Länsimetro

Metro siirtyi asutuksen keskeltä motarin viereen, koska metrosuunnittelijat halusivat tehdä metroradan rautatiestandardilla, ei metroille tyypillisellä tavalla. Tämä muutos on kuitenkin jo ajalta ennen Smith-Polvista, siksi Smith-Polvisen itämetro on jo motarin vieressä.
Kulosaarta ja Myllypuroa lukuun ottamatta itäinen esikaupunkirata on useilla kartoilla mennyt liki millilleen nykyisen metrolinjauksen käytävää. Karttoja löytyy kirjasta Helsingin pitäjä 2001 Helsinge, artikkeli "Minne metro kuljettaa - Vuosisata metrosuunnitelmia Suur-Helsingissä". Esimerkiksi Castrénin stadtbahn meni edellä kuvaamallani tavalla. Yli 50 vuotta vanhoissa suunnitelmissa Herttoniemen koillispuolella mentiin aika lailla eri tavalla kuin nyt, mutta eipä sillä alueella maankäyttökään ollut sinne päinkään kuin mitä nykyään.
 
Kulosaarta ja Myllypuroa lukuun ottamatta itäinen esikaupunkirata on useilla kartoilla mennyt liki millilleen nykyisen metrolinjauksen käytävää. Karttoja löytyy kirjasta Helsingin pitäjä 2001 Helsinge, artikkeli "Minne metro kuljettaa - Vuosisata metrosuunnitelmia Suur-Helsingissä". Esimerkiksi Castrénin stadtbahn meni edellä kuvaamallani tavalla.
Tunnen nuo kartat ja myös sen, mitä Itä-Helsingissä silloin oli. Kaavoitusta suunniteltiin niin, että pikaratikka tai metro, kummin vain, menisi esikaupunkien keskeltä.

Metrohaaveilut keskeyttivät Castrénin aikaisiin pikaratikkasuunnitelmiin perustuneen joukkoliikenteen laajentamisen. Herttoniemi jouduttiin rakentamaan moottorikadun varteen ja tieliikenteen varaan. Herttoniemen rakentamisen aikaan kaavoitettiin mm. Puotinharjua ja Myllypuroa ja suunniteltiin Tukholman tapaista kaupunkirakennetta. Kun Castrén syrjäytettiin 1968 ja pikaratikka vaihtui junametroksi, Myllypuro oli jo pitkälle rakennettu lähiö, josta läpi kulkeva metro asemineen jäi puuttumaan.

Toisin sanoen, aluksi oli rakentamaton Itä-Helsinki, jonka liikenneyhteydeksi suunniteltiin 1950-luvulla raitioteiden laajentamista pikaratikkana Munkkiniemen tapaan. Tilattiin multippeliajoon soveltuvia vaunuja ja rakennettiin Kulosaaren ja Naurissaaren silloille keskelle kaukalot valmiiksi raiteita varten. Herttoniemi alkoi valmistua 1950-luvun puolivälissä. Puotinharjun rakentaminen alkoi 1960-luvun alussa ja Myllypuron hieman myöhemmin.

Metroinnostus konkretisoitui 1959, kun 1955 asetettu Esikaupunkiliikenteen suunnittelutoimikunta nimesi itsensä Metrotoimikunnaksi. Tästä viimeistään alkoi joukkoliikenteen kehityksen pysähdys yli 20 vuodeksi.

Vielä 1963 Metrotoimikunta oli mietinnössään johtajansa Castrénin linjoilla ja perusti ajatuksensa Stadtbahn-tyyppiseen ratkaisuun (ennen Stadtbahnia). Nämä olivat vielä sillä tavoin realistisia suunnitelmia, että niitä olisi voitu ryhtyä toteuttamaan välittömästi ja joukkoliikenteen kehitys olisi jatkunut vai lyhyen tauon jälkeen.

Mutta suunnitelmat pantiin uuteen uskoon 1960-luvun puolivälissä, eli joukkoliikennettä ei kehitetty, sitä vain suunniteltiin. Castrén sai käytännössä potkut 1968. Seuraavana vuonna Helsingin valtuusto päättikin jo junametron rakentamisesta. Vuoden 1969 metropäätös sinetöi jo 15 vuotta jatkuneen tilanteen siitä, ettei raitioliikenne laajene esikaupunkeihin. 4-akselisten telivaunujen multippelilaitteet jäivät turhiksi. Myös kaivokadun metroasema jäi turhaksi, koska junametrolle se ei sopinut.

