Länsimetro

Mutta mikä olikaan länsimetron valmistumispäivä vuonna 2006, kun valtuustot siitä päättivät? Itse en muista enkä välitä nyt kaivaa. Mutta ei aikataulu ollut 10 vuotta.

Eikö 2006 ollut vasta se yleiskaavapäätös ja vuotta myöhemmin se varsinainen hankepäätös? Vasta hankepäätöksessähän oli realistista odottaa suuntaa-antavaa tarkempaa aikataulua. Milloin se rakennussuunnittelu varsinaisesti edes tehtiin?
 
Suomeksi tämän voi sanoa myös niin, että verenpaine, ahdistus ja hikoilu kasvavat päivä päivältä.
Enpä nyt tiedä. Nykyinen liikennehän toimii varsin hyvin, eikä metron puuttumista huomaa, tai osaa kaivatakaan, mitenkään. Metro kai valmistuu sitten joskus.
 
Tämän päivän Hesarissa oli laajempi juttu Koivusaaresta. Maanmyyntitulot sieltä näyttäisivät jäävän kymmeniä miljoonia alemmaksi kuin kaupungin rakennuskulut alueella, joten Helsinki joutuu miettimään ratkaisuja asialle. Suurimpana kustannuksena on Länsiväylän kattaminen ja Koivusaaren eritasoliittymä, jotka maksavat yhdessä yli 140 miljoonaa euroa, mikä on yli puolet alueelle vaadittavista kaupungin rakennuskuluista. Valmiita ratkaisuja ei tuntunut olevan, vaan eri tahoilla oli erilaisia näkemyksiä siitä, mitä voitaisiin tehdä.
 
Maanmyyntitulot sieltä näyttäisivät jäävän kymmeniä miljoonia alemmaksi kuin kaupungin rakennuskulut alueella, joten Helsinki joutuu miettimään ratkaisuja asialle.
Kun vuonna 2006 päätettiin Espon metrosta, Helsingissä lautakunnille ja valtuustolle vakuutettiin, ettei länsimetro maksa Helsingille mitään. Sillä Koivusaaren rakentaminen tuottaa kaupungille enemmän rahaa kuin Helsingin osuus länsimetrosta.

Hesari ei tätä asiaa muista, vaikka luulen, että löytyy kyllä kirjoitettuna HS:n omista artikkeleista. Mutta eivät sitä muista ketkään muutkaan. Eivätkä sitä, että 2006 metron piti maksaa 452 M€. Laskutavasta riippuen Espoon metro maksaa nyt 800–1000 M€, kun mukana ovat katurakenteet, varikko ja automaatti, joita ei ole sisällytetty julkisuudessa ilmoitettuun metron budjettiin. Mutta mikään ei anna aihetta pohtia sitä, mikä järki koko touhussa on. Tai edes sitä, onko oikein, että tällaisia hankkeita pannaan liikkeelle joko valehtelulla, välinpitämättömyydellä, ammattitaidottomuudella tai huolimattomuudella. Toisin sanoen, näin jatkukoon vastakin.

Tässä yhteydessä lienee hyvä muistuttaa siitäkin, että Espoossa metroa selitetään rahoitettavan rakennusoikeuksien myynnillä samaan tapaan kuin väitettiin rahoitettavan Helsingin puolella. Mutta kun metron rakentaminen saatiin käyntiin, samoilla rakennusoikeuksilla sanotaan rahoitettavan nyt mm. Kehä 1:n tunnelointia ja betonikansia Keilaniemessä. Olen kuullut, että espoolaiset poliitikot katsovat tätä kaikkea läpi sormien siksi, etteivät enää jaksa. Siis eivät välitä tehdä sitä työtä, mihin ovat vaaleissa pyrkineet.

Antero
 
Suurimpana kustannuksena on Länsiväylän kattaminen ja Koivusaaren eritasoliittymä, jotka maksavat yhdessä yli 140 miljoonaa euroa, mikä on yli puolet alueelle vaadittavista kaupungin rakennuskuluista. Valmiita ratkaisuja ei tuntunut olevan, vaan eri tahoilla oli erilaisia näkemyksiä siitä, mitä voitaisiin tehdä.
Jos kaupunki ei ole valmis lunastamaan Länäriä kaduksi ja konvertoimaan sitä kaupunkibulevardiksi, jäädään pattitilanteeseen.
 
Minusta on yleisesti kummallista, ettei Länsimetroa myyty nimenomaan bulevardin mahdollistamiseksi. Se kun on yksinään aika kallis ja huono bussikaistan korvike. Bulevardin kanssa metrorata yhtäkkiä säilyttääkin korkean joukkoliikenteen laadun, kun nykyinen motarivaihtoehto jää kaupungin alle.

Toisaalta ei pitäisi ihmetyttää, kun samaa ei edes yritetty Itäväylällä. Kolmeen vuosikymmeneen metron jälkeen. Vuonna 2013 idän metro palvelee edelleen parhaiten asfalttikenttää. Länsimetron ympäristössä tuntuu toistuvan sama kuvio, että tieverkkoa levennetään, pysäköintiä laajennetaan ja risteyksiä paisutetaan metroasemien lähistöllä. Eikä sillä metroaseman välittömän ympäristön täyteenrakentamisella ole muutenkaan mitään kiirettä. Kunhan on metro.
 
Eikä sillä metroaseman välittömän ympäristön täyteenrakentamisella ole muutenkaan mitään kiirettä. Kunhan on metro.

No mutta mitä siitäkin tulisi jos toteutuneista infrainvestoinneista yritettäisiin saada maksimaalinen hyöty irti? Menisi argumentit vaatia uusia infrainvestointeja! Samaa ilmiötä näkee vähän joka puolella, kun silmät kerran avautuvat katsomaan maailmaa (=Suomea) tästä näkökulmasta. Parhaiten tämä ilmenee niin että hankkeet priorisoidaan käänteiseen järjestykseen, jossa hyödyttömimmät hankkeet toteutetaan ensin. Näin maksimoidaan jäljelle jäävän hankeaihiovarannon ennustetut hyödyt, mikä helpottaa niiden ajamista läpi päätöksentekoprosessissa. Tätä hyötyvarannon manageerausta siis helpottaa ettei syö kuormasta hyötyjä kuin minimaalisen vähän kerrallaan, ja tämä toteutuu minimoimalla toteutettavien hankkeiden hyödyt (samalla kun puheissa korostetaan suuria hyötyjä). Eli tekemällä kaikenlaista mahdollisimman turhaa. Sen turhan taas on syytä olla mahdollisimman kallista, jotta urakoitsija hyötyy maksimaalisesti. ;) :icon_frown: :mad:
 
Minusta on yleisesti kummallista, ettei Länsimetroa myyty nimenomaan bulevardin mahdollistamiseksi.

[...]

Toisaalta ei pitäisi ihmetyttää, kun samaa ei edes yritetty Itäväylällä. Kolmeen vuosikymmeneen metron jälkeen.

Eipä tuossa mitään kummaa mielestäni ole. Länsimetron "myymisestä" suuri osa kohdistui ns. autopuolueeseen, jolle bulevardi on tietysti kuolleena syntynyt ajatus. Suunnitelmista ja selvityksistä oli kyllä alusta asti selvää, että metron idea ei ole muuttunut miksikään 40 vuodessa. Ts. tarkoitus on saada joukkoliikenne pois tieltä autoilun helpottamiseksi. 60-luvulla tämä kirjoitettiin selvällä suomen kielellä, 2000-luvulla se näyttää ikään kuin siirtyneen selviöksi, jota ei tarvitse mainita. Sen sijaan puhutaan joukkoliikenteen tehokkuudesta ja ympäristöystävällisyydestä. Bulevardista ovat käsittääkseni innostuneet varsin eri ihmiset kuin ne, jotka ovat olleet Länsimetroa ajamassa.
 
Toisaalta ei pitäisi ihmetyttää, kun samaa ei edes yritetty Itäväylällä.

Itäväylä on tosin olennaisesti kevyempi väylä kuin Länsiväylä. Tämä on ehkä metron tärkein vaikutus.

Keskeinen argumentti Itäväylän bulevardia vastaan on muuten juuri metro, jonka "estevaikutus jäisi kuitenkin".
 
Itäväylä on tosin olennaisesti kevyempi väylä kuin Länsiväylä. Tämä on ehkä metron tärkein vaikutus.

Muistuttaisin tänne usein linkatusta ja liitetystä pylväsdiagrammista, josta näkyy, ettei metron vaikutus ehkä olekaan ollut niin yksiselitteinen. Länsiväylänkään 80 000:lle autolle vuorokaudessa ei Raide-YVA luvannut metron tuovan vähennystä kuin 0,5 %. Lisäksi Espoo, ja etenkin Etelä-Espoo, on aina ollut jonkin verran vauraampaa aluetta kuin Itä-Helsinki. Kyllä se Itäväylän 55 000 autoa/vuorokausi on kuitenkin aika sikamainen määrä, vaikka vierellä kulkee metro. Jos metrolla on Itäväylän suunnalla ollut joku merkitys vaikutus, jään mielenkiinnolla odottamaan jotain selvitystä siitä, miksi mm. Herttoniemi ja Roihupelto on vieläkin täynnä rakentamatonta joutomaata ja pusikkoa.

Keskeinen argumentti Itäväylän bulevardia vastaan on muuten juuri metro, jonka "estevaikutus jäisi kuitenkin".

Niin, kun siinä radan pohjoispuolen metsikössä olisi niin kiva poiketa asioilla, jos rataa ei olisi :). Tuskin siihen koskaan mitään rakennettaisiinkaan, vaikka rataa ei olisi tai jos se kulkisi sen verran syvemmällä, että sen saisi kätevästi talojen ja kannen alle piiloon.
 
Takaisin
Ylös