Mannerheimintien muutokset

Liittynyt
17 Kesäkuu 2020
Viestit
729
Helsingin kaupunki uusii Mannerheimintien liikennejärjestelyjä tulevan vuosikymmenen aikana ja samalla lisää esimerkiksi pyöräkaistat. Eilen (15.12.) kaupunkiympäristö toimiala julkaisi katusuunnitelmaluonnoksen välille Runeberginkatu-Nordenskiöldinkatu. Suunnitelmien mukaan Töölön hallin edessä oleva pysäkki, joka oli esimerkiksi kolmosen käytössä ennen kuin Reijolankadun kiskot saatiin valmiiksi, poistuisi. Alueella tapahtuisi myös muita muutoksia raiteiston suhteen. Kenties isoin näistä on, että Töölön hallin ja Töölön tullin suunnan välinen yhteys poistuisi. Ainoa reitti Töölön hallilta pohjoiseen kulkisi ensin Ruusulankatua pitkin, sieltä Runebergin kadulle ja lopuksi Oopperan risteyksen läpi takaisin Mannerheimintielle. Samalla Oopperan kautta menevä reitti jäisi ainoaksi reitiksi Etu-Töölöstä pohjoiseen, mikä saattaa vaikeuttaa poikkeusreittien järjestämistä esimerkiksi katutöiden aikana.

Tässä vielä linkki luonnospiirustukseen: hel.fi
 
Ymmärsin piirroksesta että tuolle välille tulee ajoratapysäkit, vai ymmärsinkö oikein ?
 
Ymmärsin piirroksesta että tuolle välille tulee ajoratapysäkit, vai ymmärsinkö oikein ?

Töölön hallin pysäkki etelään siirtyy pohjoisen suunnan pysäkin kohdalle. Samalla katkaistaan poikkikauduila ajoyhteyksiä Manskulle. Hallipihan kohdalla oleva bussipysäkki jää paikalleen ja sen ympäri kiertää pyörätie,
 
Pysäkkityypistä tulkitsin että ajoratapysäkki (= bussi ei aja pysäkkitaskuun, vaan pysähtymiskohta on ajokaistalla)eli samanlainen kuin esim Kaupintiellä.

Mutta voi olla että en osaa tulkita ?
 
Ei siitä mitään pysäkkiä ole poistumassa, se on Linnankoskenkadun tasalla, lähettämäsi kuvan ulkopuolella. Näkyy esimerkiksi tässä kuvassa: https://kartta.hel.fi/helshares/pw_docs/d0304503/Havainnekuva_3_Mannerheimintie_v._Runeberginkatu_-_Nordenski%C3%B6ldinkatu.pdf

Ettäjaa tarkoittaa varmasti sitä hallipihan vaihtopysäkkiä. Siellähän poistetaan hallipihalta ajoyhteys pohjoiseen, kun joku on laskenut, että se on "kannattavaa". Vähän samalla prinsiipillä kuin VR:n oli kannattavaa pistää paaliin talvikunnossapidon kalusto ja sitten lumisäällä todeta, että ei nyt ajeta, kun ei voida, kun sataa lunta.

Manskulle on tulossa 6 m leveät "pikaratikkakaistat". Siinä on parannusta nykytilanteeseen 40 cm verran, eli oikeaan suuntaan ollaan menossa.
 
Pysäkkityypistä tulkitsin että ajoratapysäkki (= bussi ei aja pysäkkitaskuun, vaan pysähtymiskohta on ajokaistalla)eli samanlainen kuin esim Kaupintiellä.

Mutta voi olla että en osaa tulkita ?
Näin on. Oopperan kohdalla on pätkän ainoa pysäkkitasku. Kaikki muut pysäkit ovat ajoratapysäkkejä. Tästä voisi päätellä, tai vähintään toivoa, että reunimmaisista kaistoista tulisi 24h-bussikaistoja.

Ettäjaa tarkoittaa varmasti sitä hallipihan vaihtopysäkkiä. Siellähän poistetaan hallipihalta ajoyhteys pohjoiseen, kun joku on laskenut, että se on "kannattavaa".
Tarkoitin tosiaan tätä. Kiinnostava nähdä rakennetaanko Runeberginkadulta idästä yhteys pohjoiseen Topeliuksenkadulle. Siitä voisi olla hyötyä poikkeustilanteiden lisäksi esimerkiksi 1:n tai 8:n hallivuoroilla, jos näitä linjoja liikennöitäisiin Ruskeasuon varikolta.
 
Tuohan on taas yksi edistysaskel joukkoliikenteen kehittämisessä. Myös kuljettajan kannalta merkittävä työn helpotus. En ole itse isoja ajoneuvoja ajanut mutta oletan, kun matkaa pääsee jatkamaan suoraan eteenpäin.

Ehkä autoilija nimenomaan vältää bussien käytössä olevaa kaistaa kun tietää, että voi joutua pysähtymään.
 
