HELI-rata taas ajankohtainen?

Lohjaa ja Kotkaa voi aivan hyvin verrata, jos Kotka-Kouvola-junayhteys lakkautetaan. Lohjallehan pääsi vuoteen 1981 asti vaihdollisella junayhteydellä, lättähatulla Hyvinkäältä ja Karjaalta. Eli siinä mielessä tilanne oli samankaltainen kuin Kotkalla nykyään. Lohjalla on junaliikenteen kannalta parempi taajamarakenne, koska suurempi osa taajamasta on ihan radassa kiinni. Siitäkin huolimatta, että rata on poikittaisrata, eikä sillä ole Helsinkiin suuntautuvien matkojen kannalta mitään hyötyä ennen Lohja-Espoo-rataa.

Toki jos verrrataan entisiä/nykyisiä junayhteyksiä, Lohja ja Kotka ovat suurinpiirtein samassa kategoriassa. Pääkaupunkiseudun lähiliikennettä ajatellen Lohja onkin otollisempi kaupunki. Mutta jos verrataan kaupunkien kokoa ja merkittävyyttä, ovat ne eri luokissa.
 
Tässä ketjussa on viimeaikoina vertailtu aivan riittävästi entisiä/nykyisiä yhteyksiä. Puuttumatta enää tässä yhteydessä tarkemmin eri osapuolten esittämien arvioiden validiteettiin mm. matka-aikojen ja kaupunkiseutujen asukasmäärien suhteen, totean että kyseisistä asioista on lukuisia lähteitä tarjolla, joita jokainen voi hyödyntää ja ilmeisesti on valikoivasti hyödyntänytkin omien väitteiden tukemisen perusteluiksi.

Oma näkemykseni on edelleen se, että waltun esittämässä kolmivaiheisessa HELI-suunnitelmassa vaihe 3 vaatii toteutuakseen vankat tavaraliikenteeseen - ja aluepolitiikkaan liittyvät perustelut. Henkilöjoukkoliikenteen merkitys vaiheen 3 toteuttamisen kannalta jää mielestäni varsin marginaaliseksi. Vaihe 1 kyseisessä suunnitelmassa puolestaan on nähdäkseni täysin realistinen lähitulevaisuuden hanke, joka mitä todennäköisemmin tuleekin toteutumaan Kaupunkirakenteen tiivistymisen seurauksena välillä Hki-Porvoo. 2-vaiheen toteuttamista lähitulevaisuudessa en pidä järkevänä hankkeena, perustelut löytyvät aiemmista viesteistäni.

Tässä vaiheessa minulla ei ole enää mitään varsinaista uutta lisättävää HELI-ketjuun, joten päätän omalta osaltani keskustelun kyseisestä hankkeesta, kunnes foorumille nousee jotain uutta asiaa kyseisestä hankkeesta.
 
Tässä ketjussa on viimeaikoina vertailtu aivan riittävästi entisiä/nykyisiä yhteyksiä. Puuttumatta enää tässä yhteydessä tarkemmin eri osapuolten esittämien arvioiden validiteettiin mm. matka-aikojen ja kaupunkiseutujen asukasmäärien suhteen, totean että kyseisistä asioista on lukuisia lähteitä tarjolla, joita jokainen voi hyödyntää ja ilmeisesti on valikoivasti hyödyntänytkin omien väitteiden tukemisen perusteluiksi.

Kaupunki(seutuj)en asukasmäärät, niiden väliset etäisyydet ja matka-ajat eri kulkuneuvoilla ovat kuitenkin melko helposti selvitettävissä riittävällä tarkkuudella. Tässä keskustelussa onkin ollut tarpeellista korjata perusteluiden pohjana käytettyjä virheellisiä oletuksia.

Oma näkemykseni on edelleen se, että waltun esittämässä kolmivaiheisessa HELI-suunnitelmassa vaihe 3 vaatii toteutuakseen vankat tavaraliikenteeseen - ja aluepolitiikkaan liittyvät perustelut. Henkilöjoukkoliikenteen merkitys vaiheen 3 toteuttamisen kannalta jää mielestäni varsin marginaaliseksi. Vaihe 1 kyseisessä suunnitelmassa puolestaan on nähdäkseni täysin realistinen lähitulevaisuuden hanke, joka mitä todennäköisemmin tuleekin toteutumaan Kaupunkirakenteen tiivistymisen seurauksena välillä Hki-Porvoo. 2-vaiheen toteuttamista lähitulevaisuudessa en pidä järkevänä hankkeena, perustelut löytyvät aiemmista viesteistäni.

