"Ratikka 2022" by vristo

vristo

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
4,087
Aloitin tässä omaksi huvikseni/ilokseni Helsingin ja sen seudun raitioliikenteen uudelleenrationalisoinnin.

Lähtökohtia ovat muun muassa se, että Länsimetro on jo toteutettu kokonaisuudessaan, mutta raitioliikenteen kehittäminen on otettu vakavasti, kun on huomattu sen hyödyt ja edut. Metro ei ole enää kilpailija, vaan "yhteistyökumppani". Keskustan bussilinjat muutetaan kaupunkiraideliikenteeksi ja pyritään mahdollisimman kattavaan, mutta samalla järkevään liikenneverkkoon. Bussilinjojen kehittämistäkään ei ole unohdettu, vaan mm. Itä- ja Länsi-Pakilasta tullaan edelleen busseilla keskustaan, mutta ne linjat on toteutetaan siten, että ratikka on Mäkelänkadulla priorisoitu ykkös-joukkoliikennevälineeksi. Miten se toteutetaan selviää tämän viestiketjun kasvun aikana, kun ideani kehittyvät ja muotoutuvat.


Ensimmäinen linjapakettini on tämä Laajasalon sekä siihen sidoksissa olevat linjat.
Linjapaketti1 sanoi:
2: Stansvik (Kruunuvuori) - Kruunuvuorenranta - tunneli/silta - Katajanokka terminaali - Aleksi - Mikonkatu - Kaivokatu - Simonkatu - Kamppi - Ruoholahti - Jätkäsaari

4: Katajanokka (nykyinen päätepys.) - Aleksi - Mansku - Paciuksenkatu - Munkkiniemi

5: Yliskylä - Kruunuvuorenranta - tunneli/silta - Katajanokka terminaali - Aleksi - Mansku - Paciuksenkatu - Huopalahdentie - Munkkivuori - Tali - Pajamäki (vaihtoyhteys Jokeriin)

10: Reiherintie - Kruunuvuorenranta - tunneli/silta - Katajanokka terminaali - Aleksi - Mansku - Pikku-Huopalahti - Haaga - Huopalahden as.

Perustelut näihin linjoihin on luettavissa tässä viestissä. Päätin muuttaa alunperin linjana 11 esittämäni vaihtoehdon linjaksi 2, koska ajattelin järkeistää raitioliikenteen käyttämiä linjanumeroita. Visiossani raitioliikenteelle on varattu linjanumerot h1-h19.; linjat h1-h13(tai h14, h15) olisivat kokopäiväisiä linjoja ja linjat(h14, h15) h16-h19 puolestaan ruuhka-ajan linjoja. En ole vielä tarkalleen päättänyt missä tuo raja kulkee.

-------------
Seuraava muutokseni koskee Helsingin "pyhiä raitiolinjoja" eli kiertolinjat 3B/T ja 7A/B. Niiden kierrot puretaan ja tilalle tulee kaksi raitiolinjaa 3 ja 7, joiden kumpikin päätepysäkki on samat, mutta kulkevat eri reittejä eivätkä olisi mahdollisia kiertoreittejä keskenään. Niiden muutokset ovat seuraavat:

Linjapaketti2 sanoi:
3: Eira - Olympiaterminaali - Kauppatori - Senaatintori - Aleksi - Mikonkatu - Kaivokatu - Simonkatu - Kamppi - Freda - Runeberginkatu - (uutta rataa vaikkapa Topeliuksenkatu - Nordenskoldinkatu) - Länsi-Pasila - Pasilan as.

7: Pasilan as. - Itä-Pasila - Mäkelänkatu - Sturenkatu - Läntinen Brahenkatu - Helsinginkatu - Kaarlenkatu - Porthaninkatu - Hakaniemi - Kaivokatu - Simonkatu - Kamppi - Freda (uutta rataa väli Kamppi - Bulevardi) - Laivurinkatu - Eira

Näinollen h3 on "Kampin/Töölön-linja" ja h7 puolestaan "Hakaniemen/Kallion-linja". Eiran puolen päätepysäkkiä vielä haen, mutta kaksi vahvaa on ehdolla. Joko lenkki Olympiaterminaalin eteen tai sitten kummatkin linjoista ajavat Tehtaankatua Hernesaareen, jossa on päättärit ja sosiaalitilat. Toinen päättäri on Pasilan asemalla, jonka eteen tulee pienehkö ratikkaterminaali (joku muukin linja voi käyttää sitä). Pasilat yhdistävä silta on visiossani pyhitetty kokonaan joukkoliikenteen käyttöön.

Tässä nyt alkuun muutama pohdinnan aihe ja lisää tulee, kunhan mietitään. Kiinnostavia aiheita ovat mm. linja h1, linjat h6 ja h8. Entäs h9? Se ajaa mielestäni Kapteenipuistikon ja Ilmalan aseman väliä, mutta miten? Hakaniemi-Linjat-Alppilako? Entäs ratikkaliikenne reitillä Liisankatu-Snellmanninkatu?