Yksi huomio vielä Töölön hallin uusista ratikkapysäkeistä: pysäkkien eteläpuolella on tavanomainen suojatie, mutta pysäkkien pohjoispuolella on "ylityspaikka". Onkohan tässä ideana, että jalankulkijat väistävät moottoriliikennettä? :D
Screenshot 2021-12-17 at 18.45.25.jpg

---------- Viestit yhdistetty klo 16:49 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:39 ----------

Sitten yleinen huomio katupuista: suunnitelma-alueella on tällä hetkellä 107 puuta. Näistä 52 kaadetaan kadun muuttuessa. Samalla pystytetään 43 uutta puuta. Puiden kokonaislukumäärä vähenee siis 107:stä 98:aan. On tietysti harmi, että niin monta puuta joudutaan kaatamaan rakennustöiden aikan, mutta mielestäni tuon voi jo laskea onnistumiseksi. Jos noin 2+2 metriä pyöräkaistaa vie vain 9 puuta tuolta pätkältä ja loput pystytään istuttamaan takaisin, niin vaikuttaa siltä, että tilaa käytetään hyvin.
 
Onkohan tässä ideana, että jalankulkijat väistävät moottoriliikennettä? :D

Näitä on tulossa myös Raide-Jokerille. Oleellisinta tuossa on ehkä se, että jalankulkija väistää ratikkaa eikä päinvastoin. Saattaa vaan mennä muutama sukupolvi, että ymmärrys laajenee asiasta.
 
Näitä on tulossa myös Raide-Jokerille. Oleellisinta tuossa on ehkä se, että jalankulkija väistää ratikkaa eikä päinvastoin. Saattaa vaan mennä muutama sukupolvi, että ymmärrys laajenee asiasta.

Näin ollen onkohan tuollaisen käyttöönotossa liian iso riski ?
 
Näitä on tulossa myös Raide-Jokerille. Oleellisinta tuossa on ehkä se, että jalankulkija väistää ratikkaa eikä päinvastoin. Saattaa vaan mennä muutama sukupolvi, että ymmärrys laajenee asiasta.
Juu tuon ymmärrän. Ratikoita kuitenkin kulkee sen verran harvoin ettei tuosta ole kovin paljon haittaa. Noissa suunnitelmissa on vaan merkitty lisäksi madalletut kiveykset samaan kohtaan autokaistojen puolelle (keskellä ja reunoilla).

Ja harvoin sanalla tarkoitan tässä sitä, että Kaivokadullakin kulkee enimmillään 55 ratikkaa tunnissa. Keskimäärin jokaisen ratikan välissä on siis noin minuutin väli. Jos kadulla kulkee edes 600 autoa tunnissa niin tilanne on aika erilainen.
 
Viimeksi muokattu:
Noissa suunnitelmissa on vaan merkitty lisäksi madalletut kiveykset samaan kohtaan autokaistojen puolelle (keskellä ja reunoilla).

Tämä liittyy noihin esteettömyysluokituksiin, jotka tulevat tietyntasoisille kaduille sitten vaatimuksena. Eli on pakko luiskata, koska katuluokka vaatii erityistason esteettömyyttä.
 
Tämä liittyy noihin esteettömyysluokituksiin, jotka tulevat tietyntasoisille kaduille sitten vaatimuksena. Eli on pakko luiskata, koska katuluokka vaatii erityistason esteettömyyttä.

On siis pakko luiskata kun tarjotaan ylitysmahdollisuus.

Screenshot 2021-12-18 at 21.46.27.jpg

Pointtini oli se, että raitiotien ylittämiseen (punainen katkoviiva) tarvitaan matalemmat kiveykset punaisten nuolien osoittamissa kohdissa. Tässä on kuitenkin tarjottu myös mahdollisuus ylittää autokaistat sinistä katkoviivaa pitkin, sinisten luiskauksien avulla. Ylityksen luiskaus on täysin selvää minulle. Samoin miksi raitiotien kohdalla voitaisiin tarjota ylitysmahdollisuus ilman suojatietä. En vain tajua miksi tuota suojatietöntä ylitystä täytyy laittaa myös selvästi vilkkaampien autokaistojen yli.
 
Veikkaisin johtuvan siitä, että suojatie autokaistojen yli saisi ihmiset olettamaan, että kyse on suojatiestä myös ratikkakiskojen yli. Sinänsä jännä, kun tuolta on haluttu valottomia suojateitä pois, niin onko tuo lopulta sen turvallisempi ratkaisu. Aika huolella saa kyllä merkitä, että ihmiset toisaalta tajuavat, että tästä saa mennä yli, mutta että suojatiestä ei ole kyse.

Sinänsä Raide-Jokerin sivuilla on esimerkkinä juurikin kuva ylityspaikasta pelkkien kiskojen yli ja suojatiestä ajokaistoilla. Merkintäkin näyttää siellä ihan selvältä, saa nähdä saako siitä muokattua toimivan version ajoradalle.
 
Takaisin
Ylös