HELI-rata taas ajankohtainen?

Kotkan keskustan hankalan "umpikujasijainnin" takia kaukojunat eivät kävisi siellä, vaan pysähtyisivät ehkä jossain nykyisen Kymin aseman paikkeilla, josta jatkaisivat joko Lappeenranta - Joensuu -suunnalle tai Kouvolaan.

Oletetaan, että HELI-radalla olisi junia kahta tyyppiä. Toiset junat kulkisivat Helsingistä Pietariin ja toiset Helsingistä Karjalan suuntaan. Molemmissa saisi tehdä Suomen sisäisiä matkoja. Junat ohittaisivat Kotkan, mutta pysähtyisivät esimerkiksi juuri tuolla Kymin asemalla. Junat olisi tahdistettu siten, että pari minuuttia Pendolinon jälkeen kulkisi Kouvolasta lähtöisin oleva paikallisjuna, joka kuljettaisi junanvaihtajat Kotkan keskustaan. Jos kysyntää riittää, voitaisiin vastaavasti pari minuuttia sen jälkeen ajaa paikallisjuna myös Kouvolan suuntaan, jolloin vaihtoyhteydet pelaisivat molempiin suuntiin.

Mikäpä estää, etteikö Kotkasta voitaisi ajaa Sm4-tyylisellä kalustolla muutamia suoria työmatkavuoroja Kotkan keskustasta Helsinkiin. Nämä junat pysähtelisivät tiheästi matkan varrella (Pyhtää, Loviisa, Porvoon lähiö 1, Porvoon tunneliasema, Porvoon lähiö 2, Kilpilahti) ja korvaisivat Kotkan pikavuorobusseja. Kilpilahden otin mukaan Söderkullan sijaan siksi, että Söderkullaan voidaan jatkaa metroa, joten junan olisi hyvä kulkea vähän eri reitiä.

Jos itämetro korvataan pikaratikalla, joka kulkee maankäytössä keskeisemmin, voidaan HELI-rata asettaa itämetron maastokäytävään ja raiteetkin ovat sopivan levyiset jo valmiiksi. Itäkeskukseen saataisiin näin Itä-Helsinkiä palveleva pysähdys. HELI-rata vietäisiin kantakaupungin ali tunnelissa ja tunneli jatkuisi Tallinnaan.
 
HELI-radan voisi rakentaa esimerkiksi seuraavanlaisissa kolmessa vaiheessa:

- vaihe 1: Helsinki – Porvoo
- lähiliikenneyhteys Porvooseen (lyhyet asemavälit, mahd. pikaraitiotie)
- linjaus: Helsinki – Pasila – Oulunkylä – Itäkeskus – Porvoon kaukoliikenneasema(Kuninkaanportti) – Porvoo

- vaihe 2: Porvoo – Kotka
- lähiliikenneyhteys Kotkaan (pitkät asemavälit)
- linjaus: Porvoon kaukoliikenneasema(Kuninkaanportti) – Loviisa – Kotkan kaukoliikenneasema(Kymi) – Kyminlinna – Paimenportti – Kotka

- vaihe 3: Helsinki-Vantaan lentoasema & Kotka – Vaalimaa
- kaukoliikenneyhteys Pietariin (suurnopeusrata)
- linjaus: Helsinki – Pasila – Helsinki-Vantaan lentoasema – Kerava – Nikkilä – Porvoon kaukoliikenneasema(Kuninkaanportti) - Kotkan kaukoliikenneasema(Kymi) – Vaalimaa – Viipuri – Pietari
- Pasilasta yhteys lentoaseman kautta Keravalle, josta kaukoliikennejunat haarautuisivat Tampereen, Lahden ja Kotkan suuntiin. Samaa linjausta käyttäisi myös lähiliikenne
 
