Länsimetro

Jos uskotaan ennusteissa nykyään käytössä olevia painokertoimia, tulevaisuudessakin kiertäminen Rautatieaseman kautta on huonoin vaihtoehto. Ilman painokertoimia matka-ajat ovat käytännössä samat vaihtamalla Pasilassa tai Rautatieasemalla. Mutta jos aika on sama ja kävely ratkaisevasti lyhyempi sekä mukavampi Pasilassa, se on käytännössä matkustajien valinta.

Länsimetro muuttaa tilannetta todella paljon. Länsimetron valmistuttua vaihto Pasilassa ei ole enää mitenkään kilpailukykyinen keskustayhteyden kanssa. Toki Pisaraakin tarvittaisiin vielä parantamaan vaihtoyhteyksiä.

Ja tälläkin hetkellä uskoisin suurimman osan Etelä-Espoon ja pääradan välisistä joukkoliikennematkustajista kulkevan keskustan kautta, vaikka reittiopas tarjoaakin usein Pasilan yhteyttä.
 
On tosiaan vaikea kuvitella, että Pasilan kautta pääsisi nopeiten Tapiolaan. Tapiolalla tarkoitan nyt siis sitä paikkaa, jossa on Tapiolan stokka ja bussien kulku kauppakeskuksen ali. Pasilasta yhteydet ovat nykyisellään hyvin tukkoiset Tapiolan suuntaan ja en tiedä muuttaisiko bussikaista koko matkalle ongelmaa. Mannerheimintien nykykokemusten perusteella ei.

Eri asia on sitten mahdollinen jokeri-ratikka Ågelista, mutta sen matka-ajasta minulla ei ole tietoa Tapiolaan. Jos ajatellaan, että ratikkaa ja junaa odottelee saman ajan, sanotaan vaikka 5min, niin täytyisi sitten verrata vaihdotonta matkustusaikaa ratikalla Ågelista Tapiolaan ja koko rundia vaihtoineen Rautatientorin kautta. Voi mennä yksiin, mutta pikaratikka saattaa olla jonkun minuutin nopeampi.

Pasilasta peli on kuitenkin selvä: junia Rautatientorille menee niin tiheästi, että varsinkin kun länsimetron vuoroväli lyhenee siihen 2-3min parhaimmillaan, niin minkään valtakunnan bussiyhteydellä Pasilasta Tapiolaan ei ole mitään jakoa. Jos odotetaan junaa Pasilassa 5min (joka on paljon), matka-aika Rautatientorille 6min (yleensä 6, ei 5min) ja vaihto metroon normaalivauhdilla 4-5min ja metron odottelu 3min ja matka Tapiolaan 10min ja nousu maan pinnalle 3min, niin 5+6+5+3+10+3 tekee 32min pahimmillaan. Tähän ei bussi pysty kuin ehkä sunnuntai aamuna, kun ei muita ole liikenteessä ja kaikilla pysäkeillä ei tarvitse pysähtyä. Tosiasiassa junaa ei Pasilassa tarvitse odotella useinkaan 5min ja vaihto metroon voi olla nopeampi tulolaiturista riippuen. Eli kyllä metro on ihan ykkönen Pasila-Tapiola-välillä.
 
Jos uskotaan ennusteissa nykyään käytössä olevia painokertoimia, tulevaisuudessakin kiertäminen Rautatieaseman kautta on huonoin vaihtoehto. Ilman painokertoimia matka-ajat ovat käytännössä samat vaihtamalla Pasilassa tai Rautatieasemalla. Mutta jos aika on sama ja kävely ratkaisevasti lyhyempi sekä mukavampi Pasilassa, se on käytännössä matkustajien valinta.
Ehkä sinä tarkoitat pelkästään matkoja Pasilasta Tapiolaan , mutta edelliset kirjoittajat tarkoittivat kuviteltuja matkoja mistä tahansa pääradan varrelta, esim Tikkurilasta, Tapiolaan, ja silloin vaivattomampaa ja varmempaa kaikkina vuorokauden aikoina se on tehdä se keskustan kautta sekä nyt, että varsinkin sitten kun metro on valmis. Jos matkustaa pelkästään Pasilasta, sanotaan vaikka Länsi-Pasilasta vaikka Olariin, jos ei kulkuneuvoa tarvitse vaihtaa matkan varrella, on sitten toinen juttu.

