Elielinaukion bussiterminaali

Elielinaukio voitaisiin hyvin säilyttää ja rakentaa vastineeksi vaikka yksi lisäkerros muutamiin suunnitteilla oleviin rakennuksiin. Helsingissäkin on joissakin paikoissa rakennettu turhan matalia taloja ja sitten valitetaan, että pitää aukiotkin rakentaa umpeen. Monissa muissakin Euroopan kaupungeissa lähtee busseja rautatieaseman molemmilta puolilta, koska tämä on toimiva ratkaisu.
 
Luin kaupunkiympäristölautakunnan linjauksia viime vuoden puolelta. Niistä löytyi linjaus, jonka mukaan ydinkeskustaan saapuminen hoidettaisiin raideliikenteellä. Siis bussien tulo ydinkeskustaan lopetettaisiin. Tähän perustuu siis osaltaan Elielinaukion bussiliikenteen lopettamiskaavailut. Tuo on varsin iso periaatteellinen joukkoliikennelinjaus. Aiheesta en nähnyt keskustelua täällä enkä Hesarissakaan.

Millaisia ajatuksia herätää täällä ?
 
Bussirallin lopettaminen kantakaupungissa on oikea tavoite. Aiheesta löytyy keskustelua täältäkin, ei oman otsikkonsa alta, mutta muistaakseni ainakin Pisara-ketjusta.
 
Mutta sitä ei liene kannata tehdä niinpäin että otetaan toimivat bussiyhteydet pois ydinkeskustaan, jos korvaavaa raideliikennettä ei ole näköpiirissä. Näitä Elielinaukiolle tulevia linjoja ei voida HSL:kään näkemyksen mukaan korvata olemassaolevilla raideliikennejärjestelmillä.
 
Eivät mahdu millään Kamppiin. Siellä on parkkipaikat sekä lähtölaiturit jo nyt aivan kortilla. Pitäisi lainata kaukoliikenteen terminaalia jotta kaikki Elielinaukion nykyiset linjat mahtuisivat sinne

Miten ne voi olla kortilla, vaikka sieltä lähti paljon enemmän liikennettä ennen länsimetroa? Sinänsä en kannata Elielinaukiolta lähtevien linjojen siirtämistä minnekään. Jos se on pakko saada rakennettua, grynderi rakentakoon maanalaisen terminaalin omalla rahalla jonnekin.
 
Elielinaukiolta siirtyi silloin linjoja sinne, samoin kuin myös Salomonkadun terminaalista (jos sitä voi siksi kutsua). 41, 42 ja 63 ainakin muistaakseni siirtyivät sinne.

EDIT: Eli nopea laskelma 2014-15 aikatauluvihkon perusteella: silloin oli 101 lähtöä 15:00-15:59 välisenä aikana ja nyt on Reittioppaan mukaan 108.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä ote HSL:n kannanotosta, joka on liitteenä kaupunkiympäristölautakunnan pöytäkirjoissa. Kokous 17.11.20

Kampin
terminaalin maksimikapasiteetti
on nykyisellä laiturijärjestelyillä HSL:n arvioiden perusteella n. 80 vuoroa tunnissa.
Ennen länsimetron ensimmäisen vaiheen avaamista terminaalista lähti
n. 120 vuoroa ruuhkatunnissa, joka ylitti terminaalin toiminnallisen kapasiteetin. Toiminnallisen kapasiteetin ylittyminen näkyi koko terminaalin
liikenteen täydellisenä ruuhkautumisena ja ruuhka jouduttiin purkamaan lähettämällä busseja ulos terminaalista ilman,että ne pystyivät käymään lähtölaiturissa.

Koko Elielinaukion projektille käynee kuten Guggenheimille, mutta todennäköisesti viheltävät pelin poikki aikaisemmin koska suunnittelurahaa palaa. Tai sitten munaavat itsensä totaalisesti.
 
Ja linjojen saapuessa Jaakonkadun ramppia pitkin Lapinrinteen sijaan, piti näille rakentaa saapumislaiturit, jotka söivät 4(?) vanhaa lähtölaituria. Tosin kaksi laituria toimi Espoon linjojen aikaan pääosin varalaitureina. Eli terminaalin kapasiteetti on laskenut Länsimetron tuomien muutosten myötä.
 