Käsittääkseni HELI-radan tämän hetkisistä linjausvaihtoehdoista eniten esillä on ollut radan linjaaminen Tapanilan pohjoispuolelta Vantaan ja Helsingin rajan tuntumassa E18 tien maastokäytävään, mahdollinen asema Sipoossa ennen Porvoota. Itäkeskuksen rautatieasema on siis epätodennäköinen. HELI-ratahanketta selvitetään tänä vuonna ja selvitetään myös mutkalinjaus lentokentän kautta. Tässä voi nähdä yhteyttä Kehäradan rahoituksen siirtymiseen vuodella. Heli-radalla on ollut vähäinen määrä poliittista puolestapuhujaa radan ensi suunnitelmista lähtien. Itse kannatan sitä rakennettavaksi. Mutta ajankohta on kaukana, veikkaisin. Oikorata vei paljon mahdollisuuksia pitkäksi aikaa pois HELI-radan toteutumistodennäköisyydestä. Minusta tuntuu että nyt tehtävä selvitys on mappitavaraa vielä vuosikymmenen tai kaksi.
 
Radan linjaus E18:n tuntumassa löytyy kyllä maakuntakaavastakin, mutta voisi ehkä olla taloudellisesti järkevämpää yhdistää HELI-rata ja metron laajentaminen samaan maastokäytävään. En kyllä edes näe järkevänä jatkaa metroa pidemmälle itään, vaan yhteydet tulisi hoitaa pikaraitioteillä ja lähijunilla. Aikataulu voisi esimerkiksi olla karkeasti siten että Helsinki-Porvoo -osuus: 2010&2020-luku sekä Porvoo-Kotka & Kotka-Viipuri: 2020&2030-luku.

On totta että HELI-radalla on ollut paljon vastustajia ja vähemmän puolestapuhujia. Tähän on monia syitä mm. sotilaspoliittiset- ja taloudelliset(Viipuri-Helsinki -linjalle ei haluttu suoraa junayhteyttä eikä rajan läheisyyteen haluttu syntyvän uutta Viipuria kokemaan samaa kohtaloa) sekä Lahden ja Kouvolan seudun vastustus. Sipookaan ei ilmeisesti ole kovin kiinnostunut ollut idyllinsä rikkovasta radasta. Kouvolalle HELI-rata on lähinnä kirosana, ja tämän vuoksi Kymenlaakson maakunnan yhteistä pysyvää kantaa radan roolista ei ole pystytty luomaan. Uskon kuitenkin että jatkossa taloudelliset edut ja kiristyvä kansanvälinen kilpailu sekä yhteistyön kehittyminen Venäjän suuntaan potkaisevat HELI-radan rakentamisen käyntiin.
 
Radan linjaus E18:n tuntumassa löytyy kyllä maakuntakaavastakin, mutta voisi ehkä olla taloudellisesti järkevämpää yhdistää HELI-rata ja metron laajentaminen samaan maastokäytävään.

Minusta tuntuisi luontevalta jatkaa metroa sen verran itään, että se kohtaisi HELI-radan nykyisen tai hiukan muutetun linjauksen. Käytännössä tämä voisi onnistua joko varaamalla HELI-radalle tilaa tulevan Sipoon metron viimeisen aseman luota tai varautumalla metron pidentämiseen yhdellä asemanvälillä tuolta asemalta HELI-radalle. Fiksua kuitenkin olisi saada yhteisen aseman ympärille riittävästi maankäyttöä. Pelkkä vaihtoasema yksinään ei ole mielekäs investointi.

HELI-radan Tapanilasta erkaantuvalla linjauksella on muuten asemavaraus Jakomäessä.
 
Radan linjaus E18:n tuntumassa löytyy kyllä maakuntakaavastakin, mutta voisi ehkä olla taloudellisesti järkevämpää yhdistää HELI-rata ja metron laajentaminen samaan maastokäytävään. En kyllä edes näe järkevänä jatkaa metroa pidemmälle itään, vaan yhteydet tulisi hoitaa pikaraitioteillä ja lähijunilla. Aikataulu voisi esimerkiksi olla karkeasti siten että Helsinki-Porvoo -osuus: 2010&2020-luku sekä Porvoo-Kotka & Kotka-Viipuri: 2020&2030-luku.
Ajattelen suurin piirtein samoin, Korpinen kirjoitti saman suuntaista:

