Laajasalon raideyhteys

Totta kai kenraalit kaivavat juoksuhaudat, kun Santiksen luovuttaminen ei heitä hyödyttäisi mitenkään.
Meikäläisellä ei näin perusreserviläisenä ja aikanaan hiukka päälle vuoden intissä viettäneenä ole kapasiteettia arvioida, mikä pääkauppungin puolustuksen kannalta on tarpeen ja mikä ei. Sen verran auktoriteettiuskoa mulla kuitenkin löytyy, että mä luotan tässä maamme tämän alan ammatti-ihmisiin, jotka hyvinkin löytyvät tuolta puolustuslaitoksesta.
 
Meikäläisellä ei näin perusreserviläisenä ja aikanaan hiukka päälle vuoden intissä viettäneenä ole kapasiteettia arvioida, mikä pääkauppungin puolustuksen kannalta on tarpeen ja mikä ei. Sen verran auktoriteettiuskoa mulla kuitenkin löytyy, että mä luotan tässä maamme tämän alan ammatti-ihmisiin, jotka hyvinkin löytyvät tuolta puolustuslaitoksesta.

Tunnustan itsekin, ettei minulla ole kapasiteettia tuota arvioida. Sen verran ymmärrän maailmaa, että sen tarpeen arviointia ei tule tehdä Santahaminassa, vaan puolustusministeriössä. Eiköhän siellä ymmärretä riittävästi, eikä ole niin pahasti oma lehmä ojassa.
 
Ja pääkaupunkiseudun ilmapuolustuksen maahan kohdistuvat taistelut käydään muutenkin Ilmavoimien tukikohdissa ympäri Etelä-Suomea.

No en mä tästäkään juuri ymmärrä, kun ei ole mun alaa edes ressuna. Mutta juuri pääkaupungin suojanahan tuon Santiksen voisi tässäkin tapauksessa kuvitella toimivan hyvin. Käsittääkseni it-kalusto on Suomessa hyvinkin kehittynyttä ja kantaa vähän värkistä riippuen pitkälle. Lisäksi asia, josta ymmärrän reserviläisenä vähän enemmän, on se, että jos joku tänne on tulossa niin tärkeisiin pääkaupungin kohteisiin rupeaa pukkaamaan ilmasta ehkä mereltäkin vastapuolen erikoisjoukkoa sekä muita yhtä vähän lastenkatseltavia sankareita :D

Siinä vaiheeessa, jos pääkaupunkia puolustaa joku saunamajuriporukka, jonka tukikohta on poliittisella päätöksellä alueellisteettu Äkäslompoloon ja varusteet säästösyistä Kuhmoon niin saattavat hiukka myöhässä olla Hesaan saapuessaan. :D Ja sittenkin tarvitsevat karttaa löytääkseen ne tärkiät paikat..
 
No annapa tulla. Kun saadaan puoli miljoonaa asukasta täyteen, voidaan hetkeksi lopettaa laskeminen.

Mahtuuko Santahaminaan puoli miljoonaa?

Puolen tunnin matka-aika Helsingin keskustaan menee siinä Keravan paikkeilla. Nopeilla junilla Järvenpään paikkeilla. Mutta sanotaan nyt rajaksi Kerava, niin voidaan hoitaa liikenne "metromaisella" raideliikenteellä. Kerava on Helsingin keskustasta noin 30 km etäisyydellä. Sitä lähempänä on on paaaaaaljon rakentamatonta maastoa.
 
Mahtuuko Santahaminaan puoli miljoonaa?

Ei. Exactly my point. Jos tarvitaan asutusta puolelle miljoonalle, ei oikein auta, jos yhden 20 000 läntin tilalle ehdottaa toista 20 000 länttiä. Ne tarvitaan molemmat.

---------- Viesti lisätty kello 0:44 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 0:43 ----------

Puolen tunnin matka-aika Helsingin keskustaan menee siinä Keravan paikkeilla. Nopeilla junilla Järvenpään paikkeilla.

Et saa millään matka-ajaksi kaikille alta puolta tuntia, jos rakennat vain nopeiden junien varaan. Mitä tiheämmäksi tuon etäisyyden alue rakennetaan, sitä hitaammaksi matkat sen sisällä muuttuvat.

---------- Viesti lisätty kello 0:48 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 0:44 ----------

Käsittääkseni it-kalusto on Suomessa hyvinkin kehittynyttä ja kantaa vähän värkistä riippuen pitkälle.