Pohdinta jatkuu lähipäivinä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Raitiolinja 9 sanoi:
9: Kapteeninpuistikko - Korkeavuorenkatu - Kolmikulma - Erottaja - Aleksi - Kaivokatu - Kaisaniemi - Hakaniemi - Porthaninkatu - Kaarlenkatu - Hesari - Flemari - Aleksis Kivenkatu - Teollisuuskatu - Jämsänkatu - Itä-Pasila - Pasilan as. - Länsi-Pasila - Ilmala - Ilmala as.

Siinä ysin reitti "Ratikka 2022"-visiossani eli lähes se suunniteltu. Se onkin varsin hyvä reitti ja korvaa bussilinja h17 täysin.

Vai olisiko sittenkin Kallion liikennetarjonta tuolloin liian laajaa, kun linja h7:kin menisi sieltä? Mikä linja voisi tosiaan korvata nykyisen h23:sen reittia Alppilassa ja Linjoilla? Seiska voisi tulla puolestaan liian muktikkaaksi, jos se pistäisi kiertamään sieltäkin.

-------------

Linjojen h1 päätepysäkki on Oulunkylän asemalla (Käpylän aseman kautta)ja h6 Viikissä, joissa kummallakin on vaihtoyhteys Jokeriin (visiossani raide-Jokeri). Toista päättäriä ja niiden reittiä haetaan vielä. Kummankin pitäisi olla kilpailukykyisiä nykyisiin bussilinjoihin nähden.

Jospa olisikin niin, että Itä- ja Länsi-Pakiloiden nykyisten bussilinjojen reitit muuttisivat.

h64:nykyinen reitti, mutta Käpylän aukion kautta ja sieltä alkaen: Käpyläntie - Koskelantie - Mäkelänkatu - Sturenkatu - Helsinginkatu - Mansku - Elielinaukio

h66: nykyinen reitti, mutta Mäkelankadulta alkaen: Koskelantie - Ratapihatie - Pasilan as. - Savonkatu - Nordenskodinkatu - Mansku - Elielinaukio.

Elielinaukiota ja sinne päättyviä bussilinjoja on järjestelty uudelleen ja mm. Espoosta tulevat nykyiset seutulinjat on muutettu liityntälinjoiksi Leppävaaraan.

Raitiolinjan h1 reitti voisi siis olla vaikkapa Kolmikulma - Mansku - Kaisaniemi - Hämeentie - Mäkelänkatu - Pohjolantie - Käpylänaukio - Käpylä as - Oulunkylä as. Ja tulevaisuudessa, jos rahoitusta riittää voidaan linja h64 korvata raitiolinjalla kokonaisuudessaan ;).

-------------

Helsingin keskustassa on visioni mukaan toteutunut autoton kävelykeskusta ja "Car-Free-Zone" ulottuu säteellä Erottaja - Espa - Kauppatori - Senaatintori - Kaisaniemi - Vilhonvuori - Rautatientori - Elielinaukio - Eduskuntatalo - Kamppi - Simonkatu - Mansku. Kokemukset ovat myonteisiä kaikinpuolin ja joitain laajennuksia on suunnitteilla. Joukkoliikenneväyliä kantakaupungissa ovat ainakin Freda (samansuuntainen Albertinkatu vastaavasti auto- ja paikotuskatu) ja Bulevardi. Mansku, Kaivokatu, Keskuskatu, Aleksi, Mikonkatu, Simonkatu, UKK:n katu, Postikatu, Asema-Aukio ovat täysin kevyen liikenteen aluetta, jossa sallitaan ainostaan raitioliikenne tuon lisäksi. Tuon alueen kaikki huolto yms. tapahtuu nytkin rakenteilla olevien huoltotunnelien kautta. Rautatientorin bussiterminaali on poistunut ja Elielinaukio toimii nyt jäljellä olevien bussilinjojen terminaalina.

Kehäradalla kulkevat kaupunkijunat ovat korvanneet lentokentän suorat bussilinjat ja Pisararata on jo toteutettu tai rakenteilla. Töölön metron ristiriitaisuus sen kanssa on huomattu ja Pisaran reitti on nyt Pasila - Meilahti - Kamppi - Espa - Hakaniemi - Pasila (eli "Töölön metro"). Nykyaikaiset metronkaltaiset sähkömoottorijunat (esim. Flirtit) liikennöivat siinä ja jokunen Sm2-yksikkokin on elossa vielä, mutta uudella kokoonpanolla, joka on moottorivaunu+osittain matalalattiaiseksi muutettu välivaunu (ex-ohjausvaunu)+moottorivaunu. Lähijunaliikenne on kilpailutettu ja sitä liikennöi nyt Helsingin Metroliikenne Oy (saksalaisen DB AG:n tytäryhtiö), joka liikennöi myos varsinaisia metrolinjoja Kivenlahti - Itäkeskus - Vuosaaren satama ja Tapiola - Itäkeskus - Mellunmäki - Söderkulla. Metrokalusto on modernisoitu ja on nyt aikaisempaa joustavampaa eli kykenee jyrkempiin kaarresäteisiin. M100-junia ajaa vielä ruuhkalähtöjä väleillä Kamppi-Mellunmäki ja Kamppi-Vuosaari. M200-sarja on myyty kokonaisuudessaan Osloon (sorry fanit ;)), jossa metrovaunujen ulottuma on samaa luokkaa Helsingin metron kanssa. Automaatiosta on luovuttu, sillä tarjouskilpailussa ei lopulta löytynyt yhtään varteenotettavaa ja luotettavaa ratkaisua. Lisäksi muualta kantautuneet huonot kokemukset automaattimetrosta peräännyttivät päättäjät.

