Elielinaukion bussiterminaali

Liittynyt
24 Lokakuu 2007
Viestit
2,238
Tiedotusvälineitä tarkkaan seuranneet tietävät että Elielinaukiolle mahdollisesti tulee muutoksia rakentamisen myötä. Osa terminaalista jäisi yhdessä vaihtoehdossa käyttöön. Yhdessä vaihtoehdossa kaikki linjat siirrettäisiin esim Kampin terminaaliin.

Tämän päivän Hesarissa sivuttiin asiaa ja joku loukkaantui siitä, kun ennen arkkitehtuurikilpailua otetaan kantaa.
Mutta jos säilytettäisiin terminaali nykyisellään. Päätös siitä tekisi arkkitehtuurikilpailun järjestämisen tarpeettomaksi.

Itse käytän termiinaalia ja olen tyytyväinen siihen. Ehkä jalankulkijoiden turvallisuutta suojateiden kohdalla voitaisiin parantaa. Voi onko olemassa jotain erityisiä syitä alueen rakentamiseen. Tässä ketjussa voidaan olla puolesta tai vastaan.
 
Olisi älytöntä siirtää linjoja Kamppiin. Nyt tämä on mainio vaihtopaikka Rautatientorille päättyvien linjojen kanssa samoin kuin junilta tuleville. Jossain oli taannoin juttua, että HSL:n mielestä Kamppi on niin lähellä, että sinne on helppo kulkea (ja raahata matkatavaroita). On samanlainen asia kuin pääpostin siirto Kasarmitorille.
 
Elielinaukio olisi toisaalta loistava paikka tulevien raitiolinjojen terminaaliksi. Saahan sen päälle toki silti rakentaa, eihän terminaalin ole mikään pakko olla laaja kenttä, kuten mm. Kampista tiedämme.
 
Kampin ylätaso pitää ottaa sitten uusiksi käyttöön. Ei riitä parkkipaikkoja kaikille busseille nytkään alaterminaalissa
 
Miten onnistuu nivelbusseilla ajaminen Kampin Terminaaliin? Nykyään purkulaitureistakin joutuu peruuttamaan ja taukopaikat ei ole mitotettu niveliä varten.
 
Miten onnistuu nivelbusseilla ajaminen Kampin Terminaaliin? Nykyään purkulaitureistakin joutuu peruuttamaan ja taukopaikat ei ole mitotettu niveliä varten.
Tietääkseni P. Tyllilä Linja 9 on joskus käynyt Kampin terminaalista "vakituisesti" linjalla 143, mutta en tiedä miten se pärjäsi siellä terminaalin sisällä.
 
Tietääkseni P. Tyllilä Linja 9 on joskus käynyt Kampin terminaalista "vakituisesti" linjalla 143, mutta en tiedä miten se pärjäsi siellä terminaalin sisällä.

Tuo P. Tyllilän nilvelbussi ajoi vain suunnassa Kampin terminaaliin. Siis vain jättölaituriin asti. Ei ollut aikataulun mukaisia lähtöjä terminaalista. Taukopaikat ei sovellut nivelille. Onhan toisaalta Elielinaukiolta ajettu ihan aikataulun mukaisia vuoroja nivelbussilla ainakin linjalla H43. Ei laiturista peruutus ei tuota ongelmia, muu infra kylläkin.
 
Tuo P. Tyllilän nilvelbussi ajoi vain suunnassa Kampin terminaaliin. Siis vain jättölaituriin asti. Ei ollut aikataulun mukaisia lähtöjä terminaalista.

Lakkojen aikaan on ajanut myös lähtöjä Kampista. Hyvin näytti onnistuvan, kun oli vähän liikennettä.
 
Ei laiturista peruutus ei tuota ongelmia, muu infra kylläkin.

Riippuu ihan siitä, millaista osaamista penkin ja ratin välistä löytyy. Sanoisin että valtaosalla HSL-liikennettä ajavista bussinkuljettajista nivelellä peruuttaminen tuottaisi ongelmia, ellei sitä erikseen harjoitella.
 