Jos se kantaa pitkälle, miksi sen pitäisi olla keskustan kupeessa? Jos se on kiinteästi asennettu Santikseen, eikö se ole todella helppo maali?

Lisäksi asia, josta ymmärrän reserviläisenä vähän enemmän, on se, että jos joku tänne on tulossa niin tärkeisiin pääkaupungin kohteisiin rupeaa pukkaamaan ilmasta ehkä mereltäkin vastapuolen erikoisjoukkoa sekä muita yhtä vähän lastenkatseltavia sankareita

Siinä tapauksessa Santis on taas ihan turha, koska se ei ole strategisten kohteiden suojana, vaan kaukana keskustasta. Jos taas tarve ei ole ihan niin nopealle lähdölle, yhtä hyvin voidaan tulla pohjoisesta suoria teitäkin. Santis ei myöskään ole laivaston tukikohta.
 
Palaan aiheeseen sen verran, että pohdinta Sandiksen tulevaisuudesta on irrelevanttia Laajasalon raideyhteyden kannalta. Yhteyttä ei tehdä tai olla tekemättä Sandiksen vuoksi, vaan Kruunuvuorenrantaa varten. Niille, jotka haluavat rakentaa Sandiksen, raideyhteys on pelkästään ilouutinen. Kun silta on kustannettu Kruunuvuorenrannan maanmyynnillä, Sandista varten on valmiina ”ilmainen” joukkoliikenneväylä kantakaupunkiin.

Joku haaveilee yhä metrosta ja on sitä mieltä, että ratikkasilta on virhe. Tämän mielestä parempi on, että kruunuvuorelaiset oppivat autoilijoiksi ja keskeinen osa Kruunuvuorenrannasta jätetään rakentamatta, jotta siihen voidaan joskus tehdä metro, jota varten pitää rakentaa asuntoja Santahaminaan. Ei tässä ajattelussa olennaista ole Sandiksen sotilaskäytön tarpeellisuus tai tarpeettomuus, ainoa tarve on keksiä syy metrolle. Tosin asia on niin, ettei Sandiksen asukasmäärälle metroa tarvita, ratikka riittää hyvin ja palvelee paremmin.

Antero
 
Palaan aiheeseen sen verran, että pohdinta Sandiksen tulevaisuudesta on irrelevanttia Laajasalon raideyhteyden kannalta. Yhteyttä ei tehdä tai olla tekemättä Sandiksen vuoksi, vaan Kruunuvuorenrantaa varten. Niille, jotka haluavat rakentaa Sandiksen, raideyhteys on pelkästään ilouutinen. Kun silta on kustannettu Kruunuvuorenrannan maanmyynnillä, Sandista varten on valmiina ”ilmainen” joukkoliikenneväylä kantakaupunkiin.

Joku haaveilee yhä metrosta ja on sitä mieltä, että ratikkasilta on virhe. Tämän mielestä parempi on, että kruunuvuorelaiset oppivat autoilijoiksi ja keskeinen osa Kruunuvuorenrannasta jätetään rakentamatta, jotta siihen voidaan joskus tehdä metro, jota varten pitää rakentaa asuntoja Santahaminaan. Ei tässä ajattelussa olennaista ole Sandiksen sotilaskäytön tarpeellisuus tai tarpeettomuus, ainoa tarve on keksiä syy metrolle. Tosin asia on niin, ettei Sandiksen asukasmäärälle metroa tarvita, ratikka riittää hyvin ja palvelee paremmin.

On teoriassa mahdollista, että Sandiksen rakentamisen ja muiden ratikkaproggiksien jäljiltä Helsingin keskustan katuverkko alkaa olemaan ratikoiden osalta tukossa. Jos näin käy, niin se Sandikseen menevä ratikka voidaan helposti muuttaa katumetroksi, joka sukeltaa keskustaan tullessaan maan alle ja käyttää Töölön metron varauksen. Tähän ei kuitenkaan liene tarvetta ainakaan näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa. Mutta onhan se kiva, että tuo varaus on olemassa, jos vaikka joskus Helsinkiin saadaan niin laaja ratikkaverkko, ettei keskustan katukapasiteetti riitä.
 
Todellakin kaukana ollaan vielä katuverkon välityskyvystä. Tällä hetkellähän sitä katuverkkoa on varaa tarjota ilmaiseksi kenelle tahansa sunnuntaiautoilijalle.
 
