Länsimetro

Nykyinen pysähdysaikamitoitus on 15sek, paitsi IK ja RT jotka ovat 30sek. Myös 4min vuorovälillä. Mikä olisi mielestäsi sopiva pysähdysaika? :cool:

Ok. En tiennyt nykyistä vuoroväliä. Mutta vieläkin mietin riitääkö tämä vilkkaimilla muilla asemilla esim. Matinkylässä (toisessa vaiheessa kun ei ole enää päätepysäkki), Herttoniemessä ja Sörnäisissä?
 
Helsingin Uutisissa ja sen sisarlehdissä on menneenä viikonloppuna ilmestynyt paksu Meidän metro -liite. Lehden ajatus lienee ollut juhlistaa ensi maanantaina 15.8. vietettäviä bileitä, joita ei tullutkaan.

Sisällöltään melko hurmahenkinen ja ajoituksensa puolesta varsin hämmentävä lehti lienee laadittu ajoissa alkuvuoden mittaan valmiiksi, ja ilmoitusmyyntiä on ollut sen verran, ettei julkaisemista voitu peruakaan.

http://epaper.fi/read/3000/0tILwY5C
 
Mulkkasin vielä tarkemmin nykyiset ja myös 15.8. aloitettavan 2½min -liikenteen pysähdysaikoja. Ne ovat 20/25sek paitsi RT 40sek ja IK 35sek.
Muutetaan tarvittaessa. :mrgreen:
 
Viime viikonlopun Länsiväylälehdessä oli pieni artikkeli jonka mukaan HSL varautuu siihen, että länsimetro alkaa kulkea vasta ensi kesänä ja arvio korvaavan bussiliikenteen hinnasta on korjattu 19 miljoonaksi euroksi, kun se aiemmin oli 7 miljoonaa. Aikamoinen ero, mutta kyse on siis nimenomaan varautumisesta, eikä kustannuksia näin ollen vielä synny. Näin ollen HSL kuitenkin mahdollistaa sen että korvaavaa bussiliikennettä voidaan jatkaa ainakin ensi kesän saakka mikäli länsimetro ei valmistu ennen sitä. Lokakuun loppupuolella on luvattu jonkinlainen arvio koska länsimetro voisi alkaa, mutta mulla on koko ajan ollut sellainen kummallinen fiilis että saamme matkustaa rakkailla länsiväyläbusseillamme vielä pitkään.
 
Eikö loppusyksystä pitänyt tulla lisää tietoa aloittamisajankohdasta? Olen kyllä antanut itseni ymmärtää, että järjestelmätestaukset eivät ole menneet ihan suunnitelmien mukaan. Ongelmia on ollut.
 
Okei mikä on tilanne nyt länsimetron osalta, eli mistä kiikastaa ?

sitten muutama muu kysymys
mikä on ruoholahden aseman vuorotiheys ja käyttääkö ne vuorot yhtä vai kahta raidetta ?
Onko rata ruoholahdesta länteen päin ajettavissa (pois lukuien kulunvalvonta)
Miten pitkällä on läntiset asemat
 
Okei mikä on tilanne nyt länsimetron osalta, eli mistä kiikastaa ?
Tähän vastaa vain Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja, tai hänen valtuuttama taho..

mikä on ruoholahden aseman vuorotiheys ja käyttääkö ne vuorot yhtä vai kahta raidetta ?
Junia lähtee viikonpäivästä ja kellonajasta riippuen 3min40sek, 3min50sek tai 5min välein. Aivan aamulla löytyy myös 10 ja 15min välit kertaluontoisesti.
Junat lähtevät oletuksena aina raiteelta 1. Kääntöraiteella käytetään ajoittain molempia raiteita, saapuvien junien tiheydestä riippuen.

Onko rata ruoholahdesta länteen päin ajettavissa (pois lukuien kulunvalvonta)
On ajettavissa metrojunilla. Mipron asetinlaite toimii koko länsimetron alueella. Ruoholahden sauma (Mipro <->Siemens) ei ole vielä toimintavalmis.

Miten pitkällä on läntiset asemat
Tähän vastaa vain Länsimetro Oy:n toimitusjohtaja, tai hänen valtuuttama taho..
 
