Länsimetro

Eikö joku journalisti pakottanut KHO:n kautta HKL:ää antamaan asiakirjoja?

Lieni Tommy Pohjola (Hufvudstadsbladet). Oikeuden määräys julkaista ei tietty ole rangaistus salaamisesta salailijoille, ja muistaakseni Pohjola ei lopultakaan saanut kaikkea pyytämäänsä, syynä Siemensin liikesalaisuuksiin vetoaminen. Pohjola joutui asiassa käymään todella pitkän kaavan mukaan. Muistaakseni yhtään minkäänlaisten vastausten saamiseen HKL:ltä meni kuukausia, useampia kertoja.
 
Draaman kaari ei katkea. Nyt ollaan tehtailemassa kanteita ja vastakanteita oikein urakalla. Urakoitsijat kyseenalaistavat Länsimetro Oy:n ja Swecon ammattitaidon ja resurssit.
http://yle.fi/uutiset/lansimetro_ja...aamattomuus_poukkoilu_ja_epaselvyydet/9001226

Jutusta lainattua: "Suurin riita on salaojaputkesta. Länsimetron mukaan Destia on härskisti menetellen liikalaskuttanut ja saanut länsimetron maksamaan EREHDYKSESSÄ liki 2,5 kilometriä muovista salaojaputkea ruiskubetonisalaojan hinnalla.

Länsimetron mukaan muovisen putken hinta olisi asennettuna 8,75€ metriltä, kun Destia on vastakanteen mukaan laskuttanut yhtiötä 940,57€ metriltä. Lisätyötarjousten käsittelyn viivästyminen on länsimetron mukaan johtunut destian kyseenalaisista menettelytavoista"

Eli kun veronmaksajien piikki on auki, niin voidaan sumeilematta laskuttaa mitä huvittaa ja toimitetaan ihan muuta kuin luvataan. Eikä tämä todellakaan anna hyvää kuvaa länsimetron projektinhallinnasta kun tällaisia "erehdyksiä" pääsee maksuun asti. On kyllä melkoinen ero 8,75€ ja 940,57€ välillä! Olisi mielenkiintoista tietää onko tämä yksittäistapaus vai kuinka paljon näitä "erehdyksiä" on päässyt projektin aikana tapahtumaan. En todellakaan ihmettele miksi kaikki dokumentit Länsimetroa koskien halutaan salata.
 
Täytyy sanoa, että minun on enää todella hankala uskoa mihinkään Länsimetro Oy:n väitteeseen, edes noissa riita-asioissa. Jos vanhat myöhästelyt ja kustannusten ylittämiset eivät riitä, niin nämä riita-asiat ovat se viimeinen pisara. Ei siis niiden sisältö vaan se, että niitä on kolme meneillään, jossa Länsimetroa syytetään kutakuinkin samoista asoista. Jos niitä olisi yksi, se voisi olla hankala firma tai joku ymmärrettävä sähläys. Mutta kun näitä on kolme vireille, joissa jokaisessa näyttää olevan vain yksi yhdistävä tekijä: Länsimetro Oy. Tuo viittaa todella vahvasti siihen, että siltä puolelta ei ole osattu alkeellisempiakaan projektihallinan asioita.
 
Jutusta lainattua: "Suurin riita on salaojaputkesta. Länsimetron mukaan Destia on härskisti menetellen liikalaskuttanut ja saanut länsimetron maksamaan EREHDYKSESSÄ liki 2,5 kilometriä muovista salaojaputkea ruiskubetonisalaojan hinnalla.

Länsimetron mukaan muovisen putken hinta olisi asennettuna 8,75€ metriltä, kun Destia on vastakanteen mukaan laskuttanut yhtiötä 940,57€ metriltä. Lisätyötarjousten käsittelyn viivästyminen on länsimetron mukaan johtunut destian kyseenalaisista menettelytavoista"

Eli kun veronmaksajien piikki on auki, niin voidaan sumeilematta laskuttaa mitä huvittaa ja toimitetaan ihan muuta kuin luvataan. Eikä tämä todellakaan anna hyvää kuvaa länsimetron projektinhallinnasta kun tällaisia "erehdyksiä" pääsee maksuun asti. On kyllä melkoinen ero 8,75€ ja 940,57€ välillä! Olisi mielenkiintoista tietää onko tämä yksittäistapaus vai kuinka paljon näitä "erehdyksiä" on päässyt projektin aikana tapahtumaan. En todellakaan ihmettele miksi kaikki dokumentit Länsimetroa koskien halutaan salata.

Niin tuohan on vain noin 2,33 miljoonan euron virhe.
 
