Länsimetro

Jotenkin hupaisaa kyllä mussuttaa demareista kun kyse on yksityisen projektinjohtokonsulttifirman ja/tai kahden kokoomusvetoisen kaupungin töppäilystä.

Luit väärin. Tarkoitus ei ollut sanoa mitään puoluepolitiikasta vaan ivailla suomalaisten suopeudelle veronmaksua kohtaan ja toisaalta naiiviin uskoon, että julkinen sektori pystyy samaan suorittamiseen kuin yksityinen, mutta ilman tuottoa (yksityiselle) pääomalle. Suuressa kuvassa kaikki suomalaiset ovat aika demareita, äänestävät he mitä puoluetta hyvänsä.

Kannatusprosentit eivät näistä farsseista paljon heilahtele. Lipunhinnat ja äyrit nousevat, mutta ihan varmasti hyvästä syystä, eikös juu? Poliittinen vastuu on kevyttä kantaa, eikä syyllisiä tarvitse etsiä. Tavara osuu tuulettimeen, niin tilataan veronmaksajan piikkiin joku siivoamaan.
 
Ymmärrän pointtisi nyt entistä huonommin. Suomalainen on suopea veronmaksaja? Veronkiertoako ei täällä sitten tapahdu? Ja kenen kannatusprosentin tästä töppäilystä pitäisi heilahtaa, kokoomuksenko?
 
Miten mahtaa sujua täys-yksityinen ydinvoimalaprojekti Suomen länsirannikolla, ja nuolevatko nämä osaavat yksityiset toiminimet haavansa itse, eivätkä siirrä projektin epäonnistumisesta aiheutuneita menoja aikanaan sähkönkuluttajien maksettavaksi? Tietenkin siirtävät, muuta vaihtoehtoa ei olisikaan.

Tämä ei toki muuta loputtomien metrosekoilujen paheksuttavuutta mihinkään.
 
Onneksi Länsimetro Oy:n amatöörit sekä Helsingin ja Espoon suojavirkamiehet eivät kuitenkaan ole missään tekemisissä ydinvoiman kanssa.
 
Jos saa vielä sen verran puoluepolitikoida, että mitään Länsimetroahan ei olisi ilman kokoomusta. Niin kauan kun Espoon kokoomus vastusti metroa, ei sen rakentaminen ollut mitenkään mahdollista.

Sitten tuli tämä kansainvälinen oikeistopuolueiden linjan muutos, jossa suhtautuminen julkisilla varoilla tehtäviin jättihankkeisiin kääntyi myönteisemmäksi. Sovittiinko siitä salaisessa Bilderberg-kokouksessa vai missään, sitä on vaikea sanoa, mutta laajasti alettiin ajatella, että markkinatalouden yskiessä kannattaa tukea suuria julkisia hankintoja.

Myös Suomen kokoomuksessa ymmärrettiin, että nämä hankkeethan ovat suoraa veronmaksajien rahanjakoa suuryrityksille: aivan kuten on Länsimetrokin. Julkisella sektorilla ei ole juuri mitään osaa, ainoastaan muutama Länsimetro Oy:n poliittisesti nimitetty henkilö voidaan jollakin tavalla laskea julkiselle puolelle. Projektin johtokin on käytännössä yksityisen konsulttiyrityksen käsissä ja raha päätyy sinne.

Valta-asetelma näissä hankkeissa on myöskin suuryrityksille mieleinen. Heppoinen ostajataho on taidoiltaan ja voimiltaan avuton lilliputti jättiyritysten tottuneita juristiarmeijoja vastaan, ja nämä hankkeet tuntuvat säännönmukaisesti päätyvän käräjöintiin. Se ei isompia ja vahvempia haittaa mitenkään. Jälleen virtaavat verorahat käräjäsalin kautta korkojen kera yksityisen toimijan taskuun. Miksipä kokoomus ei tällaista sosialismia kannattaisi.
 
Miten mahtaa sujua täys-yksityinen ydinvoimalaprojekti Suomen länsirannikolla, ja nuolevatko nämä osaavat yksityiset toiminimet haavansa itse, eivätkä siirrä projektin epäonnistumisesta aiheutuneita menoja aikanaan sähkönkuluttajien maksettavaksi? Tietenkin siirtävät, muuta vaihtoehtoa ei olisikaan.
Onko se nyt niin yksityinen? Areva on valtion firma, joskin Ranskan, TVO:sta merkittävä osa on eri teitä valtion omistuksessa. Ja sopan alkuhan on siinä, että poliittisesti myönnetään lupia reaktoreille, eikä kapasiteetille. Vajakkeja.

