Viestiketju: 1960 - 80 -lukujen kerrostalolähiöt

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Matemaattisesti on kaikki keskimäärin hienosti tuon periaatteen parhaimmissa kotimaisissa esimerkeissä (Merihaka, Itä-Pasila, Koivukylä mm.), mutta asuinympäristöinä ja kaupunkitiloina niitä ei ole kukaan kehunut.

Melkeinpä luulisin, että niitä olisi uutena kehuttu kovastikin.

Muuten, mitä tuo Koivukylä tekee Merihaan (alunperin Merihakan) ja Itä-Pasilan kivikaupunginosien joukossa? Eikös Koivukylä ole suhteellisen viehättävä asutuslähiö Vantaalla pääradan länsipuolella? Hyvät liikenneyhteydet, lähikauppoja ja luontoa...

Alunperin kirjoittanut Ville O. Turunen

Koivukylä on kyllä suunniteltu samoilla periaatteilla kuin nuo muutkin, vaikkakin ilmeisesti väljemmin.

Nyt taitaa kyllä mennä Eirat ja Kaivopuistot, Töölöt ja Meilahdet, Kalliot ja Alppiharjut sekaisin

Alunperin kirjoittanut Ville O. Turunen

Asia selkeni.

Ja syy (tähänkin virheeseen) on VR:n

Pääradan kahtapuolta on asutusalueiden lyhyessä historiassa kaksi erinimistä paikkaseutua. Mikä siis alueen jakavan uuden aseman nimeksi? Otetaan vaihtoehdoista toinen, vaiko sittenkin ensimmäinen. Kumpikin nimi on viehko lähiönimi, joka varmasti houkuttelee asukkaita: Koivukylä ja Havukoski. Jälkimmäisellä on yksi "huono" puoli. Sillä ei ole suomenruotsinkielistä nimeä!

Ratkaisu: itäpuolinen Havukoski rakennetaan ensin, mutta annetaan asemalle tasapuolisuuden vuoksi länsipuolen nimi Koivukylä. Sitten on loogista, kun nimikilvestä raaputtaa o:n pois ja u:stakin vähän yli puolet, niin se
K IV IKYLÄ-kilpi tarkoittaakin Havukoskea.

Itse asiassa minäkin uskoin kauan Koivukylän alueen ulottuvan radan molemmille puolille. Onpa noita osaksi harhaanjohtavia aseman nimiä muuallakin, kuten "Pohjois-Haagassa" eli Lassilassa. Aseman sijainti olisi varmaan helpompi mieltää Lassilaksi kuin (perinteiseksi) Pohjois-Haagaksi. Alueen osoitteet ainakin kuuluvat 00440:aan eli Lassilan postinumeroalueeseen.
Ja mennäksemme itse asiaan, niin Ville totesi aivan oikein, että kaupunkisuunnittelun kanssa voi käydä miten vain: samoilla ideoilla voidaan yhtä hyvin onnistua kuin epäonnistua. Molemmista pitäisi osata ottaa opiksi - ja ymmärtääkseni nykyään kyllä osataankin ottaa opiksi. Uusia Merihakoja tai Itä-Pasiloita ei kai niin kauheasti enää olla väsäämässä.

Alunperin kirjoittanut Ville O. Turunen

Asia selkeni. Minä ja ilmeisesti myös Antero tarkoitimme radan itäpuolista aluetta, joka pikaisen kartanselailun ja Wikipedian avulla paljastuikin Havukoskeksi. Suunnitteluvaiheessa Havukoski kulki nimen omaan Koivukylänä...

Näin se taitaa olla nykyään. Arkkitehtuurin historiassa puhutaan kuitenkin Koivukylästä ja sinne suunnitellusta "kompaktikaupungista". Josta tässä tapauksessa tuli yksi kaupunkisuunittelun kauhuesimerkeistä.

Näiden epäonnistumisten kanssa voinee todeta, että aika parantaa haavoja. Esimerkiksi Myllypuro ja Jakomäki olivat molemmat syntyessään erittäin huonomaineisia paikkoja. Ja suhteessa sen aikaiseen muuhun kaupunkirakenteeseen olemukseltaan erittäin epämiellyttäviä. Tämän päivän silmin katsellessa molemmat ovat jopa viehättäviä. Sillä rakentamisen tyyli vain paheni vielä näiden jälkeen.

Aika muuttaa myös alueen luonnetta asukkaiden ikääntyessä. Esimerkiksi nuorten häiriköinti vähenee, kun nuoret kasvavat aikuisiksi. Mummoontumis- ja ukkoontumiskehitys rauhoittaa ympäristöä ja sosiaalista ilmapiiriä. Aika vaikuttaa myös alueen ilmeeseen kun puut, pensaat ja muut istutukset kasvavat sellaisiksi, kuin arkkitehti on ne suunnitellutkin. Yksi keskeinen virhe lähiörakentamisessä olikin luonnon hävittäminen rakentamisen tieltä, minkä vuoksi täysikasvuiset puut puuttuvat aluksi kokonaan.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että meillä on paljon 1960-1980 -luvuilta peräisin olevaa kaupunkirakennetta, jonka saisi kernaasti hävittää ja uusia kokonaan. Se ei ole niin ihmeellistä kuin miltä se kuulostaa, sillä sellainen oli yleinen tapa noihin vuosikymmeniin asti. Sitten tällaiseen hävittämiseen vaan kauhistuttiin, koska nähtiin, mitä tuli tilalle. Ja on lähes koomista, että nyt se sukupolvi, joka tuolloin surutta hävitti edeltäjiensä työtä, on vaatimassa, että heidän omia epäonnistumisiaan ei saa hävittää sen vuoksi, että hävittäminen sinänsä on pahasta.

