Viestiketju: Länsimetro

Alunperin kirjoittanut ViviP

Suomi on huono maa kaikelle maanalaiselle toiminnalle. Paikkoja ei ole varaa siivota kunnolla, tilojen suunnittelu ja toteutus on aina kuin jostain sosialistisesta betonihelvetistä joka ränsistyy ränsistymistään ja lämpimät notkuntatilat houkuttavat asosiaalista joukkoa laidasta laitaan ja taas kerran vartiointiin ei ole varaa. Käyttäjistä ei piittaa kukaan. Ruma ympäristö stressaa ja provosoi. Jos ei ole rahaa kunnon toteutukseen, ei tarvitsisi tehdä.

Helsingin metro on mielestäni yksi vähiten pelottavia metroja joita tiedän. Asemat ovat valoisia ja raikkaan värisiä ja selkeitä ilman ns kuolleita kulmia, ja ne pidetään siistissä kunnossa. Vähemmän hämärä- ja rähinäporukkaakin siellä on liikeellä kuin Tukholman metrossa esim- Asemia ympäröivistä lähiöistä jotkut voivat suurkaupunkielämään tottumattomille tuntua yöaikaan ahdistavilta. Oli sitten mies tai nainen niin n klo 0200 jälkeen joissakin paikoissa liikkumista ei suositella yksin. Mutta ne paikat eivät ole ainakaan minun mielestäni ole Helsingin rautatieaseman seutu mitä skandalilehdet aina jaksavat mainita vaan aivan muualla.

t. Rainer

Olipa kerran pelkääjä, jolle kerrottiin että hän oli kertakaikkisen väärässä pelon tunteineen ja niinpä hän ei enää pelännytkään, vaan riemullisin mielin lähti kohti yöllisiä seikkailuja ja joukkoliikenteen suosiokin lähti ennennäkemättömään nousuun. Sen pituinen se.

Alunperin kirjoittanut ViviP

Olipa kerran pelkääjä, jolle kerrottiin että hän oli kertakaikkisen väärässä pelon tunteineen ja niinpä hän ei enää pelännytkään, vaan riemullisin mielin lähti kohti yöllisiä seikkailuja ja joukkoliikenteen suosiokin lähti ennennäkemättömään nousuun. Sen pituinen se.

Minusta tämä on ollut ihmeellistä jankuttamista, jossa pari miestä tietää, ettei sinun ole lupa pelätä ja jos pelkäät, olet väärässä.

Voi olla, että pelko on aiheeton, mutta jos pelätään, siihen on syynsä, ja pelkääminen on tosiasia, joka ei kieltämällä poistu. Asenteet kuvaavat suomalaista ”palveluyhteiskuntaa”, jossa asiakas on aina väärässä ja kun kauppa ei käy, se on asiakkaan vika. Ja tämä sama jatkuu muuten politiikassakin: Kun ei menestytä vaaleissa, vika ei ole lupauksissa vaan siinä, etteivät äänestäjät ymmärtäneet niitä.

Niinpä ei ole ihme, että meillä on vuosikymmenet tehty joukkoliikennettäkin pakkoperiaatteella. Ei tarvitse välittää matkustajan ajatuksista, kun sen on pakko käyttää kumminkin sitä, mitä suostutaan tarjoamaan. Hesarissa kerrottiin tänään kiinalaisten asenteista autoiluun ihan kuin ne asenteet olisivat jotenkin vieraita meille. Eivät ole.

Ei ole toivoakaan saada ihmisiä autoista joukkoliikenteeseen, jos kielletään kaikki joukkoliikenteeseen liittyvät ikävät asiat. Sen sijaan todennäköisempää on kehitys siihen suuntaan joka sinullakin ViviP on mielessä: Jos suunta on vain huonompaan päin, lähenee se raja jolloin on taas yksi auton ”pakkokäyttäjä” lisää.

