Ruotsissa tuntuu olevan vähän toisenlainen ajattelutapa. Siellä uskotaan strategioihin ja tehdään päätöksiä strategioiden toteuttamiseksi. Silloin uskotaan intuitioon ja otetaan riski siitä, että intuitio voi osoittautua vääräksi. Mutta on varmaan laskettu, että kunnan ja valtion talous kestävät riskin toteutumisen.
Meillä tällainen intuitioon uskominen ei näytä toimivan. Jos hankkeiden päätöksille ei ole jotain johdonmukaista perustetta, päädyttäneen kyläpolitikointiin. Hankkeita ei ajeta strategisin vaan poliittisin perustein. Näillä on se ero, että strategialla tähdätään johonkin yleiseen hyötyyn, mutta poliittisella perusteella esim. puolueen tai yksittäisen poliitikon menestykseen tai jonkin muun yksittäisen tahon kuten yrityksen etuun.
Minusta edes huonot asiaperusteet ovat parempia kuin poliittiset perusteet. En pidä ruotsalaista strategiaperustelua huonona, mutta epäilen, ettei se toimi meillä Suomessa.
Matinkylän metroa voisi pitää strategiahankkeena, mutta minusta hankkeen hoito osoittaa, ettei se ole sitäkään. Strategisena hankkeenahan se olisi voinut olla kaupunkirakenteen muutoshanke, jonka tavoite on tehdä tiivis ja tehokkaasti rakennettu kaupunkirakenne metrolinjan varteen. Meillä ei ole käytössä laskentatapaa tällaisen hyödyllisyyden laskemiseksi, joten siksi tällainen tavoite jää strategisen päätöksenteon varaan.
Tällainen tehokas ja tiivis rakenne ja strategia tosin eivät nauti Espoossa kovin laajaa kannatusta. Ehkä siksi tämä strategia onkin vesitetty leikkaamalla radan kapasiteetista kolmannes. Sehän tarkoittaa suoraan, että radanvarren kaupunkirakenne jää kolmanneksen verran tehottomammaksi kuin minkä kallis investointi mahdollistaisi. Tosiasiallinen säästö tästä kolmanneksen vähentämisestähän on täysin marginaalinen, pari prosenttia kokonaiskustannuksista.
Antero