Hienoa että et enää pidä HELI-rataa toteuttamiskelvottomana utopiana. Helsinki-Porvoo -radasta olemme ilmeisesti melko samoilla linjoilla. Porvoosta itään päin suuntautuvasta radasta mielipiteemme sitten eroavatkin jonkin verran.
 
Jos Kouvola tulee joskus sijaitsemaan niin kuin Haapamäki, niin se saattaa olla joltain kannalta valitettavaa, mutta se ei ole heinolalaisten, mikkeliläisten, ... , kajaanilaisten, porvoolaisten, loviisalaisten, kotkalaisten, haminalaisten eikä edes pietarilaisten vika eikä sen pitäisi estää heidän etuaan. Arvaan, että pitkälläkin aikavälillä Helsingistä pääsee junalla Kouvolaan vähintään kerran kahdessa tunnissa aamusta iltamyöhään.:smile:
 
Raportissa päälinjauksina ovat(Tapanila -) Jäkomäki - Landbo -Söderkulla - Kulloo -Porvoo ja Pasila -Lentoasema - Kerava - Porvoo.
 
Liikenneministerin mukaan Pietarin rataa ei linjattaisi Porvoon vaan Lahden kautta. Onko Porvoon ja Luumäen rata riippuvainen Pietari-yhteydestä? Kannattaisiko HKI-Porvoo-Kouvola? Lentokentän vai Jakomäki-Hakunilan kautta? Lahden kautta Pietariin ja Porvooseen rata mahdollisesti haarat Kouvolaan ja Luumäelle? Jonkinlaista kompromissiä haetaan. Itäkeskuksen rautatieasema on varmaan poissuljettu. Jokeri-linjat ja metro on riittävä sinne. Viikin metro on myös tulossa, jonka saisi Jakomäkeen ja sinnepäin. Lentokentän kaukorataa myös tarvitaan. Porvoo-Kouvola tekisi kutaa Itä-Suomelle. Toisaalta Porvoo-Luumäki-Pietari on sinnepäin kannattava.
Avoimia kysymyksiä on paljon.
 
Vs: Raideyhteys Helsingin lentokentälle

HELIn linjaus Jakomäen korkeudelta on käytännössä poissulejttu, vaikka sitä vielä kaavoissa pidetään. Muistaakseni vastassa on pohjavesialueita ja muuta sellaista, millä ei ollut merkitystä 20–30 vuotta sitten. Linjauksen varteen on rakennettu myös niin, että nopean liikenteen meluhaitta ei ole mahdollinen, vaan aika pitkän matkaa olisi nopeus rajoitettu.

Kyllähän periaatteessa järkevimmältä tuntuu, että kaukoliikenteen verkot kohtaavat yhdessä paikassa. Ja koska se määräävä tekijä on lentoliikenne, niin silloin rautatiet tehdään sen mukaan. Tämä siis liikenneverkon toimivuuden näkökulmasta. Sitten on tietenkin paljon muita syitä, jotka voivat ajaa liikenteen järjestelmänäkökulman ohi.

Onneksi vihdoin kaukojunaliikennettä lentokentän kautta ryhdytään vakavammin selvittämään, kuten Kollin viittaaman uutisen lähteenä olevassa LVM:n tiedotteessa sanotaan. Olennaistahan ei ole se, mitä kautta Pietariin mennään, vaan että lentoasema saadaan kaukojunaliikenteen piiriin.

Antero
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Raideyhteys Helsingin lentokentälle

Lentokentän linjauksen lisäksi Porvoo-Kouvola yhteys Pietariin on kannattava. Lentokentältä yhteys Keravalle ja Porvooseen. Metrorataa Keski-Vantaalle ja Itä-Vantaalle.
 
Helsinki-Pietari radan uusi linjaus

Hei! Miksi radan uudet linjaukset tehtiin sillä tavalla, että Pietarin liikenteen lisäksi se palvelisi JOKO Kouvolaa TAI Kotkaa, eikä MOLEMPIA?