Syyt:
- Keskustan kautta vuorovälit ovat tiheämmät. Koska kuitenkin kulkuneuvoa joutuu vaihtamaan, niin keskustassa odotusajat vaihtojen yhteydessä minimoituu
- matkan varrelle ei tule piinaavaa Mannerheimintien ylitystä bussilla, joka voi ruuhka-aikana kestää useita minuutteja liikennevaloissa seistessä
- sitten kun länsimetro on valmis, se pesee matkustusmukavuudessa bussit

Tilannnetta voi verrata siihen että henkilö matkustaa nyt rantaradan varrelta itä-Helsinkiin. Silloinkin on valinnanvaraa vaihtaa Pasilassa bussiin tai keskustassa metroon, ja vaihtamalla Pasilassa, säästää pari minuuttia. Yhtenä helteisenä kesäpäivänä olin matkalla Laajasaloon, ja vaihdoin ensin Pasilassa junasta bussi 59:ään ja Hertsikssa vielä Laajasalon bussiin. Bussimakat olivat niin kuumat ja hikiset ja Teollisuuskatu remontin alla, ja kuski soitti radiosta jotain inhottavaa musaa, että päätä alkoi särkeä ja meinasin ruveta voimaan pahoin. Paluumatkalla päätin tulla toista reittiä, ja oli suuri helpotus päästä Hertsikassa viileään ja tasaisesti kulkevaan metroon :D

Ainoastaan Raide-Jokeri, kun se valmistuu, ja jos se on niin hyvä kuin joksi sitä kehutaan, tulee olemaan kilpailukykyinen junan + metron kanssa matkoilla pääradalta etelä-Espooseen, ja silloinkin lähinnä matkoilla joissa määränpää on Tapiolan keskustan pohjoispuolella.

t. Rainer
 
Pasilasta peli on kuitenkin selvä: junia Rautatientorille menee niin tiheästi, että varsinkin kun länsimetron vuoroväli lyhenee siihen 2-3min parhaimmillaan, niin minkään valtakunnan bussiyhteydellä Pasilasta Tapiolaan ei ole mitään jakoa,

Itse asun Tapiolassa ja käväisen Pasilassa 2-4 kertaa kuukaudessa siten, että kotiin päin pitäisi lähteä tulemaan n. klo 21-23. Täytyy sanoa, että "junalla R-torille, metrolla Kamppiin josta bussilla kotiin" -reitti on kaikkein vihoviimeisin vaihtoehto, eikä se riipu lainkaan matkaan kuluvasta ajasta vaan koetuista uhkatilanteista, joita tällä matkalla saa yksinäinen nuorehko naisihminen kokea pahimmillaan Pasilan asemalla, Assan laitureilla ja asematunnelissa matkalla metroon. Nämä eivät muutu, vaikka metro veisi suoraan Tapiolaan.

Voitte kysyä, ja totta onkin, että mitään ei ole koskaan tapahtunut, mutta minä en halua altistua enää mokomalle, ja käytän kaikkia muita mahdollisuuksia mieluummin: bussilla Kamppiin, ratikalla Kamppiin, bussilla suoraan P-Tapiolaan, jossa vielä kävelyä.

Koska Pasilan iltamenoissani kyse on luottamustehtävien hoidosta, saisin matkoistani kilsakorvaukset auton käytöön tai pienellä puhumisella jopa taksiin paluumatkaksi. Joukkoliikenteen asennekäyttäjänä en ole joutunut turvautumaan tähän, mutta takaporttina se on ihan hyvä olla olemassa. Olen ylipäätäänkin sitä mieltä, että liikenneratkaisuista vastaavat pääsääntöisesti miehet, jotka eivät tavoita naisten (joita käyttäjistä on suurempi osa, ainakin Espoossa) tämän "turva-akselin" preferenssiperusteita.