Antero

Tuosta metron (ja miksei junienkin) yöliikenteestä. Aika keskeistä pelontunteelle taitaa olla se, paljonko muita ihmisiä on liikkeellä. Ilta- ja yöaikaan syntyy usein tilanteita, joissa asemalla tai kulkuvälineessä tulee oltua yksin, minkä useimmat kokevat pelottavana. Asia tietenkin korostuu öisin, kun on pimeää ja liikkeellä on kaikenlaista häiriökäyttäytyjää. Bussissa (ja miksei ratikassakin) tilannetta helpottaa kuljettajan läsnäolo, ja pysäkkien sijainti "avoimina" (=tarvittaessa pääsee karkuun)

Minulla on jonkin verran kokemusta metron yöliikenteestä, Nykistä ja Tukholmasta nyt ainakin. Molemmissa metrojärjestelmissä oli yksi merkittävä ero Helsinkiin (sekä juniin että metroon) verrattuna: metroon pääsy onnistuu ainoastaan porttien läpi lipulla ja asemalla on periaatteessa aina ihminen valvomassa portteja ja myymässä lippuja. Mielestäni kyseinen järjestely lisää turvallisuuden tunnetta (ja turvallisuuttakin, luullakseni) olennaisesti. Nykissä paikalliset neuvoivat, että ei kannata mennä laiturille odottamaan, vaan pysytellä lipunmyynnin vieressä ja mennä junaan vasta sen saapuessa. Tällainenhan ei Helsingissä ole edes mahdollista.

Jos turvallisuudentunnetta hiljaisen- ja (erityisesti) yöajan liikenteessä halutaan lisätä, sinne pitää järjestää lisää ihmisiä. Tämä muuten voi olla muutakin kuin henkilökuntaa: jokin kioski- tai kahvilatoiminta auttaisi myöskin.

Turvallisuuden tunteen, matkustajamäärien ja liikenteen talouden kannalta yöajan liikennöinnissä raskaalla raideliikenteellä ei näyttäisi olevan paljon järkeä. Jos liikkujia on vähän, niitä on vähän.

Ymmärrän silti Rainerinkin näkökulmaa. Myös se, että liikenne muutetaan yöaikaan tutusta junasta bussiksi on ongelmallista, koska ihmiset joutuvat hämilleen. Pitäisi yhtäkkiä selvittää joidenkin mystisten bussilinjojen toiminta pelkästään ehkä kerran tai kaksi vuodessa tapahtuvan poikkeuksellisen liikkumistarpeen vuoksi.

Tukholmassa minulle kerran kävi juurikin niin, että myöhästyin viimeisestä metrosta, enkä riittävän pienellä vaivalla saanut tolkkua bussilinjoista, jolloin jouduin lopulta turvautumaan taksiin. Mikä ei tietenkään kaltaiselleni östermalmilaiselle ollut mikään ongelma (heh). No, myöhemmin selvittelin asiaa, ja totesin, että bussiyhteys olisi tässä tapauksessa ollut jopa parempi kuin tavanomainen kahden metrolinjan yhdistelmä...

Kari

Helsingin metro on siitäkin tosiaan kummallinen, että raskaan infran käyttäjämäärät eivät perustele miehitettyjä asemia.

Alunperin kirjoittanut hylje

Helsingin metro on siitäkin tosiaan kummallinen, että raskaan infran käyttäjämäärät eivät perustele miehitettyjä asemia.

Helsingin metron asemat eivät ole mitenkään vähän käytettyjä.

Helsingin metrossa on vuodessa 58 miljoonaa matkustajaa ja 17 asemaa. 3,4 miljoonaa matkustajaa per asema.

Tukholmassa vihreällä linjalla on 146 miljoonaa matkustajaa vuodessa 49 asemalla. Eli 2,9 miljoonaa matkustajaa per asema. Punaisella linjalla 128 miljoonaa matkustajaa vuodessa 37 asemalla. 3,6 miljoonaa matkustajaa per asema.