Suurin vahinko metro oli Itä-Helsingin joukkoliikenteelle. Rahaa ryhdyttiin käyttämään metron rakentamiseen, mutta liikenne oli pakko hoitaa sinäkin aikana kun metroa rakennettiin. Autotuonti oli vapautunut 1963 ja itäsuunnan päätie, 2-kaistainen Porvoontie ruuhkautui täysin. Metropäätöksen jälkeen rakennettiin nopeasti Itäväylä käytännössä moottoritienä Puotinharjuun asti. Ja joukkoliikenteelle suunniteltu kaavoitus jäi vaille suunniteltua joukkoliikennettä.

HKL joutui vuokraamaan busseja yksityisiltä ja hankkimaan kalustoa lisää, koska metrosta ei olisi ihmisten kuljettajaksi ainakaan kymmeneen vuoteen. Eli piti rahoittaa kaksinkertaista joukkoliikennettä. Metroliikenne siis alkoi 1982 jarrutettuaan joukkoliikenteen kehitystä siihen mennessä jo ensimmäisen neljännesvuosisadan.

Yhteenvetona voi sanoa, että Itä-Helsingissä ehdittiin tehdä kaupunkirakennetta tulevan pikaratikan/metron varaan, mutta metroa ei tehty toteutuneen rakentamisen ja sen perustana olleiden suunnitelmien mukaan. Espoossa osattiin varata rautatien vaatima ura kaupunkirakenteeseen sellaisena, että junametron raide siihen voidaan rakentaa. Länsiväylä tehtiin eri paikkaan kuten pitääkin, koska moottoritie on tehtävä kauas asutuksesta.

Antero
 
Viimeksi muokattu:
Kulosaarta ja Myllypuroa lukuun ottamatta itäinen esikaupunkirata on useilla kartoilla mennyt liki millilleen nykyisen metrolinjauksen käytävää. Karttoja löytyy kirjasta Helsingin pitäjä 2001 Helsinge, artikkeli "Minne metro kuljettaa - Vuosisata metrosuunnitelmia Suur-Helsingissä". Esimerkiksi Castrénin stadtbahn meni edellä kuvaamallani tavalla. Yli 50 vuotta vanhoissa suunnitelmissa Herttoniemen koillispuolella mentiin aika lailla eri tavalla kuin nyt, mutta eipä sillä alueella maankäyttökään ollut sinne päinkään kuin mitä nykyään.

Jos olen ymmärtänyt oikein, niin ratalinjaus ei tosiaankaan ole minnekään muuttunut, mutta sen sijaan Itäväylän luonne on. Alkuperäisenä ajatuksena on ollut Itäväylän rakentaminen suunnilleen Mannerheimintien tai Mäkelänkadun tapaiseksi päätieksi, joka kulkee keskellä asutusta. Silloin myös raide olisi ollut maankäytön keskuksessa. Mutta Itäväylä on toteutettu moottoritienä ja 60-luvulla tapahtui iso muutos kaavoituksessa, jonka seurauksena asutus on kaavoitettu pääväylistä sivuun. Siinä sivussa on metrokin jäänyt huonoon paikkaan, ehkäpä jopa ilman että sitä on varsinaisesti tajuttu. Lännen suunnalla on sentään suunteltu metrokäytävä ja Länsiväylä toisistaan erillään. Kaiketi siksi, että Länsiväylä on syntymästään asti ollut nimen omaan maantie/moottoritie.

Herttoniemen täydennysrakentaminen ja suunnitelmat Itäväylän kattamisesta tavallaan paikkaavat syntynyttä vahinkoa. Jos metron kapasiteetista halutaan kaikki irti, sen kaikkien asemien yhteyteen pitäisi kaavoittaa tehokasta uudisrakentamista, mielellään 3000 - 6000 asukkaan torni- ja kerrostaloryppäät.Herttoniemi alkaa olla jo hiukan sitä, samoin Itäkeskus jo vanhastaan. Siilitien kohdalle voisi ajatella jotain. Kalliiksi se toki tulee, kun Itäväylä pitäisi oikeastaan tunneloida sillä kohtaa, mutta ehkäpä tontien myynnillä senkin saisi rahoitetuksi. Muutenhan niillä kulmilla on sopivasti uusiokäyttöön soveltuvaa teollisuusaluetta
 
Espoossa osattiin varata rautatien vaatima ura kaupunkirakenteeseen sellaisena, että junametron raide siihen voidaan rakentaa. Länsiväylä tehtiin eri paikkaan kuten pitääkin, koska moottoritie on tehtävä kauas asutuksesta.


