Laajasalon raideyhteys

Muistin virkistämiseksi:
kvalt sanoi:
Helsingin kaupunginvaltuusto 12.11.2008:
Kaupunginvaltuusto päätti merkitä tiedoksi Laajasalon raidevaihtoehtojen tarkastelu 2008 -raportin ja hyväksyä Laajasalon joukkoliikenteen raideratkaisun jatkovalmistelun pohjaksi raitiotie- ja siltavaihtoehdon välillä Laajasalo-Korkeasaari-Sompasaari- Kruununhaka.
Samalla kaupunginvaltuusto päätti, että Laajasalon suunnittelussa varaudutaan siihen, että tulevat maankäyttötarpeet perustuvat joukkoliikenteen osalta tehostettuun raitiotieratkaisuun.
Nyt on mennyt neljä vuotta ja vielä on esillä vaikka lauttavaihtoehto. Viimeksi nyt Kruununhaka halutaan pois tästä päätöksestä.
Virkamiehethän täällä päättävät. Eli ei sitä raideyhteyttä koskaan tule. Lyödäänkö vetoa? ;)
Toki tuossa ei päätetty sinällään mitään. Mutta suuntaviivaa kai sentään annettiin.
 
Ja Hesarissa tänään joku oikein tohtorismies ehdotti Laajasaloon kevytmetroa, jonka lähtöpiste olisi Herttoniemessä tai Kulosaaressa ja matka-aika keskustaan "todennäköisesti" nopeampi kuin suunnitellulla raitiotievaihtoehdolla... Voi miksi tällaisia edes julkaistaan?
 
Voi miksi tällaisia edes julkaistaan?
Sitä sanottaneen sananvapaudeksi. Mutta en tiedä, millä nimitetään sitä, jos joku kirjoittaa kirjoituksen, jota ei julkaista. Mehän emme tiedä, minkälaisia mielipiteitä ei ole julkaistu. Tämähän voi olla lähetetyistä vähiten tolkuton.

Tosin voisi toivoa mielipidesivun toimitukselta myös järjen käyttöä. Yleissivistykselläkin ymmärtää, että jos maantieteellinen matka on 3 kertaa pidempi kuin lyhin matka, niin tuskin 3 kertaa pidempi matka millään konstilla sujuu lyhyemmässä ajassa. Vai onko tarkoitus ollut häpäistä valtiotieteen tohtoria näyttämällä, ettei hän ole oivaltanut näin yksinkertaista asiaa?

Nyt on mennyt neljä vuotta ja vielä on esillä vaikka lauttavaihtoehto. Viimeksi nyt Kruununhaka halutaan pois tästä päätöksestä.
Virkamiehethän täällä päättävät.
Siis kuntalain ja kaupungin johtosääntöjen mukaan virkamiehen tehtävä on panna täytäntöön kaupungin tekemät päätökset. Niitä päätöksiä tekee valtuusto. Kaupunkilaiset saavat suunnitella ja haaveilla mitä haluavat. Kuten ensin vaatia, ettei Kruununhaasta saa vähentää joukkoliikennettä ja sitten vaatia, ettei joukkoliikennettä saa parantaa. Kaupunkilaiset saavat myös väittää, että jos Liisankadulle tulee raitiotie koko matkalle, kadun parkkipaikat on silloin pakko poistaa ja liikenne tukkeutuu. Ja samalla he saavat olla vaatimatta raitiotien poistamista Snellmanninkadulta ja parkkipaikkojen palauttamista sinne, jotta Snellmanninkadun nyt tukkeutunut liikenne lähtisi sujumaan.

Eihän tässä ole kyse muusta kuin siitä, että kaupungissa toimii kaikenlaisia ”kioskeja” omilla agendoillaan. Ne kioskit viis veisaavat siitä, mitä kaupungissa päätetään (valtuusto päättä) ja millä perusteella. Päätöksiin tyytymättömät kioskit ajavat omaa agendaansa ja lobbaavat poliitikkoja, virkamiehiä ja mediaa omalle asialleen. Tehtyjä selvityksiä tuskin välitetään edes kysyä, saati että niihin perehdyttäisiin. Sen sijaan vaaditaan, että pitää selvittää mitä on jo selvitetty. Ja kun lobbauksen kohteet ovat yhtä huonosti asioista perillä, mukaan lukien omat päätökset, niin sitten vain kierretään kehää.

Jotkut päätökset voivat oikeasti olla huonoja ja toiset hyviä. Mutta meillä on päätöksenteon prosessi, ja sille on ominaista, että se voi tehdä huonoja ja hyviä päätöksiä. Tyytmättömät kioskit eivät vaan halua hyväksyä tehtyjä päätöksiä.

