Vs: Tasapuolinen kehitys on muun kuin autoilun kehittämistä
Esim Kauklahden asuntomessualueen piti olla juuri sellainen joukkoliikenteen käyttäjälle sopiva tiivis ja matala pientaloalue, mutta media arvosteli ratkaisuja aika tylysti.
Kauklahden asuntomessualue oli tosiaan ihan kivan tuntuinen, kunhan vain juna tosiaan kulkisi tiheämmin. Tosin hieman esim. jotain istutuksia kuten pensasaitoja olisi saanut olla, jotta ei olisi ihan suoraa näkymää sisään naapuriin (ja päinvastoin). Suomessa ei ole totuttu ihan niin läpinäkyvään elämään. Aika varmaan hoitaa tämän, aitojen ja pihapuiden kasvaminen kun kestää muutaman kesän. Hintataso oli kyllä liian kova, kuten sanot.
Pk-seudun asuntomarkkinoilla on nyt paha häiriötilanne päällä, johtuen tonttipulasta ja pankkien lietsomasta lainakilpailusta. Hintakupla pakottaa lapsiperheet muuttamaan kehäkolmosen tai nelosen ulkopuolelle joukkoliikenteen ulottumattomiin, ja media on rientämässä apuun tekemällä siitä trendikästä. Se on luonut mielikuvan että landella on kivaa, tilaa on lasten leikkiä ja ei jää palveluistakaan vailla kun jokaisella aikuisella perheenjäsenellä on oma auto, ja voihan sitä tehdä töitä kotona tietokoneen ääressä jne. Ja on tietenkin trendikästä vastustaa kohtuuhintaisten, tiiviisti rakennettavien asuntojen rakentamista Helsinkiin tai Sipooseen. Niihinhän muuttaisi vain sosiaalipummeja.
Tamperelaisena tähänkin avautuu pieni lisänäkökulma. Helsingin seutu nauttii/kärsii jatkuvasta muuttovoitosta. Miksi? Nuoret aikuiset muuttavat sinne töiden perässä muualta Suomesta. Ilmiö on niin yleinen että se on jo sen vuoksi trendikäs ja vahvistaa itseään. Ja kun ei taloudellisista syistä pääse lähemmäs, niin täytyy tyytyä nurmijärveläistymiseen. Naistenlehdet sitten esittelevät näiden nuorten uraohjusten mallikoteja, pihalla kaksi alle 5-vuotiasta lasta, kaksi autoa sekä ideaalitilanteessa vielä iso, lupsukielinen ja pörröinen koira ("Pulivari" niille jotka lukivat Ankkaa 1970-80 -luvuilla).
Tosin muuttoliike ei ole näin yksioikoinen. Se alkaa syrjäseuduilta, joista kaikki kynnelle kykenevät muuttavat pakon edessä aluekeskuksiin. Ottaen seudun koulutusmahdollisuudet huomioon pohjalla on yleensä jonkintason ammattikoulutus, ja keskuksesta löytyy tuolla koulutuksella töitä. Aluekeskuksista puolestaan lähdetään tyypillisesti esim. ammatillisen korkea-asteen kouluhin, jotka käyneille ei enää kotipaikkakunnalta löydykään töitä vaan täytyy muuttaa valtakunnanosakeskukseen.
Se mitä keskimääräiset koulutustasot/ammattitasot tarkkaan ottaen ovat ja kuinka monta sisäkkäistä kehää näistä muodostuu ovat tietysti joustavia käsitteitä, mutta periaate lienee tämä. Yliopisto- ja korkeakoulukoulutetut päätyvät lopulta huomattavilta osin Helsinkiin, Tampereelle, Turkuun ja Ouluun, joissa löytyy periaatteessa töitä myös korkeimmin koulutetuille. Alakohtaiset erot ovat kuitenkin suuret, ja eräiden alojen Helsingin ulkopuolella valmistuneista jopa 2/3 saattaa silti päätyä töihin Helsinkiin. Valmistuneille tehdyt kyselytutkimukset vahvistavat tämän vuosi toisensa jälkeen.
