Espoo alkaa vetäytyä
Espoolaisen valtuutetun ja kaupunginhallituksen jäsenen Timo Soinin suora
kysymys liikenneministerille valtion osallistumisesta metron rahoitukseen on pannut länsimetrohankkeen perääntymään. Lauantain
Hufvudstadsbladtin mukaan asiaa ei käsitelläkään maanantain 11.2. kaupunginhallituksessa eikä siten valtuustossa 25.2.
Espoo siis ei aio esittää valtiolle, mihin ja mitä varten se haluaa tukea metron rakentamiseen. Liikenneministeri Vehviläinen puolestaan odotti juuri sitä hallituksen liikennehankkeiden kehyksistä päättämiseen 11.3.
Tämä on omituista pallottelua ja selittämistä, jonka metroa haluavat tahot ovat aiheuttaneet itse väittämällä, että valtio olisi luvannut jotain metrosta. Totta kai jossain vaiheessa tulee vastaan totuuden hetki, ja nyt se on tullut.
LVM:n näkökulma on aika selvä ja sitä olisi voinut teroittaa myös espoolaisille päättäjille, jo syksyllä 2006. Rahallisesti periaate on ollut, että hankkeen HK-suhteen tulee olla suurempi kuin yksi, jotta sitä edes harkitaan. Toteutettavien hankkeiden listalle on edellytetty HK-luvuksi 1,5, siis hyödyt ovat 1,5-kertaiset kuluihin nähden. Hallitusohjelmassa on tavoite joukkoliikenteen käytön lisäämisestä ja ympäristöhaittojen vähentämisestä.
Nämä ovat aika selvät raamit. Näihin raameihin ei mahdu 800 miljoonan hanke HK-suhteella 0,3-0,6 ja ilman joukkoliikenteen käytön lisäystä ja siten merkittävää ympäristöhaittojen vähenemistä. Yrittääkö Espoo vierittää LVM:lle sen vastuun, jota se ei itse uskalla ottaa jättämällä ottamatta kantaa kohonneisiin kustannuksiin ja tehdyn suunniteman hyödyttömyyteen?
HBL:n jutun mukaan epämääräinen linja näyttää jatkuvan. Puhutaan ”kymmenien miljoonien” säästöstä lyhentämällä asemia. Se vaan ei riitä, kun todelliset ongelmat ovat kalliissa tunnelirakentamisessa ja turhassa kuljettajattomassa ajossa. Nyt tarvitaan satojen miljoonien säästöjä sekä rakenteellisia muutoksia, jotta hankeesta saataisiin tavoiteltavia hyötyjä.
Suoraselkäisyyttä ja vastuullista on myöntää, että hanke on karannut käsistä, ja joko siitä luovutaan kokonaan tai suunnitellaan se uudestaan niin, että siitä on hyötyä ja kustannukset ovat kohtuulliset. Se kyllä edellyttää sitten mm. YVA-vaihtoehtojen virheiden myöntämistä. Mutta eikö sekin olisi pienempi paha kuin koko touhun hautaaminen?
Antero
