Kävin päättyvällä viikolla tutustumassa länsimetron liityntäliikennesuunnitelmaan.
Lauttasaaressa ei ollut mitään yllättävää, hyvät liityntälinjat ja lisäksi suora bussi Bulevardin kautta Erottajalle.
Espooseen tulee nykisten Länsiväylän linjojen tilalle kattava liityntälinjasto. Sen piiriin taitaa kattaa kaikki nyt liikennöidyt pysäkit, osittain tiheämmällä vuorovälillä.
Suunnitelmassa esiteltiin myös 500-sarjan poikittaislinjoja, ulottuvat Rantaradan vaikutuspiiristä, jopa sen pohjoispuolelta metrolle. Koen tämän parannuksena nykysiin Espoon sisäisiin linjoihin.
Tilaisuudessa sai yleisö esittää kommentteja ja parannusehdotuksia. Niitä tuli, ja toivottavasti osa vaikuttaa suunnitteluun. Paikalla Lauttasaaren kirjatosa oli myös vannoutuneita metron vastustajia...
Liikenteen alkuun lienee vajaat kaksi vuotta aikaa, toivon liityntälinjaston hioutuvan asiaksystävälliseen muotoon.