Tätä trendiä vahvistaa vielä se, että yleensä tällaisessa nuoressa perheessä on kaksi pitkälle koulutettua henkilöä, joista kummallekin täytyy löytyä työ paikkakunnalta. Tällöin niissäkin tapauksissa joissa toiselle voisi löytyä sopivaa työtä, päädytään usein muuttamaan Helsinkiin. Sekä niissä tapauksissa jos on henkilölle löytynyt ensin yksi työ paikkakunnalta, mutta ei enää löydykään toista johon vaihtaa, jos sellainen tarve tai mielihalu iskee.
Tästä tietysti herää kysymys miten tilanne on muotoutunut tällaiseksi. Yksi syy löytyy siitä, että viime vuosikymmenien yrityskonsolidaatio on karsinut maakunnista paikalliset suuryritykset ja pääkonttorit ovat nykyään pääsääntöisesti Helsingin seudulla. Osa töistä on luonteeltaan nimenomaan pääkonttoritöitä. Siksi esimerkiksi ekonomien ja lakimiesten työpaikoista suurin osa on Helsingin seudulla. Toisaalta diplomi-insinöörejä toimii enemmän tuotekehityksessä ja tuotannossa, jotka eivät ole keskittyneet samalla tavalla, joten sillä koulutuksella töitä on tarjolla tasaisemmin eri osissa maata. Ja opettajia, lääkäreitä, pappeja yms. tarvitaan melko tasaisesti joka puolella maata, itse asiassa näitä ammattikuntia on jopa vaikea rekrytoida muuttotappioalueille.
Taustalla vaikuttaa myös se, että kun entistä suurempi osa päätöksistä sekä hallinnossa että yrityksissä tehdään Helsingin seudulla, siitä seuraa jonkinlainen "Helsinki ensin" -asenne. Jos jostain karsitaan, karsitaan ensin muualta. Jos tulee jotain uutta, se perustetaan aina ensisijaisesti Helsinkiin riippumatta siitä onko se objektiivisesti tarkastellen kauhean viisasta. Yliopistomaailmassakin näkyy, että periaate on se, että Helsingissä tulee olla edustettuna kaikki mahdolliset tieteenalat ja jos resursseja jää jäljelle, niin ehkä yhdessä tai kahdessa maakuntayliopistossakin voidaan harrastella jotain samantapaista. Kunhan eivät ota itseään kovin vakavasti. Ja kunnes raha loppuu ja taas karsitaan.
Valitettavasti kaikki tämä aiheuttaa itseään vahvistavan kierteen. Tieto siitä, että Helsingissä on tarjontaa töistä johtaa siihen, että entistä suurempi osuus lähtee koettamaan onneaan ja näin aiheuttaa painetta asuntomarkkinoille. Logiikka on sama kuin sopulilaumalla, samaan suuntaan kuin kaikki muut. Tietty kaavoituksella on oma varsin merkittävä osuutensa ongelmissa, mutta kova kysyntä on myös vaikuttamassa.
Tampereen osalta en valita kyllä varsinaisesti muuttotappiosta, sillä täällä on omat suureen väestönkasvuun liittyvät ongelmansa mm. liikenteessä. Sekä sama nurmijärvistymisilmiö Pirkkalan, Ylöjärven, Lempäälän jne. kanssa, mikä ei välttämättä tietenkään olisi ongelma paitsi siltä osin että se pakottaa ko. kuntiin muuttavat oman auton käyttöön, mikä ruuhkauttaa koko seudun tiet. Sen sijaan mielelläni näkisin että keskittymiskehitys muuttuisi siltä osin, että ei enää lähdettäisi siitä ajattelusta, että kaikki mahdollisuudet ovat vain Helsingissä. Se ei tietenkään pysäyttäisi koko muuttoliikettä sinänsä, mutta se hillitsisi tätä "pumppuvaikutusta" osaltaan.