Nämä ovat siis vain minun visioitani, eikä niistä tarvitse stressata sen enempää. Mutta, jos joku niista saa ideoita omiin visioihinsa niin hieno homma, siitä vaan. Mina lupaan tulla auttamaan :).

Visiointini jatkuu myöhemmin ja yritän näyttää sen vähintään kartallakin jossain vaihessa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tuosta Pisara-rata-visiostani jäi epähuomiossa yksi asema pois eli linjaus olisi: Pasila-Meilahti(käytännännössä Töölön Tulli)-Töölö(Töölön tori)-Kamppi (Kampin metroaseman 2.tilavaraus)-Espa-Hakaniemi(Hakaniemen metroaseman 2.tilavaraus)-Pasila.

------------

Mietiskelin vielä noita pohjoisen suunnan bussilinjoja ja mieleeni tuli ajatuksia. Onko tuo ehdottamani linjaus hyvä vai pitäisikö esim. Länsi-Pakilan linjojen tulla vielä reittiä Mäkelänkatu-Hämeentie? Voi olla kohtuutonta kierrättää matkustajia Töölön kautta. Lisäksi yölinjastojen liikennöinti voisi olla ongelmallista. Niillä pitää olla päätepiste aivan keskustessa (myös Itä-Helsingin yölinjat).

Eli reitit voisivat olla:

h66 ja h67:nykyiset reitit aina Kaisaniemeen saakka, josta uusi bussiväylä Kaisaniemenrannan kautta Eilelinaukiolle. Rakennetaan lyhyt tunneli radan ali, jonka kautta päästään Elieinaukiolle. Tällaisen reitin vaikutus voi olla psykologinen: suorat bussit linjat ko. alueelta säilyvät, mutta uuden reittivalinnan ansiosta ratikka h1 säilyy ykkösvaihtoehtona mm. Rautatietorille, joka kuitenkin vapautuu bussiliikenteen pääteterminaalin asemasta. Länsi-Pakilan ja Tuomarilan suunnilla varaudutaan raideliikenteen laajentamisen mahdollisuuteen jossain tulevaisuudessa.

Linja h63 säilyy ennallaan tai sen muutokset liittyvät Pirkkola, Hakuninmaan Hämeenlinnanväylän, Haagan, Lassilan ja Kannelmäen linjojen muutoksiin.

h64: päätetään joko Pohjolanaukiolle Käpylään (Käpylän aseman kautta), Hakaniemeen tai ajetaan ehdottamaani reittiä Mäkelankadulta-Koskelantie-Ratapihatie-Pasilan as.-Savonkatu-Nordenskodinkatu-Mansku-Elielinaukio.
Linja h1 liikennöi siis Oulunkylän asemalle saakka ja kun linja mahdollisesti jatkuu tulevaisuudessa aina linjan h64 loppuun saakka lakkautetaan ko. bussilinja tarpeettomana.

h69: nykyisellään.

--------------

Veräjämäen, Koskelan suunnat sekä Kätilöopiston lenkki ovat "ankaran" pohdiskelun kohteena. Raitioliikenne vaiko bussi edelleen. Selvää on, että bussilinja h55 on tarkoitus korvata raitiolinjalla, mutta entä h65 (linjan h65A on jo länsimetron sekä muiden Lauttasaaren joukkoliikenneratkaisujen myötä lopetettu).

--------------

Espoon suunnan seutulinjoista linjat 194(A), 195(A) Elielinaukiolle sekä linja 205 Kamppiin ovat visiossani jotakuinkin nykyisellään. Ainoastaan Turuntien suunnan seutulinjat on muutettu Leppävaaran liintyntälinjoiksi; Pisara-rata luo riittävän tehokkaan yhteyden keskustaan.

--------------

Linjat h39 ja h45 ovat kovasti kriittinen paikka: päätetäänkö jollekin kaupunkiradan asemalle (Pitäjänmäki, Huopalahti, Meilahti) vaiko vielä suoraan Kamppiin. Yksi ideani olisi nykyisen h14 ja h39 yhdistäminen: ko. linjaa ajetaan teli-tai nivelbusseilla aina Eiraan saakka. Kun Freda on molempiin suuntiin liikennöitävä joukkoliikenneväylä tämä voisi olla taloudellisesti ja matkustajien kannalta varsin hyvä ratkaisu.

