Länsimetro

Olipas hyvä että tuli lyhennettyä ne metroasemien laiturit. Nyt on rahaa maksaa tämä yllätyslasku.
 
Ei sitä tarvitse uskoa, jos vaatii sitä.

Jos budjetin ei ole tarkoituskaan pitää ja se on hyvä niin, sama se jos koko budjettisirkusta ei vaivauduta tekemään.
 
Jos budjetin ei ole tarkoituskaan pitää ja se on hyvä niin, sama se jos koko budjettisirkusta ei vaivauduta tekemään.

Ei se ihan sama ole, koska valtuustoa ei saada höynäytettyä typerien hankkeiden taakse, jos budjetin kohdalla lukisi vain "avoin". Eikä silloinkaan, jos siinä lukisi miljardi ja rapiat päälle. Sen vuoksi on maan tapa, että pannaan valtuustolle vajaa puolet todellisesta luvusta päätettäväksi ja tuodaan loput sitten tipottain liian myöhään, käsittelyyn.

Mitähän olisi tapahtunut, jos valtuusto olisi ilmoittanut, että tällaista lisälaskua ei ole tilattu eikä sitä makseta, keksikäähän pojjaat jotain muuta. Hauskaa se ainakin olisi ollut.
 
Olisi mielenkiintoista kuulla tämän poliittisen kulttuurin kannattajilta, miksi tämäkin lisälasku on ihan ok.

On kaksi vaihtoehtoa, joko ei näistä ole oikeasti kerrottu taikka sitten poliitikot eivät vain ole viitsineet/ehtineet ottaa selvää. Lienee aika normaalia, että kun tehdään tällaista maanrakennusta, niin siinä usein tehdään myös samaan liittyen kunnallistekniikkaa. Tai sitten ne poliitikot eivät vain ole ymmärtäneet asiaa.
 
On kaksi vaihtoehtoa, joko ei näistä ole oikeasti kerrottu taikka sitten poliitikot eivät vain ole viitsineet/ehtineet ottaa selvää.

40 milliä on semmoinen määrä, että olis syytä varmistaa, että poliitikotkin ovat tietoisia. Tokkopa on jäänyt vahingossa huomaamatta.

Lienee aika normaalia, että kun tehdään tällaista maanrakennusta, niin siinä usein tehdään myös samaan liittyen kunnallistekniikkaa.

Ylen jutun mukaan summassa on mukana myös hissejä, rullaportaita ja muita metroasemien osia, siis aivan selvästi metrohankkeeseen kuuluvaa rakentamista.

Käsittääkseni rakennustöiden alkaessa 2009 kustannusarvion ulkopuolelle oli kyllä jätetty mm. liityntäbussien terminaalit ja busseihin liittyvä kadunrakentaminen.
 
Ei sitä tarvitse uskoa, jos vaatii sitä.

Jos budjetin ei ole tarkoituskaan pitää ja se on hyvä niin, sama se jos koko budjettisirkusta ei vaivauduta tekemään.

Huijaushan koko länsimetro on ollut alun pitäenkin. Täytyyhän valittu linja pitää.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ylen jutun mukaan summassa on mukana myös hissejä, rullaportaita ja muita metroasemien osia, siis aivan selvästi metrohankkeeseen kuuluvaa rakentamista.
Nyt lienee lyhennettävä myös hissejä ja rullaportaita, tai voisiko ne korvata liaaneilla ja tikkailla.

Valtakerhon ei meidän ininästämme tarvitse välittää mitään, kohut ja erottamiset tapahtuvat vain pienemmistä rahasummista, ja koskevat aina vain kerhon ulkopuolisia hankalia henkilöitä.
 