Niin tuohan on vain noin 2,33 miljoonan euron virhe.

Destia ei ole enää valtionyhtiö, joten sen on tienattava leipänsä ylilaskutuksella, kuten muidenkin rakennusyhtiöiden. Tässä tapauksessa tämä tosin on epävarmaa, koska Länsimetron touhu on niin epämääräistä.
 
Jos niitä olisi yksi, se voisi olla hankala firma tai joku ymmärrettävä sähläys. Mutta kun näitä on kolme vireille, joissa jokaisessa näyttää olevan vain yksi yhdistävä tekijä: Länsimetro Oy. Tuo viittaa todella vahvasti siihen, että siltä puolelta ei ole osattu alkeellisempiakaan projektihallinan asioita.

Ei kai näitä kukaan sattumiksi luule. Automatisointiseikkailu on saman toimintakulttuurin ja osin saman porukan kukkanen.
 
Oletteko pistäneet merkille kiireen loppumisen metroasematyömailla? Koko kevään ja alkukesän työmailla oli aina liikettä, ajoipa ohi aikaisin lauantaiaamuna tai sunnuntai-iltapäivänä arkipäivistä puhumattakaan. Sen jälkeen, kun ilmoitus viivästyksestä kesäkuussa annettiin, en ole kertaakaan nähnyt ristin sielua yhdelläkään asematyömaalla minään viikonpäivänä mihinkään kellonaikaan. Sattumaa tai ei, kesälomat tai ei, mutta toivottavasti kyse ei ole siitä, että työt seisovat kunnes riita-asiat on ratkaistu oikeudessa.
 
Oletteko pistäneet merkille kiireen loppumisen metroasematyömailla?
Ehkä sählääminen on loppunut ja on siirrytty tekemään töitä. Sananlasku kertoo, mitä syntyy kiireellä. Ja niin näyttää myös tapahtuneen. Hiljaa hyvä tulee, sanoo toinen sananlasku.

Olen perinteiseen tapaani tehnyt Kaupunkiliikenne-sivuilleni jokavuotisia heinäkuisia päivityksiä viime viikonloppuna. Päivitysavusta kiitän myös tätä foorumia, jonka kommentit kirjaavat tapahtumia ja tietoja, jotka kovin helposti muualta unohtuvat.

Päivitykset liittyvät enimmiltä osin juurikin tähän metroprojektiin. Etusivun Ajankohtaista-laatikon ensimmäinen linkki viekin Matinkylän metroon. Totean, että olin sivuillani jo 2,5 vuotta sitten oikeassa arvioidessani Matinkylän metron aloittavan liikenteen aikaisintaan 2017. samoihin aikoihin arvioin metron kustannusten nostavan lippuejn hintoja, vaikka silloin vakuutettiin metron edullisuutta busseihin nähden. Nythän HSL on ilmoittanut keskimäärin 5,5 %:n lipunhintojen noususta samalla kun subventio on kivunnut yli 50 %:n. Ja syynä ovat metro ja Kehärata.

Numerotietoa löytyy luvusta Kustannusten nousu. Siinä kerrotaan, miten kustannukset ovat kasvaneet ja mitä kaikkea kustannusten kasvua on tapahtunut ohi Länsimetro Oy:n rahoituksen. Eli paljonko enemmän metro maksaa kuin sen, mistä julkisuudessa puhutaan, eli ainoastaan metroyhtiön rahoituksesta.

Pikakurssi tapahtumista, jotka ovat nykytilanteeseen johtaneet, löytyy Espoon metron historiaa kertovalta sivulta. Aikajana alkaa jo sadan vuoden takaa, jolloin Eliel Saarinen piirsi pikaraitiotien Kuusisaaren kautta nykyisen Tapiolan seudulle. Eniten tapahtumia löytyy tietenkin viimeisten 10 vuoden ajalta.

Kaikki päivitetyt sivut näkyvät uusien ja uusittujen sivujen taulukosta.

Antero
 
Päivitykset liittyvät enimmiltä osin juurikin tähän metroprojektiin. Etusivun Ajankohtaista-laatikon ensimmäinen linkki viekin Matinkylän metroon. Totean, että olin sivuillani jo 2,5 vuotta sitten oikeassa arvioidessani Matinkylän metron aloittavan liikenteen aikaisintaan 2017.