Riippuu ihan siitä, millaista osaamista penkin ja ratin välistä löytyy. Sanoisin että valtaosalla HSL-liikennettä ajavista bussinkuljettajista nivelellä peruuttaminen tuottaisi ongelmia, ellei sitä erikseen harjoitella.

En ole koskaan ajanut nivelellä, enkä lähtisi ajamaan nivelellä linjaa ilman kunnon perehdytystä ja harjoittelua
 
Bussiterminaalin voisi säilyttää, jos on linjoja mitä ajaa. Parin vuoden päästä sinne kuitenkin kulkee enää 40, 200, 300, 321, 345, 400 ja 431. Aika monella noista linjoista on omina palvelualueinaan seillaisia, joista on nopeampaa ottaa juna, jos on tulossa Rautatieasemalle asti. Eli niiden ajaminen Kamppiin olisi parempaa palvelua. Ja siinä vaiheessa kun Elielinaukiolla aloitettaisiin rakentaminen olisi Valimossakin vaihtoyhteydet ylivoimaisia verrattuna suoraan bussiin, jolloin linjoja joista on jotain hyötyä ajaa Rautatieaseman läheisyyteen Kampin sijasta on enää 40 ja 431. Riippuuen sitten mikä on linjastojärjestely Vihdintien ratikan aloitettua, Pitäjänmäen aseman - Haagan liikenneympyrän - Ruskeasuo väli saattaa tarvita jonkin suoran linjan, eli 200:n voisi jättää Elielinaukiolle.

Toisaalta olisiko jotkin Kampin terminaalin linjoista (14, 21, 24, 37, 41, 42, 63, 69, 70, 121, 164, 212, 213) järkevämpää ajaa Elielinaukiolle? 212 ja 213 eivät risteä juna-asemaa kuin häntäpäästä, eli ne varmaan, jos selviävät Etelä-Espoon Jokerin jälkeiseen linjastoon.

Linjoja jäisi siis Elielinaukiolle vähintään 2, mutta enimmilläänkin vain 5. Kannattaako niin pienellä määrällä linjoja olla omaa terminaaliansa? Parille linjalle riittäisi jättö-lähtölaituri -yhdistelmä Asema-aukiolla, nykyisen Elielinaukion pohjoispuolella tai sen laidassa.

Jos Elielinaukion linjat siirtyvät kokonaisuudessaan Kamppiin, nykytietoon perustuen nivellinjoja olisi niistä vain 40. Mikäli se on ainoa ja Kampin terminaalia ei sen takia muuteta, sen voi ajaa 39 nykyisille pääte- ja lähtöpysäkeille. Muutkin runkolinjat saattavat muuttua nivellinjoiksi, jos sähköiset todetaan vuorovälien tihentämistä halvemmaksi. Etenkin Vihdintien ja Hämeenlinnanväylän suunnilla tulee olemaan kovaa väestönkavua ja vuorot olivat suhteellisen täysiä jo ennen runkolinjojen perustamisen yhteyden kokonaivuoromäärän vähenemistä. Jos nivellinjoja tulee enemmän niin sitten olisi harkittava jotain muutoksia Kampin terminaaliin.

Tilan riittämättömyys yleensä epäilyttää, kun koko Etelä-Espoon linjasto päättyi terminaaliin vielä pari vuotta sitten.
 
Nyt sitä Elielinaukion rakentamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. HSL:n lausunnossa todetaan että Kampin terminaalin kapasiteetti ei riitä kaikkien linjojen uudeksi lähtöpaikaksi. Nivel-busseja sinne ei lausunnon mukaan ajeta. Samassa lausunnossa todetaan myös palvelutason heikkeneminen, jos linjojen lähtöpysäkkejä siirretään pitkin keskustaa hajalleen.

Yksi ratkaisu on jättää aukio rakentamatta, jolloin Vihdintien linjojen hyvä palvelutaso säilyy vai onko jollain tietoa täällä laadukkaammasta ratkaisusta.
 
Nyt sitä Elielinaukion rakentamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. HSL:n lausunnossa todetaan että Kampin terminaalin kapasiteetti ei riitä kaikkien linjojen uudeksi lähtöpaikaksi. Nivel-busseja sinne ei lausunnon mukaan ajeta. Samassa lausunnossa todetaan myös palvelutason heikkeneminen, jos linjojen lähtöpysäkkejä siirretään pitkin keskustaa hajalleen.

