HELI-rata taas ajankohtainen?

...Ja voisi niitä ohitusraiteita kai muihinkin sopiviin paikkoihin laittaa?
Ohitusmahdollisuus olisi oltava nimenomaan asemilla, sillä eiväthän samaa nopeutta kulkevat junat linjaradalla toisiaan ohita.

Maanalaisilla asemilla on louhittava asemahallin kiertävät tunnelit. Maanpäällisten asemien kohdalla on löydyttävä tilaa sivusuunnasta. Ja jotta ohittavan junan ei tarvitsisi hidastaa, ohitusraiteen lähtö- ja päätekaarteiden tulisi olla loivat siten, että ohittava liikenne ajaisi vaihteesta suoraan ja pysähtyvä eli hidastava mutkaan. Kuitenkin, kun metrojunan nopeus laiturin alussa on 60 km/h, vaihteen on joka tapauksessa oltava nopean ajon vaihde. Muuten vaihteessa ajo hidastaa pysähtyvääkin liikennettä.

Käytännössä on niin, että tällainen ohittava liikenne toimii vain 4-raiteisena, kun asemavälit ovat 1-1,5 km luokassa kuten HKL:n metrossa. Lähijunaliikenteessä on eri asia, kun keskiasemaväli on noin 3 km. Siellä on pituutta asemien välissä joustavaan siirtymiseen raiteelta toiselle.

Antero
 
Ohitusmahdollisuus olisi oltava nimenomaan asemilla, sillä eiväthän samaa nopeutta kulkevat junat linjaradalla toisiaan ohita.

Maanalaisilla asemilla on louhittava asemahallin kiertävät tunnelit. Maanpäällisten asemien kohdalla on löydyttävä tilaa sivusuunnasta.

Jos metrojunat saadaan pysymään aikataulussa, ohitusraiteita ei mielestäni tarvita muualle kuin Herttoniemen ja Kulosaaren ohittamiseen. Mikäli turvalaitteet saadaan siihen kuntoon että 2 minuutin vuoroväli onnistuu ei 20 minuutin vuorovälillä kulkeva Porvoon metro häiritse Helsingin sisäistä metroliikennettä juuri ollenkaan. Kontula ja Myllypuro olisivat ainoita asemia, joiden palvelutaso jonkin verran heikkenisi. Itäkeskuksen ja Kalasataman välisten asemien vuoromäärä pysyisi samana, mutta vuorotiheys vaihtelisi niin että välillä metrojen väli olisi tiheämpi kuin nykyään ja toisaalta välillä ajettaisiin hieman harvemmalla tahdilla. Tämä ei mielestäni ole mikään ongelma, koska näille itiksen ja kalasataman välisille asemille on nykyään olemassa selvää ylitarjontaa metrovuoroissa.

Eli, Rautatientorilta Kalasatamaan Porvoon metro pysähtyisi joka asemalle. Voisi kuvitella että näiden asemien ympäristöön myös sipoolaisilla ja porvoolaisilla on asiaa. Ja sen lisäksi ohitusraiteiden rakentaminen tulisi tälle alueelle todennäköisesti kohtuuttoman kalliiksi. Sen jälkeen pysähdykset enää Itäkeskuksessa ja mahdollisesti Mellunmäessä, jonka jälkeen uusien asemien kautta Porvooseen.
 
Jos metrojunat saadaan pysymään aikataulussa, ohitusraiteita ei mielestäni tarvita muualle kuin Herttoniemen ja Kulosaaren ohittamiseen...
Oletko tehnyt graafisen aikataulun tästä liikenteestä? Olisi mukava nähdä, miten olet tämän ratkaissut.

Antero
 
Oletko tehnyt graafisen aikataulun tästä liikenteestä?

En.

