Länsimetro

Miksi Helsinki luopuisi HKL-Metroliikenteestä?

Kuten sanottua, metroradan käytöstä ei makseta ratamaksua, vaan valtionosuuden jälkeen investoinnin rahoitus ja ylläpito jää sen kunnan vastuulle, jonka alueella rata on. Länsimetron Espoon osuus on siis Espoon vastuulla. Puolet pääomakuluista ja ylläpitokulut kokonaisuudessaan hyvitetään kunnalle HSL:n kautta niin, että maksuosuudet kohdistetaan käyttäjän kotikunnan mukaan, tosin neuvottelut uuden infran osalta tarkasta jakomallista ovat vielä kesken. Puolet investoinnista kuitenkin jää suoraan kunnan maksettavaksi. HSL:n kautta tuleva infrakorvaus maksetaan nimenomaan jäsenkunnalle, ei esim. Länsimetro Oy:lle, jonka kanssa HSL:llä ei ole sopimussuhdetta.

Kiitos täsmennyksestä. Minulla ei mitään erityistä mielipidettä siitä, miten metroradan omistus pitäisi järjestää, tai kenen hallinnassa HKL:n tulisi olla. Tarkoitus oli vain havainnollistaa, kuinka erilaiset omistusjärjestelyt voivat vaikuttaa hyvinkin paljon pääomakuluihin ilman että itse hankkeessa olisi mikään muuttunut. Pointti taas oli, että huomion kiinnittäminen näihin yksityiskohtiin vain hämärtää kokonaiskuvaa, kun yritetään hahmottaa hankkeen kustannuksia ja hyötyjä.
 
Mutta kun tuon pitäisi olla ainoa paikka, jossa sille pintametrolle on tehty kaavavaraus. Voi tietysti olla, että siitä on luovuttu ja tuo varaus on rakennettu umpeen.

Kannattaa käydä kävelemässä tai pyöräilemässä tuo Kivenlahden jatke. Voipi siitä autollakin havaintoja tehdä. Alueelle on täysin mahdollista rakentaa pinta- ja siltaratkaisuin metrolinja. Kivenlahdessa voi tehdä esim. Mellunmäki -tyyppisen aseman, joilloin mahdollistuu jatko esm. Kirkkonummen ja/tai Espoon Keskuksen suuntiin.
 
Kommentti tuohon laituri- ja junapituusongelmaan:

Olisiko mitään mieltä siinä, että päivä- ja ruuhka-aikoina ajettaisiin pitkillä junilla junaryhmiä:
-Ruoholahti (tai Kamppi)-IK-Mellunmäki
-Ruoholahti (tai Kamppi)-IK-Vuosaari

sekä nelivaunuisilla junilla junaryhmää:
-Matinkylä-IK

Hiljaisen liikenteen aikoina (eli kun muutenkin ajetaan nelivaunuisilla) junaryhmät olisivat:
-Matinkylä-IK-Vuosaari
-Tapiola-IK-Mellunmäki
 
Varmaan jotain tuontapaista tullaan käytännössä tekemäänkin sitten kun on pakko. Espoo ei tykkää, kun vuoroväli heidän puolella jää pitkäksi, mutta kapasiteetin puolesta se tuskin on ongelma.
 
Ja ylipäätäänkin: niin kauan kuin metro tarvitsee syöttöliikennettä, jotta käyttäjiä olisi tarpeeksi, kapasiteettiongelmat ovat kyllä ratkaistavissa. Enkä tarkoita, että ongelmia ei välttämättä tulisi. Niitä voi hyvinkin tulla, mutta meillä on liityntäliikenteessä järjestelyvaraa riittävästi.
 
Joskus on sitä kuullut niinkin, että Itä-Helsinkiin ei saa kaupunkia tiivistää koska metrolta menisi matkustajakapasiteetti tappiinsa. Kun metron kanssa rinnakkaista muuta liikennettä ei saa olla, näin onkin. Ilman tätä rajoitusta ongelma on tosiaankin niin helppo, että jatketaan liityntäbussejen reittejä loppupäästään kaupunkiin.
 
Automaattimetropohdiskelua vielä: mitäs sitten tehdään, kun tilapäisesti on liikennöitävä normaalia harvemmalla vuorovälillä?
 
Hankalia nuo olisivat tuommoiset kellonaikojen mukaan vaihtelevat linjat. Selkeää se on vain ajaa päättäriltä päättärille, aina samat, vuorokaudenajasta. Etelä-Espoossa on runsaasti uudisrakennustilaa, ja uskoisinkin, että sinne rakennetaan tiiviisti kunhan metro valmistuu, kuten Itä-Helsingissä on käynyt, mutta Espoolaisella twistillä. Eli metron länsihaaran matkustusmäärät varmasti nousevat siitä mitä on edes ajateltu.

Tottakai maailmalla on tuollaisia vuorokaudenajan mukaan vaihtuvia linjoja, kuten San Francisco Bay Area metrossa.
 
Päivän HBL kertoo, että länsimetron pelastuslaiturit ovat liian kapeat ja kapeammat kuin mitä Sauri on valtuutetuille luvannut kaupunginvaltuuston kokouksessa. Loukkaantuneita ei saada metrojunasta ulos paareilla. Pelastuslaitos on huolissaan paitsi kapeista pelastuslaitureista myös siitä, että tunneleiden välisiä yhdyskäytäviä on harvemmassa kuin mitä pelastuslaitos on edellyttänyt ja että veden paine ei hätätilanteessa riitä riittävän monen paloletkun käyttöön.

Edelleen pelastuslaitoksen edustaja kertoo lehdessä, että vanhan metrolinjan automatisaatio ei nykyisillä pelastusjärjestelyillä ole mahdollista, vaan toimenpiteitä edellytetään. (Omana kommenttina voisin mainita, että näille ei vielä ole hintalappua, sillä automatisoinnista päätettäessä ei tietenkään muistettu soittaa pelastuslaitokselle. No, valtuusto varmaan hyväksyy tämän läpihuutojuttuna, sillä kyse tuskin on enemmästä kuin muutamasta kymmenestä miljoonasta.)

Edelleen lehdessä hieman kierrellen kerrotaan, että metropalon sattuessa sinne tunneliin kuolevat kaikki. Mukana on ensimmäisen kerran tietoa siitä, miten metrossa pidetyt pelastusharjoitukset ovat sujuneet. Sen verran niistä on aiemminkin tihkunut tietoa, että tuo "kaikki kuolevat" ei varsinaisesti ollut minulle mikään uutinen, mutta se, että matkustajien "pelastaminen" palavasta junasta vie tunnin ja vartin oli jo aikamoista!
 
Hmm. Uskoisko tuota kaikkea? No syytä ainakin on pohtia, mikä tässä asiassa on relevanttia? Epoon metrolinjan pelastusratkaisut ovat kuitenkin aivan erilaisia kuin itälinjalla. Eihän itälinjalla ole edes pelastuskäytäviä/laitureita vaan pelkkää sepeliä. Suhtautuisin kriittisesti myös tuohon "kaikki kuolevat".
 
Edelleen lehdessä hieman kierrellen kerrotaan, että metropalon sattuessa sinne tunneliin kuolevat kaikki. Mukana on ensimmäisen kerran tietoa siitä, miten metrossa pidetyt pelastusharjoitukset ovat sujuneet. Sen verran niistä on aiemminkin tihkunut tietoa, että tuo "kaikki kuolevat" ei varsinaisesti ollut minulle mikään uutinen, mutta se, että matkustajien "pelastaminen" palavasta junasta vie tunnin ja vartin oli jo aikamoista!
On kuitenkin syytä muistaa, että tuollaisessa worst case scenariossa, jossa juna oikeasti palaa ja on jäänyt asemien välille, pelastuslaitoksen tehtävänä on pelastaa ne matkustajat, jotka eivät ole itse syystä tai toisesta kyenneet pelastautumaan. Se on auttamatta hidasta hommaa ja ennuste on silloin huono kuten missä tahansa tulipalossa, maanalaisesta erikoiskohteesta puhumattakaan. Matkustajien omatoiminen (ohjattu) pelastautuminen alkaa luonnollisesti jo silloin, kun pelastusyksiköt ovat vasta pian starttaamassa asemiltaan ja näistä ajoista tuo 1h 15min ei kerro mitään. Nämä ajat varmasti lyhenevät nykytilanteeseen verrattuna (kapeammankin) evakuointilaiturin ansiosta.
 
Hmm. Uskoisko tuota kaikkea? No syytä ainakin on pohtia, mikä tässä asiassa on relevanttia? Epoon metrolinjan pelastusratkaisut ovat kuitenkin aivan erilaisia kuin itälinjalla. Eihän itälinjalla ole edes pelastuskäytäviä/laitureita vaan pelkkää sepeliä. Suhtautuisin kriittisesti myös tuohon "kaikki kuolevat".
Onko HBL:n jutussa siis joku virhe ja sinulla parempaa tietoa asiasta?
 
Oikein mainiota. Jo totuttuun tapaan metroveljien valehtelukerhon linja on pitänyt ja nämäkin asiat tulevat jälleen kerran "täytenä yllätyksenä". HKL-johtokuntaa ja kaupunginvaltuustoa sahataan silmään 100-0 ja kohta taas kerrotaan "yllättävistä" kymmenien miljoonien lisäkuluista, jotka aiheutuvat turvallisuuden saattamisesta vaaditulle tasolle. Tietenkin metrosirkuksessa asia ei ole uusi, mutta tunaroinnin ja idiotismin määrä hakee vertaistaan suomalaisten liikennehankkeiden historiassa. Mutta onneksi ei ole hätää, sillä millään kustannusten ylityksillä ei ole kruununjalokivihankkeessa merkitystä, kuten ei ole ollut tähän mennessäkään.

Aivan sattumalta Helsingin Pravda ei uutisoi asiasta mitään, sillä epämiellyttävät tosiasiat eivät sovi lehden linjaan.
 
Onko HBL:n jutussa siis joku virhe ja sinulla parempaa tietoa asiasta?

No, esim. juniin on tulossa sprinklerit, joten sammutustyö alkaa välittömästi. Kaikki kuolevat? Tuskin.

Veikkaisin suurimman riskin olevan siinä jos ihmiset eivät tiedä missä on hätäpoistumisovet.

Länsimetron turvallisuus on moninkertaisesti parempi verrattuna itähaaraan.

Ja nyt kun juniin tulee sprinklerit, on tulipalo olemassa olevassa tunnelissa vieläkin pienempi riski.

Siis riski ylipäätään on pieni, että metrojuna syttyy tuleen ja palaa nopeasti poroksi ja savunmuodostus on suuri.

Kun lyhyihin juniin siirrytään niin eipä ole niin paljoa materiaalia mitä palaa, eikä matkustajiakaan pelastettavissa, kun vuoroväli on niin lyhyt - joten osa junassa olleista matkustajista vasta odottaakin seuraavaa turvallisesti laiturilla.

Matinkylän jälkeen rataa voisi tehdä maanpinnalle, niin ei olisi niin älyttömän pitkä tuo tunneli.
 
Takaisin
Ylös