Laajasalon raideyhteys

Jos Suomi tai EU joutuisi sotaan olisi kyseessä maailmansotatapainen tilanne, kuten oli talvisodassa ja jatkosodassakin. Suomi ei pystyisi juuri ja juuri tappelemaan kuin Ruotsia vastaan. Venäjän tai Kiinan uhatessa helpommalla pääsee kun ei puolusta ollenkaan. Mutta siis suursotatilanteessa Santahaminen strateginen merkitys on nolla. Helsinkiä ja Etelä-Suomea pommitettaisiin ensin risteilyohjuksilla pari viikkoa tuhoten ilmatorjunta, sitten hävittäjät tuhoaisivat muutaman viikon kuukauden strategisia paikkoja, ja jossain vaiheessa hyökkääjäjoukot marssisivat kummatkin kädet ylhäällä Helsinkiin. Sukset ja lumipuvut ei tässä paljoa auta.

Santahaminalla ei ole strategista merkitystä. On Upinniemi, Riihimäki, Lahti ja Vekaranjärvi sekä Parolakin lähellä. Tuusulaan tai Vantaalle voisi perustaa tarvittaessa uuden varuskunnan. Dragsvik on myös mutta se on kovan paineen alla. Vaikka Santahamina vapautuisi metrolähiöiksi, on puolustusvoimilla lukuisia saaria Helsingin edustalla, jotka säilyvät.

Ja jos Santahaminaa alkaisi vapautua, voisi Kruunuvuoren suunnitelmat laittaa uusiksi ja rakentaa metron pintaratana koko matkalta. Ja tietenkin sillalla selän yli, Katajanokalle.
 
Kun kyse ei ole välineestä vaan kallioperästä.

Paitsi että kysehän taisi olla kallioperästä vain Korkeasaaren ja Kruunuvuoren välisessä salmessa. Mutta siitähän ei taidakaan mitään valtamerilaivoja kulkeakaan, eli tarvittaessa tunnelointi Tervasaaren ja Korkeasaaren välillä. Teknisestä toteutusmahdollisuudesta tässä tapauksessa en tiedä enkä hinnasta, mutta tuskin lähellekään niin halpa kuin läppäsilta.

Joten tehköön se läppäsiltaviritelmä kunnolla. Maailma on täynnä läppäsiltoja, joilla kulkee raitioliikennettä. Varmaan Amsterdamista löytyy monta Helsingin olosuhteisiin sopivia malleja.

---------- Viesti lisätty kello 13:25 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 13:23 ----------

Dragsvik on myös mutta se on kovan paineen alla.

Tuskin tällä tulevalla hallituskaudella ainakaan.
 
Metro Katanokalta Korkeasaareen josta siltaa pitkin Kruunuvuoreen ja edelleen Santahaminaan. Pintaratana.
 
Joo, sehän olisi tietty osa toista metrolinjaa, josta on paljon puhuttu täällä foorumilla toteutettavan kevyemmällä tekniikalla. Pintaradan mahdollisuuksia on eteläpäässä ja pohjoispäässä paljon, ja vielä jos se huristelisi Hyryläänkin asti. Ja sitten oli vielä se Viikin haarakin Pasilasta. Kantakaupungissa tunnelirakentaminen on melko väistämätöntä. Voihan sitä metroksi kutsua vaikka kevytmetropikaratikkatekniikkaa olisikin.
 
Joo, sehän olisi tietty osa toista metrolinjaa, josta on paljon puhuttu täällä foorumilla toteutettavan kevyemmällä tekniikalla.

Enpä tiedä mistään toisista metrolinjoista, tuskin koskaan tulee toteutumaan. Eikös Hyrylä olisi hyvä saada lähijunayhteyden pariin, jos koskaan välttämätöntä, vaikka sitten pienellä mutkalla, jos lentorata joskus toteutuu? Pikaratikalle ja metrolle Hyrylä on jo ehkä vähän liikaa.

Pasilahan on jo metroradan (lähijunan) varrella, potentiaalisesti kahden minuutin matkan päästä keskusrautatieasemalta, ja Viikkiin kannattaisi ehdottomasti harkita pikaista raitiotietä sekä Jokerin muodossa, että vaikka kutosen/kasin jatkona. Kantakaupungissa tunneleita ei tarvita kuin jakeluliikenteelle. Autoilua voidaan ihan huoleti rajoittaa paremman kaupunkikulttuurin aikaansaamiseksi. Tällöin myös pintajoukkoliikenne saisi uuden mahdollisuuden.
 
Tuusulalle on maakunta väläyttänyt jopa 100 000 asukaslukua vuoteen 2040 mennessä. Sen pohjalta Tuusulassa on tehty (Tuusulan kunta) laajat raideliikenneselvitystyöt. Parhaimmaksi seuloitui metroon perustuva 4-5 asemanseudun asumis- ja työssäkäyntialueet. Hyrylä olisi pääteasema.