Pariisissa on 14 metrolinjaa, joista noin puolet on Helsingin metroa selvästi keveämmin kuormitettuja matkustajia per asema mittarilla. Ja vain kolme (1, 4 ja 14) on merkittävästi raskaammin kuormitettuja.

Marraskuun 1. päivän HS:ssä pelkotutkija Hille Koskela kehoitti ihmisiä yökävelylle Kaisaniemen puistoon, sillä "puiston paha maine olisi aika karistaa pois". "Ei se ole kauhean vaarallinen paikka. Mitä useampi sen (puistolenkin) tekisi, sitä turvallisemmaksi puisto muuttuisi.".

Edelleen Koskelan mukaan pelko on usein irrationaalista: ihmisen kokema turvattomuuden tunne ja rikostilastot eivät vastaakaan toisiaan. Pelkoa lietsoo vain se, että "uskottelemme toisillemme, että kaupungissa on vaarallista.".

Mitä roskaa, sanoisin. Kaikenlaista tutkimusta meillä harrastetaankin.

A. Alku on enemmän kuin oikeassa todetessaan, ettei pelkääminen kieltämällä poistu. Itse en tunne - eikä kukaan tuntemani henkilö, jolta olen asiaa tiedustellut - minkäänlaista halua lähteä iltakävelylle Kaisaniemen puistoon. Oikeastaan vain silkka pakko ajaisi minut sinne - samoin kuin yöjoukkoliikenteeseen.

Itse kannatan mitä lämpimimmin vartijoiden palkkaamista myös raideliikenteen lisäksi bussiliikenteeseen. Omat kokemukseni Vuosaaren yölinjoilla ratin takaa olivat opettavaisia. Vaikka olenkin nuori ja ikäisekseni hyvässä fyysisessä kunnossa, jotkut tilanteet saivat olon tuntumaan siltä, että liikuttelen elävää sirkusta pitkin Itäväylää. Oksennus ja veri lensivät useammin kuin kerran, ja kyllä, todella pelkäsin.

Onneksi pelkotutkija Koskelan sinällään naurettava väite tuli todistetuksi: pelkoni oli turhaa! Haistattelut ja uhkaukset eivät johtaneet mihinkään, kiitos psykologisen insight-kykyni. Mutta meistä jokainen ei moisia kommunikointi- ja luovimistaitoja omaa. Eikä sitä tulisi joukkoliikennekuljettajalta vaatiakaan.

Mutta nämä kokemukset vaikuttivat henkilökohtaisella tasolla: ennen (osa-aik.) linja-autonkuljettajana toimimistani suhtauduin joukkoliikenteeseen ja sen kehitystoimiin positiivisesti ja olin vakiokäyttäjä. Paino sanalla "olin". Jos kaveri kysyy, miksi ajelen aina autolla, vastaan, että olen todellakin istunut bussikiintiöni täyteen. Eikä kävelymatka opinahjoon ole lainkaan liian pitkä.

Alunperin kirjoittanut ViviP

Olipa kerran pelkääjä, jolle kerrottiin että hän oli kertakaikkisen väärässä pelon tunteineen ja niinpä hän ei enää pelännytkään, vaan riemullisin mielin lähti kohti yöllisiä seikkailuja ja joukkoliikenteen suosiokin lähti ennennäkemättömään nousuun. Sen pituinen se.

Minä en vähättele toisten pelkoja, mutta vaikka kuinka haluaisin tehdää maailman paremmaksi paikaksi elää niin kertanäpsäytyksellä se ei onnistu.

