuuttia, mutta sillä on suora vaikutus täsmällisyyteen. Tähän noin 100 metrin matkaa voi mennä jopa 5 minuuttia.

Mielestäni nykyinen linja 4 reitti Merisotilaantorilta on toimiva ja melko riskitön häiriöille. Vaunut kulkevat koko Katajanokan alueella keskustaan tultaessa henkilöautoliikenteen kanssa vain Kruunuvuorenkadulla pysähtyen Kauppiaankadun pysäkillä. Keskustasta tultaessa tällaisia pysäkkejä on 3 (Satamakatu, Kauppiaankatu, Puolipäivänkatu). Muilla katuosuuksilla autoilu on kielletty, pl. huoltoajoa/invatakseja.

Suosittelisinkin Laajasalon linjan tuontia Merisotilaantorilta alkaen vanhalle valmiille rataosalle. Liittyminen voitaisiin järjestää yksi- tai kaksisuuntaisena ratkaisuna Merisotilaankatua pitkin, jolloin tosin kadun 20 pysäköintipaikkaa jouduttaisiin uudelleensijoittamaan. Tähän olisi mahdollisuus esimerkiksi Merisotilaantorilla, joka on vain iso aukio ilman sen ihmeempää toimintaa - lukuunottamatta joulukuusien myyntiä 1-2 viikkoa ennen joulua. Asukaspysäköintipaikat täytyy joukkoliikenteestä huolimatta ottaa huomioon.

339-DF sanoi:
Onko ratikka tosiaan niin epäluotettava Satamakadun ja Aleksin välillä kuin mitä HS:n keskustelu antaa ymmärtää?

Satamakadun ja Aleksin väli vetää hyvin keskustaan tullessa, koska raitiovaunuilla on oma kaistansa. Katajanokalle saavuttaessa tämä kohta aiheuttaa välillä pientä hetkellistä tukkoisuutta raitiovaunun ajaessa Uspenskin katedraalin vieressä mäen ylös autojen seassa. Valoetuisuudella tämäkin on mielestäni parantunut viime aikoina. Tämä ei siis ole ongelmakohta.

339-DF sanoi:
Kruunuvuoren ratikkahan kulkisi Kanavakatua, eli Ritarihuoneen jälkeen seuraava pysäkki olisi vasta terminaalilla, sitten seuraava ennen Hylkysaaren siltaa ja sitten seuraava vasta Hylkysaaressa. Kanavakadulla kuljettaisiin autojen seassa, mutta samassa virrassa autojen kanssa, kun ei olisi pysäkkejä matkan varrella.

Kuulostaa hienolta, mutta Kanavakadulla ei liikennevirrassa liikuta mihinkään laivojen tuloaikoina. Silloin seistään jonossa ja aikataulut pettävät, matkustajat hermostuvat jne. Lisäksi miksi ei samalla palveltaisi katajanokkalaisia, jos kerran vaunu saaren läpi kulkisi? Matka-aika Katajanokan läpi nykyistä nelosen reittiä pysähdyksineen vie 5 minuuttia, joten laajasalolaiset olisivat Stockmannilla korkeintaan 1-2 minuuttia aiemmin ilman pysähdyksiä.

Antero Alku sanoi:
Kanavakadulla on raitiovaunukaistat ilman autoja. Tarvittaessa autoliikennettä siirretään Katajanokanlaituirille eli etelämmälle sillalle. Siellä on tyjää tilaa vaikka kuinka toisarvoisessa käytössä mm. pysäköinnissä. Kyse on vain ja ainoastaan tahdosta.

Mielenkiintoinen idea, mutta valitettavasti omasta mielestäni mahdoton yhtälö vaikka en autoa Katajanokalla käytä. Pohjoisrannan (edelleen Itäväylän/Lahdenväylän) suunnalta tulevan autoliikenteen ohjaus Katajanokalle eteläistä siltaa tukkisi koko Kauppatorin alueen liikenteen, jos liikenne Katajanokalle kulkisi vain yhtä siltaa. Pidän ideaa mahdottomana. Kanavakatu on myös ainoa suora katu Katajanokan 80-luvulla rakennetulle puolelle, joten eiköhän nykyinen katu kannata pitää nykyisessä käytössä.
 
Vs: Laajasalon linjan reititys Katajanokalla

Lari Nylund sanoi:
Laivojen saapuminen näkyy suoranaisena vaikutuksena linjan 4 (Katajanokan terminaalilta) lähdöissä, jotka jäävät seisomaan ruuhkaan yhden korttelin matkalle kiertäessään Viking Linen toimistorakennusta Katajanokanranta-Mastokatu välillä.