Selvennykseksi vielä, että näitä kioskeja on olemassa kaikenlaisia päätöksiä vastaan. Jos tässä nyt yksi kioski vastustaa Laajasalon ratikkaa, niin on toisia, jotka vastustavat metroa ja toisia, jotka vastustavat sitä, että ei tehdä metroa. Ja sitten monia muita vastustamaan tai puolustamaan vaikka satamien ja rantojen rakentamista. Kaikille on yhteistä, että ne eivät hyväksy tehtyjä päätöksiä ja siten pitävät esillä ”vaihtoehtoja” jotka jo on kuopattu.

Antero
 
Eihän tässä ole kyse muusta kuin siitä, että kaupungissa toimii kaikenlaisia ”kioskeja” omilla agendoillaan. Ne kioskit viis veisaavat siitä, mitä kaupungissa päätetään (valtuusto päättä) ja millä perusteella. Päätöksiin tyytymättömät kioskit ajavat omaa agendaansa ja lobbaavat poliitikkoja, virkamiehiä ja mediaa omalle asialleen. Tehtyjä selvityksiä tuskin välitetään edes kysyä, saati että niihin perehdyttäisiin. Sen sijaan vaaditaan, että pitää selvittää mitä on jo selvitetty. Ja kun lobbauksen kohteet ovat yhtä huonosti asioista perillä, mukaan lukien omat päätökset, niin sitten vain kierretään kehää.

Tuo on ihan ymmärrettävää. Jotenkin vaan toivoisi että esim. tässä tapauksessa virkamiehet keskittyisivät siihen miten näitä kruununhakalaisten "ongelmia" voitaisiin yrittää ratkoa ilman että hatusta vedettäisiin aina uusia linjasto/liikennevälinevaihtoehtoja. Väittäisin että vaihtoehtoiskustannus sille että Kruunuvuorenranta hoidetaan Liisankadun sijaan Hakaniemen kautta on kokonaisuudessaan niin paljon kalliimpi ja muutenkin huonompi, että sen takia olisi järkevämpää oikeasti panostaa siihen miten krunikkalaisten subjektiivisesti kokemat pysäköinti, melu ym. ongelmat hoidettaisiin jopa "liiankin" hyvin, jotta rata saadaan vedettyä Liisankatua pitkin.
 
Jotenkin vaan toivoisi että esim. tässä tapauksessa virkamiehet keskittyisivät siihen miten näitä kruununhakalaisten "ongelmia" voitaisiin yrittää ratkoa ilman että hatusta vedettäisiin aina uusia linjasto/liikennevälinevaihtoehtoja.
Minun arvaukseni on, että ratikan äänekäs vastaustus Kruununhaassa ei edusta yleistä kruununhakalaista mielipidettä, vaan pikemmin yhden tai muutaman miehen agendaa. Virkamiestenkin tulisi ymmärtää tämä. Ja toisaalta, virkamiesten tehtävä on hoitaa kaupungin, ei yhden kaupunginosan tai yhden kadunvarren asukkaiden asioita. Jokainen Hämeentien asukas esimerkiksi varmaankin olisi iloinen, jos Hämeentie suljettaisiin muulta kuin asukkaiden omalta liikenteeltä. Ei vaan tule kellekään mieleen, ei edes asukkaille itselleen ehdottaa tällaista.

Liisankadun ”ongelmat” ratkeavat ensisijaisesti valistuksella. Raitiovaunut eivät koskaan voi aiheuttaa ruuhkaa, sen aiheuttavat aina autot, joita on liikaa. En edes ymmärrä, miten raitiovaunut Liisankadulla olisivat kadun asukkaille haitaksi. Niiden yhteydessähän kadun asukkaiden autoilukin vain paranee, kun muiden autoilu vähenee. Ja lisäksi tulee erittäin hyvä joukkoliikennepalvelu päästä sinne, minne ei autolla edes kannata mennä.

Pitää paikkansa. Asun Krunikassa, ja olen aika monen kanssa asiasta keskustellut. Hiljaisia hyväksyjiä on; vastustajat ovat aina niitä äänekkäitä. Niinhän se monessa muusakin asiassa menee. Asukasyhdistykset tuntuvat yleensäkin kunnostautuvan muutoksen vastustamisessa. Henkilöauto tuntuu olevan kovin lähellä näiden aktiivien sydäntä.

Tervasaaren tuhoutumista pelätään. Monen mieleen on varmasti jäänyt se ensimmäinen julkaistu karttakuva, jossa ratikan linjaus meni keskeltä Tervasaarta. Sehän olisi tuhoa merkinnytkin. Suuri yleisö ei löydä eikä edes etsi havainnekuvia, vaan tiedot ja mielikuvat muodostuvat paljolti HS:n julkaiseman perusteella. On sinänsä hämmästyttävää, että ratikkalinja ylipäätään herättää niin paljon vastustusta. Vedotaan meluun ja rauhan menetykseen, vaikka naapurikadulla ratikka on kulkenut toista sataa vuotta ja tarjoaa hyvää palvelua. Voisin kuvitella, että jos nyt suunniteltaisiin ratikkalinjaa Pohjolankadulle, vastustus olisi ankara. Vedottaisiin idyllin rikkoutumiseen jne. Nythän Käpylässä yritetään pitää linjaa hengissä, vaikkei sitä monikaan taida käyttää.
 