Suurkaupungit ovat kaikkialla maailmassa sellaisia että moni pelkää niiden öisiä pimeitä kujia ja yksinäisiä metroasemia. Suurkaupunkeja ja niiden lieveilmiöitä ei voi noin vaan räjäyttää pois koska monelle suurkaupunki on ainoa paikka jossa on jonkinlainen mahdollisuus tienata elantonsa ja pärjätä. On väitetty että suomalainen luonnostaan vieroksuu suurkaupunkiolosuhteita mutta silti tähän Suomen ainoaan suurkaupunkiin muuttaa koko ajan lisää väkeä. Ja ovat suomalaiset pärjännet ihan siedettävän hyvin myös muissa maailman paljon suuremmissa suurkaupungeissa. Suurkaupungin vastakohdassa, maalla, voi eksyä metsään tai karhu tai susi voi hyökätä kimppuun tai voi vajota heikkoihin jäihin ja hukkua tai savupiipu voi falskata ja sytyttää koko mökin roihuamaan yöllä kun nukkuu. Tai naapurin junnu voi ajaa autollaan päälle kun harjoittelee rallia kylätiellä kossun voimin. Mutta suurkaupunki on aina se pahin. Siellä sattuu aina absoluuttisesti kaikkein eniten onnettomuuksia ja rikoksia vaikka väkimäärään nähden kuitenkin melko vähän. Ilmeisesti se että kaikki on lähelllä ja että myös kurjuus on käsin kosketeltavaa, on se joka pelottaa.

t. Rainer

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

Suurkaupungit ovat kaikkialla maailmassa sellaisia että moni pelkää niiden öisiä pimeitä kujia ja yksinäisiä metroasemia. Suurkaupunkeja ja niiden lieveilmiöitä ei voi noin vaan räjäyttää pois koska monelle suurkaupunki on ainoa paikka jossa on jonkinlainen mahdollisuus tienata elantonsa ja pärjätä. On väitetty että suomalainen luonnostaan vieroksuu suurkaupunkiolosuhteita mutta silti tähän Suomen ainoaan suurkaupunkiin muuttaa koko ajan lisää väkeä. Ja ovat suomalaiset pärjännet ihan siedettävän hyvin myös muissa maailman paljon suuremmissa suurkaupungeissa.

Minun näkemykseni on, että ihminen yleensä pelkää enemmän autioita paikkoja kuin väentungosta. Jos on muita ihmisiä niin on toivoa että sosiaalinen paine estää törkeimmät väkivallanteot tai että edes joku puuttuisi asiaan. Toisaalta myös tungoksen laatu vaihtelee: jos itse poikkeaa ympärillä olevasta väestöstä radikaalisti (esim. muut ovat kaikki jalkapallohuligaaneja tai veitsin varustettuja teinejä päissään) niin se on pelottavaa.

Yksi pelottavimpia tilanteita mihin olen joutunut oli vuonna 1998 vaihto-opiskelijana Lillessä Ranskassa keskellä päivää, kun Englannille hävityn jalkapallon MM-ottelun jälkeen ranskalaiset jalkapallohuligaanit lähtivät kaupungille baseballmailojensa (vai mitä lienivät) kanssa. Kävelin kaupungilla ja yhtäkkiä havaitsin vahingossa päätyneeni mellakkapoliisien ja huligaanien väliin. Jotkut huligaaneista alkoivat jo kysellä, etten vain olisi englantilainen kun näytin vähän ulkomaalaiselta. Hieman pelkäsin että mellakkapoliisit eivät välttämättä olisi suhtautuneet sen positiivisemmin vaan olisivat pamputtaneet suoralta kädeltä kyselemättä. Onneksi kädessä oli paikallisen kirjakaupan kassi. Mellakkapoliisit päästivät minut pakoon riviensä välistä, kun uskoivat että oikea huligaani ei lukisi kirjoja...

Minusta Suomi viikonloppuyönä on keskimäärin pelottavampi paikka kuin monet maailman suurkaupungeista. Minua on pelottanut enemmän Tampereen Hämeenkadulla kuin Lontoossa, Pariisissa tai New Yorkissa (tai siis niissä osissa New Yorkia missä olen liikkunut - ehken kuitenkaan lähtisi outoon aikaan seikkailemaan jonnekin Bronxiin sivukaduille). Noissa muissa kaupungeissa on aina liikkeellä myös ei-humaltunutta "kunnon väkeä" kun taas Tampereella (ja varmaan Helsingissäkin?) voi laskea sen varaan että lähes kaikki vastaantulijat ovat syyntakeettomassa tilassa eikä niistä ole paljon apua hädän tullen.