Puolisoni toimi pitkään ICT-alalla konsulttina ja siirtyi sitten valtion enemmistöomisteiseen savupiippuun. On kuulemma "auttanut ymmärtämään työnteon historiaa paremmin".

Ymmärrän pointtisi nyt entistä huonommin. Suomalainen on suopea veronmaksaja? Veronkiertoako ei täällä sitten tapahdu? Ja kenen kannatusprosentin tästä töppäilystä pitäisi heilahtaa, kokoomuksenko?
Keskiluokka maksaa veronsa mukisematta ja keskiluokkahan nämä sohlaukset rahoittaa. Ja kun gallupeissa kysytään valmiutta maksaa veroja, niin sitä löytyy. "Hyvinvointiyhteiskunta" on tärkeä. Veronkiertoa harrastaa marginaalinen eliitti.

Ei tässä nyt minkään yksittäisen puolueen kannatuksesta ole kyse. Kaikkihan nuo ovat samassa veneessä. Yksittäisiä sankarisuorituksia toki on, esim. Saurin panos automaattisekoilussa oli korvaamaton, mutta vaikea liittää sitä sen ihmeemmin vihreisiin, koska voi hyvin kuvitella, että jos olisi Saurin sijaan teknistä toimea johtanut joku kokoomusmultademari, niin jälki olisi ollut samaa. Lilja T. rinnasti suomalaiset vaalit tovi sitten American Psychon käyntikorttikohtaukseen. Osuvaa.

Eli enemmän on kyse konsensusyhteiskunnasta kokonaisuutena. Persut on ainoa ilmiö Suomen politiikassa 90-luvun laman jälkeen. Muuten asiat on päätetty enemmän tai vähemmän samalla porukalla, vaikka vetovastuu on vaihtunut. Helsinki on liian iso kaupunki, että paikallisilla liikkeillä olisi menestysmahdollisuuksia kunnallisvaaleissa. Helsingin voisi ja ehkä pitäisikin jakaa kuntiin kaupunginosittain. Mutta puolueille ei tietenkään käy, kuten ei kuntaliitoskaan. Oma hiekkalaatikko pitää säilyttää, jos joku uusi ja isompi perustetaan, niin sekin käy.
 
Viimeksi muokattu:
Yle julkaisi eilen myös useamman pienen jutun:

Väitteet sinkoilevat Länsimetro Oy:n, poliitikkojen ja HKL:n välillä – nyt äänessä on HKL:n johtokunnan jäsen

Guzenina länsimetrosta: Swecon uskottavuus mennyt – Berner vaikenee

Kokkisen väittämälle, että hän on kertonut hallitukselle aina rehellisesti kaiken, nauroin kyllä ääneen. Hänelle on ilmeisesti annettu lupa pitää valtuutettuja idiootteina, joille voi edelleen syöttää mitä tahansa tuubaa.

Valtuutetut vakuuttelevat, että asia selvitetään perusteellisesti kun ensin on saatu junat kulkemaan. Epäilen vahvasti, että selvittelystä ei seuraa yhtikäs mitään. Luottamushenkilöt eivät voi kuin luottaa, vaikka nyt sanovat, että luottamus on mennyt, ja Sweco saa pitää Kivenlahden urakan. Varmaan se ja Länsimetro Oy toimivat pakon edessä siinä vahän fiksummin. Tai sitten eivät.
 
Kokkisen väittämälle, että hän on kertonut hallitukselle aina rehellisesti kaiken, nauroin kyllä ääneen. Hänelle on ilmeisesti annettu lupa pitää valtuutettuja idiootteina, joille voi edelleen syöttää mitä tahansa tuubaa.

Minusta vaikuttaa, että Kokkinen on ollut oikeasti tietämätön missä mennään. Jos hän ei puhuisi tuossa asiassa totta tieto olisi jo vuotanut.

Sinänsä tässä projektissa pahiten taitaa olla tyrinyt Swecon projektijohtaja Kari Auranen, jonka kautta ilmeisesti lähes kaikki tieto on kulkenut tai ainakin pitäny kulkea. Jossain jutussa oli myös maininta, ettei hän hyväksy vastausta "ei onnistu".

Jossain oli myös väite, että Länsimetro Oy:ssa olisi liian vähän henkilöitä töissä valvomaan tilannetta. Se ei kyllä minusta pidä paikkaansa, henkilöiden lukumäärän pitäisi olla ihan riittävä, mutta se että kukaan muu kuin Kokkinen ei Länsimetro Oy:n puolella ole ollut vastuussa projektin kokonaisuudesta on aikamoinen emämunaus.

