Varsinais-Suomen paikallisjunaliikenne etenee

varsinkin iltapäivän ruuhka-aikana omasta mielestäni pahimmat paikat ovat uudenmaankatu-hämeenkatu ja voisi sanoo että koko aninkaistensillan alue, sisältäen ratapihankadun kokonaisuudessaan. Siitä päästäänkin koulukadun ja puistokadun ongelmiin... ja sitä kautta aina itä-keskustan marttiin :D

Itse kun asuin Majakkarannassa ja menin töihin keskustaan Eerikinkadun ja Brahenkadun kulmaan. menin aina autolla, johtuen huonosta ja KALLIISTA joukkoliikenteestä. Mikäli raitioliikenne olisi tullut majakkarantaan kuten nyt on visioitu niin todellakin olisin käyttänyt!
 
No paha sanoo että tuliko kun oli tietysti muutakin ajoa. Tällä hetkellä seutulippu maksaa 60€/kk ja kyllä tolla hinnalla aika monta kertaa ajaa töihin.
Taloni vierestä lähtenyt bussilinja kiertää sen verran että olisin samassa ajassa ajanut 2x töihin ja kotiin. Suorempi linja olis menny sitte Stålarminkadulta. Taas siinä kohtaa kun olisin kävellyt pysäkille ja hypänny bussiin olisin ollut jo töissä jos olisin mennyt autolla. Tässä myös syy miksi menin autolla.

Eli säästin aikaa ja rahaa.
 
Rautatieläisten vastineet Linja-autoilun harjoittajille
Turun Sanomien mielipideosastolla muutama tuore kannanotto lähijuniin.

http://www.turunsanomat.fi/mielipit...;4:9:0:1:2009-01-22,104:9:588728,1:0:0:0:0:0:

http://www.turunsanomat.fi/mielipit...;4:9:0:1:2009-01-22,104:9:588732,1:0:0:0:0:0:

Eka kritisoi rautatieliikenteen tiukkaa toimijapolitiikkaa ja jälkimmäisessä ollaan suoraan sitä mieltä, että lähijunat tahallaan alasajettiin kannattamattomiksi tukena autoistumiselle. Molemmat kirjoitukset ovat vastineita 8.1. kirjoitettuun mielipiteeseen, joka kysyy "Onko tarkoitus tukahduttaa toimiva linja-autoliikenne".

http://www.turunsanomat.fi/mielipit...9:0:0:0;4:140:0:0:0,104:9:586041,1:0:0:0:0:0:

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jos lähijunalla on mahdollista tukahduttaa linja-autoliikenne, niin tehkäämme se ensitilassa. Miksi Suomen kaltaisessa kovien bisnesarvojen maassa pitäisi sääliä yrityksiä, jotka tekevät huonoa bisnestä? Tosin nämä arvot saattaa tässä taantuman aikana pehmetä jonkin verran, luojalle kiitos.
 
Hmm, eikös se asia ole muuten niin, että linja-auto liikenne tukahduttaa itse itsensä?

Olen ollut huomaavinani, että esim. maakunnissa, sanotaan nyt vaikka vielä kymmenen vuotta takaperin busseja kulki paljon enemmän.

Sehän olisi aivan mahtavaa, jos aina vain vähenevien bussi reittien tilalle pystyttäisiin tuomaan junia :D
 
Kukas se olikaan, joka totesi bussiyrittäjäin itsensä pitävän linja-autoliikennettä auringonlaskun alana? PSA tuo toivottavasti tähän siirtymäkauden jälkeen piristysruiskeen, varsinkin jos taloudellinen vastuu liikennöinnistä siirtyy yrittäjiltä yhteiskunnalle. Junaliikenteen imago on niin positiivinen, että se porskuttaa kyllä, ja porskuttaisi enemmänkin jos sen annettaisiin säädöksin porskuttaa.
 
Paljon kauniita sanoja tuossa Palvelusopimusasetuksessa.

Saas nähdä miten tekstiä tulkitaan ja onko lopputulos sitten kansalaisten kannalta mielekäs :).
 