Koodi:
[FONT=Courier New]          Mm  P   Vs  Mm  Vs
M-mäki    0   5   6   8   14
Kontula   2           10
M-puro    4           12
I-keskus  6   8   12  14  20
Siilitie  8       14  16  22
H-niemi   10      16  18  24
K-saari   12      18  20  26
K-satama  14  12  20  22  28
 
 
          Mm  P   Vs  Mm
M-mäki    16  21  22  24
Kontula   18          26
M-puro    20          28
I-keskus  22  24  28  30
Siilitie  24      30  32
H-niemi   26      32  34
K-saari   28      34  36
K-satama  30  28  36  38[/FONT]
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
En. [...ole tehnyt graafista aikataulua]
Tee vaan, ei se niin mutkikasta ole. Sen voi tehdä tuosta taulukkoaikataulustasi varsin nopeasti vaikka ruutupaperille, jos koneella piirustaminen tuntuu vaikealta.

Graafisen aikataulun tekeminen on hyväksi ihan vain sen takia, että se on hyvin havainnollinen esitys asiasta ja myös paljastaa helposti ja yksinkertaisesti ongelmat.

Antero
 
Malmin lentokenttää ollaan eräiden suunnitelmien mukaan siirtämässä Porvooseen. Samassa yhteydessä olisi varmasti syytä miettiä miten HELI-radan/Porvoon metron linjaus saadaan palvelemaan myös tulevaa lentokenttää. Jos nimittäin kenttä Porvooseen toteutetaan tarpeeksi pitkällä kiitotiellä on aivan selvä, että halpislentoyhtiöitä siirtyy sinne. Lisäksi pitäisin raideyhteyttä Porvooseen myös erittäin todennäköisenä tulevaisuuden ratkaisuna Helsingin maanryöstöpolitiikan ja Itä-Uudenmaan väestönkasvun seurauksena.
 
tässä puhutaan jo kahdesta-kolmesta osittain eri asiasta.
Ainakin kahdesta eri hankkeesta tässä on ollut kyse. Nämä hankkeet ovat Porvoon lähiliikennerata ja Pietarin suurnopeusrata. Viimeistään nyt tähän on tullut kolmaskin hanke: lentokenttärata. Olisiko tässä nyt mahdollisuus sen kuuluisan lentokenttämetron toteuttamiseen? Porvoon lentokentälle rakennettu metro ei poista tarvetta siirtää pääradan linjaus kulkemaan Helsinki-Vantaan lentoaseman kautta.
 
Olisiko tässä nyt mahdollisuus sen kuuluisan lentokenttämetron toteuttamiseen?

Pintaratana sen rakentaminen ei maksaisi juurikaan enemmän kuin junaradankaan. Mutta kuinkahan kauan kestäisi matka sieltä Porvoon kentältä Helsingin keskustaan, kun junat köröttelisivät 80 km/h ja pysähtelisivät puolentoista kilometrin välein?
 
Mutta kuinkahan kauan kestäisi matka sieltä Porvoon kentältä Helsingin keskustaan, kun junat köröttelisivät 80 km/h ja pysähtelisivät puolentoista kilometrin välein?
Itäkeskuksen ja lentoaseman välissä ei tarvitsisi pysähtyä missään. Ajatelkaa, kuinka Helsingin metropoli-imago korostuisi! Turistit näkisivät metrokartasta, että metro on pitkä ja kaupunki jatkuu pitkälle Porvooseen. Muiden suurten metropolien tapaan Helsingilläkin olisi kaksi lentokenttää: Helsinki-Vantaa ja Helsinki-Porvoo. Helsinki nousisi vihdoinkin metropoliksi metropolien joukkoon. (Ja ehkä metron rakennustarve tulisi tyydytettyä ja voitaisiin keskittyä vaikka raitioteiden rakentamiseen).

Olisi minulla toinenkin idea...

Rakennetaan:
1. Rautatie Helsinki-(Vantaan lentoasema)-Venäjä. Rautatieltä yhdysradat Vuosaaren, Loviisan, Kotkan ja Haminan satamiin.
2. Pikaraitiotie Helsingin keskustasta itään. Raideleveys 1000 mm. Tämä korvaisi metron kaupungin sisäisessä liikenteessä.
3. Raitiotiet Kotkaan, Loviisaan, Porvooseen ja Haminaan.

Helsingin metrotunnelia ja -rataa käytettäisiin duoraitiovaunujen ajamiseen Helsingin keskustasta Porvoon, Loviisan ja Kotkan kautta Haminaan. Näin saataisiin Porvoo ja Kotka nopean raideliikenteen piiriin. Tavarajunat kiertäisivät kaikkien näiden kaupunkien keskustat uutta rataa pitkin. Mahdolliset Venäjän suurnopeusjunat voitaisiin myös ajaa tätä rataa pitkin; keskinopeus kasvaisi, koska turhia pysähdyksiä ei olisi.