Kun tämän epäonnistumisen syitä tulevaisuudessa selvitetään, epäilen syiksi löytyvän erittäin keskitetty viestintä, jossa tieto ei ole kulkenut ja toisaalta varsin autoritaarinen "pakko onnistua,perkele" johtaminen, jossa on ollut melkeinpä kiellettyä käsitellä projektin riskejä ja ongelmia realistisesti ja rakentavasti.
 
Jossain oli myös väite, että Länsimetro Oy:ssa olisi liian vähän henkilöitä töissä valvomaan tilannetta. Se ei kyllä minusta pidä paikkaansa, henkilöiden lukumäärän pitäisi olla ihan riittävä, mutta se että kukaan muu kuin Kokkinen ei Länsimetro Oy:n puolella ole ollut vastuussa projektin kokonaisuudesta on aikamoinen emämunaus.

Määrä vs. laatu. Jos lukumäärä riittää, mutta kukaan ei osaa mitään, niin ei se paljon auta. Ollaan me suomalaiset hassua kansaa, kun tuosta noin vaan kuvitellaan, että kyllähän me yksi metrokin osataan rakentaa – vaikkei sellaista ole vuosikymmeniin rakennettukaan eli kenelläkään ei ole asiasta mitään kokemusta. Kunpa joskus nöyrtyisimme pyytämään apua ulkomailta. :(
 
Määrä vs. laatu. Jos lukumäärä riittää, mutta kukaan ei osaa mitään, niin ei se paljon auta.

Toki laatu on olennaista, mutta jos kukaan muu kuin Kokkinen Länsimetro Oy:n organisaatiossa ei ole seurannut tai saanut seurata länsimetron kokonaisuuden valmistumista kyseessä voi kuitenkin olla enemmän organisointi- kuin laatu- tai määräongelma.

Mitä sitten osaamisen laatuun tulee, minusta tässä projektisotkussa näyttää olevan kyse enemmän suurten projektien hallinnan perusosaamisen puutteesta ja huonosta johtamisesta kuin metroon liittyvistä ongelmista.
 
Kyllähän kotikutoinenkin metro varmasti saataisiin onnistumaan realistisilla lähtökohdilla.

Vaikeusastetta saa alas esim. pienentämällä projektin kokoa. Asemaväli kerrallaan niin typerät odotukset ja muut keskeiset haasteet saadaan hiottua pois jo alkuvaiheessa.

Toisaalta projektia voi pienentää vielä enemmän rakentamalla jonkin muunlaisen liikenneprojektin kuin juuri metron. Espoon liikenteen voisi varmaan hoitaa kunniallisesti pitkäksi aikaa ihan runkobusseillakin. Matkustajamäärien tehokas kasvattaminen on mainio keino pedata metroa tulevaisuudessa.
 
Uutisoinnin nykytasoon verrattuna on YLE julkaissut harvinaisen perusteellisen ja ilmeisen asiapohjaisen selvityksen länsimetron ongelmista:
http://yle.fi/uutiset/nain_lansimet...etta_jotka_johtivat_metrokatastrofiin/9022192

Kiinnostava ja perusteellinen juttu. Joskin hieman ihmetyttää johtopäätös, jonka mukaan Sweco olisi tiennyt aikatauluongelmista, mutta ei olisi ilmoittanut niistä Länsimetrolle. Näin toimien Sweco olisi tieten tahtoen ottanut vastuulleen myöhästymisen ja joutuisi mahdollisesti maksamaan huomattavat vahingonkorvaukset epäonnistumisesta. Paljon luultavampaa on, että heti kun Sweco on havainnut aikataulun pettämisen, se on ryhtynyt suojaamaan omaa asemaansa ja osana sitä pitänyt tasan tarkkaan huolta, että jälkeenpäin oikeudessa sitä ei päästetä syyttämään tiedon pimittämisestä tai tilaajan harhaanjohtamisesta. Juuri ja juuri on mahdollista, että projektipäällikkö on tehnyt projektistaan liiaksi oman henkilökohtaisen missionsa ja ei ole omassa firmassaan kertonut mitään ongelmista, vaan on kuvitellut itse pystyvänsä hoitamaan kaikki ongelmat ja pelastamaan aikataulun. Tässä tapauksessa projektijohtaja on ollut kallis kaveri Swecolle. Mahdollista on tietenkin, että Sweco ei ole todellakaan ollut tehtäviensä tasalla ja myöhästyminen on tullut aitona yllätyksenä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Jospa ei kuitenkaan ruotsalaiselta Swecolta.

Eikä Grönlannista.

Kyllä maailmalla yhä vielä jonkin verran maanalaisiakin rakennetaan, joten tuoretta kokemusta kyllä löytyisi, jos vaan luonne olisi antanut periksi nöyrtyä sen verran, että olisi kysytty neuvoa eikä yritetty minäitte kuin uhmaikäinen.
 
Takaisin
Ylös