Praha vs. Göteborg

Mikko esitti varsin kattavan ja perusteellisen arvion Göteborgin seudun joukkoliikenteestä. Tuohon ei ole paljonkaan lisättävää.
Omat kokemukseni ovat ehkä hieman positiivisemmat, mutta niinhän se on, että eri ihmiset kokevat eri asiat hieman eri tavoin.
Todettakoon että vielä 1950-luvulla tehtiin myös sellaisia raitiotien jatko-osuuksia, joilla oli tasoristeyksiä. Toisaalta suureksi osaksi 1940-luvulla tehty pitkä linjaus Hisigenin saarella Hjalmar Brantingsgatanin suuntaisella radalla on tehty eritasoihin perustuen yhtä valo-ohjattua risteystä lukuun ottamatta.
Kun verrataan noita pikaraitiotiemäisiä linjauksia Tukholman metroon, tulee vertailukohteeksi ottaa erityisesti Tb1:n (Vihreä linja) esikaupungeissa pintaratana kulkevat osuudet. Mielestäni eritasoista aihetuvat pysäkkien saavutettavuuten liittyvät ongelmat koskevat lähinnä Angeredin ja Bergsjönin haarojen muutamia liikennepaikkoja. Suurimmalla osalla verkkoa en ole kokenut em. ongelmia millään tavoin merkittävinä.
Liikennevaloetuudet eivät tosiaan ole täysin 100%:set, mutta joka tapauksessa täysin eri linnunradalta Helsinkiin verrattuna. Paikat, joissa raitiovaunu joutuu säännöllisesti hiljentämisen sijaan oikein pysähtymään valojen takia, ovat melkeinpä yhden käden sormilla laskettavissa.
Olen siitä samaa mieltä, että Stombussit tulisi korvata raitiovaunuilla tilanteen heti salliessa. Minunkaan mielestäni linja-autot eivät ensisijaisesti kuulu raitiovaunuradoille.
 
Todettakoon että vielä 1950-luvulla tehtiin myös sellaisia raitiotien jatko-osuuksia, joilla oli tasoristeyksiä.
Hieman offiksi menee, mutta tuo muistuttaa hämmästyttävän paljon Tampereen Sammon aukiota Teiskontien suuntaan, vain toki niin, että toinen talouskaista onkin raitiotie! :) Ehkä jo ensi vuosikymmenellä täälläkin...
 
Hieman offiksi menee, mutta tuo muistuttaa hämmästyttävän paljon Tampereen Sammon aukiota Teiskontien suuntaan, vain toki niin, että toinen talouskaista onkin raitiotie! :) Ehkä jo ensi vuosikymmenellä täälläkin...
No ei kai se haittaa, vaikka aiheeseen liittyvät kuvat synnyttävät mitä moninaisimpia mielleyhtymiä eli assosiaatioita. Minulle on myös tuolla ja monissa muissa paikoissa syntynyt ihan vastaavia mielleyhtymiä. Tuossa kuvassa taustalla näkyvät kerrostalot muistuttavat sitä paitsi myös eräitä Porissa sijaitsevia vastaavan aikakauden asuinrakennuksia. Mielelläni näkisin raitiovaunuja yhtä lailla niissäkin maisemissa... :) Ilmeisesti Tampereen Teiskontie on kuitenkin raitioteiden saajajonossa paljon edempänä verrattuna Porin Käppärään... ;)
 
Takaisin
Ylös