Tämä on aikamoinen yksinkertaistus. Kyllä kaupungissa ruuhkaa aiheuttavat myös tavara- ja palveluliikenne, bussit, raitiovaunut ja jopa kävelijät, ei ruuhka johdu vain henkilöautoista. Kyse on siitä kuinka paljon kapasiteettia käytettävissä suhteessa liikenteen määrään ja toki myös miten kapasiteettia jaetaan.
Tehokkaatkin kulkumuodot voivat ruuhkauttaa toisiaan, kun ne risteävät. Esimerkiksi se, että ratikat ja kävelijätkin ruuhkautuvat Kaivokadulla ei johdu henkilöautoista, vaan pitkälti siitä, että massiivinen kävelijämäärä ylittää erittäin vilkkaasti liikennöidyn raitiotien. Se, että Kaivokadulla kulkee henkilöautoja ei tuota perustilannetta muuten muuta kuin että niilläkin on ruuhkaa. Ruuhkaa toki voidaan hallita tai rytmittää liikennevaloilla, joiden taakse ruuhka muodostuu ja toki Kaivokadun ruuhka on kävelijöiden osalta varsin paikallinen ja aikasidonnainen.