Rata Ylläkselle, Ollokselle ja Leville

Liittynyt
4 Heinäkuu 2005
Viestit
1,069
Matkalehden digiversiosta löytyi tälläinen juttu
Matkalehti sanoi:
Liikenneministeriön ylijohtaja Harri Cavén: Rata Kolarista Ylläkselle järkevä hanke
Liikenneministeriön ylijohtaja Harri Cavén pitää erittäin järkevänä uutta rataa Kolarin nykyiseltä rautatieasemalta Ylläksen matkailukeskukseen. Näin Cavén toteaa Matkalehden nettiuutisille.
Uuden radan kohtaloa punnitaan liikennepoliittisessa selonteossa, sanoo puolestaan viestintäministeri Suvi Lindén. Selonteossa linjataan liikenneasiat seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi eteeen päin. Lindén on ylijohtajan kanssa samaa mieltä ja pitää hanketta vieläkin merkittävämpänä ja todennäköisempänä, jos kaivoshanke Kolarissa etenee toteutukseen. Kolarista on aikanaan liikennöity Rautuvaaraan, mutta kaivostoiminnan loputtua vuosikymmeniä sitten rata on ollut käyttämättömänä. Sesonkiaikana Kolariin tulee useita henkilöjunavuoroja päivässä. Kolarissa on myös autojunien lastaus- ja purkauslaiturit.

Uusi ratayhteys helpottaisi matkustamista koko läntiseen Lappiin, mutta ennen kaikkea Ylläkselle, Olokselle ja Leville. Nykyisin junat jäävät Kolariin, josta on vielä kymmenien kilometrien matka niin Ylläksen Äkäslompoloon kuin Ylläsjärvellekin. Matkailijoiden edessä on nyt siirtyminen Kolarissa bussiin tai taksiin ja loppumatkan kulkeminen kumipyörillä.

- Kyllä radan jatkaminen Ylläkselle on hyvä asia myös Kittilän ja Levin kannalta, sanoo Kittilän kunnanjohtaja Seppo Maula.

Liikenneministeriön ylijohtaja Harri Cavén pitää uutta rataa niin merkittävänä, että kehottaa matkailuelinkeinoa ja muita toimijoita aktiivisuuteen asian ajamisessa.

Kaivoshankkeen toteutuminen merkitsisi lisää liikennettä Kolarin radalle sekä todennäköisesti myös sen sähköistämistä ja perusteellisempaa peruskorjausta.
Tässä vielä suora linkki kyseiseen artikkeliin
 
Tuosta on ollut juttua jo jonkin aikaa sitten vaunut.orgissa. Itse kannatan tuota ratajatkoa Ylläkselle. Niin iso osa matkustajista on kuitenkin menossa Ylläkselle, ainakin talvella. Sitten Ylläkseltä voisi olla junabussit ylemmäs. Kesällä voisi riittää, että junat jäisivät Kolariin. Sitten yhteen bussiin ne, jotka siitä jatkavat vielä.
 
Eipä sillä ole minusta suurtakaan merkitystä onko junan päätepiste Kolari tai Äkäslompolo. Bussikuljetuksia tarvittaisiin silti junan päätepisteessä Äkäslompolossa, sillä Ylläskin on niin laaja hotelleineen ym. majoituksineen, ettei juna-asemalta ole mahdollista kulkea majapaikkaan matkatavaroineen ilman kuljetusta - eikä Äkäslompolon ja Ylläsjärven väliä suhaava 718 paikallisbusseineen todellakaan sovellu sellaiseen.

Leville matkaaville voisi olla jopa hitaampaa matkustaa bussilla Äkäslompolosta Ylläsjärven kautta Leville kuin nykyään Kolarista suoremmin Leville.

Automatkustajille tästä olisi hyviä että huonoja puolia, mikäli Kolarin autojuna-asema ajetaan alas samaan aikaan. Vai säilyisikö Kolari autojuna-asemana? Kuitenkin ylivoimaisesti suurin osa autoista suuntautuu Kolarista Ylläkselle ja Leville mutta on myös niitä jotka ajavat Kolarista Enontekiön ja Kilpisjärven suuntaan, jolloin Äkäslompolo lähtöpaikkana olisi epäedullinen. Toisaalta ne jotka lomailevat Ylläksellä tai Levillä saavat nukkua puoli tuntia pitempään.
 
Radasta Leville keskustellaan vaunut.orgissa. Erikoista että Leville suunnitellaan uutta junanrataa samalla kun Taivalkosken rata haluttaisiin purkaa ja Kemijärven yöjuna on muuttunut kannattamattomaksi.
 
Takaisin
Ylös