Tuo "pumppuilmiö" aiheuttaa nimittäin jatkuvan ja kiihtyvän kierron joka ajaa ihmisiä nimenomaan etelän suuntaan. Jos yrityksissä ja hallinnossa sovellettaisiin enemmän verkostoajattelua ja nähtäisiin toimipisteet samanarvoisina sijoittumispaikkoina tehtävänkuvasta riippumatta (periaatteessa todellisuutta nykypäivänä kun monella suuri osa työstä kuitenkin tapahtuu sähköpostilla, puhelinkonferenssilla jne.), myös korkeimmin koulutettujen työpaikat jakautuisivat hieman tasaisemmin suurten kaupunkien kesken. Tuo vastaavasti aiheuttaisi vastaavanlaisen verkostoilmiön paikallisemmalla tasolla valtakunnanosakeskusten ja aluekeskusten kesken. Syvälle maaseudulle tämä ei välttämättä tosin ulottuisi, mutta hillitsisi ainakin asuntomarkkinoiden ylikuumenemista ja sellaista pakkomuuttoa, johon ei ole muuta tarvetta kuin työpaikka.
Valtionhallinnon alueellistamishanke laitettiin liikkeelle edellisen hallituksen aikana, mutta harmi kyllä sen tulokset ovat vesittyneet pahasti hallinnon sisäisen inertian vuoksi (nykyiset työntekijät valittavat jos joutuisivat muuttamaan työn perässä muualle -- vaikka kyse ei edes ole välttämättä nykyisistä työntekijöistä ja lisäksi muualla on jouduttu muuttamaan työn perässä jo iät ja ajat). Perusvirhe oli lisäksi se, että yritettiin jakaa virastoja liian tasaisesti pitkin maata myös pienille paikkakunnille, joissa niillä ei ole toimintaedellytyksiä. Keskusvirastojen alueellistaminen olisi pitänyt tehdä valtakunnanosakeskuksiin, joissa olisi ollut todelliset toimintaedellytykset. Onneksi yrityspuolella on joitakin rohkaisevia merkkejä, kuten UPM:n päätös keskittää kolmasosa koko taloushallinnostaan Tampereelle perustettavaan palvelukeskukseen. Samoin eräs intialaisen yrityksen ostama suomalainen teknologiayritys lehtitietojen mukaan aikoo pitää edelleen pääpaikkansa Rovaniemellä ja sivukonttoreita on kaikissa merkittävissä maakuntakeskuksissa: lähestymistapa takaa hyvän ja lojaalin työvoiman saannin, ja kustannustasokin pysyy kurissa.
Mutta miksikö kukaan olisi onnellisempi valtakunnanosakeskuksessa tai maakuntakeskuksessa jos voisi muuttaa Helsingin seudulle? Sijainti lähempänä omaisia, lähempänä juuria, edullisemmat asunnot, luonto lähempänä, vähäisemmät ruuhkat, vähemmän stressiä noin muutamia mainitakseni. Tampereen, Turun tai Oulun kokoisessa kaupungissa on jo niin hyvä palveluvarustus ja parhaassa tapauksessa myös hyvät yhteydet ulkomaille, ettei kaikkien ole pakko ahtautua pienelle kaistaleelle etelärannikolla. Parhaassa tapauksessa muuttoliikenteen rauhoittumisesta hyötyvät myös Helsingissä asuvat: asuntojen hinnat pysyvät kurissa eikä tule hallitsemattomia kasvukipuja palveluiden kanssa. Mutta noiden hyötyjen saaminen edellyttäisi luopumista "Helsinki ensin kaikessa" -asenteesta. Kun jostain luopuu, niin saattaa saada parempaa tilalle.