Ei yllättänyt, mutta asettaa kesän sekoilun aina vain kummallisempaan valoon. Miten Länsimetro Oy:lle saattoi selvitä vasta pari kuukautta ennen suunniteltua aloituspäivää, että metro on yli puoli vuotta aikataulustaan myöhässä? Ts. siellä ei ole ollut mitään käsitystä, missä vaiheessa projekti on ja mitä on vielä jäljellä. Eikä taida olla vieläkään.

Hyvissä käsissä. Luotan Kokkiseen kuin vuoreen.
 
Kyllähän tätä valitettavasti osasi vähän odottaa, vaikka yritin olla optimisti siinä, että yksi viivästys riittäisi. No, toistaiseksi tämä on mennyt vielä tosi hyvin verrattuna esim. Olkiluoto 3:n rakennusprojektiin, mutta tietysti jos Länsimetrossa oikein yrittävät ja panostavat, voidaan senkin hankkeen saavutukset aikanaan ylittää. Silloin metro kulkisi Espooseen joskus 2030-luvulla useamman miljardin hinnalla.
 
Olkiluoto 3 saattaa kyllä vetäistä salaisen Fukushima-kortin tässä kilpailussa, ja sille ei metro kyllä pärjäisi vaikka tunneli täyttyis merivedestä ruuhkahuipun aikaan.
 
Kyllähän tätä valitettavasti osasi vähän odottaa, vaikka yritin olla optimisti siinä, että yksi viivästys riittäisi. No, toistaiseksi tämä on mennyt vielä tosi hyvin verrattuna esim. Olkiluoto 3:n rakennusprojektiin, mutta tietysti jos Länsimetrossa oikein yrittävät ja panostavat, voidaan senkin hankkeen saavutukset aikanaan ylittää. Silloin metro kulkisi Espooseen joskus 2030-luvulla useamman miljardin hinnalla.

Tavalliset kadunrakennus- ja kunnallistekniikka proggikset osataan kanssa möhliä. Metro on sentään muutama kertaluokka vaativampi hanke ja on nyt siis puoli vuotta myöhässä. Leppävaaran ja Vermon välillä on rakennennettu uutta vesijohtoa, viemäreitä ja 4-kaistaista autobaanaa jo yli 2 vuotta. Alunperin piti olla valmis jo vuosi sitten v 2015 syksyllä. Voi olla että vuoden rakentaminen kestää 3 vuotta yhteensä kun on valmis. Eniten kärsivät alueen asukkaat melusta ja pölystä ja katua käyttävät jalankulkijat ja pyörilijät, koska kevyen liikenteen väylät on työmaan ajaksi hävitetty kokonaan. Lisäksi vaikuttaa siltä että kaivinkonefirmat tekevät hyvää tiliä koska kaivinkoneita ajelee työmaalls koko ajan edestaksisin ilman mitään varsinaista tehtävää, koneita on kymmeniä ja joskus on pieni maakasa kauhassa mutta useimmiten ei mitään.

Toinen juttu on että uskaltaako kukaan rakentaa high-tech infraa enää kuten metroa, ydinvoimaloita ja lentokenttiä kun turvallisuusvaatimukset ovat niin kovia? Esim Berliinin uutta Brandenburg päälentokenttää https://de.wikipedia.org/wiki/Flughafen_Berlin_Brandenburg ei ole voitu ottaa käyttöön ollenkaan vaikka piti olla valmis 2010!

t. Rainer
 
Se olisikin jo kiinnostavaa, että ensin maksettaisiin miljardi ja sitten jätetään käyttämättä. Niin tai näin, monilla palstalaisilla saattaa herättää riemastusta tämä kohta Kauppalehden jutussa: "Toimitusjohtaja Matti Kokkinen tietää, että niin kutsutut lyhyet asemat ovat oikea ratkaisu." Ja tietysti se yksityiskohta, että kaksi päivää sitten sanottiin että "Länsimetron ykkösvaihe alkaa olla testausta vaille valmis" ja nyt sitten lykätään. Ilmeisesti aamun ensimmäinen testi tänään ei mennyt ihan ns. putkeen tai edes tunneliin, tai sitten sisäinen tiedonkulku on pysynyt yhtä loistavana kuin ennenkin.
 
Takaisin
Ylös