Lentorata Tuusulassa ei pysty tarjoamaan 4-5 asemanseutua.

Kevytmetro Pasilassa siis Töölön ja Katajanokan kautta yhdistyisi ei vain Kruunuvuoreen ja Santahaminaan, vaan Pasilasta myös Maunulaan, ------, Tammistoon, Pakkalaan, Jumbon alue, Aviapolikseen ja Lentoasemaan, sekä Koskelaan, Arabiaan, Vanhaankaupunkiin, Viikinrantaan ja Viikkiin. Kaiken lisäksi Meilahdesta kevytmetro voi haaroittua Ruskeasuon/Munkkivuoren/Haagan suuntiin.

Se on kyllä toteuttamiskelpoinen linja.
 
Hmm, Maunulan ja Lentoaseman välissä ei ole montaa pysähdystä, ellei Pakila ja Paloheinä saisi seisakkeita, mutta siis vähintään Tammistoa, Pakkalaa ja Aviapolista, lentokentän pohjoispuolella 4-5 asemaa. Mielestäni 80km/h voi hyvinkin olla nopea.

Esimerkiksi Helsinki-Pasila matka junalla on lähes yhtä kestävä kuin Hyvinkää-Riihimäki väli H ja R junilla, ja esim. I-juna on tosi hidas kauttaaltaan.
 
Viimeksi muokattu:
Eikä se hoidu tunnelissa, oli väline ratikka tai metro tai vaikka magneettijuna. Kun kyse ei ole välineestä vaan kallioperästä.
Varmaan sinne Santahaminaan saisi tunnelijunan Suomelinnankin kautta, mutta kuitenkin joo käytännössä se sitä siltaa menee. Sen jälkeen voi sitten miettiä tunneleita jos niin halutaan.

Minusta muuten äkkiseltään toimivin kiskoreitti Santikseen olisi silloilla ja/tai merentäytöille Kruunuvuori - Vasikkaari - Radioniemi.
 
Laajasalon raitiot voi hyvinkin mennä jäihin, jos Santahamina lakkautetaan eli sulautetaan muihin varuskuntiin Uudellamaalla. Metroa ja raitiota alueille ei kannata viedä, joten Santahaminan vapautuessa metrosuunnitelmat kaivetaan taasen esiin. Muutenkin Kruunuvuoren ratikka istuu huonosti kantakaupungin verkostoon Tervasaarineen, Liisankatuinen jne.

Hallitusohjelman vuosittaiset 200 miljoonaan säästöt merkitsevät ripeitä toimenpiteitä. Loppuvuodesta ollaan puolustusremontin suhteen monin verroin tietäväisempiä.
 
Kyllä sen ratikan voi myöhemminkin rakentaa tunneliin ja kutsua metroksi. Laajasalon puolella ei kuitenkaan ole järkevää mennä väljästi rakennetun maan alle, ainoa mielekäs tunneliosuus on keskustan puolella. Näitä rahoja odotellessa ratikat kulkevat olemassaolevia (=ei päällekkäistä investointia) katuosuuksia pitkin myös keskustassa.
 
Jos Santahaminan vapautuminen tulisi varmaksi ennen Kruunuvuoren rakentamisen aloittamista, voisi Kruunuvuoren suunnitelmia laittaa uusiksi siten, että metrolle on pintaratavaraus.
 
Hallitusohjelman vuosittaiset 200 miljoonaan säästöt merkitsevät ripeitä toimenpiteitä. Loppuvuodesta ollaan puolustusremontin suhteen monin verroin tietäväisempiä.

Hitusen epäilen eduskunnan haluja siirtää mahdolliset puolustusbudjetin leikkauksista "kerääntyvät" europinot Santiksen metroon. Nykyaikaisen ratikan kapasiteetti ei ole läheskään tapissa, vaikka sinne nyt muutaman sotilasmestarin tilalle jokunen siviili sijoitettaisiinkin. Eiköhän tuo uusien hölmöjen ja kalliiden raskasraidehankkeiden aika ole toistaiseksi ohi.
 
Vaikka toisen metrolinjan yhteydessä puhutaan metrosta, tarkoitetaan kuitenkin kevyempää ja joustavampaa kalustoa kuin nykyinen metro. Kantakaupunkialueella se tietenkin kaivetaan maan alle, kuten on suunniteltu Pasila-Meilahti-Stadion-Töölö-Kamppi-Erottaja- - - välille. Viikin haaralla ja Hyrylän haaralla pintarataosuuksia on paljon. Meilahdesta haaroittuessa Munkkiniemi/munkkivuori/Ruskeasuo suuntaan on pysyttävä maan alla.
 
Takaisin
Ylös