Yksi ratkaisu on jättää aukio rakentamatta, jolloin Vihdintien linjojen hyvä palvelutaso säilyy vai onko jollain tietoa täällä laadukkaammasta ratkaisusta.

Elielinaukion vinopysäkeille ei voida ajaa nivelbusseja myöskään ainakin runkolinjojen 300 ja 400 perustamisraportin mukaan. 40:nkin suunniteltu laitapysäkki Postitalon puolelle on vain hätävaihtoehto, kun matkustajat purkautuvat pyöräkaistan laidalle, eli sitä ei käytetä jos nivellinjoja tulee lisää. Elielinaukiolle ei raportin mukaan saada toteutettua latauspaikkoja, eli tilanne on käytännössä sama kuin Kampissa, jossa on sähköbussien lataus toistaiseksi kielletty. Linjastollista estettä Elielinaukon rakentamiselle ei pitäisi olla koska samassa raportissa on ote KYLKin päätöksestä, jossa sanotaan seuraavasti;

Kaupunkiympäristölautakunta on 17.11.2020 hyväksynyt suunnitteluperiaatteidensa tavoitteeksi, että Elielinaukion joukkoliikenne siirtyy Kampin terminaaliin. Mikäli Elielinaukion terminaalin tarve arvioidaan (yhteistyössä HSL:n ja kaupungin kanssa) välttämättömäksi bussiliikenteen terminaalille, se sovitetaan kaavaprosessin aikana suunnitelmiin maanalaisena rakenteena.

Onkos jollakulla tuota HSL:n lausuntoa linkattavaksi? Olin lukevinani tiivistelmän HSL:n lausunnosta aiheeseen liittyvästä uutisesta, mutta nyt en löydä sitäkään HS:n kahdesta asiaan liittyvästä artikkelista.
 
Löysin sen HSL:n lausunnon yhden kerran. Jos puhutaan siitä, joka oli kaupunkiympäristölautakunnan kokouksen liitteenä. Luin sen kerran läpi. Siitä jäi mieleen että HSL katsoo joukkoliikenteen palvelutason heikennykseksi sen että kyseisillä busseilla ei pääse ydinkeskustaan. Ilmaus taisi olla: "ydinkeskustan saavutettavuus heikkenee, kun linjat siirretään Kamppiin". Etsin uudelleen tuota pöytäkirjan liitettä.

Helsingin Sanomissa oli kuvat viidestä rakennusvaihtoehdosta, jota alueelle kaavaillaan. Sananvapauteen kuuluu että luomuksia voi kehua onnistuneeksi ja väittää että ne sopivat erinomaisesti siihen paikkaan.

Itse olen käyttänyt tuota Elielinaukion terminaalia paljon. Siihen on helppo mennä ja näyttötauluista voi katsoa seuraavaksi lähtevän auton. Katos suojaa sateelta. Alueen turvattomuudesta on tehty turhaa draamaa. Suojateiden muutoksilla sekä ajoalueen pienentämisellä voidaan aluksi turvallisuutta parantaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 01:12 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 00:24 ----------

https://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkiymparistolautakunta/Suomi/Paatos/2020/Kymp_2020-11-17_Kylk_34_Pk/E42F6D0D-B1EC-CDFC-95B4-7565DBF00000/Liite.pdf

Tuosta selviää että HSL ja kaupunkiympäristölautakunta ovat terminaaliasiassa eri linjoilla. HSL katsoo että Elielinaukion terminaalia ei voida lopettaa. Kaupunkiympäristölautakunta taas näkee että kahta terminaalia ei kannata pitää 400 välimatkan takia. Minä itse näen niinkuin HSL.
 
Eivät mahdu millään Kamppiin. Siellä on parkkipaikat sekä lähtölaiturit jo nyt aivan kortilla. Pitäisi lainata kaukoliikenteen terminaalia jotta kaikki Elielinaukion nykyiset linjat mahtuisivat sinne
 
Takaisin
Ylös