40 milliä on semmoinen määrä, että olis syytä varmistaa, että poliitikotkin ovat tietoisia. Tokkopa on jäänyt vahingossa huomaamatta.
Eikös Helsinki remontoinut jonkun tilan ravintolaksi vai oliko se ravintolapanimoksi ja budjetti ylittyi miljoonilla. Budjettien paukkumisessa Länsimetro ei taida poiketa prosentuaalisesti monesta muusta yhteiskunnan maksamasta hankkeesta, mutta hankkeen mittavuuden vuoksi summat ovat isoja. Olen ihmetellyt monen yhteiskunnan hankkeen etukäteen ilmoitettua suolaista hintalappua, esim jotkin katujärjestelyt. Oikein järjestetyillä kilpailutus- ja valvontamenettelyillä voidaan saada päinvastaisia tuloksia, esim kehä kolmosen viimeisin remontti on halvempi ja nopeampi kuin aluksi suunniteltiin.
 
Vs: Junalla matkustaa entistä useampi – Kehärata kerännyt hyvin matkustajia

Laitetaanpa tähän vielä ennen vuodenvaihteen hinnankorotuksia arvaus lipunmyynnin kehityksestä, kun lipunhinnat nousevat paljon ja vielä psykologisesti pahimmalla mahdollisella alueella.

Ensinnäkin oletuksena, että pääkaupunkiseudun väkiluku nousee vuonna 2016 noin 1,4 % vuodesta 2015. Ennustan, että Helsingin sisäisten matkojen lukumäärä lisääntyy 1,0 % vuonna 2016 ja seutumatkojen lukumäärä laskee -0,5 %. Katsotaan, miten hyvin ennuste osuu kohdalleen.


Lisätäänpä tähän vielä se, että seutumatkat ainakin Espoosta vähenevät metron takia. Ihmiset eivät halua vaihtaa kulkuneuvoa ja lyhyet metrot ovat aina täynnä niin oma auto houkuttelee, valitettavasti.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Junalla matkustaa entistä useampi – Kehärata kerännyt hyvin matkustajia

Lisätäänpä tähän vielä se, että seutumatkat ainakin Espoosta vähenevät metron takia. Ihmiset eivät halua vaihtaa kulkuneuvoa ja lyhyet metrot ovat aina täynnä niin oma auto houkuttelee, valitettavasti.

Ei niiden lyhyiden metrojen pitäisi olla nykyistä täydempänä, sillä kun nyt kulkee 4 min välein 6 vaunun junia, eli tunnissa 90 vaunua, niin Länsimetron avauduttua kulkee 2:30 min välein 4 vaunun junia, eli 96 vaunua tunnissa. Kapasiteetti siis nousee hieman.
 
Vs: Junalla matkustaa entistä useampi – Kehärata kerännyt hyvin matkustajia

Ei niiden lyhyiden metrojen pitäisi olla nykyistä täydempänä, sillä kun nyt kulkee 4 min välein 6 vaunun junia, eli tunnissa 90 vaunua, niin Länsimetron avauduttua kulkee 2:30 min välein 4 vaunun junia, eli 96 vaunua tunnissa. Kapasiteetti siis nousee hieman.

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että täynnä tulevat olemaan. Kun nyt Espooseen menee useita kymmeniä bussilinjoja ja kaikki korvataan metrolla niin jo pelkästään Otaniemeen menijät täyttävät niitä. Mutta kuten sanottu niin moni espoolainen varmaan luopuu joukkoliikenteen käytöstä vaihtamisen vuoksi ja joukkoliilenteetön Länsiväylä houkuttaa.

---------- Viestit yhdistetty klo 09:29 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 09:28 ----------
 
Vs: Junalla matkustaa entistä useampi – Kehärata kerännyt hyvin matkustajia

Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että täynnä tulevat olemaan. Kun nyt Espooseen menee useita kymmeniä bussilinjoja ja kaikki korvataan metrolla niin jo pelkästään Otaniemeen menijät täyttävät niitä. Mutta kuten sanottu niin moni espoolainen varmaan luopuu joukkoliikenteen käytöstä vaihtamisen vuoksi ja joukkoliilenteetön Länsiväylä houkuttaa.

Tuossa on nyt ihan selvä ristiriita, kun nykyisistä bussimatkustajista metrot eivät olisi lähelläkään täysiä lännen suunnalla. Jos kuitenkin mielestäsi moni espoolainen luopuu joukkoliikenteen käytöstä, niin mistä ne metrot sitten täyttyvät?
 
Takaisin
Ylös