Olisiko tässä kohden mahdollista järjestellä sujuvampi reitti Katajanokanrantaan asti? Katajanokanrannalla pitäisi minusta olla jo mahdollista tavalla tai toisella järjestellä raitiovaunuille omat kaistat.

En sinänsä vastusta ajatusta vain yhdestä Katajanokan linjasta sillä matka terminaailta tavallisen nelosen pysäkille ei ole mitenkään kohtuuton verrattuna vaikkapa Tukholman pään matkoihin pysäkeille. Nykyinen järjestely on kuitenkin kiistatta parempi laivamatkustajien kannalta. Tietysti mikään ei estä jättämästä terminaalille haaraa, vaikka läpikulkeva linja menisikin Merisotilaantorin kautta.

Katajanokanrannan reitti saattaa myös olla asukkaiden kannalta hyväksyttävämpi kuin trafiikki Merisotilaantorilla. Melkein veikkaan, että Laajasalon linjalle olisi perusteltua tuoda joko nykyistä pidempiä vaunuja tai kaksinajoa, jos halutaan todella vastata kysyntään.
 
HS:n pääkirjoitus otti tänään ilahduttavalla tavalla kantaa hankkeeseen. Sielläkin oltiin huolissaan liikenteen sujuvuudesta Nokalla. Minulla ei ole mitään käsitystä siitä, missä kunnossa Kanavakadun liikenne on laivojen tulo- ja lähtöaikoina, mutta ihmettelin HS:n puheita konttisatamasta. Ei kai Nokalla enää sellaista ole? Ja vaikka olisikin niin tuskin on enää parin vuoden kuluttua, eikä missään tapauksessa enää silloin, kun ratikkatunneli valmistuu.

Laivaliikenne saattaa kyllä hyvinkin lisääntyä. Rosella vaihtunee parin vuoden päästä uuteen lauttaan, mutta mikä sen autokapasiteetti on, sitä en tiedä. Kaksi reissua päivässä sen uuden aluksen kuitenkin on määrä tehdä. Tulee sitten muutoksia 4T:n aikatauluihin ;)

Mutta mitä Kanavakadulla olisi tehtävissä? Onko kadulta mitenkään mahdollista erottaa ratikkakaista esim. vain suunnassa keskustaan, vai kärsiikö autokapasiteetti liikaa? Ovatko ruuhkat pahimmillaan nimenomaan laivojen saapuessa? Kuvittelisin, että laivojen lähtöaikoina ruuhkat eivät ole yhtä pahoja, sillä autot saapunevat vähitellen satamaan.
 
Antero Alku sanoi:
Jos halutaan, myös Katajanokan ratikkaliikenne voidaan järjestää täysille eduille. Pullonkaula on Kanavakadun sillan järjestelyt tultaessa Päävaritontorille. Järjestely tulee tehdä niin, että Kanavakadulla on raitiovaunukaistat ilman autoja. Tarvittaessa autoliikennettä siirretään Katajanokanlaituirille eli etelämmälle sillalle. Siellä on tyjää tilaa vaikka kuinka toisarvoisessa käytössä mm. pysäköinnissä.

Tai toisinpäin eli raiteet voisi siirtää reitille -Mariankatu-"etelämpi silta"-Katajanokanlaituri-Satamakatu ja siitä Kruunuvuorenkadulle nykyreitilleen. Tällä päästäisiin eroon hankalasta Rahapajanmäestä ja siitä viheliäisestä s-mutkasta Satamakadulla sekä voisi perustaa vaikka Kanavaterminaalille uuden pysäkin. Linjapituutta tulisi satakunta metriä suuntaansa. Kanavakadun voisi pyhittää kokonaan autoille, joille saisi samalla hulppean liittymän Päävartiontorille.
Laajasalon linjauksen sais sitten helposti haaroitettua Kanavaterminaalin edestä, josta se ajaisi suoraan Katajanokanlaituria Katajanokan terminaalille ja Katajanokanrantaan ja siitä mereen.
 
Safka sanoi:
Tai toisinpäin eli raiteet voisi siirtää reitille -Mariankatu-"etelämpi silta"-Katajanokanlaituri-Satamakatu ja siitä Kruunuvuorenkadulle nykyreitilleen.
Tämä vaikuttaa hyvältä ajatukselta.