Pekka Korpinen sanoi:
On selvää, että jo kestävän kehityksen näkökulmasta Helsingin uusien ”liitosalueiden” tulee tukeutua raideliikenteeseen.
Tällöin on kaksi vaihtoehtoa: joko rakennetaan Heli-rata paikallisliikennettä
varten Porvooseen tai jatketaan metroa Vantaan Västerkullan
kiilan pohjoisosan läpi Sipoosta irtaantuvalle alueelle. Voidaan myös
ajatella sekä rautateitä että metroa. Tällöin metroa jatkettaisiinkin
Vuosaaresta satama-alueen läpi Talosareen.
http://www.eva.fi/files/1853_helsinki_tulevaisuuden_kaupunki_special.pdf
Minusta tässä olisi kaupunkisuunnittelullisesti hyvää se, että Lounais-Sipoosen muodostuisi selkeä keskus. Eli se missä HELI ja metro kohtaa.

Minusta tuntuisi luontevalta jatkaa metroa sen verran itään, että se kohtaisi HELI-radan nykyisen tai hiukan muutetun linjauksen.
Ollaanpa me herttaisen yksimielisiä, missä on Antero? Kai edes Sebastin voisi kertoa, että tällaista ei ole päätetty? :)

HELI-radan Tapanilasta erkaantuvalla linjauksella on muuten asemavaraus Jakomäessä.
Jakomäen asema olisi kiva bonus, piristäisi tuota ongelmallista aluetta. Laittaisin sen aseman aika tarkalleen Lahden moottoritien alle jolloin toinen pää olisi ostarilla ja toinen palvelisi maankäyttöä tien länsipuolella. Sikäli kun Hakunilan aluetta halutaan hoitaa liityntänä, se olisi myös ratkaisu siihen ongelmaan että liityntä Tikkurilaan on kehnoko ratkaisu.

Porvoo - ? - Söderkulla - Lounaissibbola - Jakomäki - Malmi/Oulunkylä - Pasila - Rautatieasema olisi myös nopea vähistä pysähdyksistä johtuen. Mitäköhän tuo maksaisi, siis jos ei tarvitse olla mikään luotijunarata?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Porvoo - ? - Söderkulla - Lounaissibbola - Jakomäki - Malmi/Oulunkylä - Pasila - Rautatieasema olisi myös nopea vähistä pysähdyksistä johtuen. Mitäköhän tuo maksaisi, siis jos ei tarvitse olla mikään luotijunarata?


Pasila - Tapanila (- Kehä III) tarvitsee kolmannen raideparin. Maantasossa tulee ahdasta, mutta eiköhän tuo jotenkin nykyiseen ratalinjaan mahdu. 20-30 miljoonaa kilometri voisi tuo väli mennä, jos ei tarvita tunneleita. Eli ehkä noin 200-300 miljoonaa. Pasila -Kehä III tunneli pelkällä Malmin asemalla lienee jonkin verran kalliimpi(400M-500M?). Vaikka tunnelinhan voidaan rakentaa vaikka mihin, joten sen ei tarvitse välttämättä mennä Malmin kautta.

Loput 40 kilometriä voisi sitten maksaa ehkä 7-8 miljoonaa/km. Eli kokonaiskustannus Porvoon radalle olisi 500-700 miljoonaa.
 
Viimeksi muokattu:
Porvoo - ? - Söderkulla - Lounaissibbola - Jakomäki - Malmi/Oulunkylä - Pasila - Rautatieasema olisi myös nopea vähistä pysähdyksistä johtuen. Mitäköhän tuo maksaisi, siis jos ei tarvitse olla mikään luotijunarata?

Oletteko koskaan käynyt Söderkullassa? Siellä on jopa rautatiekuja niminen tienpätkä joka johtaa paikallisen K-marketin pihalle: http://kartat.eniro.fi/query?what=m...ulla&stq=0&hits_on_map=1&advert_code=G1140785

Osaako kukaan sanoa miksi?

t.Rainer
 
HELI-radan takia. Suunniteltu kulkevaksi paikkaseudun ali tunnelissa.
On siis jotain todisteita olemassa sille, että ainakin jossain vaiheessa ollaan Sipoossa oltu toiveikaita Heli-radan suhteen eikä tyrmätty sitä täysin.