Jos Länsi-Metron tultua Tapiolaan ei pääse kuin Assan kautta, käytän taksi-optiota, ellei sen seudun hämäräaineksien hallintaan saada jotain rotia sitä ennen, mitä epäilen syvästi.
 
Kyllä, mutta niihin pitäisi päästä muualtakin kuin Helsingin keskustasta tai sen kautta. Muun muassa eri puolilta Espoota olevilta asuinalueilta. Siis muiltakin kuin metroasemien ympäristöstä.
Länsimetron yhteydessä pistetään Espoon bussilinjastokin remonttiin,tarkoituksena saada aikaiseksi mahdollisimman hyviä poikittaisbussilinjoja etelä-Espon suuriin keskuksiin. Näissä tapauksissa bussimatkat eivät ole niin tappavan pitkiä etteikö, jos reitit vain ovat houkuttelevat, olisi kilpailukykyisiä myös omalla autolla ajamiseen.

Itämetron yhteyden merkityksen merkityksettömyys käy hyvin ilmi RaideYVA:sta, enkä näe syytä epäillä siinä olevan virhettä. Matkasta tulee yksinkertaisesti liian pitkä suhteessa siihen, että matkakohteita (työpaikkoja) on tarjolla lähempänäkin.
Raide-YVAn laskelmat ovat tehty nykyisten matkustus-, työpaikka- ja asumispreferenssien perusteella, eikä sillä joko pystytty, tai sitten ei olla haluttu, ennustamaan tilannetta 10-30 vuoden päästä. Nykytilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa, jos asuuu idässä tai pohjoisesa, ja työskenteee Tapiolan-Otaniemen alueella, kuin kulkea omalla autolla kehäykköstä pitkin, koska matkat julkisilla kestää yli tunnin meni millä tahansa kombinaatiolla, ja vaihtaa joutuu ainakin pari kertaa matkan aikana. Metro, kun se valmistuu tulee olemaan pikalinja kaupungin alitse, ja matkat mistä tahansa idästä tai pohjoisesta Tapiolan seudulla lyhenevät 10-15 min, ja hyvin suurella sektorilla se vanhana pidetty kipuraja, 1 tunti, alittuu.

Tulevaisuudessa, kun asuminen on vielä kalliimpaa Helsingin seudulla kuin nyt, johtuen mm siitä että tänne muuttaa koko ajan väkeä, niin varsinkin nuorilla ei tule olemaan varaa ostaa asunto Espoosta, vaikka typaikka on siellä, niin vaihtoehdoksi jäävät vain itäinen Helsinki, Vantaa, tai kehyskunnat. Jos muuttaa kehyskuntiin, niin töihin pääsee vain autolla, ja palvelut ovat muutenkin mitkä ovat. Jos muuttaa Vantaalle tai itäiseen Helsinkiin,niin metro tekee matkat julkisillakin sedettäviksi. Työpaikkojahan ei ole Itä-Helsingissä läheskään samassa määrin kuin eteläisessä Espoossa ja länsi-Helsingissä. Helsingin keskustassakin työpaikat ovat vähentyneet lännen hyväksi, ja siellä dominoivat tietyt, lähinnä naisvaltaiset alat nykyisin. Se on vahinko että näin on päässyt käymään, mutta ei taida olla enää sellaista voimaa olemassa joka pystyisi kääntämään sitä kehitystä.

Epäilemättä, siksi Suurpelto ei kiinnosta yrityksiä vaan koko alueesta on hyvää vauthia tulossa täysi fiasko

Suurpellon merkitystä on liioiteltu espoolaismediassa. Sinne tullaan rakentamaan asuntoja vain n 8000 ihmiselle. Se ei ole paljon mitään. Suurpellosta tulisi vielä jotain jos se kytkettäisiin kiinteämmin Kauniaisten kaupunkirakenteeseen, koska se on melkein Kauniaisten kyjessä.