Antero
 
Laajasalon kannalta vaikuttaa fiksulta, reitti on suorempi ja ennen kaikkea rauhallisempi. Laajasalon ratikalla voisi olla pysäkki Kanavaterminaalin edessä sekä Katajanokan terminaalin edessä, sitten seuraava vasta ennen siltaa Hylkysaareen. Saattaisi olla matka-ajallisesti sama kuin ajo Kanavakatua pitkin, vaikka rantareitillä olisikin yksi pysäkki lisää, mutta vastaavasti vähemmän liikennevaloja ja liikennettä.

Mutta entäs nelonen? Jos se kiertäisi Kanavaterminaalin kautta, niin kuinka paljon kierto ja uusi pysäkki hidastaisi sitä verrattuna nykytilanteeseen? Kannattaisiko nelonen kuitenkin jättää nykyiselle reitille?

KSV:n tarkoitushan on, että Merisotilaantorille kulkee edelleen yksi linja, ja Laajasaloon kaksi. Näistä kolmesta linjasta joku jatkaa Munkkiniemeen, mutta mikä, se jää HKL:n ratkaistavaksi.
 
Laajasalon rata taitaakin olla köysirata, jos eräät lennokkaat ajatukset (HS 2.11.2006) saavat tuulta purjeisiin. Tosin juuri tuulisella säällä se köysirata ilmeisesti olisi pois käytöstä... ;)
Viihdettä tarjotaan foorumimme lisäksi myös valtakunnan suurimmassa sanomalehdessä. Hyvä näin, muutoin ankea syksy voisi alkaa masentaa.
 
Laajasalon rata taitaakin olla köysirata, jos eräät lennokkaat ajatukset (HS 2.11.2006) saavat tuulta purjeisiin. Tosin juuri tuulisella säällä se köysirata ilmeisesti olisi pois käytöstä... ;)
Ja sehän ei tietenkään ole mitenkään maisemallinen haitta kuten taiteellisesti suunniteltu silta.:lol:

Antero
 
Ja sehän ei tietenkään ole mitenkään maisemallinen haitta

Maisemahaitan ja tuuliongelmat voi poistaa helposti - sijoitetaan köysirata tunneliin! Se on toki luotettavampi ja pitkässä juoksussa kustannustehokkaampi ratkaisu kuin ajeluttaa matkustajat sukellusveneellä Kruunuvuorenselän yli.

:)
 
Mielestäni laajasalolaisten kannalta miellyttävin ratkaisu olisi raitiotie tunnelia/siltaa pitkin Katajanokan kautta keskustaan. Päätepysäkki voisi sijaita Kampin alueella. Täten Laajasalon makustajat voisivat saada hyvät vaihtoyhteydet muuhun liikenneverkkoon. Joka tapauksessa tämä linjaus olisi nopeampi yhteys kuin metron liityntäliikenne Herttoniemen kautta.
Oma kantani on että linja 4 voisi säilyä nykyisellä reitillään Katajanokalla. Laajasalon linjat voisivat mennä terminaalien ohi pintaratana. Kenties laivojen tulo-ja lähtöaikoihin voisi kulkea Vikiglinen terminaalilta keskustaan lisälinja joko nykyisen 4T'n erittiä tai uutta linjausta pitkin.
 
Mielestäni laajasalolaisten kannalta miellyttävin ratkaisu olisi raitiotie tunnelia/siltaa pitkin Katajanokan kautta keskustaan.

Miten huomioitaisiin laajasalolaisten mahdolliset tarpeet päästä idän suuntaan (töihin tai ostoksille)? Jäisikö käyttöön osa nykyisistä bussilinjoista Herttoniemeen? Ratikkaa ei ymmärrettävistä syistä voi jatkaa toisesta päästään sinne asti.
 
Ja miksei voisi? Tuskin tuota ajatusta kannattaa ihan suorilta tyrmätä. Tällöin raitiovaunulinja korvaisi Herttoniemen metroasemalle kulkevia liityntälinjoja ja sitä kautta se tulisi perustelluksi. Silloin voisivat ihmiset itse miettiä, haluavatko he kulkea Katajanokan kautta keskustaan vaiko vaihtaa mieluummin metroon.

Raitiotie ei tule missään tapauksessa kattamaan koko Laajasalon saarta, ainakin Jollas jäänee ulkopuolelle, joten saareen tarvitaan ainakin yksi bussilinja. On sitten helppoa linjata se niin, että jossain kohtaa on vaihtomahdollisuus raitiotiehen ja sitten jatkaa Herttoniemen metroasemalle, toimien mahdoliisesti samalla liityntälinjana vaikkapa Yliskylälle. Tällainen yhteys joka tapauksessa tarvitaan ja samalla se tietenkin tarjoaa sen yhteyden Laajasalosta itään. Näin minä olettaisin asian olevan.
 
Takaisin
Ylös