Mielestäni Porvoosta rata voisi jatkaa esim. näin, että Kymijoen silta olisi jossain Anjalankosken pohjoispuolella sen ja Myllykosken välillä. Heti sillan jälkeen päärata jatkaisi Pietaria kohti, mutta pohjoiseen tulisi linkki Myllykosken asemalle ja sitä kautta Kouvolaan ja Savoon (ilman junan kulkusuunnan vaihtoa) ja etelään toinen linkki Anjalankoskeen ja eteenpäin Kotkaan. Perustelut? Pelkät hyödyt kotimaan liikenteelle. Vihdoin nopea yhteys Helsingistä Kotkaan ja matka-ajan lyhennys Mikkeliin ja Kuopioon...
 
Vs: Helsinki-Pietari radan uusi linjaus

pohjoiseen tulisi linkki Myllykosken asemalle ja sitä kautta Kouvolaan ja Savoon (ilman junan kulkusuunnan vaihtoa)

Jos ja kun Helsingistä halutaan ajaa Savoon ilman junan kulkusuunnan vaihtoa, niin mielestäni olisi parasta jatkaa Oikorataa Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin (Lelkolaan?).
 
Vs: Helsinki-Pietari radan uusi linjaus

Jos ja kun Helsingistä halutaan ajaa Savoon ilman junan kulkusuunnan vaihtoa, niin mielestäni olisi parasta jatkaa Oikorataa Lahdesta Heinolan kautta Mikkeliin (Lelkolaan?).

Mielummin Jyväskylän kautta Kuopioon, näin mahdollistettaisiin nopean radan jatkaminen aikanaan myös Ouluun. Toki tässä vaihtoehdossa jää tärkeimpinä Mikkeli ja Pieksämäki ilman nopeutuksia, mutta näiltä paikkakunnilta pääsee jo kohtuullisessa ajassa Helsinkiin.

Niiden sijaan mahdollistettaisiin koko Pohjois-Suomen - tärkeimpänä Oulu - liittäminen nopealla rautatieyhteydellä Etelän kaupunkeihin, vaatien toki edelleen suuria investointeja.
 
Vs: Helsinki-Pietari radan uusi linjaus

Niiden sijaan mahdollistettaisiin koko Pohjois-Suomen - tärkeimpänä Oulu - liittäminen nopealla rautatieyhteydellä Etelän kaupunkeihin, vaatien toki edelleen suuria investointeja.

Pitää kyllä miettiä, että onko järkeä rakentaa suurnopeusrataa Ouluun saakka. Pohjois-Suomessa kun Oulu on melkeinpä ainoa kunnon kaupunki. Pelkästään sitä varten jouduttaisiin siis rakentamaan satoja kilometrejä suurnopeusrataa. Olisiko kokonaisuudessaan taloudellisempaa jättää Helsinki-Oulu -väli lentoliikenteen palveltavaksi? Pohjanmaan rataa parantamalla väli Tampere-Oulu taas saataisiin riittävän nopeaksi. Helsingistä Seinäjoelle, Jyväskylään, Mikkeliin ja Lappeenrantaan juna on vielä mielekäs vaihtoehto. Vaasa, Oulu, Kajaani, Kuopio ja Joensuu voidaan hoitaa potkuriturbiinilentokoneilla.

Etenkin syrjäiset kaupunkikeskukset, joihin johtavia satojen kilometrien ratayhteyksiä tukemaan ei ole muita kaupunkeja, kuten Joensuu ja Oulu, sopisivat paremmin potkuriturbiinikoneilla palveltavaksi. Etenkin Joensuu herätti huomioni, koska kartalta katsottuani sinne johtavalla radalla matkustajakysyntä oli vain pieni viiru muihin ratoihin verrattuna, samaten Joensuuhun johtavilla maanteillä kysyntä on pientä. Tämän takia mietin, että josko tällainen kysyntä voitaisiin hoitaa paremmin junaa pienemmillä yksiköillä.

Vaasa, Jyväskylä ja Kuopio linkittyvät paremmin valtakunnallisen junaliikenteen runkoverkkoihin, kun näiden ratojen varrella on muutakin kysyntää, kuin nimenomaisesti näihin kaupunkeihin suuntaavaa liikennettä. Toki perustason junaliikenne on syytä säilyttää myös syrjäisempiin kaupunkikeskuksiin, jotta on mahdollisuus matkustaa esimerkiksi Joensuusta Lappeenrantaan, mutta Helsinkiin suuntaaviin matkoihin tilanne on eri.
 
Takaisin
Ylös