Vaikka metroa nyt lyödään kuin vierasta sikaa niin maanpäällinen katujen ja kunnallistekniinkan rakentamisessa sählätään kanssa oikein kunnolla, ainakin Espoossa. Esim Espoon Leppävaaran ja Vermon välisen runkovesijohdon ja siihen liittyvien katutöiden piti olla valmiit jo viime vuoden kesällä mutta nyt niitä jatketaan tämän vuoden loppuun asti. Mahtaako olla edes ensi kesänä valmiit? Eli yhden vuoden työ kestää yllättäen 3 vuotta. Kaivurit vain ajavat edes takaisin vaarantaen liikkumista. Ja koko rumba alkaa uudestaan sitten kun Jokeria aletaan rakentaa samalle kadulle.

t. Rainer
 
Draaman kaari ei katkea. Nyt ollaan tehtailemassa kanteita ja vastakanteita oikein urakalla. Urakoitsijat kyseenalaistavat Länsimetro Oy:n ja Swecon ammattitaidon ja resurssit.
http://yle.fi/uutiset/lansimetro_ja...aamattomuus_poukkoilu_ja_epaselvyydet/9001226
Niinpä niin.
Normaalissa yritysmaailman liike-elämässä ja nimenomaan monikansallisissa konserneissa projektipäällikkötasoilla toimineena henkilönä en voi kuin ihmetellä, miten noissa yhteiskunnan rahoittamissa hankkeissa voi toiminta olla noin onnettoman leväperäistä, huonosti speksattua, valvomatonta ja tarkastamatta jäänyttä sähellystä, jossa sitten avoimen piikin rahastusta pääsee tapahtumaan niin monelta suunnalta.
Mutta näissä julkisen sektorin projekteissa selitys on kuitenkin hyvin yksinkertainen:
Sillä ne tyhmät veronmaksajathan kuitenkin loppujen lopuksi varmasti tulevat maksamaan kaikkien organisaatio-osapuolten täysin amatöörimäisten laiminlyöntien ja myöhästymisten ylimääräiset kulut (sen sijaan todellisessa bisnesmaailmassahan ei tällaiseen olisi ikinä varaa, vaan moni projektijohtaja tai -päällikkö olisi saanut tehtävänsiirtonsa tai irtisanomispaperinsa jo paljon aikaisemmin).
Sentään Epsoon valvontapuolen luottamusmiehemme yrittävät saada jotakin asiakirja-aineistoa tämän totaalisen länsimetrokatastrofin selvittämiseksi:
http://yle.fi/uutiset/omistaja_halu...atettava_julkisuuslakia/9004544?ref=leiki-uup
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä sählääminen on loppunut ja on siirrytty tekemään töitä. Sananlasku kertoo, mitä syntyy kiireellä. Ja niin näyttää myös tapahtuneen. Hiljaa hyvä tulee, sanoo toinen sananlasku.

Kuusikymmentävuotta sitten se jo alkoi, tämän ikuisuusprojektin luominen työläisten toimesta.
Ohessa pari lehtileikettä Sanoma-konsernista vapailta lehtimiehiltä.
Ylempi Suomen Kansan Demokraattisen Liiton pää-äänenkannattaja "Vapaa Sana" 10.9.1956 ja alempi Suomen Kommunistisen Puolueen pää-äänenkannattaja "Työkansan Sanomat" 15.9.1956. Seuraavana vuonna nämä lehdet yhdistyivät "Kansan Uutisiksi".
 

Liitetiedostot

  • Vapaa_Sana 10_09_1956.jpg
    Vapaa_Sana 10_09_1956.jpg
    149.8 KB · Lukukerrat: 549
  • Työkansan_Sanomat_15_09_1956.jpg
    Työkansan_Sanomat_15_09_1956.jpg
    148.6 KB · Lukukerrat: 467
Sillä ne tyhmät veronmaksajathan kuitenkin loppujen lopuksi varmasti tulevat maksamaan kaikkien organisaatio-osapuolten täysin amatöörimäisten laiminlyöntien ja myöhästymisten ylimääräiset kulut.
Jokaisessa meistä asuu pieni demari: verojen maksaminen on ihanaa ja yksityistäminen on pahasta, eli avoin valtakirja epäpätevästi hoidetuille megahankkeille.

Että kun joku mussuttaa elinkaarimallista, niin vastatkaa "Länsimetro".
 
Jokaisessa meistä asuu pieni demari: verojen maksaminen on ihanaa ja yksityistäminen on pahasta, eli avoin valtakirja epäpätevästi hoidetuille megahankkeille.

Jotenkin hupaisaa kyllä mussuttaa demareista kun kyse on yksityisen projektinjohtokonsulttifirman ja/tai kahden kokoomusvetoisen kaupungin töppäilystä.
 
Takaisin
Ylös