Näin saataisiin HELI toteutettua metrona Porvooseen - ja Haminaan! Toisaalta saataisiin myös tavaraliikennerata ja nopean matkustajaliikenteen rata. Kaikki yksillä raiteilla ja kerralla rakennettuna. Raitiotie Porvoossa mahdollistaa myös näiden lähijunien ajamisen Porvoon keskustan läpi ilman kallista tunnelia tai suunnanvaihtoa. Suurnopeusjunat ja tavarajunat tietysti kiertäisivät Porvoon ja muut mainitut kaupungit.
 
Saksalaisessa systeemissä Porvoon vanha rata olisi muuten jo sähköistetty ja sitä ajettaisiin B80-100D Stadtbahn B (ja niiden perillisilla) kaltaisilla raitiovaunumaisilla moottorijunilla. Kenties olisi myös tehty oikaisu suoraan Helsingin keskustaan ja edelleen sen metroverkkoon, jolloin olisi suora raideyhteys Helsingin ja Porvoon välillä (vrt. Köln/Bonn tai Karlruhe/Heilbronn). Linkki ajatuksia herättävään kuvaan.

Porvoon päässä voisi olla kaksi haaraa. Työvuorojen vaihtuessa osa junista voisi mennä Kilpilahteen, jonne menee nykyisinkin jo junarata. Porvoossa rata voisi lähteä esimerkiksi Kevätkummusta Porvoon itäpuolelta. Rata menisi Porvoon keskustan läpi ja siitä Eestinmäen läpi ja tämän jälkeen voisi alkaa nopeampi osuus ja Sipoossa voisi olla vaikka vain neljä pysähdyspaikkaa, Box ja eri viestiketjussa jo mainitsemani Söderkulla, Västerskog ja Itäsalmi. Helsingissä tämä rata yhdistyisi vaikka päärataan sopivassa paikassa.

Porvoon länsipuolella raideliikenteen ulkopuolelle jääviä alueita palvelisi edelleen bussit. Varsinkin Tolkkisten alueeseen liittyy sellainen ongelma, että miten Tolkkisista pääsisi hyvin Helsinkiin. Tolkkinen on jo sen verran Porvoosta länteen, että Porvoon kautta kiertäminen ei ole kovinkaan houkuttelevan tuntuinen vaihtoehto. Kartasta katsottuna Lehtimäkeä ja Hamaria palvelevat vuorot sentään voisivat jatkaa Tolkkistentietä länteen päin ja kääntyä Treksiläntielle ja tätä kautta kulkea raideyhteyden varteen, josta voisi jatkaa raiteitse kohti Helsinkiä ja jossa niiden bussivuorojen päätepysäkki voisi olla. Tolkkinen on kuitenkin tämänkin tien haaraumakohdan länsipuolella.

Emäsalosta Helsinkiin menevät bussivuorot nähtävämmin kiertävät Porvoon keskustan kautta. Nämä vuorot siis tekevät melkomoisen koukkauksen matkallaan. Tolkkisista Porvoon linja-autoasemalle matka-aika on 20 minuuttia ja Porvoon linja-autoasemalta Treksilään näyttäisi kestävän lähes saman ajan. Nämä ajat katsoin matkahuollon sivuilta Emäsalosta 12:45 lähtevän vuoron aikataulusta. Tolkkisista suoraan Treksilään pääsisi varmaan 10 minuutissa? Oikeasti matka-aikaa pidentää vielä Porvoon linja-autoasemalla tehty pysähdys, jonka kestoksi annetaan 10 minuuttia. Tällainen kiertäminen karkoittaa varmasti sellaiset matkustajat, joilla on auto käytössään, kun Porvoon keskustan kautta kierto ja linja-autoasemalla seisoskelu lisää matka-aikaa mitä ilmeisemmin yli 35 minuutilla.
 
Porvoon keskustan kautta kierto ja linja-autoasemalla seisoskelu lisää matka-aikaa mitä ilmeisemmin yli 35 minuutilla.