Linja h39 siis: Eira (Laivurinkatu)-Freda-Kamppi-Runeberginkatu-Töölön Tori-Topeliuksenkatu-Haartmaninkatu-Tukholmankatu-Paciuksenkatu-Huopalahdentie-Vanha Viertotie-Pitäjänmäentie-Pitäjänmäen as.-Konalantie-nykyinen retti.

h45: päätetään jollekin kaupunkiradan asemalle tai ajetaan nykyistä reittiä Kamppin, jolloin turvataan yhteys Kampista Töölön kautta Mannerheimintielle ja edelleen Vihdintielle. Luonnollisesti ajetaan reitin verralla olevien kaupunkiradan asemien kautta (kuten h39:kin).

----------------

Kommentteja?
 
Viimeksi muokattu:
Monella tapaa mielenkiintoiset suunnitelmat! En varmaan osaisi itse tehdä juurikaan parempia. Ja harrastusmielessä on "lupa" periaatteessa tehdä sellaista, mikä nyt vain tuntuu kivalta. Oikeiden suunnittelijoiden pitää sitten ottaa huomioon kaikki realiteetit poliittista ilmastoa myöten. Täällä harrastuspalstalla vastaansa voi saada korkeintaan muutaman kriittisen harratajakolleegan... :)
 

Vaikka en ole millään tavalla oikeastaan raitiovaunuharrastaja, on nuo suunnitelmat kuitenkin ihan asjanmukaisia. Ja täysin harrastuksellisia. Mikä on tällä foorumilla tänä päivänä erittäin mukavaa luettavaa kun normaalisti joka tuutista tulee samaa tavaraa ja sekin vielä pilataan kun joku politiikkaa sinne mukaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Oikeastaan mukava "puhdetyöni" on jo paisunut sellaisiin mittoihin, että uudelleennimeän projektini "Visio 2025":ksi. Homma näet ei koske enää pelkästään ratikkaliikennettä vaan mukaan on tulleet muutkin joukkoliikennemuodot. Kyse on siis kokonaisvaltaisesta liikennevisiosta Helsing aluella.

Lähtökohtia ovat mm. nuo edellämainitut asiat eli kävely-/joukkoliikennekeskustan toteutuminen. Keskustatunnelin kohtaloa en ole vielä ratkaissut tai mitä sen tilalle tulisi. Myös muut autoliikenneväylien muutokset/parannukset ovat aika avoimia, mutta on selvää, että ainakin Kehäteiden kohdalla on toteutunut joitain perustavaa laatua olevia uudistuksia( esim. Kehä II:sen jatkaminen). Samaten Hakamaentie on nyt kaupunkimoottoritie Kehä 0.

Mutta sitten asiaan. Tässä raskaan raideliikenteen runkoverkko ja sen linjat ("työnimiä") visioni mukaan:

Visio 2025 sanoi:
Raskas raideliikenne

Kaupunkiradan linjat:
E/N Kauklahti - Espoo - Tuomarila - Koivuhovi - Kauniainen - Kera - Kilo - Mäkkylä - Pitäjänmäki - Huopalahti - Pasila - Meilahti - Töölö - Kamppi - Esplanadi - Hakaniemi - Pasila - Malmi - Puistola - Tikkurila - Hiekkaharju - Rekola - Koivukylä - Korso - Savio - Kerava
N/E Kerava - Savio - Korso - Rekola - Koivukylä - Hiekkaharju - Tikkurila - Puistola - Malmi - Pasila - Hakaniemi - Esplanadi - Kamppi - Töölö - Meilahti - Pasila - Huopalahti - Pitäjänmäki - Mäkkylä - Kilo - Kera - Koivuhovi - Kauniainen - Tuomarila - Espoo - Kauklahti

M/K Kerava - Leinelä - Ruskeasanta - Lentoasema - Aviapolis - Viinikkala - Kivistö - Petas - Vehkala - Vantaankoski - Martinlaakso - Louhela - Myyrmäki - Malminkartano - Kannelmäki - Pohjois-Haaga - Huopalahti - Pasila - Meilahti - Töölö - Kamppi - Esplanadi - Hakaniemi - Pasila - Tikkurila - Kerava
K/M Kerava - Tikkurila - Pasila - Hakaniemi - Esplanadi - Kamppi - Töölö - Meilahti - Pasila - Huopalahti - Pohjois-Haaga - Kannelmäki - Malminkartano - Myyrmäki - Louhela - Martinlaakso - Vantaankoski - Vehkala - Petas - Kivistö - Viinikkala - Aviapolis - Lentoasema - Ruskeasanta - Leinelä - Kerava

KX(Express) Kamppi - Esplanadi - Hakaniemi - Pasila - Malmi - Tikkurila - Kerava - Lentoasema - Aviapolis (voisi lähteä vaihtoehtoisesti Helsingin rautatieasemaltakin, jolloin varsinaiset Pisara-radan kaupunkijunat eivät olisi sen tiellä)