Hävittämisinto perustui em. ajanjaksona maankäytön tehokkuuden lisäämiseen. Nyt minusta hyvä syy on korjata epäekologisen rakentamisen virheet. Paitsi että rakennukset ovat rumia ja huonosti rakennettuja, myös asemakaavat ovat kelvottomia, kun ne on suunniteltu autokaupungeiksi ja joukkoliikennettä on niihin lähes mahdoton istuttaa.

Ongelma vain on siinä, kuka nämä virheet maksaa. Aikanaan huonosta rakentamisesta hyötyi rakennuttaja siksi, että puretun tilalle sai rakentaa enemmän kerrosalaa, eli vanhan hyvän kaupunkirakenteen hävittäminen oli tuottavaa liikentoimintaa. Nyt ansaintamekansimia on vaikea keksiä, ja vuosikymmeniä sitten saatua hyötyä ei voi periä takaisin.

Maailmalla näyttä siltä, että markkinavoimat kuitenkin purevat tähänkin. Kun vaihtoehtona syntyy tarpeeksi hyvää kaupunkirakennetta, huono rakenne slummiutuu ja lopulta tyhjenee. Taloja ja alueita on siksi purettu, kun niitä ei kukaan suostu ylläpitämään tyhjinä. Meillä vain omistusasumisen suuri osuus jarruttaa tätä kehitystä, koska touhun tappiot kaatuvat yksityisten ihmisten kontolle.

Antero

Miksi suomalaisia 1960-80-luvun kerrostalolähiöitä pitäisi ryhtyä purkamaan?

Niissä asuu pääsääntöisesti asuntoalueisiinsa tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä asukkaita jotka ovat valmiita maksamaan asunnosta 1000 - 2000 € neliöltä. Mikä taho löytäisi varat tällaisen omaisuuden tuhoamiseen?

Kerrostalolähiöt eivät myöskään ole ekologian, palveluiden tai joukkoliikenteen järjestämisen suhteen erityisen ongelmallisia alueita. Asukastiheys on tyypillisessä suomalaisessa kerrostalolähiössä täysin riittävä tehokkaalle joukkoliikenteelle (lue: pikaraitiotielle) ja kävelyetäisyydellä sijaitseville lähipalveluille. Alueilla on tyypillisesti ekologisesti erittäin mielekkäät keskitetyt lämmitys- ja huoltojärjestelmät, joita on helppo kehittää ekologisemmiksi.

Asuntopohjat sekä asemakaavat ovat muutamia harvoja ylilyöntejä lukuunottamatta laadukkaampaa työtä kuin tämänhetkinen asuntorakentaminen ja asemakaavasuunnittelu. Asunnot soveltuvat nykyiselläänkin hyvin koko ajan yleistyville yhden ja kahden hengen asuntokunnille - osa lapsiperheillekin - ja niitä on mahdollista yhdistää.

Asuintalojen teknisen kunnon ongelmia liioitellaan tarkoitushakuisesti kalliiden korjaustöiden edistämiseksi.

Tyypillisessä suomalaisessa kerrostalolähiössä joka asukkaalla on näkymä metsäluontoon ja rakentamisen mittakaava on varsin inhimillinen.

Lähiöiden kehittämiseksi on mielekkäitä ratkaisuja kuten tehokkaiden joukkoliikenteen runkolinjojen (lue: pikaraitiotien) ja lähipalveluiden kehittäminen sekä täydennysrakentaminen.

Muualla maailmassa purettujen kerrostalojen taustalla on tekijöitä, joita ei Suomessa ole:
- Yhdysvaltojen ja Ranskan rasistinen ja asukasryhmien erotteluun tähtäävä asuntopolitiikka.
- Joukkoliikenteen ja muiden palveluiden alasajo
- Epäinhimillinen mittakaava ja epäinhimillinen kaavoitus
- Kaupunkien erilaiset vaikeat kriisit (teollisuuden alasajo, rasistisen asuntopolitiikan seuraukset, moottoritierakentamisen seuraukset)

Kerrostaloja ei voida rinnastaa eräisiin viime aikoina purettuihin tai purettavaksi esitettyihin julkisiin tai erityistarkoituksiin rakennettuihin rakennuksiin, joiden purkamisen keskeinen syy ovat toimimattomat tilaratkaisut.

Suomen kerrostalolähiöissä on toki ongelmansa ja ne liittyvät vahvasti autoistamisen historiaan.

Lähiökerrostalojen purkaminen on kuitenkin Suomen suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa sekä sosiaalisesti että ekologisesti täysin järjetön ajatus.

Lähiöiden kehittäminen mm. joukkoliikennettä parantamalla on oikea ratkaisu.

Ekologisesti ja joukkoliikenteen kannalta aito ongelma ovat myöhemmät pientaloetiöt.

En itsekään kannata 60- ja 70-luvun kerrostalolähiöiden purkua. Vaikka ne meidän aikalaisten silmin olisivatkin rumia tai epämiellyttäviä, saattavat ne muutamankin vuosikymmenen kuluttua olla paljon arvostetumpia. Edustavathan ne sentään kokonaan uuden arkkitehtuuri- ja kaupunkisuunnittelun esiintymistä Suomessa.