Onko joku muuten nähnyt Kruunuvuorenselän ratikkasillan osalta linjaston eri palojen arvioituja matka-aikoja? Kiinnostaisi nähdä ainakin seuraavien matkojen ajat (pelkkä ratikan osuus):

Yliskylä - Kruunuvuorenranta
Kruunuvuorenranta - Korkeasaari
Korkeasaari - Sompasaari

Sompasaari - Liisanpuistikko
Sompasaari - Pitkä silta

Lisäksi kiinnostaa matka-ajat (olettaen Vallilanlaakson raitioyhteyden):
Sompasaari - Kalasatama
Kalasatama - Kumpula
Kumpula - Pasila

Ja viimeiseksi:
Pisaran matka-ajat keskusta-asemien välillä.

Onko noita käsitelty jossain foorumin ketjussa jo? Onko viranomaisdokumentteja, jossa nämä olisi purettu auki?
 
Luulisi metrohaaran rakentaminen Herttoniemestä Yliskylän kautta Tahvonlahteen olevan yhtä järkevää, kuin metrohaara Itäkeskuksesta Vuosaareen, matka on samaa suuruusluokkaa. Säästyisivät Liisankatulaiset lisäraitiovaunuista ja linnun- vai kalojen- vai kallioluotojen vai muuten vaan maisemansuojelijat siltarumiluksilta. Metrossahan on se ominaisuus, että sitä suunniteltaessa milloin milläkin perusteella keksitään vastalauseita, mutta kun se on käytössä, ihmetellään, miten ilman sitä oikein tultiin toimeen.
 
Metrohaaran ongelmia:

1. Se vähentää vuoroväliä ja kapasiteettia koko Herttoniemestä itään kulkevalla reitillä. Kapasiteetti on muuten loppumassa jo muutenkin, kun metron laiturit on päätetty lyhentää.

2. Maan alle rakennettuna se tulisi turkasen kalliiksi kun maaperä on tuolla rakentamiselle kelvotonta. Kannattaa lukea se Kruunuvuoren raideselvitys - siinä on selvitetty erilaisia metrovaihtoehtoja vimmatusti.

Itse asiassa on ihan aiheellista kysyä oliko se Vuosaaren metron rakentaminenkaan hyvä idea, vai olisiko sen sijasta pitänyt rakentaa pikaratikka. Samalla hinnalla olisi saanut esimerkiksi koko Raidejokerin jatkettuna Vuosaareen asti. Ratikka olisi Vuosaaressa voinut tarjota pysäkin melkein kotiovelle, sen kilometrin kävelymatkan sijaan.
 
Onko joku muuten nähnyt Kruunuvuorenselän ratikkasillan osalta linjaston eri palojen arvioituja matka-aikoja?

En muista, että sellaisia olisi koskaan julkaistu. Se eka joukkoliikenneselvitys, jonka virasto ponnekkaasti yritti sensuroida, antoi tarkkoja minuuttiarvioita mutta ei siinäkään ole osamatkoja eritelty. Tekijä Paavo Vuonokari on jo eläkkeellä.

Pisaran matka-ajat on kyllä jossain joskus julkaistu. Muistaakseni Pasilasta Pasilaan 10 min eli matka-aika on sama kuin nytkin (Pasila-Helsinki C on 5 min).
 
Pisaran matka-ajat on kyllä jossain joskus julkaistu. Muistaakseni Pasilasta Pasilaan 10 min eli matka-aika on sama kuin nytkin (Pasila-Helsinki C on 5 min).

Helsinki C = Kaisaniemi tai Töölönlahden ranta ja uusi Pisara Helsinki taitaa olla jo cityä. :lol:
 
Viimeksi muokattu:
Helsinki C = Kaisaniemi tai Töölönlahden ranta ja uusi Pisara Helsinki taitaa olla jo cityä. :lol:

5 minuuttiin se on aikataulutettu myös katoksen alle. Tosin Helsingin ja Pasilan välin pystyy ajamaan 3,5 minuuttiinkin, mikäli ei tule matkaan ylimääräisiä hidasteita.
 
Hesari ajaa pääkirjoituksessaan siltaa: Kruunuvuorenranta tarvitsee sillan (HS.fi). Kirjoitus on kylläkin varsin kökkö. Varsinaisia argumentteja sillan puolesta (Kruunuvuorenrannan kaupunkimaisuus, nopea joukkoliikenneyhteys keskustaan ja rahoitus rakennusoikeuden myyntituloilla) ei tehdä selväksi ja vaihtoehdot lytätään ilman perusteluja.
 
Takaisin
Ylös