Osaatko sanoa, onko "Rautatiekuja" ollut sennimisenä kuinka kauan?

t. Rainer
 
Minusta tuntuisi luontevalta jatkaa metroa sen verran itään, että se kohtaisi HELI-radan nykyisen tai hiukan muutetun linjauksen.

Varsin järkeenkäypä vaihtoehto tämäkin.

Pasila - Tapanila (- Kehä III) tarvitsee kolmannen raideparin.

Paitsi jos samanaikaisesti(tai ennen) HELI-radan kanssa rakennetaan myös Pasila-Lentoasema-Kerava -rata, jolle siirtyisi kaikki pohjoisen ja idän kaukoliikenne sekä joitakin lähiliikennelinjoja.
 
Minusta tässä olisi kaupunkisuunnittelullisesti hyvää se, että Lounais-Sipoosen muodostuisi selkeä keskus. Eli se missä HELI ja metro kohtaa.

Niinpä. Tästä on muistaakseni puhuttu jo aiemmin, mutta Sipooseen taitaa olla suunniteltuna ratkaisu, jossa luodaan 3 puutteellisin palveluin varustettua metroasemaa. Muut palvelut voi sitten hakea metrolla Itiksestä tai Myllypurosta (tuleva terveysasema).

Tuntuisi paremmalta kolmen metroaseman tapauksessa kehittää yhdestä selkeämpää palvelukeskusta ja kaksi muuta voidaan varustaa pelkillä lähikaupoilla. Jos (kun) asukkaat eivät mahdu kävelyetäisyydelle, liityntä voidaan ratkaista joko laajentamalla vain pääkeskusta tai tekemällä keskimmäisestä asemasta pääkeskus ja linjaamalla liityntälinjat periaatteeltaan kahdeksikkona, joka yhdistää alakeskukset ja väliin jäävät alueet suoraan pääkeskukseen.
 
Tässä keskustelussa, ja muissakin, mainittu kaukoliikenteen ratapari keskusta-lentokenttä toteutetaan suurnopeusratana. Se on tarkoitus vetää Turkuun, Tampereelle ja mahdollisesti St. Pietariin päin. Tästä kaukoliikenteen lentokenttäradasta, mistä siis lähtee uusien ratojen kehitys Suomessa, niin tästä ei ole ratkaisua Helsingin ja pääkaupunkiseudun lähiliikenteeseen.

Mielenkiintoista tuo Jakomäen HELI-varaus. Jos Jakomäki olisi linjauksessa, sinne kannattaa avata asema jos radalla hoidetaan lähiliikennettä laajemminkin. Hakunilassa HELI:ä on vaadittu tunneliin. Kustannussyistä pakolliset tunneliosuudet saatetaan laajemmalti välttää. Jakomäessä tilaa tulisi jättää uudisrakentamiselle. Siihen viereen valmistuu Alppikylän, Kivikon ja lentomalmin asuinalueet. Tuohon suuntaan tarvitaan metro, jolle mahdollisesti HELI:n joskus toteutuessa liityntäasema.

On esim. Pisarallekin suunniteltu lisäasemat Hesperia ja Alppila, mutta nämä tuskin toteutuvat, välttämättä ainakaan kovin heti Pisaran valmistuttua. Mutta jos toteutuu, kaikki junat eivät niillä ehkä pysähtyisi.

Veikkaisin Pisaran olevan paljon ajankohtaisempi ratahanke(vain 7,5km pitkä) verrattuna HELIin. Onhan RHK priorisoinut seuraavasti: 1. Kehärata, 2. Pisara.
 
Sehän nyt on selvää, että tarvitaan rata Vuosaari-Venäjä. Tuon radan linjaukselle löytyy maastosta selvä paikka.

Missä? Porvoon motarin reunaako?