Metrolinjat:
1 Kivenlahti - Espoonlahti - Suokka - Suomenoja - Matinkylä - Niittykumpu - Tapiola - Otaniemi - Keilaniemi - Koivusaari - Lauttasaari - Ruoholahti - Kamppi - Rautatientori - Kaisaniemi - Hakaniemi - Sörnäinen - Kalasatama - Kulosaari - Herttoniemi - Siilitie - Itäkeskus - Puotila - Rastila - Vuosaari - Vuosaaren satama
1E Kamppi - Rautatientori - Kaisaniemi - Hakaniemi - Sörnäinen - Kalasatama - Kulosaari - Herttoniemi - Siilitie - Roihupelto - Itäkeskus - Myllypuro - Kivikko - Kontula - Mellunmäki (liikennöidään ruuhkasuuntaan)

2 Tapiola - Otaniemi - Keilaniemi - Koivusaari - Lauttasaari - Ruoholahti - Kamppi - Rautatientori - Kaisaniemi - Hakaniemi - Sörnäinen - Kalasatama - Kulosaari - Herttoniemi - Siilitie - Roihupelto - Itäkeskus - Myllypuro - Kivikko - Kontula - Mellunmäki - Länsimäki - Itäsalmi
2E Kamppi - Rautatientori - Kaisaniemi - Hakaniemi - Sörnäinen - Kalasatama - Kulosaari - Herttoniemi - Siilitie - Roihupelto - Itäkeskus - Puotila - Rastila - Vuosaari (liikennöidään ruuhkasuuntaan)

Liikennoi Helsingin Metropoliliikenne Oy AG (saksalaisen DB AG:n tytäryhtiö)

Kyseessä on siis täysin oma visioni eikä ole tarkoitettu painostamaan tms. ketään. Ihan oma huvi ;). (nimim. "Onpahan joutaville jotakin")
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
M/K Kerava - Leinelä - Ruskeasanta - Lentoasema - Aviapolis - Viinikkala - Kivistö - Petas - Vehkala - Vantaankoski - Martinlaakso - Louhela - Myyrmäki - Malminkartano - Kannelmäki - Pohjois-Haaga - Huopalahti - Pasila - Meilahti - Töölö - Kamppi - Esplanadi - Hakaniemi - Pasila - Tikkurila - Kerava
K/M Kerava - Tikkurila - Pasila - Hakaniemi - Esplanadi - Kamppi - Töölö - Meilahti - Pasila - Huopalahti - Pohjois-Haaga - Kannelmäki - Malminkartano - Myyrmäki - Louhela - Martinlaakso - Vantaankoski - Vehkala - Petas - Kivistö - Viinikkala - Aviapolis - Lentoasema - Ruskeasanta - Leinelä - Kerava

KX(Express) Kamppi - Esplanadi - Hakaniemi - Pasila - Malmi - Tikkurila - Kerava - Lentoasema - Aviapolis (voisi lähteä vaihtoehtoisesti Helsingin rautatieasemaltakin, jolloin varsinaiset Pisara-radan kaupunkijunat eivät olisi sen tiellä)
Tässä jäi minua hiukan ihmetyttämään tuo Kehäradan(Marjaradan) reitistö. Yleisestihän on kaavailtu, että Kehäradan myötä saadaan junayhteys Tikkurilan ja Lentoaseman välille ja lakkautettua osin myös linjaa 61, mutta oletko sinä kaavaillut jotain erityistä Tikkurilan ja Lentoaseman välisen yhteyden pääkulkuvälineeksi.

Tuossa suunnittelemassa reitistössä kun ei ole Kehärataa hyödynnetty Tikkurilan ja Lentoaseman väliseen nopeaan junayhteyteen. Toki on hyvä, että Keravan ja Lentoaseman välille saataisiin M/K-junien avulla uusia yhteyksiä mutta tuon KX-Expressin reitti lievästi sanottuna pohdituttaa - ensin Helsingistä Keravalle, josta takaisin vähän matkaa ja sitten lentoasemalle?? Ja tuo KX-Express näyttäisi olevan ainoa junayhteys Tikkurilasta lentoasemalle.

Ainoastaan Turuntien suunnan seutulinjat on muutettu Leppävaaran liintyntälinjoiksi; Pisara-rata luo riittävän tehokkaan yhteyden keskustaan

Hmm, pitäisikö Ruskeasuolta Viherlaaksoon matkustaessa vaihtaa kulkuvälinettä kaksi kertaa nykyisen vaihdottoman yhteyden sijasta? Siis ensin ratikalla tai bussilla Jokerille, jolla Leppävaaran, jossa taas vaihto liityntäbussiin.

Kokonaisuudessaan projektisi vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja linjastorungon myötä olisi varmasti helppo ryhtyä suunnittelemaan myös uusia liityntälinjoja yms. Itse pidän myös koko PK-seudun kattavista joukkoliikennesuunnitelmista ja tarkoitus olisi joskus suunnitella koko PK-seudun tulevaisuuden linjasto, johon liitettynä myös Järvenpää, Tuusula, Sipoo ym.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Itse pidän myös koko PK-seudun kattavista joukkoliikennesuunnitelmista ja tarkoitus olisi joskus suunnitella koko PK-seudun tulevaisuuden linjasto, johon liitettynä myös Järvenpää, Tuusula, Sipoo ym.
Sitten ei muuta kuin mukaan Greater Helsinki vison -kilpailuun. Siellä tällaista(kin) tarvitaan. Siis hyvää liikennesuunnittelua, mutta vähän siinä tarvii suunnitella maankäyttöä muutenkin.

