HSL:n laissa asetettu tehtävä on seudullinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Ja HSL rahoittaa toimintansa sillä, että jäsenkunnat maksavat kaiken. Eli asian pitäisi jo nyt mennä, kuten kirjoitat. Mutta käytännössä näin ei tapahdu. HSL ei tee liikennejärjestelmäsuunnitelmaa, jota jäsenkunnat noudattaisivat, vaan jäsenkunnat tekevät omia päätöksiään liikennehankkeista, ja HSL tekee ja muuttaa liikennejärjestelmäsuunnitelman näiden kunnallisten halujen mukaisesti.
Esimerkiksi Kivenlahden metro ja Pisara eivät kuuluneet LJS:ään ennen kuin Espoo lobbasi nämä Stubbin ja Rinteen hallitukselle. LJS muokattiin pikavauhtia uusiksi valtion rahoituspäätösten perusteella ennen kuin näitä päätöksiä oli olemassa. Ja nyt ollaan sitten aivan hullussa tilanteessa, kun LJS:ssä on Pisara jota ei kuitenkaan tule ja HSL:n talous on sekaisin, kun sinne otettiin hankkeita, joihin ei ole rahaa.
Espoon metrolaskelmissa on lähdetty siitä, että Espoon ei tarvitse itse kaikkea maksaa. Tämä piiri siis pyörii väärinpäin. Yksittäiset kunnat pitävät HSL:ää talutusnuorassa ja panevat naapurinsa maksamaan. Näin vain tapahtuu, vaikka muodollisesti ei tapahdu. Ja sen seurauksena ei tehdä oikeita asioita.
Vallan ja vastuun tulee olla samassa paikassa. Nyt ei ole.
Antero