Eiköhän Länsiväylän sijainti tule siitä kun vedetään suora viiva Koivusaaresta Kirkkonummelle ja sitä kautta Hankoon. No, Espoonlahdella pitää mennä siitä, missä ei tarvita niin pitkää siltaa.

Mm. Tapiola ja Matinkylä on sitten rakennettu vähän sivuun tiestä.

Itäväyläkin menee myös maantieteellisesti helpoimmasta paikasta. On piirretty suunnilleen suora viiva Sompasaaresta Porvooseen ja siihen on rakennettu tie, niin, että sillat ovat lyhyitä. Uusi Porvoontie oli jo rakennettu nykypaikalleen, kun itä-Helsinkiä alettiin rakentaa.

Toki itä-helsingin olisi voinut rakentaa paremmin joukkoliikenteelle soveltuvaksi, jos Vanhankaupunginlahti olisi täytetty tai Porvoontie olisi siirretty.
 
Wikipedian tietoja voi korjata kuka hyvänsä rekisteröitymällä Wikin kirjoittajaksi. Minä en kuitenkaan siihen ryhydy, etenkään tässä tapauksessa. Vaan tyydyn toteamaan, että Wikin "tietoihin" on suhtauduttava varauksella. Itse uskon niihin vain silloin, kun artikkelit on asianmukaisesti lähteistetty. Ja osana lähteistystä on myös tieto kirjoittajasta. Eli että Wikin artikkelit täyttävät samat kriteerit kuin tieteellinen kirjallisuus yleensä.
Joo, toki näin ja siksi kysyinkin, että "kuka lienee kirjoittanut?". Ylipäätää olen nyt ihan "otettu" kun wikipedia aukeaa nykyään täällä Kiinassakin. Mutta toki sensuroituna täällä: jos haet esimerkiksi kuvia ja juttua Pekingin Taivaallisen Rauhan Aukiolla vuoden 1989 tapahtumista, niin mitään ei loydy.
 
Jos olen ymmärtänyt oikein, niin ratalinjaus ei tosiaankaan ole minnekään muuttunut, mutta sen sijaan Itäväylän luonne on.
Kyllä tästä nimenomaan näyttäisi olevan kysmys.

Mikään mainituissa kartoissa oleva ratalinjaus ei olisi palvellut esimerkiksi Roihuvuoren kirkon ympärillä olevaa asuntoaluetta. Osa siitäkin alueesta on noin puolen vuosisadan iässä nyt. Anteron väitteet, että 1960-luvun raskasraidepäivitystä edeltäneet raiteet olisivat menneet kaikkien lähiöiden keskeltä ovat väärinkäsitykseen tai muutoin väärään tietoon pohjautuvia.

Raskaammaksi päivityksen yhteydessä kylläkin karsittiin välipysäkkejä, Herttoniemeä ajatellen mm. Susitie. Itse ratalinjaus on silti vanha tuttu.

Espoon suunnalla metro siis vedetään paremmin maankäyttöä myötäillen. Itämetromaisin sijoitus näyttäisi tulevan Matinkylään välittömästi Ison Omenan eteläpuolelle.
 
Mikään mainituissa kartoissa oleva ratalinjaus ei olisi palvellut esimerkiksi Roihuvuoren kirkon ympärillä olevaa asuntoaluetta. Osa siitäkin alueesta on noin puolen vuosisadan iässä nyt. Anteron väitteet, että 1960-luvun raskasraidepäivitystä edeltäneet raiteet olisivat menneet kaikkien lähiöiden keskeltä ovat väärinkäsitykseen tai muutoin väärään tietoon pohjautuvia.
Taisin nyt kirjoittaa asiani liian monimutkaisesti.

Asiani ydin on se, että itään suuntautuvia raidesuunnitelmia on ollut jo ennen kun sinne on rakennettu lähiöitä. Lähiöitä olisi voinut rakentaa raidesuunnitelmien mukaisesti tai raiteen sijoitusta muutta kaavoituksen mukaan. Mutta metron tekeminen junametroksi sotki molemmat mahdollisuudet.

Esimerkiksi 1930-luvulla oli asutusta Kulosaaressa ja seuraava tiiviimpi asutuskeskittymä oli Marjaniemessä. Silti Eliel Saarinen oli jo 1918 piirtänyt esikaupunkiratansa Mellunkylään asti.

1950-luvulla ei juuri voitu kaavoittaa muuten kuin siten, että ihmiset pääsivät liikkumaan joukkoliikenteellä. Mihin sitten rata Itä-Helsinkiin olisikin piirretty, kaavoituksen lähtökohdan oli oltava sijoittuminen asemien/pysäkkien ympäristöön todelliselle kävelyetäisyydelle. Tai sitten päinvastoin, kuten Myllypuron tapauksessa, asema sijoitetaan keskella kaavoitusta.