Antero
 
Oikeastaan mukava "puhdetyöni" on jo paisunut sellaisiin mittoihin, että uudelleennimeän projektini "Visio 2025":ksi...")

JT sanoi:
Tässä jäi minua hiukan ihmetyttämään tuo Kehäradan(Marjaradan) reitistö.
Moka oikolukuvaiheessa ;)! Eli tuon linjauksen piti olla piti olla M/K ja K/M-junien osalta (kuten Kehäradan suunnitelmassa):

M/K Tikkurila - Leinelä - Ruskeasanta - Lentoasema - Aviapolis - Viinikkala - Kivistö - Petas - Vehkala - Vantaankoski - Martinlaakso - Louhela - Myyrmäki - Malminkartano - Kannelmäki - Pohjois-Haaga - Huopalahti - Pasila - Meilahti - Töölö - Kamppi - Esplanadi - Hakaniemi - Pasila - Tikkurila
K/M Tikkurila - Pasila - Hakaniemi - Esplanadi - Kamppi - Töölö - Meilahti - Pasila - Huopalahti - Pohjois-Haaga - Kannelmäki - Malminkartano - Myyrmäki - Louhela - Martinlaakso - Vantaankoski - Vehkala - Petas - Kivistö - Viinikkala - Aviapolis - Lentoasema - Ruskeasanta - Leinelä - Tikkurila

Ja lentokenttän pikayhteyden osalta myös muutos:
Tunnuksen KX muutin selkeämmäksi AirportXpressiksi, jonka linjaus olisi siis: Rautatieasema - Pasila - Malmi - Tikkurila - Lentoasema - Aviapolis

-----------------

Sitten vielä lähijunaliikenteestä yleensä.

Nykyiset lähijunayhtydet Karjaalta, Riihimäeltä ja Lahdesta ovat jotakuinkin ennallaan. Nekin yhteydet on nyt viimein kilpailutettu ja liikenne on tihentynyt(vrt. Saksan Regionalbahn). Myös kalustopuolelle on satsattu ja nykyisen Sm4-sarjan lisäksi on käytössä myös uudempaa tasokasta kalustoa. Kaikkien noiden junien pääteasema on edelleen Helsingin rautatieasema, jonka kapasitettiongelmat on Pisara-radan myötä helpottuneet huomattavasti.

-----------------

Toisin sanoen raskas raideliikenne pääkaupunkiseudulla ja sen ympäristössä on hyvissä uomissa: menipä matkustaja varsinaisella metrolla, kaupunkiradanjunalla tai ns. RE-junalla voi hän olettaa saavansa tasokasta palvelua. Itseasiassa tavallinen matkustaja ei juurikaan huomaa tuota eroa (no, metrossa ei ole vessaa), mikä onkin ns. "villakoiran ydin" ko. palvelun imagossa ja tuottamisessa.

-----------------

Visiointi jatkuu jälleen lähipäivinä. Kokoan koko visioni nettiin jossainvaiheessa ja suunnittelin tekeväni myös vaihtoehtoiset visiot, joissa kussakin on oma painotuksensa. Tämä nyt työ alla oleva voisi olla "Suuri raideliikenne-konsensus". Muita vertailevia vaihtoehtoja voisi puolestaan olla "Jos kerran metro = raitiovaunu (ja päinvastoin), niin miksei sitten nimenomaan metro"-visio. Myös "Bussiliikenteessä on edelleen voimaa"-vaihtoehto täytyy tutkia.

Siinähän sitä puhdetta riittää sitten.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ratikkavisioiden puminen jatkuu.

Sanokaas hyviä ideoita. Tilanne on siis se, että Freda ja Bulevardi ovat joukkoliikennekatuja (onko realistista Bulen kohdalla?). Aivan keskusta on siis myös vapaa henkilöautoista, joten nykyisten autokatujen kaistat liikennejakajat, tms. ovat menettäneet merkityksensä. Tämä antaa vapauksia mm. joukkoliikenneväylien eli tässä tapauksessa ratikkaratojen sijoittelussa. Pysäkkien suunnittelu, niiden sijoittelu sekä järkevien vaihtoyhteyksien luominen on ensiarvoisen merkityksellistä ja tärkeää.

Itse olen kaavaillut seuraavaa muutosta Mannerheimintielle:

Koska olen suunnitellut Laajasalosta ja Katajanokalta Aleksia pitkin tulevat linjat yhdeksi kokonaisuudeksi ja nostanut paketin prioriteettia koko linjauksen osalta päätin, että juuri näillä linjoilla siirrytään ensimmäisenä kaksisuuntakalustoon. Niinpä Aleksilta Manskulle Kolmen Sepän aukion kohdalla tuleva ratalinjaus muutetaan kulkemaan entisen, 70-luvulla käytössä olleen linjauksen mukaan eli ko. patsaan pohjoispuolelta. Myös nykyinen ratayhteys jää käyttöön (varalle tms.). Bulevardilta ja Erottajanmäeltä tuleva ratalinjaus kulkee visioni mukaan Manskun keskellä nykyisellä väylällään, kun taas Aleksilta tulevat raiteet sijoitetaan niiden viereen ulkolaidoille. Kun Aleksilta tulevilla linjoilla on käytössä kaksisuuntakalustoa ja Erottajalta tulevilla vielä tässä vaiheessa vanhempaa yksisuuntakalustoa voidaan vaihtoyhteys noiden linjojen välillä järjestää kätevästi. Aleksin linjat (h4,h5 ja h10) jatkavat Manskua eteenpäin ja Erottajan suunnalta tulevat puolestaan jatkavat (tässä vaiheessa suunnittelua linjat h1, h6 ja h9) Kaivokadulle Rautatientorin sekä Kaisaniemen suuntaan. Radat ovat siis lomittain Manskulla Foorumin kohdalla ja ko. pysäkillä kaksisuuntavaunu avaa kulkusuunnassa vasemman puoleiset ovet ja yksisuuntavaunu toimii perinteiseen tapaan; pysäkkikoroke on ratojen välissä ja linjan vaihto tapahtuu siis erittäin kätevästi. Kun kaksisuuntavaunujen määrä lisääntyy ja ne syrjäyttävät nykyiset yksisuuntavaunut lopullisesti, ei ko. pysäkin funktio muutu siitä huolimatta. Myös ko. alueen pituus antaa mahdollisuuden rakentaa tämän esimerkiksi juuri Forumiksi nimetty pysäkki uutta pidempää kalustoa tai niiden yhdistelmäjunia varten. Sijainti on ihanteellinen ja korvaa entiset Stockmannin ja Lasipalatsin pysäkit. Raitiovaunukuljettajia varten rataan ja pysäkkiin merkitään erityiset pysäytyspaikat esim. metroasemien tapaan (pitkäjuna, lyhytjuna tms.). Tämä käytäntö otetaan muutenkin käyttöön raitioliikenteessä.

Myös Aleksilta Mikonkadulle ja edelleen Kaivokadulle Kampin kautta Ruoholahteen sekä Jätkäsaareen ajavalla linjalla h2 (Stansvikistä) voidaan käyttä samaa kaksisuuntakalustoa. Kampin, Ruoholahden sekä Jätkäsaaren uudisradat sekä niiden pysäkit voidaan rakentaa tätä funktiota silmälläpitäen.

Eräs kriiitinen kohta visioni ratikkaliikenteessä on risteys Mansku-Kaivokatu-Simonkatu. Siitä kulkisivat Manskun suuntaan linjat h4, h5 ja h10. Manskulta Kaivokadulle kääntyisivät linjat h1, h6 ja h9. Simonkadulta Mannerheimintien poikki Kaivokadulle menisivät linjat h2, h3 ja h7. Kysymykseni kuuluukin: riittääkö välityskyky ko. risteyksessä ja mm. Kaivokadulla? Myös Kaivokadulle voitaisiin rakentaa kiskot ja pysäkkialueet (kun autoliikenne ei ole enää esteenä) em. Forumin pysäkin tapaan ja Mikonkadulle kääntyvät linjat (h2 ja h3) olisivat omana ryhmänään sekä Kaisaniemen ja Hakaniemen suuntaan jatkavat (h1, h6, h7 ja h9) omanaan. Riittääkö retin Kaisaniemi-Pitkäsilta-Hakaniemi välityskyky neljälle linjalle. Mistä vaihtoehtoisia reittejä?


Yleiseksi vuoroväliksi olen kaavaillut kaikilla ratikkalinjoille arkisin 10 min ja iltaisin sekä pyhäisin 15 min.
 
Viimeksi muokattu:
Vieläkin jäi "oikolukuvirhe" (muutama aika olennainen asema jäi puuttumaan). Oikeat reitit on siis:

M/K Tikkurila - Leinelä - Ruskeasanta - Lentoasema - Aviapolis - Viinikkala - Kivistö - Petas - Vehkala - Vantaankoski - Martinlaakso - Louhela - Myyrmäki - Malminkartano - Kannelmäki - Pohjois-Haaga - Huopalahti - Pasila - Meilahti - Töölö - Kamppi - Esplanadi - Hakaniemi - Pasila - Oulunkylä - Malmi - Puistola - Tikkurila

K/M Tikkurila - Puistola - Malmi - Oulunkylä - Pasila - Hakaniemi - Esplanadi - Kamppi - Töölö - Meilahti - Pasila - Huopalahti - Pohjois-Haaga - Kannelmäki - Malminkartano - Myyrmäki - Louhela - Martinlaakso - Vantaankoski - Vehkala - Petas - Kivistö - Viinikkala - Aviapolis - Lentoasema - Ruskeasanta - Leinelä - Tikkurila
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Muita vertailevia vaihtoehtoja voisi puolestaan olla "Jos kerran metro = raitiovaunu (ja päinvastoin), niin miksei sitten nimenomaan metro"-visio.
Tässä tämä visio oikeastaan lyhykäisyydessään.

Muutetaan parhaimmat ja kuormitetuimmat ratikkalinjat maanalaisiksi metrolinjoiksi. Laajasalo-Katajanokka-Espa-Kamppi-Etu-Töölö-Töölö-Meilahti ja sieltä haarat Munkkivuoreen sekä Huopalahden suuntaan. Munkkiniemi voidaan hoitaa liityntäbussilla. Kolmas metrolinja kulkee suunnassa Hernesaari-Keskusta (vaikkapa RT-Hakaniemi)-Pasila-Käpylä ja sieltä haarat Viikkiin, Maunulaan ja lentoasemalle. Sitten vielä poikittaislinjaus Meilahti-Pasila-Sörnäinen. Myös Jokeri voisi olla oikeastaan metrolinja. Siinä meillä olisi varsin runsas ja kattava metroverkko, kun siihen sisällytetään lähijunat, nykyinenmetrolinja + Länsimetro ja idässä jatko Vuosaaren Satamaan sekä nykyisen Sipoon alueelle. Keskustan hitaat ja matkustajiaan menettävät "kiertoajelut" (3 ja 7) voidaan purkaa ja niiden matkustajat siirtää muihin joukkoliikennemuotoihin. Jäljelle jää linja h8, jonka liikennöinti yksistään ei ole kovin kannattavaa.

Perusteena tälle kaikelle taloudelliset perusteet, sillä metro on selvästi halvin ja myös suosituin joukkoliikenneväline Helsingissä. HKL:n mukaan kallein joukkoliikennemuoto matkustajakilometriä kohden on lauttaliikenne (0,75€/km), sitten tulee ratikka (0,40€), bussi (0,24€) ja halvin on metro (0,09€). Miksei sitten lisätä halvimman osuutta ja luopua kalleimmasta, kun kerran ovat lähes sama asia?

Lähijunat+metro+bussit= Helsingin seudun joukkoliikenne
 
Viimeksi muokattu:
Miksei sitten lisätä halvimman osuutta ja luopua kalleimmasta, kun kerran ovat lähes sama asia?

Siksi että se halvin on halvin vain jos sinne saadaan jostain matkustajia. Ja Helsingin asukasmäärillä niitä ei kertakaikkiaan ole.

Ei idässäkään ole tarpeeksi matkustajia "halvalle" metrolle, vaan niitä kuskataan kalliilla busseilla metroasemille, että jollain konstilla saadaan metrot täyteen.

Tilastoimalla asiat halutulla tavalla saadaan mikä vaan näyttämään kalliilta tai halvalta. Samojen tilastojen perusteella kannattaisi muuten lopettaa kaikki metro- ja bussiliikenne ja kuljettaa väki ratikalla, sillä se on selkeästi halvin. Ratikalla yhden matkustajan kuljettaminen kun maksaa palttiarallaa 60 senttiä, mutta bussilla yli euron. Ja entäs metrolla? No ei ainakaan vähemmän kuin spåralla, koska metromatkaan sisältyy se kallis liityntäbussikin ;)

Vakavammin: HKL:n kustannusraportin tilastotiedot ovat mielenkiintoisia, mutta niistä raportissa vedetyt johtopäätökset vähintäänkin omintakeisia. Ensi Raitiosta saatte lukea lisää :)

Ajatuksena tuo yllä esitetty on kyllä ihan mielenkiintoinen ja varmaan eräiden eläkeläisten mieleenkin ;D
 
Vakavammin: HKL:n kustannusraportin tilastotiedot ovat mielenkiintoisia, mutta niistä raportissa vedetyt johtopäätökset vähintäänkin omintakeisia. Ensi Raitiosta saatte lukea lisää :)
Ensi Raitio - kuten kaikki sen seuraajatkin siihen saakka kun tämän nimimerkin taustahenkilö on lehteä vetämässä - tulee olemaan teknis-historiallinen julkaisu samaan tapaan kuin edeltäjänsäkin. Lehteen tulee vastaanvanlainen katsaus raitioliikenteen laajentamissuunnitelmista kuin useassa aikaisemmassakin numerossa on julkaistu. Liikennepoliittiset kannanotot jäävät lehden ulkopuolelle tässäkin tapauksessa. Niille kannanotoille riittää tilaa mm. tällä foorumilla.

Omille liikennepoliittisille linjoilleen ei kannata hakea taustatukea SRS:stä tai sen julkaisuista.

Todettakoon, että vriston tuorein vaihtoehtoinen visio oli harvinaisen "raju". Se varmasti herätti intohimoja yhdessä jos toisessa. Maailman menoon kuuluu kaikenlaisten vaihtoehtojen esittäminen. Kaikki vaihtoehdot eivät aina ole miellyttäviä, eivätkä niiden perustelut.
 
Takaisin
Ylös