Oikeastaan kun vanhoja kivikortteleita pantiin matalaksi silloin 60-luvulla, eivät syyllisiä olleet ainoastaan ahneet grynderit - monet muutkin aikalaiset pitivät niitä kivikortteleita ihan oikeasti rumina ja tarpeettomina. Ne olivat menneiden ihanteiden turhia jäänteitä, aivan kuin 60-luvun kerrostalot nyt. Mutta älkäämme toistako edellisen sukupolven tekemiä virheitä luullen tietävämme absoluuttisen totuuden hyvästä ja huonosta kaupunki-ihanteesta.

Mielestäni täysverisimmät kerrostalolähiöt pitäisi oikeastaan suojella. Kasvojenkohotusta - julkisivuremontteja, parkkipaikkojen piilottamista ja turhien pusikkojen siistimistä - pitäisi tietysti tehdä, mutta alueiden alkuperäisen ilmeen on säilyttävä.

Sen sijaan nyt olisi korkea aika ryhtyä rakentamaan uusia asuinalueita perinteisemmän mallin mukaan, eli tiivistä ja ihmisenläheistä kaupunkiympäristöä, jossa on helppo tulla toimeen ilman autoa. Meillä on tehty se virhe, että betonilähiöiden rakennusbuumi ei loppunut ajallaan, vaan me elämme sitä vieläkin. Ruotsissahan jo 80-luvulla siirryttiin takaisin perinteisempään rakennustyyliin, meillä vastaavanlaisesta uudelle aikakaudelle siirtymisestä alkaa vasta nyt, vuosikymmeniä myöhemmin näkyä pieniä merkkejä.

Meidän täytyisi siis siirtyä uudelle aikakaudelle, mutta taakse jäävää on silti kunnioitettava, ei revittävä riekaleiksi niin kuin 60-luvulla tehtiin.

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Niissä asuu pääsääntöisesti asuntoalueisiinsa tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä asukkaita jotka ovat valmiita maksamaan asunnosta 1000 - 2000 € neliöltä.

Suhtautuisin kuitenkin Suomen lähiöiden ylistämiseen hieman skeptisesti. Uskallan väittää, että suomalaiset pitäisivät kerrostalolähiöistään paljon vähemmän, jos heille annettaisiin enemmän mahdollisuuksia nähdä, millaista tiivis rivitalorakentaminen voi viihtyisimmillään olla. Kamalimmassakin kerrostalokopissa asuva voi pitää asuinympäristöään hienona jos hän ei paremmasta tiedä, varsinkin jos tiedotusvälineet hänelle jatkuvasti kertovat, että hän asuu maanpäällisessä taivaassa.

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Muualla maailmassa purettujen kerrostalojen taustalla on tekijöitä, joita ei Suomessa ole:
- Yhdysvaltojen ja Ranskan rasistinen ja asukasryhmien erotteluun tähtäävä asuntopolitiikka.
[...]
- Kaupunkien erilaiset vaikeat kriisit (teollisuuden alasajo, rasistisen asuntopolitiikan seuraukset, moottoritierakentamisen seuraukset)

Yhdysvalloista en tiedä, mutta millä tavalla Ranskan asuntopolitiikka on rasistista? Siinä ei tietenkään ole mitään epäselvää, että etnisten vähemmistöjen asuttamisessa ja kotouttamisessa ollaan menty aivan metsään, mutta enpä ainakaan omalla tietämykselläni ymmärrä, millä perusteella se on nimenomaan rasistista.

Ainakin Brittilässä otetaan käyttöön täysin uudenlainen asuinaluekohtainen verotuspolitiikka jolla pyritään tasoittamaan hyvien ja huonojen alueiden välistä kuilua rankaisemalla hyvillä alueilla asuvia omasta hyvinvoinnistaan. Tarkoitus - siis etnisten ryhmien alueellisen segregoitumisen estäminen - on tietysti hyvä, mutta se ei pyhitä keinoja. On täysin absurdia rankaista hyvien alueiden asukkaita sellaisista mokista, joita he eivät ole edes itse tehneet. Ei ole Kensingtonissa asuvan hyvätuloisen valkoisen Joe the Average britin syy, että hänen kaupunkiinsa on päässyt syntymään vähemmistöjen asuttamia lähiöitä, eikä häntä pidä siitä rankaista. Hallitus maksakoon omista virheistään.

Onneksi meillä Suomessa ei ole vielä vastaavanlaisia ongelmia, ainakaan läheskään samassa mittakaavassa. Ruotsissahan alueellista segregoitumista on päässyt ikävä kyllä tapahtumaan hieman liikaakin.

Nyt mentiin todella kauas alkuperäisestä aiheesta. Liittyyhän joukkoliikenne- ja aluesuunnitteluun paljon muitakin asioita, joista keskusteleminen ei ikinä ole pahaksi. =)

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Miksi suomalaisia 1960-80-luvun kerrostalolähiöitä pitäisi ryhtyä purkamaan?

Jos ne on huonosti rakennettu ja niiden liikenneratkaisu perustuu auton käyttöön ja joukkoliikenteen järjestäminen on vaikeata. Ja niiden menekki on heikko ja heikkenee. En usko, että edes pikaratikalla voidaan saada aikaiseksi mitään ihmeitä. Sillä voidaan nostaa asunnon arvoa sen verran kuin parantuva yhteys parantaa saavutettavuutta. Mutta se ei korjaa muita ongelmia.

Suuri osa elementtikauden kukoistuksen rakennuksista on todellakin niin huonosti rakennettuja, että on perusteluta pohtia minkälainen korjaaminen on järkevää. Jos peruskorjaus maksaa 1000 e/m2, ollaan tosiasiassa lähellä uuden rakentamiskustannuksia. Mutta kuitenkaan ei voida korjata rakennusten ja kaupunkikuvan puuttuvaa arkkitehtuuria. Ei myöskään asemakaavallisten ratkaisujen virheitä.

Huonojen rakennusten ongelmat ovat nimenomaan perustavan laatuisia. Kuten hajujen leviäminen asunnoista toiseen putkikuilujen kautta, peltielementtitekniikkaan perustuvat saniteettitilat sekä elementtirunko, joka ei salli asuntojen muunneltavuutta ja jonka julkisivuissa on monia onglemia lähtien elementtien hitsauskiinnitysten korroosiosta. Havukoskella (Koivukylässä) on peruskorjattu julkisivuongelmia uusimalla rakennusten kaikki julkisivuelementit.

Elementtikauden rakennusten perusvirhe on, että ne suunniteltiin kertakäyttöisiksi, ei ikuisiksi, kuten niitä edeltänyt rakentaminen. Siksi niitä ei voi korjata järkevällä ja kustannuksiltaan kohtuullisella tavalla. Eikä niihin myöskään sisälly mitään rakennustaiteellisesti tai kaupunkikuvallisesti säilyttämisen arvoista.

Huonon kaavoituksen ongelmia ei voi korjata puuttumatta rankalla kädellä kaavan mukaan tehtyyn rakennuskantaan. Minusta Kuopion kaavoituspäällikkö Leo Kosonen on oikeassa sanoessaan, ettei autokaupunkirakenteen kanssa edes kannata yrittää joukkoliikennettä. Kun puumaiseen liikennehierarkiaan yritetään ympätä joukkoliikennettä, siitä tulee kallista sekä perustaa että hoitaa.

Kun huonot kaavoitusratkaisut ja huono rakentaminen osuvat samaan, on jopa taloudellisesti perusteltua purkaa vaikka koko alue. Näin myös asunto-osaakken omistavan yksityishenkilön kannalta, jos hänen vaihtoehtonsa on ostaa asunto uudelleen peruskorjauksen maksamisen muodossa.

Itse asiassa on tavallaan asunto-osakkeiden omistajien pettämistä, että tämä uudelleen ostaminen teetetään kuin huomaamatta vaiheittain. Muutama 300-400 e/m2 maksava remontti 3-6 vuoden välein ei tunnu yhtä pahalta kuin rakennuttaa reilusti uusi rakennus kerralla ja lainoittaa se yhtä suurella kuukausilyhennyksellä kuin kertyy useista peräkkäisistä remonteista. Lopputulos on kuitenkin parempi kaikin tavoin.

Oikeastaan kysymys ei ole sen kummemmasta asiasta kuin siitä, että rakennuksellakin on teknien käyttöikä. Nimenomaan elementtikauden rakennuksilla se ikä on lyhyt siksi, että rakennuksen runkoratkaisu on ikääntyvä myös, eikä se sovellu käyttötarkoituksen muunteluun.

Kehnojen asuntojen ja kehnojen alueiden menekki perustuu markkinatilanteeseen. Asunnoillahan ei ole absoluuttista myyntiarvoa, niillä on vain absoluuttinen rakentamis- ja ylläpitokustannus. Suomen asuntomarkkinoiden polarisoituminen kahteen vaihtoehtoon, joko kerrostaloasunto lähiössä tai omakotitalo savipellolla, ylläpitää menekkiä myös kelvottomalle kerrostaloasumiselle. Siis kaikki kerrostaloasuminen ei ole kehnoa, mutta sopivassa markkinatilanteessa myös kehnolla kerrostaloasumisella on menekkiä paremman puutteessa.

Yhtiö- ja kerrostalomuotoisen asumisen laadun parantuessa polarisoituminen vähenee. Tarjolle tulee asumista, joka vastaa paremmin todellisia toiveita. Silloin ääripäiden suosio laskee ja menekki tyrehtyy. "Onnelliset" lähiöasukkaat näkevät, että onkin olemassa "parempaa lähiöasumista", ja tyytyväisyys huonoon rakentamiseen ja kaavoitukseen vähenee.

En väitä, että meillä kuljetaan entisten siirtomaavaltojen polkuja, joissa ongelmat ja virheet ovat aivan muuta kuin meillä. Slummiutumista ja alueiden arvostuksen muutosta voi tapahtua ja tapahtuu eri syistä. Mutta asuinrakennusten jääminen tyhjiksi ja purkaminen on ilmiö, joka on totta Suomessakin, joskin toistaiseksi siitä ovat kärsineet pääasiassa muuttotappioalueet ja -kaupungit.

Mutta ennakoin, että ilmiö tulee myös kasvukeskuksiin, koska asumisen ja ympäristön laatu nousee ja sitä nousua vaaditaan. Ja asumisen laadun nousu ja vaihtoehtojen lisääntyminen ovat minusta ainoa keino voittaa autoon perustuva hajaannuksen seutukehitys. Siinä tilanteessa rakennusten purkamattomuuden asettaminen pyhäksi ainoastaan tukee hajautumista ja omakotipeltojen suosiota ja siirtää väistämättömän purkamisen vain tuonnemmaksi siten, että ensin kärsitään huonosti arvostettujen alueiden sosiaaliset ongelmat.

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Asunnot soveltuvat nykyiselläänkin hyvin koko ajan yleistyville yhden ja kahden hengen asuntokunnille - osa lapsiperheillekin - ja niitä on mahdollista yhdistää.

Kirjoitan nyt tietenkin Helsingin seudun näkökulmasta, joka on minulle tuttu. Turussa ja Tampereella ei tilanne varmaankaan ole aivan sama.

Niinpä näen ongelmana nimenomaan lapsiperheiden asuntotarpeen ja suurten asuntojen puutteen. Juuri tämähän on se voima, joka ylläpitää hajaantumisen omakotipelloiksi. Pakettitalo itse toteutettuna savipeltotontille kehyskunnassa on saman hintainen kuin 75 neliön kolmio lähiössä. Lähiöistäkin muutetaan pakoon liikenteen vaaroja, jotta lapset voi päästää omaan pihaan jossa eivät aja autolla kuin isä ja äiti - kumpikin omillaan.

Elementtiajan lähiöt eivät kykene vastaamaan tähän haasteeseen. Se, mitä 30-40 vuotta sitten tehtiin lapsiperheille ja mikä silloin riitti, ei riitä nykyään. Käytännössä lähiöiden muutoskaavoissa hävitetään paikalliset palvelutontit muuttamalla ne asunnoiksi - ainakin täällä Helsingissä teemme sitä. Rakentajat haluavat rakentaa lisää pieniä asuntoja, koska isot eivät mene kaupaksi liian korkean hinnan vuoksi. Toki isoja asuntoja voisi myydä kohtuuhinnalla voittoa tuottavasti, mutta myymällä sama kerrosala pieninä asuntoina voitot ovat parempia.

Helsingin seudulla on muutamia lähiöitä, jotka on toteutettu aivan eri periaattein kuin elementtikauden lähiöt. Niillä on ollut hyvä menekki ja asukkaat ovat niissä saaneet sitä mitä ovat odottaneet. Pidän parempana rakentaa samanlaista jo kerran rakennetulle maalle kuin raiskata rakentamatonta luontoa lähellä tai hajauttaa yhdyskuntarakennetta uusille alueille siksi, että vanhoja virheitä ei saa hävittää purkamalla huonoja alueita.

Tämä on minusta parempi ratkaisu myös sen vuoksi, että uudet ja pidetyt kaavoitustavat ovat elementtikauden lähiöitä tehokkaampaa maankäyttöä. Ne ovat myös oikeanlaista täydennysrakentamista, jossa yhdyskuntarakenne täydentyy asumistoiveita vastaavalla tavalla. Elementtikauden lähiöiden täydentäminen ei tuota parempaa ympäristöä, vaan usein heikentää jo entuudestaan huonoä ympäristöä. Ja lisäksi se kohtaa suurta asukkaiden vastustusta - ja sanoisin, että aivan aiheesta.

Antero

PS: Menee vähän ohi joukkoliikennefoorumin? Kyllä ja ei. Sillä kaavoittaja on se, joka sen valinnan joukkoliikenteen ja autoilun välillä tekee. Uskallan tämän sanoa itse liikenneinsinöörinä.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Jos ne on huonosti rakennettu ja niiden liikenneratkaisu perustuu auton käyttöön ja joukkoliikenteen järjestäminen on vaikeata.

Tosiasiallisesti kuitenkin kaikissa suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa joukkoliikenteen käyttö, palvelutaso ja kannattavuus ovat pääsääntöisesti parhaita juuri kerrostalolähiöissä.

Kerrostalolähiöihin voidaan hyvin sovittaa myös nykyistä korkeatasoisempi ja vetovoimaisempi joukkoliikenne. Turun pikaraitiotiesuunnitelmassa tai TramWest - suunnitelmassa ei ollut mitään erikoista vaikeutta sovittaa pikaraitiotie 1960-70-luvun lähiörakenteeseen. Jotkin alueet ovat toki hankalampia kuin toiset. Uskallan kuitenkin väittää, että ainakaan kovin suuria "täysin toivottomia" alueita ei ole.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Jos peruskorjaus maksaa 1000 e/m2, ollaan tosiasiassa lähellä uuden rakentamiskustannuksia.

Harva todella tarpeellinen peruskorjaus on näin kallis. Vuokratalojen peruskorjauksia ei kannata käyttää esimerkkinä mm. asumistuen muodostaman erikoislaatuisen rahoitusjärjestelmän kautta. Asumistukihan nousee, kun tehdään kalliita remontteja.

Toisekseen, tulee ymmärtää, että asumiskustannuksiin kuuluu kuluvien osien ja järjestelmien uusiminen.

Toki eri aikakausina on tehty eri kestoisia rakenteita.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Eikä niihin myöskään sisälly mitään rakennustaiteellisesti tai kaupunkikuvallisesti säilyttämisen arvoista.

Tämä on oma mielipiteesi.

Kerrostalolähiöissä on toki paljon huonoa tusinatavaraa erityisesti 1970-luvun kovimman buumin ajalta, mutta myös varsin laadukasta rakennus- ja kaavoitusarkkitehtuuria, joka on ihan yhtä suojeluarvoista kuin jugendtalotkin.

Suomessa lisäksi asemakaavat ovat usein laadukkaampaa työtä kuin rakennusarkkitehtuuri. Siksi tilanne saadaan usein korjattua rakennuksia ehostamalla.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Minusta Kuopion kaavoituspäällikkö Leo Kosonen on oikeassa sanoessaan, ettei autokaupunkirakenteen kanssa edes kannata yrittää joukkoliikennettä. Kun puumaiseen liikennehierarkiaan yritetään ympätä joukkoliikennettä, siitä tulee kallista sekä perustaa että hoitaa.

Nyt siteeraat Kososta väärin.

Kosonen ei ole koskaan väittänyt, että kerrostalolähiöihin ei voisi toteuttaa joukkoliikennettä. Päin vastoin, hänhän on panostanut paljon Kuopion vanhojen kerrostalolähiöiden joukkoliikennepalveluiden parantamiseen ja täydentämiseen.

Kosonen on kommenteillaan tarkoittanut nimenomaan 1980-luvulta alkaen rakennettuja pientaloalueita.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Mutta asuinrakennusten jääminen tyhjiksi ja purkaminen on ilmiö, joka on totta Suomessakin, joskin toistaiseksi siitä ovat kärsineet pääasiassa muuttotappioalueet ja -kaupungit.

Alueilla, joilla väestö ja talous kasvaa, ei jää tyhjiä asuntoja, lukuunottamatta asuinkelvottomia asuntoja.

Lähiötalojen väittäminen asuinkelvottomiksi olisi harhaista.

Alunperin kirjoittanut Antero Alku

Helsingin seudulla on muutamia lähiöitä, jotka on toteutettu aivan eri periaattein kuin elementtikauden lähiöt. Niillä on ollut hyvä menekki ja asukkaat ovat niissä saaneet sitä mitä ovat odottaneet.

Tämä on minusta parempi ratkaisu myös sen vuoksi, että uudet ja pidetyt kaavoitustavat ovat elementtikauden lähiöitä tehokkaampaa maankäyttöä. Ne ovat myös oikeanlaista täydennysrakentamista, jossa yhdyskuntarakenne täydentyy asumistoiveita vastaavalla tavalla.

Ensinnäkin: mihin alueisiin viittaat. Nähdäkseni Helsingin seudulla vain kantakaupungin uudet asuntoalueet ovat laadullisesti selvästi poikkeavia kerrostalolähiöistä.

Toisekseen: minkään uusien alueiden rakentamistehokkuus ei ole niin suuri, että tehokkuus nousisi niin, että saneeraus voisi olla taloudellisesti kannattavaa.

Yleensä massiivinen saneeraus on mahdollista vain, jos oletetaan, että vanhalla rakennuskannalla ei ole mitään arvoa tai vanhan rakenteen tehokkuus on pieni murto-osa uudisrakentamisesta.

Jos rakennuksia puretaan, koko puretun rakennuksen nykyarvo on laskettava osaksi uudisrakentamisen kustannuksia.

On eri asia suunnitella mielekästä täydennysrakentamista tyhjille alueille, joutomaille tai lakkautetun teollisuuden tilalle kuin kaavailla laajamittaista kerrostalojen purkamista.

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Tosiasiallisesti kuitenkin kaikissa suurissa ja keskisuurissa kaupungeissa joukkoliikenteen käyttö, palvelutaso ja kannattavuus ovat pääsääntöisesti parhaita juuri kerrostalolähiöissä.

Näin on, mutta se ei johdu siitä, että ne olisivat erinomaisia joukkoliikenteen kannalta, vaan ne ovat vähemmän huonoja kuin omakotitalomatto.

Joukkoliikenteen kannalta hyvää kaupunkirakennetta ei ole Suomessa rakennettu 1950-luvun jälkeen, vaan kaavoitusperiaatteet pantiin uusiksi ja liikenteen lähtökohdaksi otettiin auto. Autojen tuonti vapautui vasta 1960-luvun alussa, joten joukkoliikenne oli toki pakko vielä järjestää. Mutta siinäkin elettiin auton ehdoilla. Siksi Helsingissä raitioteiden laajentaminen loppui ja Turussa ryhdyttiin valmistelemaan raitioteiden lakkauttamista. Ja Helsingissä ryhtyttiin valmistelemaan metroa, autoilun etuusjärjestelmää.

Liikennesuunnitteluun tuli hierarkinen katujärjestelmä. Siis tonttikadut, kokoojakadut, pääkadut, moottorikadut. Katuverkon puurakenne, joka toistuu hyvin Helsingin kaikkien ulosmenoteiden suunnissa. Rakennettujen lähiöiden mitoitus perustuu juuri ja juuri siihen, että ne ruokkivat yhtä bussilinjaa lähiön ja keskustan välillä. Siis joukkoliikenne pantiin samaan muottiin kuin autoliikenne. Vain sillä erotuksella, että auton pysäköinti oli kotitalon vieressä, bussille oli käveltävä vähintään tonttikadulle, mahdollisesti pääkadulle.