Espoossa kannattaisi ennemmin pistää paukkuja että saadaan tyhjät alueet Matinkylän ja Kivenlahden välillä rakennetuksi, länsimetron jatkoa ajatellen. Ne ovat valitettavasti olleet kiistanalaisia NIMBY- kohteita, jätevedenpuhdistamoa ei haluta siirtää uudelle paikalle jne.

t. Rainer
 
Olen ylipäätäänkin sitä mieltä, että liikenneratkaisuista vastaavat pääsääntöisesti miehet, jotka eivät tavoita naisten (joita käyttäjistä on suurempi osa, ainakin Espoossa) tämän "turva-akselin" preferenssiperusteita.

Jos Länsi-Metron tultua Tapiolaan ei pääse kuin Assan kautta, käytän taksi-optiota, ellei sen seudun hämäräaineksien hallintaan saada jotain rotia sitä ennen, mitä epäilen syvästi.

Tämä on ihan hyvä pointti, ja toivoisin että päättäjät tekisivät tosissaan jotain sille että matkustajien eivät tarvitsisi kokea turvattomuutta raideliikenteessä, jossa ei ole kuljettajan valvovaa silmää joka paikalla. Ei se koske pelkästään naisia,vaan myös miesmatkustajia. Minäkin yritän välttää junalla kulkemista viikonloppuiltaisin klo 2000 jälkeen koska Espoon keskuksen asemanseutu on aikamoinen härdelli siihen aikaan.

t. Rainer
 
Voitte kysyä, ja totta onkin, että mitään ei ole koskaan tapahtunut, mutta minä en halua altistua enää mokomalle, ja käytän kaikkia muita mahdollisuuksia mieluummin: bussilla Kamppiin, ratikalla Kamppiin, bussilla suoraan P-Tapiolaan, jossa vielä kävelyä.

Erittäin hyvä näkökulma. Joukkoliikennevälineen valinnan kannalta on suhteellisen samantekevää, onko uhka todellinen vai ainoastaan koettu. Mikäli näin on, että hyvin suuri osa potentiaalisista matkustajista jättää käyttämättä tiettyä liikennöintivälinettä tiettyyn aikaan, niin mielestäni ongelma ei ole täysin vähäpätöinen. Vaikuttaa jostain syystä vielä siltä, että nimenomaan raskas raideliikenne koetaan uhkaavampana ympäristönä kuin muu joukkoliikenne.
 
Vaikuttaa jostain syystä vielä siltä, että nimenomaan raskas raideliikenne koetaan uhkaavampana ympäristönä kuin muu joukkoliikenne.

Minusta taas vaikuttaa siltä, että uhkaavampana ympäristönä pidetään niitä joukkoliikennevälineitä, joissa on käytössä avorahastus.
 
Radio Sata: sanoi:
Itäplokin uutissi. Länsimetron maskottieläimeksi on ehdotettu sitä söpöks sanottuu city-kaniinii. Se ku on kovast levimäs maanalaisis onkaloissans Helsinkist Espoon pualel. Vaik ei kettän oiken tahtois.

Rario Saran Uutissi Turust 8.12.2008 (Ei virallissi, mut torellissi).
 
Minusta taas vaikuttaa siltä, että uhkaavampana ympäristönä pidetään niitä joukkoliikennevälineitä, joissa on käytössä avorahastus.

Oliko tästä aiheesta jotain omaa ketjua?

Joka tapauksessa minäkin kallistun tuon avorahastuksen kannalle yhdistävänä tekijänä turvattomuuden tunteelle.

Jokaisella liikennevälinetyypillä on turvattomuuden tunteen osalta omat luontaispiirteensä ja eroja on (valitattavasti) myös silläkin, liikutaanko kaupungin itä-, pohjois- vai länsipuolella vai ihan keskustassa.

t. Rainer
 
Oliko tästä aiheesta jotain omaa ketjua?

Joka tapauksessa minäkin kallistun tuon avorahastuksen kannalle yhdistävänä tekijänä turvattomuuden tunteelle.