Kaupunkirakenteen kannalta pelkoja voisi varmaan vähentää kaavoittamalla sekoittuneempaa kaupunkirakennetta. Jos työpaikat, kaupat, vapaa-ajanviettopaikat ja asuminen ovat vahvasti eriytyneet (kuten Suomessa tyypillisesti lähes joka paikassa), se tarkoittaa että kaikissa osissa kaupunkia ovat kadut tyhjinä johonkin aikaan vuorokaudesta ja viikosta. Tyhjä = pelottava. Autio betonilähiö keskellä päivää voi olla pelottava, jos ainoa vastaantulija on lähiökapakasta kotiin örveltävä pultsari, joka koettaa pummata rahaa tai tupakkaa. Samoin tyhjä toimistoslummi illalla voi olla pelottava paikka. Seka-alue jossa on elämää läpi vuorokauden ei yleensä ole pelottava, vaikka siellä osa liikkeellä olevasta väestä olisikin viihtymistarkoituksessa päihtynyttä.

Tähän liittyen tosin täytyy vielä kertoa päinvastainen anekdootti: olimme perheeni kanssa Lontoossa turisteina helmikuussa 1991, juuri kun Persianlahden sota (kuuluisa "Desert Storm") oli siirtymässä ilmasodasta maasotavaiheeseen. Kaupungissa oli myös muutamaa kuukautta aikaisemmin IRA hyökännyt 10 Downing Streetiä (=pääministerin virka-asunto, kuten tiedämme) vastaan kranaatilla. Suomessakin lama puski päälle. Ilmapiiri oli sellainen, että Lontoossa pelättiin koko ajan uusia iskuja joko IRA:n taholta tai sitten vastareaktiona Irakin sodalle (joka siis leimahti kun Saddamin johtama Irak elokuussa 1990 yllättäen valloitti Kuwaitin). Roskiksetkin oli kerätty pois pommien pelossa ja roskat heitettiin kylmästi kadulle. Kaupunki oli autiompi kuin koskaan ennen tai jälkeen siellä käydessäni. Amerikkalaiset turistit olivat jääneet kotiin eikä eurooppalaisiakaan juuri näkynyt - ei edes sen verran kuin normaalisti helmikuussa olisi saattanut olettaa. Kuljeskelimme kuitenkin iltaisin kaupungilla. Olo oli paradoksaalisesti kuin kotona Suomessa: kylmän kolea, pimeä ja kadut autioina. Kuitenkaan ei pelottanut. Kaikki muut pelkäsivät niin paljon, että tuskin rikollisetkaan jaksoivat olla liikkeellä. (Matkan ainoa ongelma oli, että äitini käsilaukku varastettiin kun olimme syömässä Marble Archin KFC:ssä - mutta ei tuotakaan voi laittaa autiuden syyksi kun siellä sentään oli ihmisiä.) Mielenkiintoinen ja valaiseva matka tuo oli jälkiviisaudella pohdittuna.

Sopii muistaa, tai ainakin miettiä, että Suomessa ei olla rakennettu suurkaupunkia lainkaan pitkiin aikoihin, suuret ikäluokatkin asutettiin pääasiassa lähiöihin, jotka eroavat varsinaisesta kaupungista tyystin. Jos ei lähiö kelvannut, piti mennä Nurmijärvelle omakotiasuntoon. Kaupungissahan uusia asuntoja tehtiin vain satunnaisesti, eikä se ollut koko silloiselle keskiluokalle mikään vaihtoehto.

Ja nyt tämä senaikainen keskiluokka ajaa autoa ja asuu Nurmijärvellä.