Mutta sitä ei liene kannata tehdä niinpäin että otetaan toimivat bussiyhteydet pois ydinkeskustaan, jos korvaavaa raideliikennettä ei ole näköpiirissä. Näitä Elielinaukiolle tulevia linjoja ei voida HSL:kään näkemyksen mukaan korvata olemassaolevilla raideliikennejärjestelmillä.

Alkujaan bussilinjojen katkaiseminen kantakaupungin ulkopuolelle liittyi vahvasti Pisaraan. Nyt tiettävästi ajatellaan, että pikaraitioteiden myötä busseista voidaan päästä myös ilman Pisaraa. En ole perillä, mitä hahmotelmia kaupungin suunnitteluelimissä asiasta on, mutta sen voi todeta, ettei HSL asiaa päätä, vaikka mielipiteitään esittääkin. Jos Helsinki haluaa kantakaupungin busseista eroon, niin HSL järjestää liikennettä sen mukaan.

Elielinaukion bussiterminaaliin tuleva liikennehän on hyvinkin karsimiskelpoista, kun käytännössä kaikki linjat tulevat Manskua pitkin ja suuri osa risteää jo valmiiksi junaradan kanssa jossain Haaga-Pitsku -huudeilla. Eli raiteiden kanssa päällekäistä liikennettä.
 
Luin kaupunkiympäristölautakunnan linjauksia viime vuoden puolelta. Niistä löytyi linjaus, jonka mukaan ydinkeskustaan saapuminen hoidettaisiin raideliikenteellä. Siis bussien tulo ydinkeskustaan lopetettaisiin. Tähän perustuu siis osaltaan Elielinaukion bussiliikenteen lopettamiskaavailut. Tuo on varsin iso periaatteellinen joukkoliikennelinjaus. Aiheesta en nähnyt keskustelua täällä enkä Hesarissakaan.

Millaisia ajatuksia herätää täällä ?

Tulee mieleen 50-luvun lopussa tai 60-luvun alussa käyttöön otettu "runkolinja", eli spåralinja10 Keskustasta Ruskeasuon kääntöpaikalle. Siellä piti sitten vaihtaa spårasta kaikkiin eri lähiöihin ajaviin bussilinjoihiin. Uudistus aiheutti valtavaa kritiikkimyrskyä ja lopputulos oli se että runkolinjasta luovuttiin suhteellisen nopeasti. Vaikka olosuhteet tietenkin ovat muuttuneet sen ajan liikennekuvioista tulee kuitenkin kaikissa tulevissa suunnitteluissa välttää vastaavaa fiaskoa.
 
Alkujaan bussilinjojen katkaiseminen kantakaupungin ulkopuolelle liittyi vahvasti Pisaraan. Nyt tiettävästi ajatellaan, että pikaraitioteiden myötä busseista voidaan päästä myös ilman Pisaraa. En ole perillä, mitä hahmotelmia kaupungin suunnitteluelimissä asiasta on, mutta sen voi todeta, ettei HSL asiaa päätä, vaikka mielipiteitään esittääkin. Jos Helsinki haluaa kantakaupungin busseista eroon, niin HSL järjestää liikennettä sen mukaan.

Elielinaukion bussiterminaaliin tuleva liikennehän on hyvinkin karsimiskelpoista, kun käytännössä kaikki linjat tulevat Manskua pitkin ja suuri osa risteää jo valmiiksi junaradan kanssa jossain Haaga-Pitsku -huudeilla. Eli raiteiden kanssa päällekäistä liikennettä.

HSL on todennut välttämättömäksi bussiliikenteen Elielinaukiolle ja on esittänyt yhteistyötä Elielinaukion suunnittelussa. 300-linja vähentää hieman vuoroja, joten hetkellisesti autojen määrä vähenee. Jos taas maankäyttö tiivistyy, autoja tarvitaan lisää. Tuo Elielinaukion rakentaminen siirtynee niin monelta suunnalta tulleen täystyrmäyksen vuoksi.