Eipä taida edetä enää kun Suur-Salo on P.A.? Nokialle ei enää oel työläisiä kun "Troijan hevonen" myi puhelimet mikkisoftalle. Minusta ainoa tavoiteltavissa oleva asia olisi ainakin osalle IC-vuoroista pysähdys Paimioon.
Samalla voitaisiin nyt uusien Edo-vaunujen aikakaudella muuttaa aikataulurakennetta pois tuntitahdista ja muutama hiljainen päivävuoro kokonaan pois. Mutta kun "Pohjoiset erityisolosuhteet" ..
 
Kyllä Salo vielä virkoaa ja täytyy muistaa että Uudessakaupungissa menee tällä hetkellä erittäin lupaavasti. Helsinki tulee pikku ulottumaan lähemmäs Saloa ja silloin Turun ja Helsingin talousalueet tavallaan yhtyvät ja tämän jälkeen ei ole enää niin suuri merkitys sillä kuinka hyvin Salon teollisuudella menee, kun ihmiset liikkuu.

Lähijunista ei suinkaan mielestäni ole ollut tarkoitus tulla pelkkä Nokiajuna, vaan tulevaisuuteen tähtäävä infrastruktuurihanke, jolla saadaan talousalueelle dynaamisuutta, jonka pohjalta lähikunnat voivat kehittää kaupunkiaan vetovoimaisesti ja ekologisesti.

Jos Hankoon voidaan järjestää kiskobussi, niin on se kumma jos Turun talousalueelle ei ole mahdollista luoda toimivaa lähijunaliikennettä.
 
Varsinais-Suomen paikallisjunajärjestelmä olisi pikemminkin juuri nyt tarpeellinen, kun Salo yskii ja Uki porskuttaa. Lähijunaliikenne parantaisi maakunnan dynamiikkaa selvästi ja toisi Uudenkaupungin noin puolentoista tunnin päähän Salosta ja reilu kolmen vartin päähän Turusta.
 
Eipä taida edetä enää kun Suur-Salo on P.A.? Nokialle ei enää oel työläisiä kun "Troijan hevonen" myi puhelimet mikkisoftalle. Minusta ainoa tavoiteltavissa oleva asia olisi ainakin osalle IC-vuoroista pysähdys Paimioon.
Samalla voitaisiin nyt uusien Edo-vaunujen aikakaudella muuttaa aikataulurakennetta pois tuntitahdista ja muutama hiljainen päivävuoro kokonaan pois. Mutta kun "Pohjoiset erityisolosuhteet" ..

Jos Turun seutu saa lähijunaliikennettä, niin eiköhän suurin osa junaa käyttävistä työmatkalaisista kulje töihin ympäryskunnista Turkuun eikä toisinpäin, joten lähijunaliikenteen menestymisen kannalta itse Turun menestyminen on tärkeintä, eikä Turkua ympäröivien kuntien menestys.Turkuun tehtäisiin työmatkojen lisäksi myös paljon vaapa-ajan viettoon ja myös opiskeluun ja koulunkäyntiin liittyviä matkoja. Tietenkin ihanteellisessa tilanteessa junien kuormitus on tasaista molempiin suuntiin, mutta se ei ole edes mikään välttämättömyys.

Matkustajan kannalta kaikkein paras vaihtoehto on mahdollisimman tiheä junaliikenne tasaisella vuorovälillä. Jos joku Helsinki-Turku-juna on pienellä kuormalla liikenteessä, niin siihen vuoroon myytävien lippujen hintaa (ilman mitään Veturi-erikoistarjouksia) voisi varmaan vielä tiputtaa entisestään.
 
Mielestäni paras vaihtoehto olisi ostaa liikenettä vaikka viiden vuoden sopimuksella, niin että junat liikkuisivat oli kysyntää tai ei vähintään viisi vuotta. On selvää, että kun joukkoliikenne on ollut retuperällä vuosikymmeniä, ei ihmiset ole heti innostuneita sankoin joukoin sitä käyttämään. Pitkäkestoisuutta tarvittaisiin myös siksi, että ratojen varsille uskallettaisiin investoida. Ne epäonnistuneet kokeilut mitä VR on tehnyt kiskobussilla Turussa, ovat olleet tuomittujakin epäonnistumaan huonon kokonaisuuden hallinnan ja lyhytjännitteisyyden vuoksi. On selvää, että koko verkko pitää saada käyntiin kerralla, yksittäiset linjat eivät voi pärjätä.
 
Takaisin
Ylös