Etelä-Espoo on valitettava esimerkki tämän asian toteuttamisesta, ja me molemmat näimme sen TramWestiä suunniteltaessa. Periaatteessa tarvittaisiin pääradat Länsiväylän molemmin puolin, jos haluttaisiin palvella liikenteen tähänastista pääsuuntaa Länsiväylää Helsinkiin. Mutta silloin ei voida pelvella Espoon sisäisiä liikennetarpeita. Ja tästä kaikesta seuraa, että on vaikea olla kilpailukykyinen bussien kanssa, koska ne eivät myöskään palvele sisäistä liikennetarvetta, vaan ajavat lähiöstä suoraan moottoritielle ja siitä Helsinkiin. Sama ongelma on metrollakin, ja vielä pahempana, koska sitä ei voi haaroittaa.

Länsiväylän, Itäväylän ja Martinlaakson radan varsien kaupunkirakenteen vertailu antaa hyvän kuvan eroista ja ongelmista autoa ja joukkoliikennettä varten suunniteltujen rakenteiden välillä.

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Harva todella tarpeellinen peruskorjaus on näin kallis.

Tästä olen eri mieltä, joskin kysymys on toki siitä, mitä korjauksella tavoitellaan. Jos 20-30 vuotta vanha elementtikorttitalo halutaan vain palauttaa ennalleen nostamatta laatutasoa, silloin selvitään vain uusimalla tekniset järjestelmät. Mutta nykyään vaaditaan enemmän. En pidä itse kaikkia vaatimuksia perusteltuina, mutta en lähde väittämään markkinoiden kysyntää vastaan.

Pelkkä kuluvien osien uusinta ei myöskään nosta asunnon laatua nykyisten vaatimusten tasolle. Mutta en myöskään pidä kuluvien osien uusintana sitä, että vesijohdot, viemärit, lämmitysjärjestelmä, sähköjärjestelmä ja tietoliikenne (=antenni- ja puhelinkaapelointi) uusitaan. Aikaisemmin näiden järjestelmien ikä oli 40-50 vuotta, mutta nyt niiden ikää on vähentämässä myös se, että ne käyvät teknisesti vanhentuneiksi, vaikka eivät sinänsä olisi "kuluneita".

Jos samaan aikaan betonirakenteet ovat rapautuneita, raudoituksent ruosteessa, talossa on lämpövuotoja ja alueen kysyntä heikko muutenkin, on minusta realismia myöntää, että on tultu elinkaaren päähän.

Sama tilanne on myös pientalopuolella. Ja sitä pidetään täysin normaalina, eikä asiasta edes nouse suurta porua. Usein vanhentuneen rakennuksen myyjä ymmärtää itsekin, että kauppa tehdään merkinnällä "purettavaksi". Ei kaikkia myytäviä pientaloja pureta, vain huonot. Miksi huonoja kerrostaloja ei enää saisi purkaa?

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Kerrostalolähiöissä on toki paljon huonoa tusinatavaraa erityisesti 1970-luvun kovimman buumin ajalta, mutta myös varsin laadukasta rakennus- ja kaavoitusarkkitehtuuria, joka on ihan yhtä suojeluarvoista kuin jugendtalotkin.

Ilman muuta. Mutta arvokkaita ympäristöjä ei myöskään saa täydentää. Tosin monet niistä on jo pilattu mm. hävittämällä alkuperäinen palvelurakenne.

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Nyt siteeraat Kososta väärin.

Kosonen ei ole koskaan väittänyt, että kerrostalolähiöihin ei voisi toteuttaa joukkoliikennettä. Päin vastoin, hänhän on panostanut paljon Kuopion vanhojen kerrostalolähiöiden joukkoliikennepalveluiden parantamiseen ja täydentämiseen.

Kun viimeksi kuulin Kososta keväällä, minusta hänen viestinsä oli aika selvä. Ei hän tehnyt eroa sille, oliko kyse omakotitaloista vai kerrostaloista, vaan yleensä autoistumisen ajan kaupunkirakenteesta. Minulle jäi myös selvästi mieleen viesti siitä, että on yritetty tuoda joukkoliikennettä näihin autokaavoihin, mutta hänen mielestään sitä ei kannata yrittää, sillä se tulee vain turhan kalliiksi. On parempi antaa niiden alueiden olla autojen aluetta ja keskittyä joukkoliikenteessä sinne, missä sille on elinvoimaiset edellytykset.

Tampereella on TTY:ssä Anssi Joutsiniemi tehnyt ansiokasta työtä kaupunkirakenteen ja liikenteen parissa. Siellä on luotu esimerkiksi liikenneverkon saavutettavuutta analysoiva menetelmä, joka osoittaa karttakuvalla, mitkä paikat ovat saavutettavissa eri matka-ajan arvoilla. Näissä kuvissa joukkoliikenne- ja autokaupunkirakenne erottuvat hyvin selvästi. Joukkoliikennekaupungissa vallitsee tasainen saavutettavuus, autokaupungin hierarkinen liikenneverkko tuottaa harvoja pistemäisiä saavutettavuuskeskittymiä.

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Alueilla, joilla väestö ja talous kasvaa, ei jää tyhjiä asuntoja, lukuunottamatta asuinkelvottomia asuntoja.

Tämä on totta, mutta ei oikeuta elementtikauden rakentamisideologiaan tehdä asuntoja mahdollisimman huonosti ja halvalla.

Hyviä esimerkkejä alkaa syntyä, kun nykyään jopa Espoo ja Vantaa joutuvat kilpailemaan kehyskuntien kanssa. Ensimmäisenä tulevat mieleen Kartanonkoski, Säterinmetsä ja Leppävaaran tiivismatalakortteli. Eivät nämä mitenkään täydellisiä ole, mutta ne edustavat jotain muuta kuin metsälähiötä tai omakotipeltoa.

Tilastollisesti tällä uudella rakentamisella ei ole vielä merkitystä. Esim. Vaattovaaran ym. työn tulokset kertovat selkeästi, että tarjolla olleista kahdesta vaihtoehdosta (omakotipelto tai kerrostalolähiö) omakotipelto on se, mitä ihmiset haluavat. Silti en usko, että ei olisi ratkaisua, joka on parempi kuin kumpikin näistä. Myyjän markkinoilla ei vain ole tarvinnut tehdä mitään parempaa, eikä rakentajan ongelma ole enää se, mitä tapahtuu myydyn asunnon reaalihinnalle tulevaisuudessa.

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

Toisekseen: minkään uusien alueiden rakentamistehokkuus ei ole niin suuri, että tehokkuus nousisi niin, että saneeraus voisi olla taloudellisesti kannattavaa.

Itse asiassa me molemmat tiedämme, että tyypillinen elementtikauden lähiön rakennustehokkuus on vaatimaton (0,5-0,7) ja tiivisamatalalla päästään helposti parempaan (0,7-1,0). Silti kaupunkitilasta tulee viihtyisämpää, erityisesti jos liikenne perustuu vetovoimaiseen joukkoliikenteeseen, eikä tarvita autopaikkanormiksi 2 autoa taloutta kohden. Kysymyshän on oikeastaan siitä, että jätetään sovinnolla virkistysluonto laadukkaana rakentamisen ulkopuolelle eikä riutumaan korkeiden talojen ja pysäköintipaikkojen väliin.

Mutta en ennustanutkaan "aluesaneerausta" tapahtuvaksi tästä syystä, vaan markkinahinnan romahtamisen vuoksi. Tai liian suurten korjauskustannusten tullessa vastaan.

Sanoisin itse asiassa niin, että tuo synkkä ennuste voidaan toki välttää sillä, että ei kehitetä joukkoliikennettä eikä rakenneta uutta rakennuskantaa ja alueita entisiä paremmiksi. Siten markkinoille ei luoda vaihtoehtoja, joten huono asumisen taso käy edelleen kaupaksi. Mutta se merkitsee nykymenon jatkumista ja seudun hajaantumisen voimistuvaa lisääntymistä. Sillä jos kaupungissa ei voi asua kaupunkimaisesti olematta kyllin rikas ostaakseen asuntonsa keskustan niukoilta markkinoilta, valitaan toisiksi paras tarjolla oleva vaihtoehto, eli omakotipelto kehyskunnasta. Näin elää ja kukoistaa Nurmijärvi-ilmiö.

(Jatkuu seuraavassa viestissä...)

Alunperin kirjoittanut Mikko Laaksonen

On eri asia suunnitella mielekästä täydennysrakentamista tyhjille alueille, joutomaille tai lakkautetun teollisuuden tilalle kuin kaavailla laajamittaista kerrostalojen purkamista.

Olen samaa mieltä, mutta ajattelen asian ehkä toisin päin. Näyttää nimittäin siltä, että ainakin täällä Helsingissä näiden entisten teollisuusalueiden esirakentaminen tulee niin kalliiksi, että on halvempaa vaikka ostaa kokonainen lähiö hyvältä rakennusmaalta, purkaa se ja rakentaa sinne uudella kaavalla uudenlaisia asuntoja.

Tämä siis puhtaalla matematiikalla. Eli jos maaperän puhdistus, vaihto, stabilointi jne. maksaa enemmän kuin huonosti kaupuaksi käyvän alueen asuntojen hinta, kannattaa tietenkin ostaa vanhoja huonoja asuntoja purettavaksi, jos niitä saa halvemmalla. Tähän on toki korkea psykologinen kynnys. Ensinnä siksi, että sillä konstillahan ei synny yhtä paljon lisää kerrosalaa kaupungin rajojen sisälle. Toiseksi taasen samasta syystä, miksi metrorataa ei muuteta pikaraitiotieradaksi, vaikka se olisi halvempaa kuin jatkaa metrona. On vaikea myöntää, että tehdyt päätökset ja hankinnat ovat muuttuneet huonoiksi. Etenkin, jos itse on oltu niitä tekemässä.

Korostan nyt kuitenkin, että en väitä kaikkien elementtikauden lähiöiden olevan purkukunnossa. Vaan sitä, että on väärin sulkea kategorisesti pois kerrostalojen purkaminen ja aluesaneeraus. En väitä sitäkään, että juuri nyt pitää ryhtyä siihen, vaan sitä, että todennäköisesti se on edessä, ehkä 10-20 vuoden aikajänteellä. Ja siksi on typerää asennoitua niin kuin sitä ei varmasti koskaan tapahtuisi. Yksi esimerkki tästä asennoitumisesta on viime viikolla uutisoitu Kemijärven kerrostalojen purku. Pari vuotta sitten taloja oli korjattu 0,6 miljoonalla, jotta niihin olisi saatu asukkaita. Ei saatu, ja nyt remontoidut talot purettiin. Kemijärvi ei ole kasvukeskus, mutta myös kasvukeskuksissa on alueita, jotka ovat vähemmän suosittuja kuin toiset.

Antero