Keskustan kautta kiertäminen ei todellisuudessa lisää matka-aikaa noin paljoa, koska Helsinki-Porvoo välin vuorotiheys on hyvä. Vaihdolliseksi yhteys kylläkin muodostuu. Tolkkisista tullessa autosta voi jäädä pois jo keskustan länsipuolella ja tällöin ehtii Helsinkiin mennessä useimmiten aikaisempaan vuoroon. Vastaavasti toimitaan myös Askolan suunnasta tulevilla vuoroilla.

Emäsalon vuorot ovat pääasiassa paikallisia tarpeita kuten koululaisia palvelevia, vaikka ne onkin liitetty suoraan Helsingin vuorojen jatkeeksi. Samoin on rakennettu lähes koko Itä-Uudenmaan linjasto. Vaikka vuorot tulevat Helsingistä, niiden pääasiallinen matkustajaryhmä ajankohdasta riippuen Porvoosta eteenpäin on joko koululaiset tai Porvooseen pendelöivät itä-uusmaalaiset. Pieni ryhmä on sitten satunnaiset pääkaupunkiseudulta asti tulevat, joille suora vuoro on helpompi vaihtoehto kuin hiukan nopeampi vaihdollinen yhteys.

Vaikka tällä periaatteella on saavutettu paljon suoria yhteyksiä Helsinkiin, mikä on satunnaiselle käyttäjälle vaivatonta, siinä on myös yksi Itä-Uudenmaan bussiliikenteen heikkouksista. Erityisesti ruuhka-aikoina on mahdotonta ennustaa, kuinka pitkään busseilla kestää päästä pois Helsingin katuverkolta. Satunnainen päivittäinen vaihtelu on yli kymmenen minuuttia. Tämä johtaa joko pitkiin tasausaikoihin Porvoon linja-autoasemalla tai aikataulujen epätäsmällisyyteen Itä-Uudenmaan sisäisessä liikenteessä. Toisena päivänä Porvoosta lähtevä bussi voi olla aikataulussa, mutta toisena se onkin 10 minuuttia myöhässä.
 
No johan tänään on rautatieuutisia Yleisradiolla.
Johtuu siitä, että tänään oli Rantaratatyöryhmän järjestämä seminaari aiheesta. Tämän ryhmän nimessä rantarata tarkoittaa siis Helsingistä itään vievää rataa.

Liikenneministeri Vehviläinen allekirjoitti kuudentena työpäivänään määräyksen selvittää rantaradan tarpeellisuus nykyisistä lähtökohdista. Työtä tekee RHK ja se valmistuu ensi toukokuuksi.

Nyt tutkitaan vaihtoehtoja reiteillä Hki-Porvoo-Kouvola, Hki-Kotka-Luumäki ja Hki-Kotka-Viipuri. Lähtö Helsingistä joko "suoraan" itään tai lentokentän kautta. Ratatyyppinä sekarata <250 km/h nopeustasolla tai nopea rata >300 km/h nopeustasolla.

Antero
 
Nyt tutkitaan vaihtoehtoja reiteillä Hki-Porvoo-Kouvola, Hki-Kotka-Luumäki ja Hki-Kotka-Viipuri. Lähtö Helsingistä joko "suoraan" itään tai lentokentän kautta. Ratatyyppinä sekarata <250 km/h nopeustasolla tai nopea rata >300 km/h nopeustasolla.
Minusta on kerrankin mukava olla samaa mieltä maakuntien lobbaajien kanssa:
YLE sanoi:
Katsomme, että se on ensiarvoisen tärkeä, koska meidän taajamamme kasvavat voimakkaasti, sanoo Itä-Uudenmaan maakuntaliiton maakuntajohtaja Jaakko Mikkola.
Itärannikko voisi kasvaa voimakkaastikin tähän yhteyteen tukeutuen, saisiko rekkaparkin hinnalla jo kiskot Porvooseen saakka? Mihin liittyen, osaako joku sanoa kuinka lähellä kapasiteettia tavarakuljetukset ovat itään päin, tämä voisi auttaa sitäkin suoraan tai välillisesti.
 
Takaisin
Ylös