Varmaan välityskyky riippuu linjastosta, eli puhuttaisko siitä? Minusta esimerkiksi näin:

1) 10 Aleksia Laajasaloon. Tarjoaa joko yhden linjan 5 min vuorovälillä tai kaksi 10 min vuorovälillä.
2) 7 poikki eteläpäästä ja Topeliukselle
Kruunuvuori - Kamppi - Pasila - Hakaniemi - Kirra

Tuon voi tehdä myös tehdä kahtena linjana ja poikkaista Pasilassakin
7 Itä-Pasila - Kamppi - Kruunuvuori
2 Ilmala - Hakaniemi - Kirra.
 
Ei. Exactly my point. Jos tarvitaan asutusta puolelle miljoonalle, ei oikein auta, jos yhden 20 000 läntin tilalle ehdottaa toista 20 000 länttiä. Ne tarvitaan molemmat.

Argumenttina Santiksen rakentamisen puolesta tässä ei ole mitään järkeä. Aikaulottuvuus on liian pitkä. Jospa nyt ensin väsättäisiin ne torpat muutamalle sadalle tuhannelle uudisasukkaalle sellaisille alueille pk-seudulla, joiden rakentaminen ei ole aivan yhtä kiistanalaista. Santiksen ehtii pilata myöhemminkin.

Ratikkasillan valmistuminen tulee todennäköisesti hillitsemään aika monen haaveita Santiksen asuinrakentamisesta, kun eihän sinne sitten enää voi metroa vetää.
 

Jos se kantaa pitkälle, miksi sen pitäisi olla keskustan kupeessa? Jos se on kiinteästi asennettu Santikseen, eikö se ole todella helppo maali?
Tuskin ohjuspatterit ja laivasto makaa Santahaminassa. Lähimmät Hornetit löytyvät Tampereelta (kai).
Ei niiden tarvitsekaan olla missään tietyssä paikassa.
Minä en tiedä mitään. En siis pysty salaisuuksia paljastamaan. Mutta taitavat nykyään olla tärkeitä johtokeskukset ja tilannevalvomot. Jos tällaisia on syvällä Sandiksen alla, ei niitä muutamalla millillä siirretä muualle.
 
Tuskin ohjuspatterit ja laivasto makaa Santahaminassa. Lähimmät Hornetit löytyvät Tampereelta (kai).
Ei niiden tarvitsekaan olla missään tietyssä paikassa.

Nimenomaan. Minkään muunkaan asian ei erityisesti tarvitse olla Santahaminassa. Jos pääkaupunkiseutua puolustetaan, ilmataistelut käydään Tampereelta tai jostain muualata johtaen, lentotukikohdista ympäri Etelä-Suomea (ei, niitä ei ole siellä rauhan aikana olemassa, ei edes piilossa). Maasta ammuttava ilmatorjunta hoidetaan jostain ihan muualta kuin Santiksesta.

Mutta taitavat nykyään olla tärkeitä johtokeskukset ja tilannevalvomot. Jos tällaisia on syvällä Sandiksen alla, ei niitä muutamalla millillä siirretä muualle.

En minäkään tiedä, mutta olen täysin varma, ettei sellaisia ole Santiksessa. Se olisi niille varsin typerä paikka. Luolatilaa kannattaa ennemmin tehdä johonkin muualle kuin varuskunnan alle, kun Suomessa ei sellaisesta pulaa ole.

Eikä se luolatila nyt mahdottomia maksa, kun vaakakupissa on miljardien maankäytön mahdollisuudet.

Kyllä, pääkaupunkiseudun uskottava puolustus vaatii varuskunnan, joka on keskittynyt erityisesti pääkaupunkiseudun puolustukseen. Mutta nykyaikaisessa sodankäynnissä Santis ei ole siihen mitenkään erityisen hyvä paikka. Maayhteydet ovat Helsinkiin pohjoisesta paljon paremmat ja täynnä vaihtoehtoja. Eikä Santis ole mikään paloasema, josta tarvitaan lähtövalmius ja perilletulo 15 minuutissa. Ihan yhtä hyvin voidaan ajaa puoli tuntia pidempään pohjoisesta. Toki se vaatii, että varusmieskoulutuksessakin tulee ajomatkaa vähän enemmän, mutta se on suhteutettava siihen, miten Santiksen asukkaiden ajomatka lyhenee verrattuna heidän vaihtoehtoiseen asumiseen kauempana. 20 000 asukasta jossain Hyvinkäällä tuottaa liikennekuormaa monisatakertaisesti enemmän kuin muutama tuhat sotilasta jossain Kärkölässä tai missä vain.