Jotenkin minulla on myös sellainen tunne, että ratikoissa on eniten hörhöjä ja busseissa vähiten. Metro ja lähijunat ovat sitten noiden välissä.
 
Vaikuttaa jostain syystä vielä siltä, että nimenomaan raskas raideliikenne koetaan uhkaavampana ympäristönä kuin muu joukkoliikenne.

Hienoa että tämäkin näkökulma puhuttaa. Itse koen eniten turvattomuutta nimenomaan tietyillä asema-alueilla (tunneli, assan laiturit, tietyt asemat) enkä niinkään itse liikennevälineessä. Tämä tietysti voi johtua siitä, että pyrin sekä busseissa että ratikoissa istumaan ilta-aikaan mahdollisimman lähellä kuljettajaa: yleensä häiriköt ovat siellä takaosassa. :redface: Junista taas käytän lähinnä väliä Hki-Leppävaara, eikä samaan vaunuun ole osunut ketään kirvesmiestä. Metrosta taas pääsee ulos parin minuutin välein jos on tarpeen.

Mutta tosiaan, kävely junasta asematunnelin läpi metroon on subjektiivisesti kaikkein kurjin. Kamppi taas on miltei kuin oma olohuone, vaikka liikkeet olisivat kaikki kiinni. Parasta olisi silti ajaa ilta-aikaan suoraan bussilla kotiin ilman vaihtoja, eli ehkäpä silläkin on jotain merkitystä että välineessä on kuski, joka ratsaa jokaisen matkalipun eikä tästä lämpimästä välineestä joudu välillä ulos kylmään ihmettelemään vaihtomahdollisuuksia.
 
Junista taas käytän lähinnä väliä Hki-Leppävaara, eikä samaan vaunuun ole osunut ketään kirvesmiestä.

Junassa paras turvallisuuden tunne lienee lipunmyyntivaunussa, jossa konduktööri kiertää kaikkein taajimmin. Sitä myös osaavat vältellä tiedostavimmat hörhöt, jotka hakeutuvat muihin osastoihin.
 
Avorahastus on kuitenkin kunnioittava ja kätevä järjestelmä, vielä halpakin toteuttaa ja ylläpitää. Sitä ei sovi poistaa ilman naurettavasti suurempaa investointia joukkoliikenteeseen yleensä, sillä vaadittava lisävalvonta (joka pitää vieläpä hoitaa pitkälti ihmisvoimin) on kovin kallista ja hidastaa liikennettä edelleen.

Sen ongelmat näyttävät kertomusten mukaan tulevan esiin yleisen päihtymyksen aikaan iltaisin. Jos avorahastusta tulee rajoittaa, rajoitukset ovat järkevä pidättää tähän ajankohtaan. Ruuhka-aikoihin liikennevirran vuoksi ei onnistu ja muutoin hiljaiseen aikaan on kallista. Iltaisin, viikonloppuiltaisin, saattaa kuitenkin olla hankalaa kerätä riittävästi työvoimaa, erityisesti jos työvoiman tarve on näinkin lyhytaikaista. Vartijoillahan on puuhaa jo valmiiksi viihteen parissa.
 
Jotenkin minulla on myös sellainen tunne, että ratikoissa on eniten hörhöjä ja busseissa vähiten. Metro ja lähijunat ovat sitten noiden välissä.

Ongelmanahan tässä on ilmeisesti juurikin se, että matkustaminen julkisilla koetaan turvattomaksi nimenomaan myöhäisen illan/yön aikana. Silloin myös muita matkustajia on vähemmän, ja monet saattavat kokea yksin/hörhöjen kanssa matkustamisen autiossa metrossa huomattavasti epämiellyttävämmäksi kuin esim. bussissa tai ratikassa, joissa kuski on kuitenkin on samassa tilassa.

Lisäksi raskaan raideliikenteen asemajärjestelyt ovat sitä luokkaa, että voin hyvin kuvitella monen jättävän siitäkin syystä käyttämättä metroa ja junaa myöhäiseen ajankohtaan.
 
Takaisin
Ylös