Nykyiset ikäluokat lämpenevät taas kaupunkiin päin. Päiväkodit kantakaupungissa laajenevat kysynnän seurauksena. Mutta kaupunkia ei ole vieläkään alettu rakentaa. Esimerkiksi vastikään Vallilan konepajan viereen rakennetut korttelit ovat tehty lähiöperiaattein. Kuten myös Hämeentien ja Sörnäisten Rantatien välisen alueen uudisrakentaminen teollisuuden lakattua. Jälkimmäinen on muuten hyvin autio ja synkkä pimeän aikaan, vaikka Hakaniemen liikennesolmu on kivenheiton päässä. Nykyiset ikäluokat ovat jo ihan järkevän kokoisia, ja luonnollinen poistuma avaa jatkuvasti asuntoja vanhassa kaupunkirakenteessa. Nyt on taas mahdollista muuttaa kaupunkiin, mutta ei vieläkään kaupunkia laajenneta.

Toinen tangentiaalisesti asiaan liittyvä juttu on suomalaisen yhteiskuntarakenteen heikkous. Vähäväkiset kunnat tukehtuvat kustannuksiinsa, koska niillä ei ole keinoja tai halua tehdä kustannusrakennettaan järkeväksi. Keinot puuttuvat, koska palvelut pitää taata korpeenkin (lue: kalliisti). Kannattaa muuten palauttaa hiljattainen Soneran lankapuhelinlakkautus, joka havainnollistaa sen, että järkevä kustannusrakenne ei ole mitenkään haluttava asia. Halu puuttuu, pääasiassa koska hyvin järjestetyt kunnat (lue: kaupungit) maksavat erotuksen. Vantaalla nipistetään terveydenhuollosta, jotta uinuvalle haja-asutusalueelle jossain päin Kainuuta saadaan taksikuljetuksia. Hyvin toimivaa yhteiskuntarakennetta päinvastoin rangaistaan. Eli jos kaavoittaa hyvin toimivaa kaupunkia, siitä ei kaupunki saa rahojaan irti, koska siitä saatavat rahat menevät huonosti toimivan haja-asutusalueen tekohengitykseen.

Peruspalvelut olisi reilua ja riittävää tuottaa toki kaikille halukkaille kuntalaisille, mutta ei koko kunnan alueella. Pitäisi olla riittävää ja reilua, että kunta tuottaa vähintään (jollain mitalla) kohtuuhintaista vuokra-asutusta palvelun piiriin kaikille halukkaille kuntalaisille, jotka eivät ole valmiita tai halukkaita maksamaan etäisyydestään koituvia kustannuksia. Jos ei halua muuttaa, muttei halua maksaakkaan, jää ilman -- tai pakotetaan muuttamaan palvelun piiriin. Tälläinen tai hengeltään vastaava tehokkuutta tiivistämällä luova järjestely syntyy ennen pitkää, kun haja-asutuksen valtiontuki käy aina vaan kalliimmaksi.

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

Helsingin metro on mielestäni yksi vähiten pelottavia metroja joita tiedän. Asemat ovat valoisia ja raikkaan värisiä ja selkeitä ilman ns kuolleita kulmia, ja ne pidetään siistissä kunnossa. Vähemmän hämärä- ja rähinäporukkaakin siellä on liikeellä kuin Tukholman metrossa esim- Asemia ympäröivistä lähiöistä jotkut voivat suurkaupunkielämään tottumattomille tuntua yöaikaan ahdistavilta.

Metroa en käyttänyt juuri koskaan viimeisinä vuosina Helsingissä asuessani, koska koin sen ahdistavaksi. Täällä kuljen yötäpäivää, lähestulkoon aina yksin enkä todellakaan koe oloani epäturvalliseksi. Ymmärrän toki sen, että suomalaista pelottaa tietyt paikat ja tilanteet vieraissa maissa, vaikka syytä ei olisikaan. Tähän lienee syynä silkka tottumattomuus ja ennakkoluuloisuus. Ehkä muissa maissa ollessa koetaan kulttuuri samanlaiseksi kuin Suomessa ja tämän vuoksi oletetaan, että ihmisten käyttäytyminenkin on samanlaista. Mutta ainakaa Tukholmassa ei pahemmin metroissa ole narkomaaneja, räyhääjäporukoita, suuria määriä ihmisten eritteitä tai kirveenkantajia. Meno öisinkin on railakasta ja olo on mitä turvallisin, aivan toinen kuin esim. helsinkiläisessä yöbussissa tai illan viimeisissä metroissa.

Mutta tosiaan: suurkaupunkielämään tottumattomille jättiläismäiset lähiöt pitkällä keskustasta tuntui minustakin alkuun aikamoisilta, mutta siihen tottui äkkiä, kun huomasi, että ihmiset todellakin on täällä erilaisia.

Alunperin kirjoittanut Vesa Nurminen

Mutta ainakaa Tukholmassa ei pahemmin metroissa ole narkomaaneja, räyhääjäporukoita, suuria määriä ihmisten eritteitä tai kirveenkantajia.

Tukholmassa turistina lähinnä vain päiväsaikaan käyneenä olen pannut mrkille että siellä metrossa kyllä pultsareita ja narkkareita on, ja ihan ydinkeskustassakin, mutta enimmäkseen he oleskelevat maksuporttien ulkopuolella katetuissa käytävissä. Esim onhan Sergelin tori maailmankuulu narkkarien kokoontumispaikka. Se on stten tulkintakysymys lasketaanko torin maanalainen osa ja ylipäänsä monet Tukholman maanalaiset käytävät metroasemaksi vai ei. Itse metrojunissakin on melkein sääntö eikä poikkeus että kyydissä on kovaäänisiä nuorisojengeja "viihdyttämässä" muiden matkantekoa.

t. Rainer

Alunperin kirjoittanut R.Silfverberg

Itse metrojunissakin on melkein sääntö eikä poikkeus että kyydissä on kovaäänisiä nuorisojengeja "viihdyttämässä" muiden matkantekoa.

Kyllä, ja ruotsalaiseen kulttuuriin kuuluu päätön huutaminen. Tämä ei kuitenkaan tee matkoista ahdistavia tai pelottavia, ainoastaan ärsyttäviä, kun kymmenpäinen lauma nuoria huutaa aivan mielipuolisesti, muttei toki uhkaavasti. Ärsyttävintä on varsinkin, kun nuoret naiset kiljuu täyttä kurkkua, mutta matkantekoani se ei estä. Helsingissä huuto tuntuu usein enteilevän ilki- tai väkivaltaa. Mistä tuli mieleen, kun eräs satapäinen suomalaisporukka saapui Silja-Linella kaupunkiin. Juna oli äkkiä jumissa ja lukuisia poliiseja punaisen linjan asemalla. Ihmiset olivat peloissaan ja media seurasi tapahtumia. Henkilövahinkoja ei tuolloin sattunut, mutta mm. monia roskiksia oli rikottu. Itse vietin tuona päivänä ylimääräisiä minuutteja asemalla odottamassa junaa Ropstenissa.

Narkomaaneja en ole metroissa tai edes asemilla niinkään nähnyt, mutta tiedän kyllä hyvin mistä päin Tukholmaa pultsarit löytyy. T-centralen, Slussen ja Medborgarplatsen ovat heidän suosikkipaikkansa. Viimeiseksi mainitussa kuulee hyvinkin paljon suomea, kun astuu asemalta ulos. Kerjääjiä ja soittajia on junissa kohtalaisesti sekä kodittomain Situation-lehteä myyviä. Heitä en koe uhkaaviksi, mutta kai sitä kaikenlaista voi sattua eteen, kun verkossa tehdään yli 300 miljoonaa matkaa vuodessa.