---------- Viesti lisätty kello 16:33 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 16:28 ----------

Ja palatakseni itse aiheeseen: ei tämä keskustelu sinänsä kyllä tämän päivän Laajasalon yhteyksiin liity. Santis ei missään tapauksessa tulisi niin nopeasti, että metrosuunnitelmia kannattaisi nyt tehdä ja korvata niillä ratikkasuunnitelmia. Jos jotain halutaan metron hyväksi tehdä, se sillanpää Kruunuvuorenrannassa voidaan jättää toistaiseksi rakentamatta, että se metrovaraus säilyy. Metronhan voi laittaa sillalle, jos se väkisin myöhemmin halutaan, jos sille vain on se varaus tunnelin suulle toisessa rannassa. Mutta Laajasalon ratikan valmiina olo tekee kyllä Santiksesta entistä houkuttelevamman paikan rakentaa.
 
Kyllä, pääkaupunkiseudun uskottava puolustus vaatii varuskunnan, joka on keskittynyt erityisesti pääkaupunkiseudun puolustukseen. Mutta nykyaikaisessa sodankäynnissä Santis ei ole siihen mitenkään erityisen hyvä paikka. Maayhteydet ovat Helsinkiin pohjoisesta paljon paremmat ja täynnä vaihtoehtoja. Eikä Santis ole mikään paloasema, josta tarvitaan lähtövalmius ja perilletulo 15 minuutissa. Ihan yhtä hyvin voidaan ajaa puoli tuntia pidempään pohjoisesta.

Hyrylähän tuossa juuri lakkautettiin jokunen vuosi sitten. En varsinaisesti usko että ainakaan sen varjolla, että helsinki haluaa rakentaa jokusen torpan Santikseen, jotta voi vedellä sinne oranssia hukkaputkea mitään uutta varuskuntaa perustettaisin Santista korvaamaan pk-seudun ympäristöön.

Metronhan voi laittaa sillalle, jos se väkisin myöhemmin halutaan, jos sille vain on se varaus tunnelin suulle toisessa rannassa.

Vaatinee myös raskaammat (kalliimmat) siltajärjestelyt. Kaiken kaikkiaan nuo metrohömpötykset siihen(kin) suuntaan ovat juurikin tuota mainitsemaasi väkisin haluamista. Johan nykyäänkin jo esim. nelonen/kymppi -parivalkko raahavat "museo-olosuhteissa" mukanaan sellaista pokaa, jota ei edes villeimmissä Santisutopioissa ole kuvitelmissakaan.
 
En varsinaisesti usko että ainakaan sen varjolla, että helsinki haluaa rakentaa jokusen torpan Santikseen, jotta voi vedellä sinne oranssia hukkaputkea mitään uutta varuskuntaa perustettaisin Santista korvaamaan pk-seudun ympäristöön.

Paitsi että sinne ei tarvitse vetää metroa. Mutta jos joku haluaa sen option pitää edelleen auki, se on auki. Jollei siis joku vielä ole vakuuttunut siitä, että pikaratikka riittää ja haluaisi Santiksen varjolla jarruttaa Laajasalon ratikkaa. Mutta Santiksen metrokysymys nyt ei liity mitenkään Santiksen asuttamiskysymykseen.

---------- Viesti lisätty kello 21:56 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 21:53 ----------

Vaatinee myös raskaammat (kalliimmat) siltajärjestelyt.

No tietääkseni joka tapauksessa se Laajasalon silta ollaan metrokelpoiseksi tekemässä, täysin Santiksesta riippumatta. Ja tuskinpa metron ja ratikan akseli- ja kokonaispainon erolla mitään niin suurta eroa on. Suurin kuormitus sille sillalle tulee kuitenkin sen omasta painostaan.
 
Mutta Santiksen metrokysymys nyt ei liity mitenkään Santiksen asuttamiskysymykseen.

Sipoon ryöstön koomisia perusteluita verrokkina käyttäen en lähtisi kokonaan poissulkemaan metron vaikutusta myös Santiksen asuttamiskysymykseen.
 
Takaisin
Ylös