Jos taas Valimon asemasta meinataan tehdä syöttöliikenneasema junaan, niin kannattaisi käynnistää keskustelu aiheesta laajoilla foorumeilla. Siinä voi olla ajatusta jos se saadaan toimivaksi. Lähitulevaisuudessa kaikki bussit kulkevat sähköllä, joten niiden saapuminen Elielinaukiolle ei voi olla joku joukkoliikenteen järjestelyongelma. Entäs sitten Rautatientorin puoleiset bussilinjat, niitä on vähän enemmän ?
 
HSL voi todeta mitä lystää, Helsinki asian päättää. Elielinaukion rakentaminen on saanut täystyrmäyksen lähinnä niiltä, jotka täystyrmäävät kaiken muunkin kaupungin kehittämisen: eläkeikäisiltä, jotka haluavat Helsingin säilyvän samanlaisena kuin heidän nuoruudessaan ja lahjattomilta arkkitehdeiltä, joiden mielestä muiden suunnittelemat modernistiset kasat haisevat pahemmalle kuin omat modernistiset kasat. Ei mussutusta suurempaa painoarvoa.

Itäisessä kantakaupungissa odotellaan Viikin-Malmin pikaraitiotietä. Rautatientori oli alkujaan piirretty umpikortteliksi. Ehkä se vielä jonain päivänä saadaan.
 
Mä en oikein ymmärrä mitä säästettävää siinä Elielinaukiossa on. Eihän se ole millään tavalla historiallinen tai kaunis. Siinä on ollut jotain mitälie tavaramakasiineja ja tavarajuna-asemaa, kunnes siihen tehtiin kenttä busseja varten joskus ehkä ysärillä. Bussikentän korvaaminen komealla rakennuksella on minusta ihan hyvä asia.

Mitä sitten tulee keskustan bussiralliin, niin siinä Helsingin kymppi saa vääntää YTV:n kanssa vielä pitkään. YTV:hän elää edelleen omissa harhoissaan, jossa sen tärkein kommentti Vihdintien ratikasta oli, että se ei saa haitata bussiliikennettä.
 
Ongelmana on ainakin minun mielestä minkälainen se uusi rakennus on, ei se että tuleeko siihen uusi rakennus vai eikö tule. Rautatieasema on arkkitehtuurinsa kannalta merkittävä rakennus ja siksi sitä ei mielestäni saisi peittää uudella paljon korkeammalla rakennuksella. Liiallisen kerrostilan tunkeminen pieneen tilaan taas pakottaa suuren rakennuksen rakentamista, kun rakennus voisi olla matalampi ja ottaa huomiin jo olemassa olevan rakennuskannan eikä pelkästään postitaloa.
 
No siis tulee mieleen, että jokaisen julkisrahoitteisen organisaation työtehtävän ykkösprioriteetti on säilyttää kyseinen työtehtävä. Spagettilinjasto ja sen jatkuva uudistaminen työllistää paljon enemmän liikennesuunnittelijoita kuin joku tylsä raideyhteys, jota ei voi linjata joka vuosi uusiksi, ja sen liityntälinjasto.

---------- Viestit yhdistetty klo 15:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:16 ----------

Ongelmana on ainakin minun mielestä minkälainen se uusi rakennus on, ei se että tuleeko siihen uusi rakennus vai eikö tule. Rautatieasema on arkkitehtuurinsa kannalta merkittävä rakennus ja siksi sitä ei mielestäni saisi peittää uudella paljon korkeammalla rakennuksella. Liiallisen kerrostilan tunkeminen pieneen tilaan taas pakottaa suuren rakennuksen rakentamista, kun rakennus voisi olla matalampi ja ottaa huomiin jo olemassa olevan rakennuskannan eikä pelkästään postitaloa.

Saarinen itse oli suunnitteli Vltavan paikalle korkeampaa rakennusta.Lopulta oli sitä mieltä, että aseman länsisiipi on epäonnistunut, sen voisi purkaa ja rakentaa tilalle kokonaisen korttelin.
 
Takaisin
Ylös