Mietin edelleen matkustajajunia ja niiden reittiä radan Helsingin päässä. Miten rakennettaisiin rata Porvoo-Lentoasema-Helsinki? Kiertäisivätkö Porvoon taajamajunatkin tuota reittiä? Tarvitaanko välille Helsinki-Vuosaari/Porvoo kaksi eri rataa: yksi pikajunille ja yksi taajamajunille?

Nykyinen kehärata-suunnitelma toteutettaisiin ja se jatkuisi Tikkurilan eteläpuolelta kohti Porvoota. Linjaus voisi kulkea Hakunilan ja tulevan Itäsalmen alueen kautta ennen kuin kulkisi motarin käytävää pitkin. Kaukojunia tuolla välillä ei kulkisi, vaan kalustoa joka vastaisi SM4 -kalustoa. Porvoosta rata voisi jatkua Loviisan ja pyhtään kautta Kotkaan ja kenties edelleen Haminaan asti. Haminasta puolestaan voisi jo olemassa olevan radan puitteissa ko. kalustolla ajaa kotkan kautta Kouvolaan ja samalla kalustolla mainittua reittiä toiseen suuntaan.

Ilmeisesti uutta rataa on vaikea rakentaa lähelle taajamia ja asutusta. Uudet asemat palvelisivat vain niitä, joilla on mahdollisuus liityntäliikenteeseen autolla (vähän kuin Haarajoki ja Mäntsälä). Helsinki-Pietari junien ei siis tarvitsisi pysähtyä matkalla missään. Mutta entä taajamajuna? Mihin tulisi Porvoon asema?

kaukojunat kulkisivat nykyistä reittiään, myös Venäjän junat. Mainittu kalusto loisi hyvän pohjan useamman seudun yhdistävälle ja seudullista liikennettä tukevan yhteyden paitsi PK-seudulla, niin myös Kotkan ja Kouvolan seuduille. sekä väiden välille. Porvoon asema sijoitettaisiin sinne missä se vanhakin asema on. Rata sitten aseman jälkeen voisi painua maan alle, jossa se voitaisiin rakentaa Mannerheimintien alle. Eli kaivettaisiin kaivanto, jonne raiteet tulisivat ja sen jälkeen sille valetteisiin kansi ja tie päälle. Rakennus aikana toki tuosta liikenteellisiä ongelmia muodostuu, mutta ne ovat suhteellisen lyhyt aikaisia.

Ehdotan edelleen rakennettavaksi Porvoon raitiotietä! Raitiotie mahdollistaisi Porvoon keskustan läpi kulkevat junat Haminaan saakka. Toisaalta katuajomahdollisuus saattaisi helpottaai radan rakentamista Helsinkiin. Keskusta-Vuosaari-rata on jo valmiina, ja sen voisi tarvittaessa yhdistää tähän Vuosaari-Venäjä rataan.

Minkähän takia mä en ole yllättynyt. Vuosaari-venäjä ratakin on ongelmallinen. Se joko vaatisi kokonaan uudet logistiikka keskukset Porvooseen tai jonnekkin muualle radanvarteen koska sihen soveltuvia alueita ei Vuosaaen satamassa ole, ei edes suunnittelilla. Toisaalta Vuosaaren satamarata on pääsin tunneloitu, joten sen erottaminen on vähintään ongelmallista. Toisaalta Vuosaaren satamaradan kapasiteetti on 10 junaa vuorokaudessa kumpaankin suuntaan, kun junan mitta on 800 metriä. Mikäli rataa aletaan jakamaan eri suuntiin, niin kapasiteetti on tuotakin pienempi.

Edelleen mietin, että miten tämä rata pitäisi linjata, jotta se parhaiten hyödyntäisi itärannikon kasvavia taajamia.

Kuten todettua suunniteltulta kehäradalta Tikkurilan eteläpuolelta Hakunilan ja suunnitellun Itäsalemn alueen kautta Porvooseen. Porvoosta edelleen Loviisan ja Pyhtään kautta Kotkaan. Kotkastahan jo onkin raideyhteys Haminaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös