Länsimetro

Kuinkahan isot kengät pitää yliopistolla olla, että saa nimettyä aseman itsensä mukaan.

En ole kuullut Aalto-yliopiston tätä nimeä vaativan. Onko vaatimuksesta jossain kirjoitettu?

Otaniemessä kun ei muuta juurikaan ole.

Dipoli, Innopoli, VTT, GTK, CSC, Tieto... Toki iso osa toiminnasta (ja asukkaista) liittyy tavalla tai toisella Aalto-yliopistoon, mutta kyllä siellä nyt "juurikaan" muuta on.
 
En ole kuullut Aalto-yliopiston tätä nimeä vaativan. Onko vaatimuksesta jossain kirjoitettu?

"Toiveen nimestä esitti Aalto-yliopisto ja sen ylioppilaskunta" -Metro.fi

Matkalainen sanoi:
Dipoli, Innopoli, VTT, GTK, CSC, Tieto... Toki iso osa toiminnasta (ja asukkaista) liittyy tavalla tai toisella Aalto-yliopistoon, mutta kyllä siellä nyt "juurikaan" muuta on.

Tuo nyt oli tarkoitettu sarkastiseksi heitoksi
 
Toisaalta, minä ulkopaikkakuntalaisena en ole kuullutkaan moisista paikoista :lol: Kurvi, Sörnäinen ja Kallio tuovat minulle mieleen sen paikan thai-hierontoineen ja kahden euron tuoppeineen

Kinapori/Kinaborg olisi oivallinen nimi tuolle asemalle, jos ei kerran noita tunnetumpia kansa tiedä. Senhän nyt kaikki ainakin tunnistavat ko. seudun nimeksi!

O.T. HeSa korjasi suositulla vakiopalstallaan tänään, että Otaniemi ei sijaitsekaan Helsingissä, kuten lehdykän yleensä kaikentietävä "savolaisvetoinen" Stadin kaupunkitoimitus oli sen juuri ehtinyt painaa aiempaan lehteensä. Otaniemi sijaitsee kuulema Espoossa, eli häh? Espoohan on Kauniasen länsipuolella kun ajetaan Siuntioon suuntaan eli Turkuun.
 
O.T. HeSa korjasi suositulla vakiopalstallaan tänään, että Otaniemi ei sijaitsekaan Helsingissä, kuten lehdykän yleensä kaikentietävä "savolaisvetoinen" Stadin kaupunkitoimitus oli sen juuri ehtinyt painaa aiempaan lehteensä. Otaniemi sijaitsee kuulema Espoossa, eli häh? Espoohan on Kauniasen länsipuolella kun ajetaan Siuntioon suuntaan eli Turkuun.

Kuka sellaista roskalehteä enää lukee? Jos haluaa tietää, mitä mieltä Kuopion torilla asioivat etniseen vähemmistöön kuuluvat ovat mieltä Kreikan tukipaketeista, voi lukea Savon Sanomia ja jos haluaa tietää, mitä Helsingissä tapahtuu, voi lukea Hufvudstadsbladetia, Metroa tai vaikka YLE:n nettisivuja. Enpä ole kuullut, että yksikään näistä medioista luulisi Otaniemen sijaitsevan Helsingissä – pohjanoteeraus. Tai ehkä HS toivoo, että Otaniemi sijaitsisi Helsingissä. Jos ei tänään, niin metron valmistuessa kuitenkin. ;)
 
Tai ehkä HS toivoo, että Otaniemi sijaitsisi Helsingissä. Jos ei tänään, niin metron valmistuessa kuitenkin. ;)

Ehkä HS on omasta puolestaan päättänyt, että näin tulee kuitenkin tapahtumaan. Niin kuin siellä yleensä tupataan päättää asioista muutenkin hyvissä ajoin.
 
Asema, kuten myös Piritori (tunnetaan myös Harjutorina), sijaitsevat molemmat Harjussa. Sörnäisten raja löytyy 150m itään asemalaitureilta mitattuna. Koska asema kuitenkin tunnetaan "Sörnäisten" kurvin mukaan, olisi pelkkä Kurvi hyvä kompromissi. Tai sitten se Harju, palveleehan asema paljon paremmin harjulaisia kuin vaikka Sörnäisten rantatieltä lähteviä.

Tässä kohtaa katsoisin kyllä paremmaksi katsoa aseman paikan sen sisäänkäyntien perusteella. Eihän kukaan nyt siitä aseman päädystä pääse kohtisuoraan ylös kallion läpi nousemaan! Vaikka tältäkin kannalta suurin osa sisäänkäynneistä on Harjun puolella, vai pitäisikö sanoa Alppi-Harjun puolella, jos kerran vedotaan virallisiin kaupunginosarajoihin :)

Mutta ihan matkustajien kannalta ajateltuna asema sijaitsee tasan Kurvissa. Paikalliset tietävät kyllä, että asemalle pääsee suoraan Helsingikadultakin, toisaalta seutua tuntematon, joka pintautuu Helsinginkadulle, on todennäköisesti jonkin hetken eksyksissä, ennen kuin hahmottaa missä on, koska kuvitteli nousevansa Kurviin. (Tyypillinen metroasemien ongelma ympäri maailman, muuten.)
 
Länsimetron aloitus saattaa jälleen viivästyä jopa puolella vuodella koska uusien M300-junien valmistaja CAF ei ole pysynyt sovitussa aikataulussa. Syynä tähän on CAFFIN ja SIEMENSIN väliset erimielisyydet, siemens ei ole luovuttanut caffille automaatin vaatimia tietoja minkä takia junien valmistuminen takkuaa. Caffin ja siemensin väliset neuvottelut ovat tällä hetkellä jumissa eikä HKL voi muuta kuin seurata tilannetta sivusta.

Lähde: YLE Helsinki.

Ps. Joku voisi linkata koko uutisen tänne.

Jarruttaakohan siemens nyt ihan tahallaan uusien metrojen valmistumista koska ei voittanut M300-sarjan tarjouskilpailua?
 
Jarruttaakohan siemens nyt ihan tahallaan uusien metrojen valmistumista koska ei voittanut M300-sarjan tarjouskilpailua?
On kuulemma törkeää ja asiatonta suoraan moista väittää, mutta kyllä ainakin minusta tuntuu että asia on juuri noin. :roll:
 
Luovat vaan itselleen maineen hyvin hankalana yhteistyökumppanina.
 
Aikamoinen tuo Siemens :frown:

Ei tässä ole mitään aikamoista ja ylllättävää. Aikamoista ja yllättävää olisi ollut, jos Siemensin ja CAFin yhteistyö olisi sujunut kitkatta ja viivytyksettä. Yritin etsiä sitä viestiä, jossa pidin hankintaa CAFilta typeränä ja sanoin, että vaunut olisi kannattanut ostaa Siemensiltä ihan vaan sen takia, ettei syntyisi tätä nyt "yllättäen" kehkeytynyttä tilannetta. En löytänyt.
 
Takaisin
Ylös