Itä-Helsingissä on maita huomattavasti paljon enemmän kuin yhdeltä radalta tai edes kolmelta haaralta (1963 suunnitelma) voidaan palvella kävelyetäisyydellä. (Aivan sama on tilanne nykyisessä Espoossa.) Kun jo 1950-luvun lopulla kävi selväksi - kiitos metrointoilijoiden - ettei Itä-Helsinkiin synny mitään rataa, mutta kaupunkia oli kaavoitettava ja rakennettava, ei tietenkään jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kaavoittaa ja rakentaa kaupunkia ilman ratoja. (Kuten on rakennettu myös Etelä-Espoo.) Helpottuihan edes bussiliikenne, kun Kulosaaren uusi silta valmistui. (Espoossa vastaava vaikutus oli Lapinlahden sillalla.)

Minulla ei ole tässä käsillä Itä-Helsingin lähiöiden rakentamisjärjestystä, mutta 1950-luvun lopulla taisivat valmistua Herttoniemi, Roihuvuori ja Puotila. Eipä olisi ollut suuria esteitä rakentaa esikaupunki- tai pikaratikkaa, jolla olisi ollut pysäkki tai pari kussakin näistä. Olkoonkin, että Roihuvuori ja Herttoniemi olivat aika lailla rinnan keskustasta katsoen ja välissä haastava kallio. Mutta kun ei tehty mitään rataa, niin sitten vain levennettiin Porvoontietä Naurissaaren sillalle asti.

Herttoniemen liikenneympyrä oli vielä kohtuullinen ratkaisu. Viikintien mahtipontinen eritasoliittymä 80 km/h nopeuden sallivine ramppeineen oli jo osa Smith-Polvisen autokaupunkisuunnitelmaa. Huvittavaa kylläkin, se on toistaiseksi ainoa Itäväylän toteutunut megaliittymä - ja johtaa pikkukadulle. Todelliset liikennevirrat ovat aina suuntautuneet Siilitielle ja Roihupeltoon, joita tuo hillitön betonikompleksi ei ole koskaan palvellut.

Antero
 
... itään suuntautuvia raidesuunnitelmia on ollut jo ennen kun sinne on rakennettu lähiöitä.
On toki - ja useisiin muihinkin ilmansuuntiin.

Lähiöitä olisi voinut rakentaa raidesuunnitelmien mukaisesti tai raiteen sijoitusta muutta kaavoituksen mukaan. Mutta metron tekeminen junametroksi sotki molemmat mahdollisuudet.
Martinlaakson suunnalla junametroksi tekeminen ei sotkenut kuvaamiasi suunnitelmia... Idässä homma kärsi sikäli, että "junametro" ympättiin tietyllä matkaa paikkaan, joka oli ajateltu alun perin vähän toisenlaiselle metrolle kuin junametrolle. Ja se paikka, kuten todettu, sai moottoriväylänkin pitkäaikaiseksi "iloksi".., ja maankäyttö oli vuosien vieriessä levinnyt pääväyliltä pakoon. Mutta tämähän on ollut koko ajan tiedossa. Siksi juuri länsisuunnalla on valittu toinen suunnitteluperiaate radan linjauksen suhteen...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
On toki - ja useisiin muihinkin ilmansuuntiin.
Martinlaakson suunnalla junametroksi tekeminen ei sotkenut kuvaamiasi suunnitelmia...
... koska rata ja maankäyttö suunniteltiin yhtä aikaa. Martinlaakson radan suunta on myös maastollisesti helppoa tasankoa, joten oli helppo vetää suora viiva ja piirtää tontteja sen molemmin puolin. Yhdellä tunnelilla selvittiin.

Siksi juuri länsisuunnalla on valittu toinen suunnitteluperiaate radan linjauksen suhteen...
Niin, valitettavasti vain toteutus on tulossa 40 vuotta myöhässä. Etelä-Espoohan on rakentunut selkeäksi moottoritiehen tukeutuvaksi kaksijakoiseksi autokaupungiksi. Jos tällä foorumilla olisi innostuneita kaavoituksen harrastajia, voisi perustaa ketjun, jossa haaveiltaisiin siitä, minkälainen Etelä-Espoo olisi, jos Länsiväylän rakentamisen sijasta olisikin tehty esikaupunkirata. (En tässä nyt rajoita sen teknisiä ratkaisuja, mutta ei tarkoita RHK- tai HKL-standardien noudattamista, vaan saa miettiä vaikka monorailia! :))

Antero
 
... koska rata ja maankäyttö suunniteltiin yhtä aikaa. Martinlaakson radan suunta on myös maastollisesti helppoa tasankoa, joten oli helppo vetää suora viiva ja piirtää tontteja sen molemmin puolin. Yhdellä tunnelilla selvittiin.
Mm. syystä että vanha maankäyttö jätettiin suosiolla radan itäpuolelle, minne suostutaan ylläpitämään linja-autoilla rinnakkaista liikennettä VR:n kalliiksi hinnoitteleman liikenteen lisäksi... :) Kaikella on hintansa.
 
minkälainen Etelä-Espoo olisi, jos Länsiväylän rakentamisen sijasta olisikin tehty esikaupunkirata.

Jos nyt piruilisi, niin eihän sen selvittämiseksi tarvitse kuin ostaa Tukholman päiväristelily ja ajaa Tukholman metron vihreällä linjalla Brommaan katselemaan Ängbytä, Vällingbytä, Nockebyn radan varsia ja Hässelbytä.

Alueenahan Bromman seutu on samaa suuruusluokkaa sekä alueena että muistaakseni väkimäärältäänkin ja sosiaalinen jakaumakin on aika samankaltainen eli sekä kultahammasrannikkoa että duunarilähiötä.
 
Viikintien mahtipontinen eritasoliittymä 80 km/h nopeuden sallivine ramppeineen oli jo osa Smith-Polvisen autokaupunkisuunnitelmaa. Huvittavaa kylläkin, se on toistaiseksi ainoa Itäväylän toteutunut megaliittymä - ja johtaa pikkukadulle. Todelliset liikennevirrat ovat aina suuntautuneet Siilitielle ja Roihupeltoon, joita tuo hillitön betonikompleksi ei ole koskaan palvellut.

Ehkäpä tuo Viikintie oli joskus tarkoitus tehdä Kehä I:n tapaiseksi moottorikaduksi, mutta suunnitelma sitten peruuntui? Muuten on vaikea perustella tällaisen ratkaisun olemassaoloa.
 
Ehkäpä se on muistuma niiltä ajoilta, jolloin seiskatie todellakin kulki Viikin kautta Itäväylälle. Alkuperäinen tarkoitus on kaiketi ollut, että Itäväylä tuosta liittymästä kaupunkiin päin olisi pelkästään paikallisen liikenteelle tarkoitettu. Tavallaan nykyinen järjestely noudattaa tätä logiikkaa, kun Porvoon moottoritie kulkee karkeasti Viikin kautta mutta siirtyy Itäväylän rinnalle vasta Kehä III:n jälkeen. Ehkäpä joskus on ollut ajatus, että juuri Viikintietä pitkin olisi kulkenut jonkinlainen kehäyhteys Turuntielle. Vielä nykyäänkin Viikintie on ihan näppärä reitti ohittaa keskusta, kun siltä jatkaa Koskelantielle ja edelleen Turunväylälle taikka Otaniemeen. Jos näin on, ratkaisu on, että kyseinen liittymä on vanhentunut, kun on tarvittu kertaluokkaa isompia poikittaisyhteyksiä, elikkä nykyiset Kehä I ja Kehä III ja Viikintie on jäänyt kokoojakaduksi.
 
Ehkäpä joskus on ollut ajatus, että juuri Viikintietä pitkin olisi kulkenut jonkinlainen kehäyhteys Turuntielle.

Tämä tuntuisi loogiselta. Katsokaapa vaikka Viikintietä. Se lähtee Herttoniemestä ja kulkee Viikkiin. Viikin ja Käpylän välillä ei ole mitään, mutta Käpylästä taas menee suunnilleen samassa linjassa Viikintien kanssa Metsäläntie-Asesepäntie. Se taas katkeaa Hämeenlinnanväylään. Huopalahdentie taas jatkaa tätä reittiä. Eliel Saarisen tie olisi luonnollinen jatke tälle tielle, mutta se on bussireittiä. Eli alkuperäiset autoilusuunnitelmat eivät ole toteutuneet ja autot kiertävät pidemmän kaavan mukaan.
 
Tuosta liittymästä on ollut varmaan tarkoitus rakentaa nk. Yhdyskatu Itäväylä – Kehä I (Roihupelto-Kivikko).

Tuo tie on yhä yleiskaavassa.

Sitten kun Vanhankaupunginlahti suojeltiin eikä sitä täytetty rakennusmaaksi ei tuota katua rakennettukaan 60-70-luvuilla.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös