Vs:/Oikoluettu versio/ YTV-järjestelmä ontuu, pitäisi kattaa koko Uudenmaan
Ontuvinta joukkoliikenneyhteistyö on itse asiassa juuri ent. Uudenmaan lännin alueella eli Helsingin seudulla. Muualla päin maata löytyy toimivia Seutulippujärjestelmiä, esim. Savonlinnan alueella voi 60 EUR kuukasilipulla (hinta vaihtelee asuinkunnan mukaan) vaikka matkustaa 200 km suuntansa.
Mutta YTV:n kehittämiseen. Ei ole montaa pääkaupunkia jossa seudullinen yhteistyö rajoittuu vain osalle aluetta. Jo sanahirviö "pääkaupunkiseutu" kuvaa mistä on kysymys. Se on kuntien tahto olla tasavertaisia Helsingin kanssa ja itsenäisyyden korostamisesta. Fakta on kuitenkin että Helsinki, Helsingin seutu tai Suur-Helsinki, miksi sitä halutaankin kutsua on iso kaupunkirakenne, jonka rakenne ja siten yhtenäisen joukkoliikennetarpeen suunnittelu ulottuu Ruotsinpyhtäältä idästä Tammisaareen länteen ja Riihimäelle pohjoiseen.
Koko tämä alue pitäisi saada saman yhtenäiseen joukkoliikennejärjestelmän piiriin. Hyvä esimerkki on esim. Tukholma, siellä toimii Lääninliikenne (Stockholms länstrafik). Helsingin seudun kuntajakoon verrattuna Tukholman kunnan liepeillä on yhteensä 14 lähikuntaa, josta esim. Bromma ulottuu melkein Tukholman keskustaan saakaa. Ei kenenkään siellä tulisi mieleen mainostaa oman kunnan itsenäisyyttä kuten meillä, koko alue on "Tukholmaa", ja Tukholman lääniä. Mielenkiintoista muuten on että samalla kun YTV lisäsi 3 vyöhykkeen, niin 1.6.2006 Tukholman lääni muuttui yhdeksi vyöhykkeeksi, sama hinta kelpaa vaikka matkalle Norrtälje - Södertälje.
Toinen ongelma meillä on palvelutason puute ns. reuna-alueilla. Esim. jo tiheästi rakennettuun ja jatkuvasti kehittyvälle Keski-Kirkkonummen alueelle (Lapinkylä. Evitskog) ja Siuntioon, oli vuonna 1973 suoria linja-autoja Helsingistä melkein kerran tunnissa, nyt kaksi/kolme päivässä aikoina jotka eivät palvele ketään (Linja U177).
Kolmas asia YTV:n kehittämisessä liittyy yhtenäisen liikennejärjestelmän kuvan antamiseen. Linja-numerointi on epäonnistunut. Kunnat ovat saaneet käyttää omia päällekkäisiä numeroita (0-99), joiden edessä ei ole edes kuntakirjainta, muualla kun suunnittelijoiden pöydällä. Niinpä esim. A -junasta voi vaihtaa linja-autolinjaan 22, ja päätyä joko Maunulaan tai Lintuvaaraan, toinen HKL ja toinen Espoo. Missään muualla maailmassa ei näin huonosti ole numeroitu linjoja. Tämän von sanoa linja-karttoja, aikatauluja, ja linjastosuunnittelua ja sen periaatteita seuranneena ja opiskelleena 60 -luvun lopulta alkaen, aika maailmanlaajuisesti.
Päällekkäisnumerointi löytyy lähinnä New Yorkista, mutta sielläkin on autojen linja-kylteissä. ja pysäkeillä numeron edessä aluekirjain (esim. M2 = Manhattan 2 Bx2 = Bronx 2). Tämä asia voi jonkun mielestä tuntua vähäpätöiselle, mutta se on osa yhtenäinen joukkoliikennejärjestelmän markkinointia eli ns. "brändiä", joka helpottaa matkustajia tunnistamaan oikean reitin, ja on osoittautunut erittäin keskeiseksi joukkoliineteestä informoinnin välineeksi. Nykyinen seutunumerointi on niin väljä että siitä riittää pienin muutoksin koko ent. Uudenmaan läänin alueelle. Ns. poikittaislinjoista (500 -alkuiset) moni ei täytä lainkaan varsinaisen poikittaisliikenteen tunnusomaista liikennettä, esim. 501 Lauttasaari Tapola tai Hakaniemestä lähtevät. Muissa metropoleissa (esim. Tukholmassa, ne olisi vain mukana yleisessä suuntaan perustuvassa numeroinnissa).
Mistä meillä on tähän tultu. Harva ehkä muistaa että 1.1.1966 HKL vaihtoi vanhat linja-numerot (joita oli vain lisätty sitä mukaan kun uusia linjoja tuli) postinumero-alueen mukaisiksi. Siksi yli 120 linjaa Helsingissä on edelleen 1-99 (eli 00100 - 00990 postialueet) Silloisissa suunnitelmissa oli "jos joskus yhteistyö kehittyy", niin jatketaan samaan mallin, mikä tarkoittaisi Vantaalle linjoja 100 - 199, jne. Ehkä hyvä että ei ihan noin sekavaan menettelyyn menty, suuntanumeroinnilla on etunsa, mutta opittavaa antaa nykyisiille YTV.n linjastosuunnittelijoille.
Käyn läpi vähän numeroinnin alkeita Helsingin seudun osalta "brändingin" kannalta siten kun se muualla on hyvin toteutunut. Otetaan esimerkiksi Etelä Espoo (seutu 100 -177), linjoja on 24 + 3 yölinjaa, joten 100-130 riittäisi (Lisäksi kaksi näistä jatkaa Kirkkonummelle jo nykyään) Sisäisiä ns. "Länsiväylän" alueen linjoja on palvelulinjat mukaan lukien 24 kpl, varsinaisia sisäisiä on 13 kpl, jolloin numerot 100 - 149 riittäisivät hyvin. Etelä-Kirkkonummelle jäisi 150-159 (sisäiset ml.) Suntio ja Inkoo 160-169, Karjaa ja Pohja 170-179, ja 180-199 riittäisivät hyvin vaikka Bromarviin saakka.
Samaa voisi sitten käyttää muihin suuntiin, myös Metron Helsingin sisäinen syöttöliikenne voisi alkaa 800, sarja rittäisi Rutosinpyhtäälle ja Elimäelle saakka, koska 800 sarja on jäänyt jo nyt tyngäksi, ja 900 sarja voisi toimia palvelu- ja yölinjojen käyttössä. Näin on menetelty Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Berliinissä, Pariisissa, ja monessa muussa kaupungissa. Lopuksi vielä että metrolinjojen junien ”kirjainnumerointi” tulisi myös olla juoksevaa, nehän ovat käytännössä samanlaista raideliikkennettä. Espoossa on jo siten yksi ”metrolinja”, A-juna, jonka yhetdyssä toimii etelä-espoolaisten pelkäämä syöttöliikenne.
Tähän tullee kysymyksiä johon vastaan mielelläni. Oma kokoelmani alkaa nimittäin Lontoon raitiovaunuista 1890 -luvulta alkaen, Helsingissä 1950 lopun lopusta. Alan kirjastoa löyty 1960 luvulta alkaen.
